Aihe: Lähtövälien vaikutus pelinopeuteen - Golfpiste.com

30.11.–7.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][3]
KilpailuaSuomalaista

Lähtövälien vaikutus pelinopeuteen

Etusivu Foorumit Yleistä Lähtövälien vaikutus pelinopeuteen

Esillä 23 viestiä, 1 - 23 (kaikkiaan 23)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #1348832 Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Otetaanpa tämä erilleen siitä Oy/ry -keskustelusta, koska tähän varmasti löytyy erilaisia mielipiteitä ja näkemyksiä.

    JarmoH kirjoitti näin:

    Koronakevät 2020 antoi mahdollisuuden tarkkailla eri kokoisten ryhmien ja lähtöaikavälien vaikutusta kierrosaikoihin ja kentän ruuhkautumiseen. Havainnot perustuvat erään suuren pääkaupunkiseudun kentän toimintaan. Aluksi pelattiin 2 hengen ryhmissä 7/8 min lähtövälein (eli 2 ryhmää/15 min). Kierrosajat olivat noin 3 h tai hieman alle, kentällä oli erittäin väljää eikä ruuhkia esiintynyt. Sitten pelattiin 3 hengen ryhmissä 10 min lähtövälein. Kierrosajat olivat noin 3 h tai hieman yli. Kentällä oli väljää eikä ruuhkia esiintynyt. Sitten siirryttiin 4 hengen ryhmiin ja 10 min lähtöväleihin. Kierrosajat nousivat noin neljään tuntiin tai hieman yli. Kentillä esiintyi ruuhkautumista ja odottelua. Jos pelattaisiin 3 hengen ryhmissä noin 8 min välein hypoteesi on se, että kierrosajat lyhenisivät noin puoli tuntia samalla, kun kentän kiertäisi sama määrä pelaajia kuin 4 hengen ryhmissä 10 min välein. Kenttä eli omistajat eivät häviäisi mitään ja pelaajat voittaisivat puoli tuntia per kierros, millä olisi iso merkitys sekä kiireisille ihmisille että lajille. Onko tätä oikeasti luotettavasti laajemmin tutkittu ja kokeiltu ja mitkä olivat tulokset?

    ’Jos pelattaisiin 3 hengen ryhmissä noin 8 min välein hypoteesi on se, että kierrosajat lyhenisivät noin puoli tuntia ’

    Tämä on hatusta vedetty hypoteesi, joka ei perustu ko. kentän käyttäjien kokemuksiin eikä käytettyihin korona-ajan poikkeusjärjestelyihin kyseisellä pk-seudun kentällä. Perusajatuksena lähtövälin lyhentäminen lyhyemmäksi kuin mitä ryhmältä kuluu pelata mikään kentän par3-reikä on kuolleena syntynyt. Kolmen hengen ryhmä keskimääräisiä klubipelaajia ei pysty pelaamaan parkolmosta 8 minuuttiin sillä mentaliteetilla, jolla he golfia pelaavat.

    Ylipäätään ryhmän koon supistaminen maksimissaan kolmeen pelaajaan on mitä luultavimmin huono idea pidemmän päälle. Yhä useampi pariskunta pelaa golfia yhdessä ja neljän ryhmään mahtuu mukavasti kaksi pariskuntaa. Kolmen ryhmässä yksi on usein se kolmas pyörä, ja se voi jopa johtaa kentän alikäyttöön sen kolmannen pelaajan hakiessa itselleen kaverin jostain kahden ryhmästä.

    En ole lukenut yhtään pelinopeustutkimusta, jossa olisi keskitytty erikokoisten ryhmien pelinopeuksien mittaamiseen. Tämä johtuu luultavasti siitä, että yhteen ryhmään yleismaailmallisesti mahtuu (ja ehkä jopa halutaan mahduttaa) neljä pelaajaa, ja tutkimukset ovat varmasti keskittyneet neljän hengen ryhmien etenemisen mittaamiseen.

    Itseäni kummastuttaa halu keksiä pyörää uudelleen. Asiasta on tehty viljalti tutkimuksia, joiden johtopäätökset ovat kutakuinkin yhtenevät. Riittävän pitkä lähtöväli lyhentää kierrosaikaa ja maksimoi kentän kapasiteetin. Jostain syystä joillain kentillä näihin tutkimuksiin ei haluta uskoa. Syytä siihen voi vain arvailla.

