16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Michelle Wie ammattilaiseksi

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Michelle Wie ammattilaiseksi

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 97)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • ’Eiköhän se ny ole lähinnä sitä, että Wie ei ole lapsityövoiman uhri vaan enemmänkin ’kannattaja’. Vaan mahtaako itse tietää asiasta mitään…’

    Juuri tämä on asian ydin. Michelle Wien kohdalla on turha puhua siitä, riittääkö rahat vai tuleeko Major-voittoja.

    Jos hän lopettaa koulun, se ei tarkoita pelkkiä arvosanoja, vaan on vain osoitus siitä, millä tavalla hän suhtautuu kasvamiseen ihmisenä ja haluaako hän avartaa silmänsä muillekin kuin majoreille ja puttigriineille.

    Asiasta seitsemänteen – kaikki tietää, että Matti laiminlöi koulunsa, mikä osaltaan mahdollisti harjoittelun ja pohjusti menestyksen. Hänen itsensä kannalta voi jälkeenpäin asettaa kyseenalaiseksi, olisiko sittenkin kannattanut tehdä toisin.

    PS. Michelle Wie vaikuttaa kylläkin ihan fiksulta tytöltä. Yhdessäkin haastattelussa toimittaja kysyi, jäikö kisaviikolta koulutöitä rästiin. Michelle tokaisi tehneensä läksyt jo etukäteen.

    Raksutiikeri:

    Uskot siis kaikkeen mita internetissa kirjotetaan? Noh, se kertookin susta ja sun kasittamasta ’uutisoinnista’ kaiken. Sanon sen tassa viela kerran, etta MIKAAN salaisuus se ei ole, etta kaikki kenka- ja vaatevalmistajat, jotka veivat busineksensa Aasiaan 80-luvulla, joutuivat samaan huonoon valoon 90-luvulla (ja 80-luvun lopussa), silla heista riippumattomista syista tehtailla oli hyvin paljon lapsia toissa (ja tassa pitais fiksun ja valistuneen ihmisen ymmartaa miksi siella lapset tekee tyota!). Jos kuitenkin ottaisit asioista selvaa (patee moniin muihinkin ;)), etka tekis itsestasi taalla ainakin minun silmissani holmoa, niin tietaisit, etta Nike oli ensimmainen isoista firmoista, joka asioille jotain teki. Ja heti. Nikella on nykyaan iso osasto, joka tyoskentelee asian parissa (3. maailman lapset ja hyvinvointi). Samat syytokset koskivat muuten siis kaikkia muitakin urheiluvalinvalmistajia silloin 90-luvulla. Miksi et tartu niihin? Ei tarvitse vastata. Tiedan miksi 😉

    Sitten ihan tahan itse asiaan: Michelle Wie tosiaan aloitti ammattilaisuransa eilen. 10 miljoonan tulot vuodessa seka Nikelta etta Sonylta tekevat hanesta yhden parhaiten palkatuista naisurheiljoista. Mita teki Michelle? Han lahjoitti eilen samatein $500.000 hurrikaani Katariinan uhreille. Siina vahan miettimista heille, jotka pitavat hanta lapsityovoiman kannattajana. Pitais osaa haveta.

    Mita Michelle kouluihin ja koulutukseen tulee (se kun nayttaa taalla monia huolestuttavan), niin siihen jaa kylla aikaa. Michelle on tahankin asti kaynyt lukionsa hyvin arvosanoin. Mikaan ei tule siita muuttumaan. LPGA ja PGA kun edelleenkin vaatii pelaajiltaan 18 vuoden ikaa pelatakseen heidan toureillaan jasenena. Toki sponsorien kutsuilla Michelle paasee pelaamaan seuraavat 2 vuotta ihan yllin kyllin, mutta nain kerrotaan, etta koulunsa han kay loppuun ihan normaalisti. Ensin lukion ja sitten jollain tapaa yliopistonkin. Kuinka moni taallakin tata arvostelevista on itse kaynyt yliopiston tai korkeakoulun?? 😉

    Nyt kun Michelle tosiaan on naisgolffarien ehdoton palkkaykkonen, niin se tietysti aiheuttaa pienta painetta parjaamisessa. Hanhan ei ole voittanut viela yhtaan kisaa eika selvittanyt cuttia miestenkaan puolella. Milloin han siis voittaa? Veikkaan, etta jo heti ensi vuoden alussa. Taman kauden majoreissahan han on parjannyt suht hyvin, joten ei se voittokaan kovin kaukana ole. Veikaan kuitenkin, etta hanesta tulee ’Tiger kakkonen’ eika han pelaa kaikenmaailman pikkukisoja voitto kiikarissa. Isot kisat, majorit ja muutama muu (ja jokunen PGA) per vuosi riittanee hanelle varsin hyvin. Aikaa kun on. Ja tavoitteet on kovat.

