16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Masters 2007

Etusivu Foorumit Yleistä Masters 2007

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 52)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Masters näyttää olevan tänä vuonna tavanomaista kovempi. Sitä se toki on ollut koko historian ajan. Bobby Jones on tehnyt kentän jonka ’voittaminen’ jopa maailman huipuille on vaikeaa. Kolmen päivän jälkeen kukaan ei ole alle parin. Vuonna 1934 alkaneen historian aikana voittotulos yli parin on ollut kahdesti.Vuosina 1954 ja 1956 , 1 yli. Vuonna 1966 par. Paras voittotulos on Tigerilla 20 alle. Kenttäähän on pidennetty vuosien aikana useamman kerran. Vain yksi par nelosista on alle 400 metriä.Pisin par nelonen on lähes 450 metriä – väylä 10. Lyhin par kolmonen reikä 12 – 140 metriä.Sillä reiällä on moni tuhonnut pelinsä. Sillä reiällä on myös kentän heikoin reikätulos kautta aikojen 13, vuodelta 1980 T Weiskopf. Vähän tuskaa lieventää se,että sama 13 löytyy myös yhdeltä toiselta pelaajalta – tosin reikä on par 4 – reikä 13. Huomenna tiedetään liitytäänkö vuonna 2007 vuosien 1954 ja 1956 tilanteeseen neljän päivän yhteistulos yli parin. Jos tulee uusinta,niin silloin pelataan 18 reikää.Joskus alkuaikoina 1930 uusinta oli 36 reikäinen.

    tarkkailen kirjoitti: (8.4.2007 9:58:54)
    Jos tulee uusinta,niin silloin pelataan 18 reikää.Joskus alkuaikoina 1930
    uusinta oli 36 reikäinen.

    Taidat sotkea kisat. Viimeksi kaksi vuotta sitten Tiikeri ja DiMarco pelasivat uusinnassa äkkikuolemaperiatteella.

    Toivottavasti Stuart Appleby voittaa…

    Toinen triidi samalla otsikolla. Järkevää.

    Gw

    Jos alkaa latelemaan pöytään asioita ikään kuin faktoina, niin toivoisin että nämä asiat silloin pitäisivät paikkansa.

    Esim.

    Vuonna 1997 Tiger pelasi 18 alle parin, 270.
    Par4 11. on n. 460 metriä, ja siten kentän pisin par 4. Ja eikö 10. ole yli 450 m.
    13. reikä on tottakai par 5.
    Ja tunnustusta ANGC:n suunnittelusta ei välttämättä kannata antaa Bobby Jonesille..
    + Playoff-systeemi.

    Helmee. US Openissa on viellä kaikki oikeastaan avoinna ja kierros peliä jäljellä. 14 pelaajaa neljän lyönnin sisällä ja kun paikkana on Augusta, niin mikään ei ole varmaa. Pakko valvoa, vaikka maanantaina on jo työpäivä.

    GP 1201 kirjoitti: (8.4.2007 17:06:09)
    Helmee. US Openissa on viellä kaikki oikeastaan avoinna ja kierros peliä jäljellä. 14 pelaajaa neljän lyönnin sisällä ja kun paikkana on Augusta, niin mikään ei ole varmaa. Pakko valvoa, vaikka maanantaina on jo työpäivä.

    Tän vois luokitella samaan kategoriaan ku ton ketjun avauksen. Tai sitten se oli tarkoituskin, ei käyny oikein selväksi.

    sotanorsu kirjoitti: (8.4.2007 17:27:35)

    GP 1201 kirjoitti: (8.4.2007 17:06:09)
    Helmee. US Openissa on viellä kaikki oikeastaan avoinna ja kierros peliä jäljellä. 14 pelaajaa neljän lyönnin sisällä ja kun paikkana on Augusta, niin mikään ei ole varmaa. Pakko valvoa, vaikka maanantaina on jo työpäivä.

    Tän vois luokitella samaan kategoriaan ku ton ketjun avauksen. Tai sitten se oli tarkoituskin, ei käyny oikein selväksi.

    Kunhan hypetin tulevaa päätöskierrosta.. Meneehän tän illan lähetys sille kuuluisalle ’Pakko katsoa-listalle’. Huomasin ton toisen ketjun samasta aiheesta vasta postauksen jälkeen, mut viitti samaa moneen ketjuun typoo.

    us. openissa on vielä 72 reikää pelaamatta ja kaikki pelaajat samassa tuloksessa.