    #1348866 Ilmoita asiaton viesti

    On totta, että koronan alkuvaiheessa sovellettu 2 henkeä / 7-8 min lähtöväli johti noin 3 tunnin kierroksiin kun taas 4 hengen ryhmällä kierrosaika 10 minuutin lähtövälillä on helposti 4 tuntia.

    4 hengen ryhmä on kuitenkin luontevampi normaalioloissa, joten mielestäni tarkastelu pitää tehdä tältä kantilta. 10 minuutin lähtöväli lienee hyvä kompromissi kentän läpäisyn ja lähtöaikojen ajoituksen välille.

    #1348868 Ilmoita asiaton viesti

    KL:n arvio hatusta vedetystä hypoteesista ei pidä paikkaansa, vaikka vastaväite voi sitä olla. Esitys perustuu nimenomaan käyttäjien kokemuksiin useiden kymmenien kierrosten ajalta sekä keskustelujen kautta saatuihin tietoihin ja näkemyksiin. Kolmen hengen ryhmä myös pelaa parkolmosen kevyesti 8 minuutissa ja allekin. Luotettavampi tulos järjestelyn toimivuudesta toki vaatisi lisää tutkimusta ja kokeilua.

    Jos eläisimme sillä periaatteella, ettei pyörää tarvitse keksiä uudelleen sytyttelisimme edelleen nahkavaatteissa tuliporalla takametsissä nuotioita kala-aterian kypsentämiseksi. Tietysti jos asenne on olla periaatteessa aina vastahankaan, niin missään ei voikaan nähdä mahdollisuuksia eivätkä mitkään asiat sillä tavalla kehity. KL toteaa itsekin, että ”En ole lukenut yhtään pelinopeustutkimusta, jossa olisi keskitytty erikokoisten ryhmien pelinopeuksien mittaamiseen”. Seuraavassa kappaleessa hän kuitenkin heti toteaa ristiriitaisesti, että ”Asiasta on tehty viljalti tutkimuksia, joiden johtopäätökset ovat kutakuinkin yhteneväiset” Tässä olisi nyt asiallista viitata ja referoida vaikkapa viisi tärkeintä ja luotettavinta tutkimusta.

    Yhden hengen ryhmä pelaa kentän noin 2 h – 2 h 15 min ajassa. Jokainen lisäpelaaja tuo peliryhmän aikaan lisää noin 30-40 min johtuen jo ryhmän lisääntyneestä kokonaislyöntimäärästä. Näin laskien kolmen hengen ryhmä siis pelaisi kentän noin 3-3,5 tunnissa ja neljän ryhmä noin neljässä tunnissa tai vähän yli. Ryhmän kasvaessa myös virheiden määrä ja niihin kulutettu lisäaika myös hieman kasvaa. Noin puolen tunnin säästö peliajassa voi olla monelle kiireiselle ihmiselle tärkeä eikä se lajin maineellekaan hallaa tee.

    Aivan toinen kysymys on sitten se, että minkä kokoisessa porukassa on kiva pelata. Kahden pariskunnan lähdöt ovat hyvin tyypillisiä, mutta on myös kaveriporukoita, jotka haluavat pelata 2-3 hengen ryhmissä. Eri kentillä on jo nyt ”fasttrack” aikoja. Vastaavalla tavalla voitaisiin kokeilla myös 3 henk/ 8 min lähtöjä, mitata läpäisyaikoja sekä kysellä käyttäjien kokemuksia ja miettiä olisiko tämä hyvä tapa toimia ainakin rajoitetusti. Kokeiluhan ei käytännössä maksa kentälle mitään. Kolmen hengen ryhmät ovat jo nyt hyvin tavanomaisia ja aikamoista odotteluahan se on neljän hengen ryhmien takana sellaisessa pelata.

    #1348869 Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Esitys perustuu nimenomaan käyttäjien kokemuksiin useiden kymmenien kierrosten ajalta sekä keskustelujen kautta saatuihin tietoihin ja näkemyksiin.