    On se vaan hienoa, kun joukossamme on yksi kaikkitietävä, joka seuraa amerikkalaisia tiedotusvälineitä netistä tai mistä vaan ja kertoo meille sen ainoan ja oikean totuuden. Niin kuin vaan USAssa osataan. Ei tarvinne mainita esimerkkejä.

    Jatka vaan samaan tyyliin Golfinn meidän sivistymättömien sivistämistä.

    Oliko sulla itse aiheeseen jotain sanottavaa?

    Jos, niin ihan omalla nimimerkilla vaan 😉

    Itse aiheeseen sen verran, että uskon Wien perheen tietävän mitä tekevät. Esimerkiks TW:n perheen suhteen en olisi niinkään varma.

    Sinä sen sijaan voisit kaikkitietävyydessi kertoa tietolähteitäsi. Varmaan ainakin osittain Internet ja se kyllä ’näkyy’ täällä Suomessakin ihan kuin USAssakin. Heitithän epäilykset rt:n tietolähteille tms.

    Onhan toki hienoa asua kaiken tietolähteillä USAssa, mutta mutta… jos sellaisesta tykkää.

    Tule nyt hyvä mies alas sieltä ’jalustaltasi’.

    Ihmetyttää tää keskustelu koulun kesken jättämisestä… Minni ja Riikka Hakkarainen jättäny kummatki lukionsa kesken ja en oo vielä kenenkään nähny tähän tarttuvan, lähinnä on kehuttu heidän päättäväisyyttään ja omistautumista golfille. Mikä Michellen tapauksessa nyt on niin erikoista?

    Mitä sit jos tyttö tekee heti oikeeta rahaa? Okei, tommosen diilin sopiminen vaikutti ajoitukseen mut, tuskin se koulu nyt ollu sillä enää viimiseen 10 vuoteen se pääasia elämässä.

    EFC

    Toi Golfinn asuu USAssa, ihan vaan tiedoksi.

    EFC

    Jaa, sä tiesitkin sen asuinpaikan….

    Tiedetään missä Golfinn asuu, onhan se sitä ihan riittävästi toitottanut täällä ja tekstin rivien välistä tuo tietoisuus kyllä on luettavissa, ellei peräti suoraan.

    ’Itse aiheeseen sen verran, että uskon Wien perheen tietävän mitä tekevät. Esimerkiks TW:n perheen suhteen en olisi niinkään varma.’

    Mihinkäs se tuo usko perustuu? Ja mitä Tiikerin perheen olisi pitänyt tehdä toisin? Olisiko sillä tavalla tullut jo 20 majoria?

    En ymmärrä mikä ihmeen kiire oli siirtyä ammattilaiseksi. Paitsi ehkä pelko siitä, että suuret lupaukset eivät myöhemmin toteutuisikaan. Pari vuotta lisää kehittymistä, muutama isompi voitto jne – ei markkina-arvo ainakaan laskenut olisi. Minä suhtaudun vielä hyvin epäillen ilmiöön Michele Wie. Äärimmäisen lahjakas hän on, mutta en ole nähnyt merkkejä suurille voittajille välttämättömästä erinomaisesta paineensietokyvystä. Päin vastoin. PGA-kisat ovat alkaneet hyvin, mutta cutin lähestyessä putit eivät enää uponneetkaan. LPGAn US Openissa johtoasemasta kolmen kierroksen jälkeen tulos 82 jne. Tässä suhteessa Tiikeri on aivan eri sarjassa. Mitenkähän hennot hartiat kestävää niillä istuvaa apinaa, kun koville mainostuloille pitäisi syntyä katetta? Aika näyttää.

    Niin, kyllähän noi Golfinnin jutut ovat ihan todellisia ja suoraa toisintoa Golf Channelin uutisoinnista.

    Toisaalta kyseisen median subjektiivisuus katosi saman tein kun heidän suosituin toimittajansa Peter Kessler sai taannoin kenkää uskallettuaan udella Arnold ylijumalan motiiveja trampoliinimailojen puolestapuhujana.

    Joka tapauksessa toivokaamme Michelle Wielle kaikkea hyvää niin kouluun kuin peleihin.