    GP 1201 kirjoitti: (8.4.2007 17:36:37)
    Meneehän tän illan lähetys sille kuuluisalle ’Pakko katsoa-listalle’. Huomasin ton toisen ketjun samasta aiheesta vasta postauksen jälkeen, mut viitti samaa moneen ketjuun typoo.

    Kyllä, illan lähetys on pakko katsoa (tai ainakin yrittää), vaikkakaan kyseessä ei ole US Open.

    Niin, siis Masters tietty. Typo. Sorry.

    draiviratkaisee kirjoitti: (8.4.2007 17:37:05)
    us. openissa on vielä 72 reikää pelaamatta ja kaikki pelaajat samassa tuloksessa.

    Käyn pikkasen hitaalla mutta kun järjenjuoksu lähti liikkelle, repesin ja tipahdin penkiltä…

    Jamasa kirjoitti: (8.4.2007 17:41:23)

    draiviratkaisee kirjoitti: (8.4.2007 17:37:05)
    us. openissa on vielä 72 reikää pelaamatta ja kaikki pelaajat samassa tuloksessa.

    Käyn pikkasen hitaalla mutta kun järjenjuoksu lähti liikkelle, repesin ja tipahdin penkiltä…

    niin voisi kai todeta, että tilanne us. openissa on kutkuttavan jännittävä:)

    Zam

    Kertokaahan hyviä neuvoja millä pysyä hereillä loppuun asti… oon nyt kahtena iltana
    reenannu, mut ainaku seniilit on ruvennut selostaa on ensimmäinen haukotus
    jo iskeny, kovin montaa en edes muista :-/ Tylsää katsoa nauhalta seuraavana
    päivänä, jotenkin toi kuuluu mun mielestä katsoo livenä. Tarttee varmaan mennä nukkumaan nyt ja heretä sit ku papat kömpii koppiin 😉

    Tiikeri on sittenkin hiipinyt kärkikahinoihin mukaan, tai ehkä ennemminkin muut on
    taas hyytyny, vaikka kahen kierroksen jälkeen rupes näyttää menetetyltä.

    KL

    Zam kirjoitti: (8.4.2007 19:14:21)

    Kertokaahan hyviä neuvoja millä pysyä hereillä loppuun asti…

    Siirrä tv (tai pc, mitä sitten katsotkin) kylpyammeen viereen ja laita amme täyteen kylmää vettä. Takaan, ettei nukuta. Sitten kun vesi alkaa tuntua sopivalta, vaihda se kylmempään.

    Jos ei ole ammetta, siirrä tv / pc pihalle ja kääriydy märkään lakanaan. Tällä tuulella ei varmaan nukuta….

    Zam kirjoitti: (8.4.2007 19:14:21)
    Kertokaahan hyviä neuvoja millä pysyä hereillä loppuun asti…

    Just keitin kupillisen vahvaa kahvia, lisäksi on varattuna vähäsen naposteltavaa – chilipähkinöitä, salmiakkia, nachoja ja salsaa. Jääkaapissa on pari frezzaa odottamassa myöhäisiltaa…

    … ja viimeiseksi keinoksi on vielä jäähtymässä pari olutta. Ikinä en ole tuoppi kourassa nukahtanut.

    Kipu on hyvä valvottaja eli vaikka sormi paskaks.

    Zam kirjoitti: (8.4.2007 19:14:21)

    …mut ainaku seniilit on ruvennut selostaa on ensimmäinen haukotus
    jo iskeny…

    I]

    Telkkarista pois äänet?

    Tai sit vaa legendaarisesta tulitikut silmäluomien alle.

    Löyty hyvä tyyli pysyä hereillä, Viasatilla ruotsinkielinen selostus!! Perkele sentään, kyllä Faldoa kuunteli mielummin kun tuota svedu-molotusta…

    Tulee pitkä ilta tuota kuunnellessa!!

    Pahus, kun tulee pääsiäinen oltua lumisissa maisemissa kaukana laajakaistasta. TVU:ta on turha haikailla näillä nopeuksilla ja lautasantenia tähän torppaan tuskin tulee. Täytyy vain odottaa nelosen lähetystä, jollei homma ratkea sitä ennen. Kaksi ekaa yötä meni nukkuessa, mutta viime yönä tuli pilkkien katsottua nelosen lähetystä.