    Koronan takia kentillä ja jopa golfin säännöissä otettiin käyttöön toimenpiteitä, jotka vaikuttivat pelinopeuteen paitsi sellaisenaan, myös käyttäjien käytöksen muuttumisen vuoksi. Lipputankoa ei saanut poistaa, bunkkereiden osalta oli erityisjärjestelyjä eikä palloa oman kokemukseni mukaan pelattu läheskään niin usein reikään kuin normaalisti. Tämä kaikki nopeutti pelaamista. Normaaliolosuhteisiin palaaminen poisti lähes kaiken tuosta hyödystä.

    Kolmen hengen ryhmä myös pelaa parkolmosen kevyesti 8 minuutissa ja allekin.

    Tuo riippuu tietenkin ryhmästä, mutta mitä tässä on tullut 14 vuoden aikana katseltua ryhmien toimintaa niin kilpailuissa kuin niiden ulkopuolellakin nimenomaan pelinopeuden ja sujuvuuden näkökulmasta, niin moiset ryhmät ovat selkeä vähemmistö eikä vähemmistön mukaan voi määritellä enemmistön tarpeita. Kannattaa joskus ihan oikeasti kellottaa pelaamista, tulos saattaa yllättää suurestikin. Ai niin, se aika alkaa muuten siitä, kun ryhmä saaapuu tiipaikalle, eikä siitä kun ensimmäinen pallo on ilmassa.

    Luotettavampi tulos järjestelyn toimivuudesta toki vaatisi lisää tutkimusta ja kokeilua.

    Aivan varmasti, eivätkä useat kymmenet kierrokset tai jutustelut ole likimainkaan riittävä otanta kattavien johtopäätösten tekemiseen, etenkin kun ihmiset eivät kellota pelaamiaan reikiä eivätkä useimmiten edes kierrokseen käytettyä aikaa.

    Yhden hengen ryhmä pelaa kentän noin 2 h – 2 h 15 min ajassa. Jokainen lisäpelaaja tuo peliryhmän aikaan lisää noin 30-40 min johtuen jo ryhmän lisääntyneestä kokonaislyöntimäärästä.

    R&A on antanut ohjeeksi seuraavaa:
    flight of 2, 3h 15 min
    flight of 3, 3h 30 min
    flight of 4, 3h 45 min

    Nuo ovat siis aikoja, joita enempää ei tuon kokoinen ryhmä saisi kentällä käyttää. Jokainen voi muuten joskus kokeilla missä ajassa 18 reikää tulee pelattua yksinään. Perin harva pelaa sen kahteen tuntiin, etenkin jos pelaa pallonsa aina reikään asti. Sinne päin huiskimalla aikaa toki kuluu vähemmän, mutta voidaan kysyä antaako se todenmukaisen kuvan pelaamiseen käytetystä ajasta.

    Noita pelinopeustutkimuksia voi jokainen itse haeskella netistä. Ainakin USGA ja R&A ovat niitä tehneet ihan käytännön tasolla, lisäksi on tehty simuloivia tutkimuksia. Kaikissa lukemissani tutkimuksissa yhtenä tärkeänä lähtöväliä määrittävänä tekijänä on mainittu par3-reiän pelaamiseen käytettävä aika.

    Mikä kenttä muuten viime kaudella luopui 8 minuutin lähtöväleistä ja siirtyi 10 minuutin väleihin nimenomaan kentän ruuhkautumisen vuoksi? Pirkkala? Tammer? Kotka? Siitä oli juttu taannoin täällä Golfpisteellä.

    #1348870 Ilmoita asiaton viesti

    Ihan konkreettinen kokemus River Golfista kaudelta 2020.

    Keväällä/alkukesästä koronarajoitusten iskiessä
    Rock kenttä 7min välein 3hlön lähdöillä 3,5h järjestäin koko alkukausi

    Kesällä 2020 ja tänä kesänä kun pelattiin normilähdöin ja 10min välein vähintään 4h 15min.

    Ja Rock-kentän pitäisi vetää melko hyvin.
    Tunnin sisällä pitäisi päästä kentälle yhtä monta pelaajaa eikä ”firma” menettäisi mitään.