    Olen tässä tapauksessa Prboyn kanssa samoilla linjoilla! Kaikesta lahjakkuudesta huolimatta Michelle Wie on (vielä) pelkkä lupaus! Ja en nyt menisi totuutena julistamaan, että ensimmäinen voitto on heti kulman takana…

    Nimittäin nyt on Michelle päässyt urallaan siihen vaiheeseen, jossa lahjakkuuden merkitys ei olekaan se ainoa ratkaiseva tekijä! Jokaisessa lajissa pääsee tiettyyn pisteeseen pelkillä lahjoilla, mutta siitä eteen päin pitää tehdä paljon raakaa työtä*! Ja golf on vielä laji, jossa ei edes harjoittelu anna vastausta siihen, miten se ratkaiseva putti upotetaan kovien paineiden alla!! Ja jos sitä ensimmäistä voittoa ei tulekaan Michellen asettamien aikataulujen mukaan, nuo paineet saattavat kasvaa todella suuriksi ja raskaiksi.

    *Ja en nyt sitten väittänyt, etteikö Michelle tekisi kovasti töitä golfin eteen!

    …”Mita teki Michelle? Han lahjoitti eilen samatein $500.000 hurrikaani Katariinan uhreille. Siina vahan miettimista heille, jotka pitavat hanta lapsityovoiman kannattajana. Pitais osaa haveta.”…

    En tunne amerikkalaista verotusjärjestelmää mutta kuvittelisin tuon puoli milliä olleen verovähennyskelpoista. Näinhän sielläpäin sikarikkaat esiintyvät suurina filantrooppeina. Meilläpäin maksetaan vastaavasti korkeampia veroja joten tuon kaliberin lahjoitus edellyttää todella suurta sydäntä tai omaisuutta. Harvinainen yhdistelmä.

    Enkä pidä Michelleä lapsityövoiman kannattajana sillä kuvittelisin hänen olevan autuaan tietämätön koko asiasta. Kuten on tietämätöntä suuri osa amerikkalaisista muutenkin. Ne harvat amerikkalaiset jotka asian tuntevat, ovatkin sitten näitä työ teettäjiä. Eikä Nike tietenkään ole ainoa joka Aasiassa on suuri työnantaja. Jos Michelle olisi tehnyt diilin Adidaksen kanssa ei tilanne olisi erilainen. Niken mailoilla pelaavat eivät vaan pillastuisi asiaa koskevasta kritiikistä niin paljon. Ja jos Nikellä on oma osasto hääräämässä 3. maailman lasten asioiden parissa niin hyvä niin. Pelkään vaan sen olevan samassa kerroksessa PR – ja mainososastojen kanssa.

    Leikki on lapsen työtä, sanotaan. Ja kerkiää sitä vähän leikkimäänkin kun ensin 10 tuntia ommellut tossuja/hanskoja/lippiksiä hyväätarkoittavalle, avokätiselle työnantajalleen…

    PS. En osaa hävetä!

    ’Uskot siis kaikkeen mita internetissa kirjotetaan?’

    En usko kaikkeen mitä lehdissäkään kirjoitetaan tai edes uutisissa sanotaan.**enkä luonnollisesti siihen mitä täällä kirjoitellaan! 😉 ** Mutta kun vuosien ajan tarpeeksi monesta eri suht luotettavasta lähteestä faktaa tulee, niin asioihin alkaa vähitellen uskomaan.

    Ja mitä XXL sanoi: ’Näinhän sielläpäin sikarikkaat esiintyvät suurina filantrooppeina.’

    Oon täsmälleen samaa mieltä! Tosin tuota on tapahtunu kyl muuallakin (mm. M. Schumacher). Hyvä asiahan se on, että rahoja lahjoitetaan, mutta se on monesti enemmän pr-juttua ku auttamisen halua (muutenhan lahjoitukset tehtäis nimettömänä?).

    sekä:’Enkä pidä Michelleä lapsityövoiman kannattajana sillä kuvittelisin hänen olevan autuaan tietämätön koko asiasta.’

    Niinkuin monet muutkin amerikkalaiset!!! Eihän tuo tietämättömyys tietenkään yksin amerikkalaisten ominaisuus ole… 😉

    Nii ja en mä tuota hehkutusta vastaan ole. Päin vastoin! Antaa palaa vain. Onpahan jotaki kommentoitavaa mullakin… 😉

    Tenniksessäkin on ollu paljon ihmelapsia, joista ei tullutkaan sitä mitä odotettiin. Syytä tähän voi aina spekuloida… mut hehkutus on silti kivaa!

