-
JulkaisijaArtikkelit
-
Poikkeuksellisen pitkä kotimaan pelikausi on takana. Oma kauteni alkoi huhtikuussa ja päättyi joulukuun puolivälissä. Pelasin viimeisen kierrokseni seuramme nuoren lyöntipelimestarin kanssa. Tämä täysin golfiin kilahtanut nuorukainen kertoi pelanneensa kuluneella kaudella noin 160 kierrosta. Jäin miettimään omia pelikertojani. Olen pelannut huhtikuusta lähtien kierroksen golfia joka viikko, pois lukien se marraskuun viikonloppu, jolloin lumi peitti maan. Kesälomalla pelasin viisi kierrosta viikossa, vähintään. Lisäksi tulevat arkisin pelatut kierrokset pääkaupunkiseudun kentillä kavereitten vieraana. Kyllä niitäkin toistakymmentä tuli. Usein porhalsin perjantaisin töistä suoraan kentälle ja pelasin yhdeksän reikää ennen mökille menoa. Niistäkin kertyy muutama täysi rundi. Huomasin laittaneeni omiin asetuksiin täpän kohtaan 61 – 75 kierrosta vuodessa. Tänä vuonna meni yli. En paljoa valehtele, jos sanon pelanneeni yli 80 kierrosta. Mitään dataa minulla ei ole esittää mutta päässä laskien se tekee noin 7600 – 7700 lyöntiä. Näistä hyviä, häikäiseviä, champions-tasoisia sankarilyöntejä, tai loistokkaita lähipelisuoritteita, sellaisia joista voisi äijäporukassa saunan jälkeen kovalla äänellä uhota, oli ehkä kymmenen. No hyvä on; viisi. Ulkomailla en KsKaudella pelannut ollenkaan.
No eipä tullut kierroksia laskettua mutta 29 kenttää kotimaassa ja muutamilla useampikin kerta sekä kotikentällä noin 80 kierrosta eli tuskaa on koettu mutta se kuulemma jalostaa ihmistä ;^)
tarkemmin ei tullut laskettua mutta luulen lukeman olevan jossain 70 täyden rundin paikkeilla. lyöntimääriä en halua edes arvailla… enempää ei vaan ehtinyt kiireinen kun olen. en vielä ainakaan ole saanut mahdollisuutta siirtää työtäni toiselle sijalle golfin jälkeen vaikka mieli niin monesti haluaisikin…;-)
Ensi vuosi ja uudet toiveet. 100 kierrokseen tähdätään jos ilmat ja työn puolesta aika suo…
Hatun nosto kaikille ketkä tuon sadan rajan pystyvät rikkomaan ja saavat aikansa riittämään. Jos saisin päättää niin en muuta tekisi kuin pelaisin ja harjoittelin golfia. Kuitenkin omat TÄMÄN hetkiset taidot ja aika eivät siihen riitä että voisin toteuttaa sen mikä on harrastuksistani lähimpänä sydäntä ja mille suon nytkin kaiken liikenevän aikani…
Golf ei kuitenkaan tuo vielä leipää pöytään, jos koskaan. Mutta toivoa saa aina, ja toivoa ei saa koskaan unohtaa… mahdollisuuksia on kuitenki monia…
Loppuun lainatakseni erästä forumin aktiivista: Ilon Kautta!!!=)
Swingaavaa Uutta Vuotta 2007!!!
Kotimaan kentillä 120 kierrosta ja ulkomailla 15. IHan kaikki tuloskortit ei oo tallessa, mutta ei hirveesti heitä, jos 12500 lyönnettä tähän heitän.