    Kyselin tätä Riveristä, että josko tämä olisi käytössä aina. Alla vastaus klubilta
    ”Koemme, että 4 hlön ryhmät kuuluvat olennaisena osana golfin luonteeseen. ”

    #1348889 Ilmoita asiaton viesti

    Pelkääkö KL1, että saattaisi löytyä joskus jotakin uutta tapaa ja näkökulmaa tehdä asioita, kun hän niin kovasti perustelee sitä, ettei mikään voi muuttua, kun on aina ollut näin ja tulee olemaan? Edelleenkään lippua ei pääsääntöisesti huolleta, kun säännöt muuttuivat, ja monet eivät pelaa reikäänkään. Parkolmostilanne on käytännössä joka väylällä, kun tarkastellaan lähestymislyönnin ja lähipelin muodostamaa kokonaisuutta. Miksi vain parkolmosilla jäädyttäisiin aikaa tuhlaamaan? Sen nostamisen kriittiseksi tekijäksi voi hyvin kyseenalaistaa.

    Useiden kymmenien kierrosten kokemus perustui nimenomaan kellottamiseen ja sen kysymiseen muilta. Jos yli kuusikymppiset papat pelaavat kierroksen kiirehtimättä reiluun pariin tuntiin, niin siihen kykenee moni muukin. Itse matkan kävelyyn menee noin puolitoista tuntia tai hieman alle ja loppu tulee golfvoimisteluliikkeistä. On myös turha sotkea 8 minuutin lähtövälejä 4 hengen ryhmillä ja 3 hengen ryhmillä, koska näiden ryhmien nopeusero on tuo noin 30-40 min. Edellinen vaihtoehto voi hyvinkin ruuhkautua. Jälkimmäinen voisi hyvin toimia jopa 7 minuutin lähtövälillä.

    Aiheen otsikonkin voisi täsmentää. Kyse ei ole vain lähtövälien vaikutuksesta pelinopeuteen vaan lähtövälien JA ryhmäkoon vaikutuksesta. Kysymyksenasetteluhan on optimoida nämä tekijät niin, että kentän kapasiteetti eli omistajan tulot eivät kärsi ja toisaalta läpäisyajat ovat mahdollisimman lyhyet. Asenteet 4 hengen ryhmistä ja moni muukin ikuinen totuus istuu golfin vanhoillisessa kulttuurissa lujasti. Mutta pikkuhiljaa ehkä tuoreempaakin ajattelua alkaa löytyä.

    #1348896 Ilmoita asiaton viesti

    4h ryhmät perustuvat perinteisiin, vaikka esim. Aasiassa näkee usein 5-6 hengen ryhmiä varsinkin viikonloppuisin. Isompi ryhmä on usein mukavampi, mutta pienempi ryhmä nopeampi. Ongelma on siinä, että jos kentällä on peräkkäin 2h ja 5h ryhmiä, kenttä rullaan 5h ryhmien tahtiin ja 2h ryhmät kärsivät. Vaikka illaksi toivottaisiin pienempiä ryhmiä, jotta kaikki ehtisivät pelata täyden kierroksen, se ei nopeuta kierroksia niin kauan, kun edessä on 4h ryhmiä.

    Minusta hyvä yhdistelmä on mahdollistaa nopeita kierroksia aamusta esim. 9:30 asti 2h ryhmissä ja ehkä siitä vielä 10:30 asti 3h ryhmissä. Sitten loppupäivä mennään 4h ryhmissä. Tällöin aika monella on mahdollisuus valita nopeampi kierros aamusta tai mukava 4h kierros vähän myöhemmin. Tämä järjestely antaa aika hyvät mahdollisuudet pelaajille tehdä itse valita – sen sijaan, että me täällä foorumissa päättäisimme siitä, mikä on oikea ryhmäkoko (ja sen myötä kierrosnopeus) kaikille.

    #1348910 Ilmoita asiaton viesti
    PG

    Mielestäni tuota P-P:n edellä esittämää ehdotusta kannattaisi kokeilla. Kokeilu onnistunee helposti kahden täysmittaisen kentän yhtiöissä toteutettuna kummallakin kentällä vuoropäivinä. Näin sekä nopeat että vähemmän nopeat pelaajat saisivat mahdollisuuden pelata molemmilla kentällä myös aamulla sillä pelinopeudella, joka itselle paremmin sopii. (Kolmen kentän yhtiössä kokeilun toteuttaminen on tietenkin vielä helpompaa).