    Suomessakin voitaisiin siirtyä sellaiseen ajatteluun, että verojen maksun sijaan alettaisiin puhua hyväntekeväisyydestä.

    Suomessakin monet lahjoittavat jopa 60% tuloistaan suoraan hyväntekeväisyyteen, kuten kansakouluille ja yliopistoile, orpokoteihin, sairaaloihin ja köyhäinhoitoon, rahat vain kiertävät sinne valtion kassan kautta. Nekin, jotka eivät juuri veroja muuten maksakaan, luovuttavat ravintolassa ollutta juodessaan joka tuopillisesta 22% suoraan hyväntekeväisyyteen, ja ruokakassin kotiin kantaessaan 17% sen arvosta.

    Yhdysvalloissa hyväntekeväisyyteen tehdyt lahjoitykset saa vähentää suoraan veroista. Ts. jos lahjoittaa vaikkapa sairaalalle tai Katriina-myrskyn uhrien avustusrahastoon vaikkapa 500.000, veroja tarvitsee maksaa saman verran vähemmän.

    Tästä syystä monissa kisoissa tehdään huomattava lahjoitus johonkin hyvään tarkoitukseen, koska silloin palkintorahat voidaan jakaa puhtaana käteen, eikä tarvitse vaivata valtiota ollenkaan.

    Hirmumyrksyn uhreiksi joutuneiden uhrien elinolosuhteet/elintaso voivat hetkellisesti olla sitä mitä se jossain maailmassa on kaiken aikaa. Siksi lahjoitus ei minun kohdallani ainakaan nostanut suuria sympatioita. Pelkältä PR-tempultahan tuo vaikutti. Tosin urheilijoiden on nykyään vaikea lahjoittaa rahaa mihinkään hyväntekeväisyyteen ilman että sitä jossain määrin jopa paheksuttaisiin ja ajateltaisiin vain oman ja sponsorien etujen tavoitteluna. (vrt. Schumacher)

    Monet huippu-urheilijat tekevät paljon muutakin hyvää työtä hädässä olevien ihmisten avuksi kuin pelkästään antavat rahaa. Wien tapauksessa noin nuorella tytöllä tuskin vielä olisi potentiaalia muulla tavoin auttaakaan, siinä mielessä ’helpoin tapa’ olkoon hyväksyttävä.

    Mikäli Wie ryhtyi ammattilaiseksi pelkästään pystyäkseen auttamaan hädässä olevia ihmisiä, arvostukseni tyttöä kohtaan nousisi huomattavasti. Tai mikäli se antaisi kahden ensimmäisen vuoden ammattilaistulot kaikki hyväntekeväisyyteen, kun kerta piti ’aloittaa’ vasta 18-vuotiaana.

    Alun perin topiikkini tarkoitus ei ollut paheksua tai ihmetellä tytön siirtymistä ammattilaiseksi, ei suinkaan, moni ymmärsi väärin. Minun pointtini oli se, että sanotaan toista ja tehdään toista. Uskokaa tai älkää niin Wien isä tulee olemaan lähtulevaisuudessa ’selkkauksissa’ joko sponsoreiden tai muiden tahojen kanssa.

    ts

    Kaikki on oikeessa ja väärässä tässä asiassa. Paitti vieraspelaaja, joka teki selvän virheen..

    Ruokakassin hinnasta vain 14,5299% on veroa.

    Ainii… mistäs täällä puhuttiinkaan..

    Varmaan yhden tulevaisuuden naistähden ammattilaiseksi siirtymisen yhteydessä hänen pelinsä osa-alueiden vahvuuksista ja heikkouksista. Tai vertailtiin muiden pelaajien vastaaviin asioihin… ja muita semmoisia lajiin liittyviä asioita.

    Ai ei vai… olen hämmästynyt

    Juu, kylla. Sen mita taalla kerron jostain asiasta (vrt esim Wie), on enemman tai vahemman suoraan kuultua/nahtya paikallisista lehdista/TGC:lta/Nikelta. Toki joillain teilla voi TGC:kin himassa nakya, mutta kuinka monella? Onko siis niin, etta en saa tuoda asioita ja uutisia sen takia esille, etta yksi tai kaksi perin katkeraa tyyppia (siis minua kohtaan) alkaa heti rapattamaan asiasta? Eiko tama palsta ole juuri keskustelupalsta? Olenko siis kasittanyt jotain vaarin? Joukossa on kuitenkin paljon ihmisia, jotka eivat TGC:ta nae tai ei amerikkalaisia sanomalehtia lue. Teenko siis jotain vaaraa? En usko. Uskon, etta kyse on vain muutaman (4-5 tyyppia) julmetun katkerasta kayttaytymisesta toista (tassa: minua) kohtaan. Samanlainen keskusteluhan kaytiin Mastersin aikoihin, kun joku rupes vittuilemaan, kun ’raportoin’ kisasta.