Vaatii hyviä kelejä ens kaudelle, että vastaaviin lukuihin pääsen, mutta joka tapauksessa Hyvää Uutta Vuotta 007!Juuh, takanahan tuo kausi on. Loppui tänään tuossa puolen yhden maissa. Sen jälkeen laitoin koko bägilliseen, putteri poislukien, uudet gripit ja lyhensin Huotelinin ylipitkiksi(tilauksesta toki) tekemät raudat tuumalla. Sittemmin olen juonut vähän toista pullollista laatupunkkua. Seuraava kausi alkaa huomenna 09.00 – ehkä pienessä darrassa.. 😉
2006 kaudella tuli pelattua 187 kierrosta + 7 reikää, lyöntejä en viitsi alkaa laskemaan kun tuo kirjanpito on sellaista perinteistä manuaalimallia päivyrissä. Liikaa niitä kuitenkin oli – silmämääräisesti arvioitu kierroskeskiarvo jossain kasiviiden paikkeilla. Harvoin ysillä alkavia, suunnilleen yhtä harvoin seiskallakin, valitettavasti. Yksi holari (ensimmäinen). Kentällä kiukuttelua vähemmän kuin ennen. Siinähän se – aika tavallinen kausi sen jälkeen kun vieroitin itseni kvarttaalikapitalismista ja porvarillisesta päivätyöstä.
HYVÄÄ UUTTAVUOTTA KAIKILLE!
J-P
PS. Se siis tapahtui tietysti päinvastaisessa järjestyksessä se mailojen laitto; ensin lyhennys ja vasta sitten ne uudet gripit…Koitin kiertää sen minkä ehtisin. Lyöntejä tuli takuulla enemmän ku laki sallii. Pelailin kuitennii torennäkösesti liian vähän kun tasotuskortista jäi yksi ruutu täyttämättä. No sillä saralla ensi vuonna tullee olemaan väljempätä.
Pelasin eka kauden,ja kausi noin pitkä,mahtavaa. Sain todella hyvän alun tähän jaloon lajiin,82 kierrosta ja tasoituskin tippui kivasti. Kipinä kova ja talviharjoittelu aloitettu.
Hyvää Uutta Vuotta kaikille, ja toivotaan samanlaisia pelisäitä kuin 2006 oli.MA kirjoitti: (31.12.2006 23:13:29)
Pelasin eka kauden,ja kausi noin pitkä,mahtavaa. Sain todella hyvän alun tähän jaloon lajiin,82 kierrosta ja tasoituskin tippui kivasti. Kipinä kova ja talviharjoittelu aloitettu.
Hyvää Uutta Vuotta kaikille, ja toivotaan samanlaisia pelisäitä kuin 2006 oli.Teretulloo sanos savolainen, Notta hyvin mäni.
No itellä 124 rundii viimonen 16.12 suomen Salon lämmössä.
HYVÄÄ UUUTTA VUOTTA 2007.
Ja muistakaa Vähän lyöntejä.Taidanpa olla tämän vuoden ensimmäinen tällä foorumilla, jonka takia:
Hyvää Uutta Golfvuotta 2007 kaikille Suomen golffareille!
Pelasin viime vuonna 88 kierrosta, kaikkien kierroskeskiarvo 88,8.
Takana on nyt 19 golfvuotta (106 kenttää Suomessa ja 79 ulkomailla) ja jokainen kierros (1264) ja puolikas (268) ja vähän muutakin on kirjoissani.
Muuten kuinka tarkkaan itse ootte omia golfpäiväkirjojanne ja -tilastojanne ylläpitäneet?
Joka kausi olen aloittanut tilastojen pitämisen mutta jo muutaman kierroksen jälkeen into loppuu. Liian puuduttavaa hommaa meikäläiselle, ikävä kyllä. Ainoa mitä nykyään jaksan on väyläoppaiden kerääminen.
kr kirjoitti: (1.1.2007 4:14:55)
Pelasin viime vuonna 88 kierrosta, kaikkien kierroskeskiarvo 88,8.Takana on nyt 19 golfvuotta (106 kenttää Suomessa ja 79 ulkomailla) ja jokainen kierros (1264) ja puolikas (268) ja vähän muutakin on kirjoissani.
Muuten kuinka tarkkaan itse ootte omia golfpäiväkirjojanne ja -tilastojanne ylläpitäneet?