    Entä mitkä olisivat sopivat lähtövälit?

    Kahdelle nopealle pelaajalle riittänee 5 min, 3h:lle 7,5 min (7 min ja 8 min vuorotellen) ja 4h:lle 10 min. Näin jokaisella lähtövälillä kentälle voisi startata jopa 24 pelaajaa tunnissa.

    Kannattaisiko 5-6 hengen ryhmiä kokeilla ? Jos joo, niin lähtövälejä pitäisi edelleen pidentää, esim. 5h:lle 12,5 min (vuorotellen 12 min ja 13 min) ja 6h:lle 15 min (siis edelleen max. 24 pelaajaa per tunti). Nämä lähdöt tulisi olla tietenkin iltalähtöjä, esim. 5h klo 17-18 ja 6 h klo 18 jälkeen. Jos näille lähdöille ei riittäisi 5-6 pelaajaa, niin normaalin kokoisilla ryhmillä peli sujuisi pitkien lähtövälien ansiosta tavallista joutuisammin ja ohituksetkin onnistuisivat helpommin.

    #1348911 Ilmoita asiaton viesti

    Olen Putti-Possun kanssa samaa mieltä. Erilaiset vaihtoehdot, kuten 2 henk/5-6 min tai 3 henk/7-8 min tai 4 henk/9-10 min, eivät ole joko tai tilanteita. Keskimmäinen vaihtoehto tosin vaikuttaa parhaalta silloin, kun halutaan maksimoida pelaajamäärä ja samanaikaisesti minimoida käytetty peliaika. Tämäkin ei niin tavanomainen mahdollisuus on hyvä tunnistaa. Jos yhtiöllä on useampia kenttiä voi niillä hyvin olla erilaiset järjestelyt ja näin voitaisiin hakea kokemuksia ja parasta mallia myös tätä kautta. Tai sitten yhdellä kentällä voi olla päivän kellonaikojen mukaan tai viikonpäivien mukaan vaihtuvia järjestelyitä. Kun fiksusti toimitaan golfyhtiö voi palvella paremmin erilaisia asiakassegmenttejä eri vaihtoehdoilla. Joskus sopii parhaiten parin hengen fasttrack, joskus kolmen hengen standardinopea ja joskus neljän hengen perhe-pariskunta-eläkeläisgolf, jossa kierrosajalla ei ole niin suurta merkitystä, vaikka ripeästi silloinkin golfin sääntöjen mukaan pitää pelata. Paikalliset olosuhteet ja asiakkaiden tahto määrittänevät järkevimmän toimintatavan.

    #1348912 Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Jos yli kuusikymppiset papat pelaavat kierroksen kiirehtimättä reiluun pariin tuntiin, niin siihen kykenee moni muukin. Itse matkan kävelyyn menee noin puolitoista tuntia tai hieman alle ja loppu tulee golfvoimisteluliikkeistä.

    Hmmmm…. oma askelmittarini on jo muutaman vuoden ajan kertonut, että kotikentälläni askelia tulee 18-reikäiselle kierrokselle keskimäärin semmoiset reilut 12 000, jos vähentää pois ennen kierrosta tehdyt askareet. Metreinä tuo on semmoiset 8 000. Tuon matkan käveleminen puoleentoista tuntiin edes tasaisella maalla ilman kärryä on monelle urheilusuoritus, puhumattakaan kävelystä vaihtelevassa maastossa kärryn kanssa.

    Lähtövälien ja ryhmäkokojen vaikutusta olisi mahdollista kokeilla, etenkin 36-reikäisissä kokonaisuuksissa. Onko siihen sitten yhtiöillä halua on toinen kysymys. Ja onko halua tehdä kokeiluja siten, että oikeasti kerätään dataa ja vertaillaan sitä vai laitetaanko vain summittainen lähtöväli ja uskotaan sen autuaaksi tekevyyteen minkäänlaista dataa keräämättä. Jälkimmäinen järjestely lienee jokaisen mielestä se huonoin vaihtoehto, etenkin kun dataa on jo olemassa 4 hengen ryhmien osalta enemmän kuin tarpeeksi.