    Monet vois olla iloisia ylimaaraisesta tiedosta (jota varten tallaisetkin saitit on olemassa ;))… Taalla tilanne nayttaa olevan hieman toinen. Hyvin paljon katkeruutta ja synkkaa mielta on ilmassa. Miksi? Ei tarvitse vastata. Tiedan.

    Lisaksi ihmettelen naiden tyyppien jatkuvaa vittuilua aiheesta, etta asun Jenkeissa. Olen jo lapsesta asti tiennyt, etta Suomi on todella rasistinen maa. Ja rasistinen juuri siksi, etta suuri osa jengista on kateellisia. Se mita en kuitenkaan ymmarra, etta mita se on sinulta, vittuilija, pois, jos joku ei asu Suomessa?? Miksi siihen pitaa puuttua koko ajan? Mielestani en kylla tuo sita kovinkaan monesti esille, etta Jenkeissa asun. Toki tarinani koskevat varsin usein tata maata ja olen apuja tarjonnut taalta kasin, mutta mita siita? Talistako mun pitaisi puhua? Tai osakepelaamisesta? Asioista, jotka eivat koske minua ollenkaan, enka myoskaan niista juuri mitaan tieda. Mulle siina ei ole myoskaan mitaan brassailun aihetta, etta asun jossain muualla kun Suomessa. Tama on minulle 6. maa, jossa asun. Jenkki en ole, enka jenkiksi rupea. Mutta myoskaan en ole rasisti, vaan yritan olla mahdollisimman suvaitsevainen. Silla muuten paasee yllattavan pitkalle 😉

    yykaakoolle (ja hanen oikealle nimimerkille), vp:lle ja parille muullekin: ihmettelen, etta miksi te luette kirjoituksiani, jos ne kerta toisensa jalkeen aiheuttaa noin pahaa oloa, etta pitaa alkaa valiton vittuilu ja naljailu. Sulla on AINA kaksi vaihtoehtoa: joko sivuuttaa asia olankohautuksella (eli ei lukea mun juttuja ollenkaan) tai tulistua niista. Valinta on sinun. Ja kun kerta toisen jalkeen valitsette tuon jalkimmaisen, niin en voi taaskan kun ihmetella luonteenpiirteitanne. Miten joku voi olla noin synkka sisalta, etta pitaa jatkuvasti vittuilla jollekin toiselle? En ymmarra. Tai ymmarran kylla, mutta jaakoon sanomatta…

    Suhtautumisestanne OMAN LAJINNE edustajiin kertoo hyvin myos tuo Wien lahjoitus hataakarsiville. Tytto lahjoitti (samassa iassahan te saitte viela viikkorahaa) puoli miljoonaa hataa karsiville ja ainoa mita jengi taalla pystyy asiasta sanomaan, on etta ’pr-temppu!’ ja ’verotuskikka!’. Huh huh! Paljonko te olette antaneet? Edes euron? Ja jos USA-viha on juurtunut jostain syysta noin syvalle, niin paljonko anoitte tsunami-katastrofin yhteydessa? Jos ette yhtaan, niin taputtelette varmasti iteanne selkaan ja sanotte: enpa kikkaile veroilla! Enka tuo itseani esille pr-tempauksin. Hienoa. Kerta kaikkiaan hienoa. – Tiesitteko muuten, etta oman lajinne kattojarjesto on antanut historiansa aikana hilkkua vajaan miljardin hyvatekevaisyyteen? Tana vuonna tuo miljardin raja menee viela rikki. Onko kyse siis pr-tempusta, verokikkailusta vai siita, etta lajimme todella valittaa hataakarsivista ja antaa siihen suuntaan enemman rahaa kun MIKAAN TOINEN urheilulaji? Paata itse.