    Leaderboard näyttää pahalta jännityksen suhteen. Tiger taitaa lopulta viedä ja muut vikistä. Taitaa vihreä takki olla Tikrun ja Etelä-Afrikkalaisten kauppaa, joskin toivon Luken voittoa. Justin Rose osoitti jälleen olevansa kolmen kierroksen mies ja Stuardilla pää ei kestänyt eilistä väylää 17 ja tämän päivän ykköstä.

    Kovasti kaipaan viime vuotta, jolloin nelonen+ näytti finaalikierroksen alusta lähtien. Muina iltoina riittää 2 tunnin live tai aamun koosteet, mutta finaalikierros olisi kiva nähdä kokonaisuudessaan. Masters vuoksi jaksaa ja RyderCupin takia jaksaa valvoa, muiden ei.

    Ihan komiahko toi Westwoodin chippi. tommosia minäkin pistän aina kun oon paloheinässä pelaamassa… 😉

    Fantti kirjoitti: (8.4.2007 22:33:23)
    Leaderboard näyttää pahalta jännityksen suhteen. Tiger taitaa lopulta viedä ja muut vikistä. Taitaa vihreä takki olla Tikrun ja Etelä-Afrikkalaisten kauppaa, joskin toivon Luken voittoa.

    Taitaa kuitenkin tulla kova kapina voitosta. Leaderbord vilkkuu nyt kuin discovalot konsanaan, ja nimet vaihtuvat kärjessä. Luke pääsi jo lähelle kärkeä eaglen kanssa, mutta harjoitteli sitten heti perään chippaamista ysillä. Tiger ei kyllä tällä hetkellä vakuuta.

    Mutta kahvia koneeseen ja jotain purtavaa. Kaksi streamia ja leaderboard katsottavana: kyllä kelpaa 🙂

    No niin, saatiin kivasti uudehko kasvo tuonne ykköspallille, onnittelut Iowan miehelle.
    Ihmeellisen happamalla naamalla mailaa viskoen jaettiin tuota toista sijaa.
    Ja kyllä se Rosekin sieltä pikkuhiljaa… vai että kolmen kiepin mies, hohhoijaa.

    ’Seniilit’ selostivat muuten erinomaisesti. Kiitokset sinnepäin. Vaikka toinen tuulettikin noiden katsomorakennelmien kanssa ihan metsään.

    Olipahan Masters. Noin tiukkaa ja tasaista en muista nähneeni. Laajalla rintamalla tultiin ja jossain vaheessa ei mahtunut enää kuviin jos oli 2 lyöntiä kärjestä.

    Tiikeri osoitti erinomaisuutensa pelaamalla kakkoseksi, vaikka pelasi erittäin huonosti potentiaaliinsa nähden. Sinnitteli ja väänsi sitten väkisin eaglen (pallokin tuntui haluavan voittaa tuolla 13:sta samoin kuin 16:sta pari kevättä sitten). Eagle herätti, mutta liian myöhään…

    Selostajista pakko sanoa, että vaikka heistä tavallaan pidänkin, niin pakkoko sitä on sanoa sellaista kuin: ’tuuli loistaa tänään poissaolollaan’, vaikka koko päivän pelaajat katselivat latvoihin ja housut läpättivät tuulessa.

    Tiger oli kyllä ihan omalla tasollaan koko kisan ajan. Draiverilla mies ei ole tehnyt mitään järkevää käytännössä koko kaudella. Oliskohan syytä kokeilla sitä saippuakoteloa? Tai siirtyä kebaxin tavoin puufemmaan avauksissa?
    Lähestymisetkin enimmäkseen luokattomia. Viimeisen kierroksen kaksi onnistunutta lyöntiä (2:n kolmas ja 13:n toinen) olivat pikemminkin poikkeuksia muuten surkeessa räpellyksessä.

    Niin toihan on aika pelottavaa, siis, että kaveri tulee toiseksi (ja olis voinut voittaakin) pelaten surkeasti, kuten kuvasit.

    Uskomaton scooraaja. Lähipelin mestari, vaikka viittaa aina Mickelsonille sovitellaan, niin kyllä se on Tikru, joka taitaa ola nimenomaan tuossa osa-alueessa omaa luokkaansa.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 52)
Vastaa aiheeseen: Masters 2007

Etusivu Foorumit Yleistä Masters 2007