    Itse uskon varsin paljon siihen, että pelaajien tulee oppia etenemään kentällä riittävän ripeästi, onhan siihen pystytty ennenkin. Asianmukaisella valvonnalla siihen päästäisiin, mutta eipä näytä useimmilla kenttäyhtiöillä olevan siihenkään halua, se kun on kustannus…

    #1348915 Ilmoita asiaton viesti

    Erään tutkimuksen mukaan suomalaisen alle 65-vuotiaan henkilön kävelynopeus on keskimäärin 5,4 km/h eli 8,1 km 1,5 tunnissa, mikä on suurinpiirtein golfkentällä käveltävä matka. Jos lyöntejä kertyy noin 90 ja lyöntiin menee aikaa noin 20 sekuntia kuluu niihin aikaa noin puoli tuntia. Siihen päälle vähän sähläystä varusteiden ym. kanssa ja ollaan noin kierrosajassa reilut 2 tuntia.

    #1348916 Ilmoita asiaton viesti
    PG

    Erään tutkimuksen mukaan suomalaisen alle 65-vuotiaan henkilön kävelynopeus on keskimäärin 5,4 km/h eli 8,1 km 1,5 tunnissa

    Kärryä vetäen vai työntäen vai bägiä kantaen? Tasamaalla vai mäkisessä maastossa?

    #1348917 Ilmoita asiaton viesti

    Jos ei kykene etenemään golfkentällä tuota vauhtia on terveellistä ryhtyä kuntokuurille. Jos siihen ei ole terveydellisiä esteitä. Hitaan pelaamisen yksi perussyy on löntystely kentällä ripeän kävelyn sijasta. Siihen kun lisätään tarpeeton ja ylimääräinen säätäminen oman lyönnin kanssa, niin takana tulevien kärsivällisyys on koetuksella.

    #1348918 Ilmoita asiaton viesti

    Tuo 8 km kuulostaa vähältä. En sitten tiedä, onko minun lähikentilläni erityisen pitkät siirtymät tai kello epätarkka (Garmin Approach X40), mutta tyypillisen 90 lyönnin kierroksen jälkeen kello näyttää matkaa kertyneen 11-12 km.

    #1348919 Ilmoita asiaton viesti

    British Journal of Sports Medicine -julkaisussa vedettiin yhteen suuri määrä golfin terveysvaikutuksiin liittyviä tutkimuksia. Kierroksen aikana otettujen askelten kokonaismääräksi oli eri selvityksissä saatu vähimmillään 11245 ja enimmillään 16667 askelta. Keskimääräinen askelpituus on noin 70-75 cm (0,413/naiset-0,415/miehet x oma pituus). Kävellyt matkat olivat näin laskien noin 8-12 km. Kävelynopeudella 5,4 km/ h aikaa menisi siten noin 1,5 – 2,2 tuntia. Tulos riippuu kentästä, käytetystä tiistä, pelitaidoista ja todellisesta kävelyvauhdista. Golfkierroksen lyhyitä kävelypätkiä on helppo edetä nopeastikin. Reipas tai ripeä kävelyvauhti on noin 6,5 km/h, jolloin kierroksen kävelyyn kuluisi aikaa noin 1,2 – 1,8 h.

    R&A:n tutkimuksessa selvitettiin eroja tuloskortin ilmoittaman kentän kokonaispituuden ja todellisen kävellyn matkan välillä. Tulosten perusteella päädyttiin siihen, että matkan arvioinnissa voisi käyttää nyrkkisääntönä sitä, että kilometrejä tulee noin puolitoistakertainen määrä kentän pituuteen nähden.

    #1348920 Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Tuo 8 km kuulostaa vähältä. En sitten tiedä, onko minun lähikentilläni erityisen pitkät siirtymät tai kello epätarkka (Garmin Approach X40), mutta tyypillisen 90 lyönnin kierroksen jälkeen kello näyttää matkaa kertyneen 11-12 km.

    Minulla on sama kello eikä sen ilmoittamiin matkoihin ole minkäänlaista luottamista. Syytä en tiedä, mutta tähän olen päätynyt sen ilmoittamien kokonaismatkalukemien perusteella, jotka eivät täsmää lainkaan Polarin askelmittarin antamiin arvoihin.