    Olen monesti miettinyt, viimeksi eilen, etta miksi ma tanne yleensakin kirjoitan tai taalta juttuja luen. En ole keksinyt kun yhden varteenotettavan syyn: Hekkasen ym jutut komponenteista. Toki niissakaan ei ole mitaan sellaista mita en muualta saisi selville (miksei Hekkasta muuten kritisoida siita? ;)), mutta niita on mielenkiintoista lukea. Se on yhdenlainen nakokanta. Noh, toinen syy voisi kylla olla juuri nama PGA Tourin kisat ja siihen liittyvat pelaajat. Tosin niista kukaan ei kay taalla juuri minkaanlaista keskustelua. Se on nahty. Mielestani se onkin ihmeellista, etta lajimme ykkos tourin kisoista ja pelaajista taalla ei kukaan juurikaan keskustele. Ja kun joku 😉 keskustelee, niin vittuiluksihan se menee. Tamakin keskustelu avattiin vain ja ainostaan siksi, etta siina saa vittuilla nuoren tyton rahanahneudesta ja siita ettei han kay kouluja (joka on muuten todellaista skeidaa). Ei siksi, etta yksi tulevaisuuden lahjakkaimmista naisurheilijoista ryhtyy ammattilaiseksi. Ei siksi, etta se on urheilun sarassa merkittava virstanpylvas. Ei. Ja kai vaan siksi, etta kyseessa on (korealainen) jenkki. Puuh!

    Ja mita Nikeen tulee niin… ajatelkaa siita mita huvittaa. Minua se vaan huvittaa.

    Michelle Wien isä BJ on professorina UH:ssa, joten eiköhän heidän perheessään koulunkäynti ja sivistys muutenkin ole ihan kunnossa ilman että siitä Suomesta asti huolehditaan…

    ’(miksei Hekkasta muuten kritisoida siita? ;)), ’

    Kyllä sitäkin on nähty… ja luettu. Vai mitä Mika?

    ’Mastersin aikoihin, kun joku rupes vittuilemaan, kun ’raportoin’ kisasta.’

    Kyllä Talin tornadonkin kokeneille vähän piikiteltiin..

    ’Lisaksi ihmettelen naiden tyyppien jatkuvaa vittuilua aiheesta, etta asun Jenkeissa.’

    Hmm.. niin se kai on, että keteellisia ovat.. olemme?

    ’Olen jo lapsesta asti tiennyt, etta Suomi on todella rasistinen maa.’

    Ainakin paikkapaikoin… jos siitä olis keskustelua, niin olisin kyl ihan samaa mieltä sun kanssa.

    ’ihmettelen, etta miksi te luette kirjoituksiani, jos ne kerta toisensa jalkeen aiheuttaa noin pahaa oloa, etta pitaa alkaa valiton vittuilu ja naljailu. ’

    Ei se pahaa oloa ole vaan riemua, kun pääsee kirjoittamaan jotain…

    ’Huh huh! Paljonko te olette antaneet? Edes euron? ’

    Eipä ole näkyny keräyksiä täällä Ritan tai Margaritan uhreille…

    ’oman lajinne kattojarjesto on antanut… siihen suuntaan enemman rahaa kun MIKAAN TOINEN urheilulaji? Paata itse.’

    Tietenkin. Harvassa muussa lajissa rahaa yhtä paljon pyörii… kukin antaa minkä pystyy.

    ’Ja mita Nikeen tulee niin… ajatelkaa siita mita huvittaa. Minua se vaan huvittaa.’

    Naurattaa se täälläkin… joitakin se tosin itkettää.

    Uskotko mitä kanssapelaajat sanovat Michelle Wien ominaisuuksista?

    Luuletko, että he kertovat totuuden vai luuletko, että he vain mielistelevät, kun mikki työnnetään suuhun kameran edessä?

    Niin paljon puhutaan MW:n tavoitteista miesten tourilla. Eikö olisi ensin parempi tavoitella menestystä naisten tourilla? Funtsi mikä lobbi tulee kolmen missatun cutin jälkeen, ketään ei enää kiinnosta ko. asia sen jälkeen. Eikö Annika tehnytkin fiksusti kun pelasi kerran suurella medianosteella ja totesi sen jälkeen että kiva kokeilu mutta nyt hän palaa omiensa pariin.

    Entä mitä mieltä olet siitä, että Morgan Presselin saavutukset ja varsinkin voitot ovat kovempaa luokkaa kuin MW:llä?

    Entä kauanko kestää, ennenkuin Leadbetterin opit alkavat nakertaa MW:n selkärankaa (siis blokkeja ja duffeja ensin tiukoissa paikoissa ja sitten vähän joka puolella)?.

    PS. Tämä ei ole vittuilua vaan ihan aito mielipiteen tiedustelu.

    Joo, olen meinaan kahdella muullakin keskustelupalstalla varsin vakioasiakas ja taytyy sanoa, etta tama palsta on sikali erilainen, etta taalla on hyvin HYVIN paljon naljailua ja vittuilua.