Niinikään Hyvää Uutta Vuotta kaikille.
Viime vuonna kertyi 108 täyttä rundia (ennätys), vaikka kausi päättyi varhain – jo lokakuun puolessa välissä.
Kotikentällä kierroskeskiarvo oli 88,9 lyöntiä. Kaikkien kenttien tuloksia en ole ynnännyt. Mainitussa keskiarvossa oli parannusta edelliseen vuoteen liki kolme lyöntiä. Saapa nähdä minä vuonna kehitys pyhähtyy. Tämä vuosi tulee olemaan vasta viides.
Minä taidan olla palstan kirjoittajista ainoa joka tilastoi liki kaiken mahdollisen. Esimerkki: viime vuonna lyöntejä kertyi harjoittelu mukaan lukien 40 360 ja putteja 20 850. Tuossa joulun alla tuli 200 000 lyöntiä täyteen.
Jamasa kirjoitti: (1.1.2007 9:47:29)
Ainoa mitä nykyään jaksan on väyläoppaiden kerääminen.Älä hyvä mies tuollaista mene täällä tunnustamaan, tulee pian joku ja haukkuu oppaiden keruun turhaksi touhuksi, kun kerran näkee netistäkin…
EFC kirjoitti: (1.1.2007 11:41:01)
Älä hyvä mies tuollaista mene täällä tunnustamaan, tulee pian joku ja haukkuu oppaiden keruun turhaksi touhuksi, kun kerran näkee netistäkin…Mites nettiselailu onnistuu väylällä seuraavaa lyöntiä odotellessa?
Nimetöntos kirjoitti: (1.1.2007 13:44:38)
EFC kirjoitti: (1.1.2007 11:41:01)
Älä hyvä mies tuollaista mene täällä tunnustamaan, tulee pian joku ja haukkuu oppaiden keruun turhaksi touhuksi, kun kerran näkee netistäkin…Mites nettiselailu onnistuu väylällä seuraavaa lyöntiä odotellessa?
Ei muuta kun läppäri mukaan niin säästyy nekin rahat 😉
Tuli pelattua aika tarkkaan 80 Kierrosta.kausi alkoi 13.5 ja viimeinen kierros oli 15.10. Kesä-,heinä- ja elokuun aikana kierrosten määrä oli n. 50, silloin peli myös kulki ihan kohtalaisesti. Tuloskortit on tallella mutta muuten en mitään tilastoa ole pitänyt, toivottavasti ensivuonna jaksais. Pelin kehitykseen olen ihan tyytyväinen. Tasoitus laski puolella ja on nyt 19.8. Samoin kierros tuloksien keskiarvo laski ja tasaantui, vaikka kyllä sinne joukkoon mahtuu täysiä katastrofikierroksia (niin niitä tulee jokaiselle huippuäijälle).
Kauteni lopetin omassa pienessä päässäni liian aikaisin. Syyskuun lopun kierrokset olivat vähän heikonlaisia mutta lokakuun viimeiset kierrokset jälleen palauttivat uskon omaan peliini. En tiedä minkälaisessa kunnossa kentät ovat olleet viimeiset 1 1/2 kuukautta, itse en ole viitsinyt lähteä kokeilemaan. Onneksi kohta koittaa kevät ja pääsee taas nauttimaan, sekä hyvistä, että huonoista lyönneistä.
Rifle kirjoitti: (1.1.2007 14:14:05)
tos kirjoitti: (1.1.2007 13:44:38)
EFC kirjoitti: (1.1.2007 11:41:01)
Älä hyvä mies tuollaista mene täällä tunnustamaan, tulee pian joku ja haukkuu oppaiden keruun turhaksi touhuksi, kun kerran näkee netistäkin…Mites nettiselailu onnistuu väylällä seuraavaa lyöntiä odotellessa?