    #1348921 Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Erään tutkimuksen mukaan suomalaisen alle 65-vuotiaan henkilön kävelynopeus on keskimäärin 5,4 km/h eli 8,1 km 1,5 tunnissa,

    Alle 65-vuotiaan? Aika laaja haarukka. Noin 30 vuotta sitten tein säännöllisesti 8 km kuntokävelylenkkejä kutakuinkin tasaisella lenkkipolulla ja aikaa meni 1h 10 min, ja silloin olin nuori, hyvässä kunnossa ja vedin lenkin suunnilleen niin kovaa kuin jaksoin. Tänä päivänä en pääsisi lähellekään tuota eikä pääse suurin osa ikätovereistanikaan.

    Kun katselee golfkentän käyttäjien kävelynopeuksia niin väitän, että yli puolella on suuria vaikeuksia päästä tuohon kävelynopeuteen kärryä vetäen tai työntäen. Eivätkä ihan kaikki lähde golfkentälle urheilemaan, vaan liikkumaan. Se on ehkä hyvä pitää mielessä tätä teemaa pohdittaessa. Hyvä on myös ymmärtää, että kentällä joudutaan etenemään ns. keskimääräistä vauhtia eikä niiden nopeimpien ja hyväkuntoisten tahtiin.

    Jos ei kykene etenemään golfkentällä tuota vauhtia on terveellistä ryhtyä kuntokuurille.

    Eikös siellä golfkentällä aika moni liikahtele juurikin kunnon ylläpitämiseksi?

    #1348922 Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Parkolmostilanne on käytännössä joka väylällä, kun tarkastellaan lähestymislyönnin ja lähipelin muodostamaa kokonaisuutta.

    Ei oikeastaan ole. Parkolmosella kaikki joutuvat valmistautumaan lyöntiinsä samasta paikasta ja peräkkäin, kun taas nelosilla ja vitosilla ollaan useimmiten toisistaan erillään ja valmistautumista voi tehdä toisen pelaajan lyödessä.

    Miksi vain parkolmosilla jäädyttäisiin aikaa tuhlaamaan? Sen nostamisen kriittiseksi tekijäksi voi hyvin kyseenalaistaa.

    Parkolmoset ovat sen vuoksi kriittisiä, että ne aiheuttavat haitariliikettä, jos niiden pelaamiseen kuluu yli lähtövälin verran. Haitariliike puolestaan pidentää kierroksen kestoa.

    Takavuosina olin tuomarina jossain liiton kisassa Talman Masterilla. Seurailin jonkin aikaa pelin etenemistä silloisella kakkosreiällä, 180-metrinen par3. Keskimäärin ryhmillä (3 henkeä) kului 12 minuuttia ko. reiän pelaamiseen (kellosta katsottuna). Pahimmillaan tuon reiän viheriön vapautumista oli odottamassa kolme ryhmää. Pidempi lähtöväli olisi aivan varmasti sujuvoittanut peliä, siitä olen varma.

    #1348923 Ilmoita asiaton viesti

    Näkisin oikein mielelläni ryhmän maksimikoon rajoitettavan kolmeen pelaajaan. Ihan sama millä lähtöväleillä. Peli sujuvoituisi kun ei tarvitsisi seistä odottamassa kolmen muun pelaajan harjoitusswingejä ja lyöntisuoritusta ja erityisesti viheriöllä asia korostuu. Neljän pelaajan linjojen lukemiset, lipputangon kanssa voimistelut ja muu säätö vähenisi oleellisesti yhtä henkilöä pienemmässä ryhmässä.

    #1348941 Ilmoita asiaton viesti

    Näkisin oikein mielelläni ryhmän maksimikoon rajoitettavan kolmeen pelaajaan

    Kolmen ryhmä yleisenä sääntönä on aika rajoittava. Se toimii, mikäli kolme kaverusta haluavat pelata omaa peliään. Golf on kuitenkin sosiaalinen peli, jossa tyypillisiä ovat pariskunta pelaa toisen pariskunnan kanssa tai 4h perhe haluaa pelata yhdessä tai halutaan pelata joukkuepelejä, jotka eivät oikein toimi 3h ryhmissä.