    Toisaalta taalta puuttuu yllapito taysin eika keskustelujen tasosta pideta minkaanlaista huolta. Eiks se oo joku sanontakin, etta kun kissa on lomalla, hiiret hyppii poydilla? 😉

    En tieda kenen palsta taa golfpiste.com on, mutta helvetisti se tekee hallaa itselleen tallaisella keskustelupalstalla. Taalta on monet lahteneet sen takia, etta hommat menee heti vittuiluksi (paaasiassa yhden ryhman toimesta). Mita se kertoo itse saitista? Millaista sanaa se levittaa itse saitista? Millaiseen asemaan mainostajat itsensa laittavat, kun mainostavat huonomaineisella saitilla?

    ’Olen monesti miettinyt, viimeksi eilen, etta miksi ma tanne yleensakin kirjoitan tai taalta juttuja luen. En ole keksinyt kun yhden varteenotettavan syyn: Hekkasen ym jutut komponenteista.’

    >>tuo oli hauskinta mitä olen koskaan ikinä tällä palstalla lukenut, että oikein ’Hekkasen komponenttijutut’ syynä täällä käymiseen 🙂 Yhtään väheksymättä Hekkasen arvoa tälle palstalle, eiköhän tosiasia ole kuitenkin se, että olet tästä palstasta riippuvainen niin kuin moni muukin meistä..

    ’Tamakin keskustelu avattiin vain ja ainostaan siksi, etta siina saa vittuilla nuoren tyton rahanahneudesta’

    >>ei todellakaan, luehan avaukseni vielä ajatuksen kanssa, ei minusta ammattilaiseksi siirtymisessä itsessään ollut mitään (niin) pahaa vaan siinä, että aikaisemmin oli sanottu jotain aivan muuta. Toisin sanoen hurskasteltu ja yritelty todistaa sitä, että vanhemmat eivät aina yritä ottaa nuoresta urheilijasta kaikkea mahdollista irti vaan antavat kehittyä rauhassa täysi-ikäiseksi asti. Nämä hienot periaatteet sitten vedettiin pöntöstä alas, mutta niitähän ei alunperinkään oltu tarkoitettu suunnitelmiksi vaan hurskasteluiksi.

    Emmekä me voi keskustella siitä mitä todellisuudessa on tapahtunut, sitä kun meistä ei varmasti kukaan tiedä. Voimme vain keskustella siitä, miltä asia mielestämme vaikuttaa eli minkälainen kuva asiasta on meille jäänyt.

    Wien elämäänhän tällä keskustelulla on yhtä paljon merkitystä kuin Hekkasen komponenteilla toiseen maailmansotaan.

    ’Uskotko mitä kanssapelaajat sanovat Michelle Wien ominaisuuksista?’

    Uskon osin. Amerikkalaiseen menttaliteettiin kuuluu juhlia voittajia ja sanoa ’aina’ hyvaa toisesta. Yksikaan toinen naisgolffaaja ei ole ollut yhta hyva ollessaan noin nuori (13-15 vuotias). MWsta puhuttaessa pitaisi toden totta pitaa mielessa se, etta han tosiaankin on vasta 15 vuotias. Mita itse teitte kun olitte samanikaisia? Muistelkaapa.

    ’Luuletko, että he kertovat totuuden vai luuletko, että he vain mielistelevät, kun mikki työnnetään suuhun kameran edessä?’

    Edelleen, Jenkeissa media ja ihmiset ovat aina voittajien puolella. Ylitsepursuavasti. Kuka on milloinkin paras, hienoin lyonti ikina, mahtavin saavutus jne jne. He kertovat mielestaan sen hetkisen totuuden. Pitaa vaan pitaa mielessa, etta se on hanen mielipiteensa eika sen kanssa taydy olla samaa mielta valttamatta. Ja se mielipide voi muuttua jo viikossa.

    ’Niin paljon puhutaan MW:n tavoitteista miesten tourilla. Eikö olisi ensin parempi tavoitella menestystä naisten tourilla? Funtsi mikä lobbi tulee kolmen missatun cutin jälkeen, ketään ei enää kiinnosta ko. asia sen jälkeen. Eikö Annika tehnytkin fiksusti kun pelasi kerran suurella medianosteella ja totesi sen jälkeen että kiva kokeilu mutta nyt hän palaa omiensa pariin.’