Ei muuta kun läppäri mukaan niin säästyy nekin rahat 😉
Aika hankalan oloinen neuvo sillä kyllähän se Nuubia tuotteisiinsa on jo jonninaikaa selaimia sisällyttänyt.
Aika hankalan oloinen neuvo sillä kyllähän se Nuubia tuotteisiinsa on jo jonninaikaa selaimia sisällyttänyt.
Se vaan, että ne Nuubian selaimet on senverran köyhiä, että monen kentän harrastamat flash-väyläkartat näkyvät kovin huonosti. Eikä näytön resoluutio oikein riitä laajemman kuvan saamiseen.
Joku ultrakevyt kynäläppäri?
NimetönItse aloitin kauden huhtikuun puolessa välissä ja kausi loppui 30.11. Kierroksia tuli keskimäärin 5 viikossa, joten kierroksia kertyi noin 120-140.
Rifle kirjoitti: (1.1.2007 14:14:05)
Ei muuta kun läppäri mukaan niin säästyy nekin rahat 😉
Niin siis, kommenttini liittyi 13.12 avuttuun ketjuun, jossa nimimerkki VILLE kyseli, jotta kerääkö kukaan strokesavereita, sitä kun lukee hetken, niin huomaa jotta aivan turhaa on….
Huimia kierrosmääriä. Minkämoisella perhe-/työtilanteella pystyy pelaamaan yli 100 kierrosta vuodessa? Poikamies vuorotöissä? Eläkkeellä oleva leski? Myyntiedustaja? Taksikuski?
Kateellisena ihmettelee,
Jyrkkä Draw kirjoitti: (1.1.2007 16:30:57)
Huimia kierrosmääriä. Minkämoisella perhe-/työtilanteella pystyy pelaamaan yli 100 kierrosta vuodessa? Poikamies vuorotöissä? Eläkkeellä oleva leski? Myyntiedustaja? Taksikuski?Kateellisena ihmettelee,
Minun tapauksessani riittää, että Rouvakin on halukas, tai ainakin innokas, ja että kotikentälle on matkaa ainoastaan pari kilsaa. Itse asiassa tässä olikin muutama kausi rauhallisempaa kierrosmäärien suhteen, mutta ne tuplaantuivat vaimon aloitettua myös huitomisen.
121,5 kierrosta 47:llä eri kentällä.
Keskiarvo 93,67 lyöntiä/kierros
Greeniosumia 2,85 kpl/kierros
Putteja 32,17 kpl/kierros
Hinta 23,45 €/kierrosPelasin viime vuonna 85 kierrosta, joista 64 kotikentillä, 5 kotimaan vieraskentillä ja 16 ulkomailla. Ensimmäisen kierroksen pelasin tammikuussa ja viimeisen viikkoa ennen joulua.
Lyöntejä en ole koskaan tilastoinut, mutta varmasti niitä tuli ihan riittävästi. Terveellistä golfliikuntaa olen kuitenkin harjoittanut yhteensä vajaat 400 tuntia vuoden aikana, mikä tekee keskimääräisenä lukuna runsaan tunnin verran päivää kohden. Kun siihen pannaan muu liikunta päälle, niin Tahko Pihkalan sanelemat liikuntanormit ovat täyttyneet ruhtinaallisesti.
Tämän vuoden ensimmäiset kierrokset ovat edessä runsaan parin viikon kuluttua.
Kun täällä kaikki ovat niin hirveästi pelanneet, niin täytyyhän tilastoja tasaamaan saada myös yksi vähemmän pelannut:
Viime kaudella 24 kierrosta, joista osa reikäpelikierroksia eli tarkkaa lyöntimäärää en pysty sanomaan.
Tilastoiduilla lyöntipelikierroksilla 92-108 lyöntiä, keskiarvo 99,9.
Viime vuonna kierroksia tuli varmaankin 120. Näistä Suomessa kesän aikana n. 20 ja kausi jatkuu. Nyt on vaan liian kuuma, ei pysty.
-
JulkaisijaArtikkelit