    En siis kategorisesti rajoittaisi ryhmiä 3 henkeen, mutta toki osa lähdöistä voisi olla tätä – esim aamuryhmät tai useamman kentän klubeilla yksi kenttä ainakin joinakin päivinä.

    #1348946 Ilmoita asiaton viesti

    Aihe on mielenkiintoinen ja vaikuttavuudeltaan suuri, mutta miten ajatukset saataisiin vietyä käytäntöön tai ainakin herätettyä kenttien johtoa pohtimaan ennakkoluulottomasti jopa aikaisempaa enemmän eri vaihtoehtoja. Joku kenttä voisi esimerkiksi haluta profiloitua hieman nopeampana ottamalla käyttöön kolmen hengen ryhmät laajemminkin jne. Peliryhmien koon ja lähtövälien muunnelmien tarpeita ja kannatusta voisi kysyä suoraan mm. seuran jäsenistöltä ja yhtiön osakkailta. Korona-ajan järjestelyt ovat vielä melko tuoreessa muistissa ja pelaajilla siten paremmat perusteet vastata kyselyihin. Pelaaja ensin -kyselyn kautta tällaista tietoa ei ehkä saada. GOLFPISTE toivottavasti voisi tehdä aiheesta jutun, joka toisi asian laajempaan keskusteluun. Nythän juuri tehdään suunnitelmia ensi vuodelle.

    #1349086 Ilmoita asiaton viesti

    Tuo 8 km kuulostaa vähältä. En sitten tiedä, onko minun lähikentilläni erityisen pitkät siirtymät tai kello epätarkka (Garmin Approach X40), mutta tyypillisen 90 lyönnin kierroksen jälkeen kello näyttää matkaa kertyneen 11-12 km.

    Minulla on sama kello eikä sen ilmoittamiin matkoihin ole minkäänlaista luottamista. Syytä en tiedä, mutta tähän olen päätynyt sen ilmoittamien kokonaismatkalukemien perusteella, jotka eivät täsmää lainkaan Polarin askelmittarin antamiin arvoihin.

    Vähän vaikuttaa siltä kuin aikanaan SportsTrackerin kanssa. Ennen kuin se oppi tekemään automaattisen pausen paikallaan ollessa, aina paikallaan seisoessa softa näytti ”jatkuvaa liikahtelua” 5-10 metriä suuntaan jos toiseen ja kierroksen pituudeksi tuli tuollaisia 11-12 km lukemia. Sittemmin sekä Polarin mittauksina että SportsTrackerilla kierroksen kävelymatkan pituus on pelaamillani kentillä ollut luokkaa 8,5-9,5km, mitkä ovat linjassa siihen, minkälaisia siirtymiä kentällä on.

    #1349087 Ilmoita asiaton viesti

    Erään tutkimuksen mukaan suomalaisen alle 65-vuotiaan henkilön kävelynopeus on keskimäärin 5,4 km/h eli 8,1 km 1,5 tunnissa, mikä on suurinpiirtein golfkentällä käveltävä matka. Jos lyöntejä kertyy noin 90 ja lyöntiin menee aikaa noin 20 sekuntia kuluu niihin aikaa noin puoli tuntia. Siihen päälle vähän sähläystä varusteiden ym. kanssa ja ollaan noin kierrosajassa reilut 2 tuntia.

    Tuo laskelma voi päteä yhdelle pelaajalle, ja valitettavasti suurelle osalle pelaajista keskimääräinen 20s aika lyönnille on aika optimistinen. Mutta kun lisätään ryhmään kolme pelaajaa, tuolla 90 lyönnillä ja 20 sekunnilla laskettuna saadaan kulumaan 1,5 tuntia enemmän. Kun kävelymatka kentästä riippuen voi vielä olla helposti toista kilometriä enemmän, siihenkin menee varovasti 15 minuuttia kauemmin. Näin lähestytäänkin jo laskelmissa neljää tuntia.

Esillä 23 viestiä, 1 - 23 (kaikkiaan 23)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.

Etusivu Foorumit Yleistä Lähtövälien vaikutus pelinopeuteen