    Ma olen varauksen taysin samaa mielta tasta. Ei naiset ole tuppautumassa miesten kisoihin (tolla tasolla) 100m juoksussa, nyrkkeilyssa, jalkapallossa, maratonilla jne jne. Miksi nyt siis golfissa? Yksi syyhan on, etta se golf ei ole fyysisesti niin vaativa laji, etteiko nainen miesten seassa jotenkin parjaisi. Kyllahan Wie ja Annika (ym siella pelanneet) niissa kisoissa lajan aijia voitti, etta sikali ihan perusteltua. Mutta se syy miksi ne siella pelaavat on tama: sponsorit. Niin kauan kun sponsorit maksaa laskun ja saa kutsua vaikka sut sinne pelaamaan, niin niin kauan homma menee nain. Rahaa ja nakyvyytta ne sponsorit sielta haluaa, ei muuta. Eli niin kauan kun esim Sony nakee, etta MW tuo ylimaaraista jengia katsomoihin (ja lisaa paasylipputuloja ja tv-maksuja), niin niin kauan han saa kutsun heidan turnauksiin. Sitten kun menestysta ei enaa tule ja yleiso menettaa mielenkiinnon asiaan, niin eipa tule enaa kutsuakaan. Yksinkertaista, eiko? John Deere Classicisshan (muun muassa) tama 15-vuotias tytto jai kahden lyonnin paahan cutista, voittaen noin 70(!!!) aikuista miesta samassa kisassa. Jotkut voi ajatella, etta han epaonnistui. Mina en. Mielestani HELEVETIN kova suoritus.

    Mita Annikan tulee, niin hanen tilanne on hyvinkin erilainen. Han pelannee (saa nyt nahda) viela vuoden pari (vai kolmeko se oli?) LPGA:lla eika hanella ole minkaanlaista kiinnostusta PGA Tourille. Miksi han siella pelaisi uransa loppuvaiheilla, jos han kerran voittaa naisten Tourilla miljoonia ja PGA:lla vaarana on aina nolla dollaria ja cut (vain kaksi kierrosta). MW on taas uransa alussa ja unelmoida voi mista tahansa. Jos homma ei hoidu PGA:lla joku paiva, LPGA on aina turvana… Pelivuosia on jaljella. Lisaksi kun han on poikkeuksellisen lahjakas, niin rajoja on rikottava. Nainhan kai se menee…

    ’Entä mitä mieltä olet siitä, että Morgan Presselin saavutukset ja varsinkin voitot ovat kovempaa luokkaa kuin MW:llä?’

    Tama on asia, joka kertoo asioihin suhtautumesta varsinkin Jenkeissa hyvin paljon. TGC:lla on monesti sanottu, etta MP on nyt juuri se, jota pitaisi pitaa teinisensaationa. Ei MW. MP on jo osoittanut olevansa voittaja. Toisaalta onhan MW:kin parjannyt majoreissa yhta hyvin… Kyse onkin lahinna markkinoinnista ja siita mita kukin haluaa. Tyttojen tiet ammatilaisuuteen on ollu kuitenkin hyvin erilaiset. Lisaksi tytoilla on pari vuotta ikaeroa, joka sekin on hyvin paljon tuossa iassa. Ehkapa MPn ja MWn saavutuksia pitaisi verrata vasta parin vuoden kuluttua. Olen kuitenkin kanssasi samaa mielta tasta. MP on pahasti aliarvostettu pelaaja. Mutta toisaalta LPGA:lla on nyt edessaan kultainen tulevaisuus: MP, MW, Kerr, Gulbis, Creamer plus kaikki korealaiset ym! Supertahtia kaikki, vaikka Annika lopettaisikin. Huhut kylla kertovat, etta Annika ei lopettaisikaan ihan heti, koska naista tytoista han saa pitkaan kaipaamaansa tiukkaa taistelua.

    ’Entä kauanko kestää, ennenkuin Leadbetterin opit alkavat nakertaa MW:n selkärankaa (siis blokkeja ja duffeja ensin tiukoissa paikoissa ja sitten vähän joka puolella)?.’

    Tassa vaiheessahan MW:lle ei ole niin tarkeaa kuka maailman huippuvalmentajista hanta valmentaa. Eika han sita myoskaan itse paata. Lyon kuitenkin vetoa, etta 5 vuoden paasta David ei MW:ta enaa valmenna. DL ei ole tuonut yhtaan isoa voittajaa nykygolfiin. Noh, hieman subjetiivinen vastaus, silla itse ne ole DL-fani millaan muotoa.

    ’PS. Tämä ei ole vittuilua vaan ihan aito mielipiteen tiedustelu.’

    Ihan hauska valilla nainkin…

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 97)
Vastaa aiheeseen: Michelle Wie ammattilaiseksi

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Michelle Wie ammattilaiseksi