16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Kohtuuhintainen etäisyysmittari hakusessa

Etusivu Foorumit Välineet Kohtuuhintainen etäisyysmittari hakusessa

Esillä 18 viestiä, 26 - 43 (kaikkiaan 43)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #1327150 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    väyläopas? … aika harvalla sellainen on mukana/käytössä. Minä sen sijaan aika ajoin avaan eBirdien, josta näen kartan ja voi mitata etäisyyksiä … mutta sen esilleottaminen & käynnistäminen kesken kierroksen ottaa aikaa ja jos käyttää koko ajan, GPS syö akkua

    Tuo etäisyys edelliseen ryhmään on joskus vieraalla kentällä aika hankala rasti, vaikka yleensä arvaukset menevätkin ok. Toisaalta voi odotella varman päälle, mutta silloin voi seuraavasta ryhmästä kuulua huutoja ”kuvitteleeko” toi pappa lyövänsä avauksensa yli 250m eli anna mennä vaan, ettei tarvii koko päivää odotella

    Minulle edellisten lisäksi etäisyysmittarista on kaksi hyötyä
    1. Oppii ja muistaa vähitellen omien lyöntiensä pituudet, missä ainakin minun muistamista auttaa, kun näen metrimäärän
    2. Omien lyöntien pituuden tietämisestä tulee lisäksi itseluottamusta … eli uskaltaa lyödä veden yli griinille, kun tietää että veden yli on 120m ja lipulle 135m … eli vähemmän tarvetta ”varmuuden vuoksi” valinnoille

    #1327151 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Mutta kokemattomatkin hyötyvät etäisyysmittarista kahdella tavalla: a) näkevät todellisen mitan lipulle ja b) oppivat peliolosuhteissa mihin asti milläkin mailalla todellisuudessa lentää. Eli jos et mittaa niin miten tiedät miten pitkälle lyöt.

    Kohta a) ei mitenkään hyödytä ketään, jos ko. tietoa ei pysty käyttämään hyväksi. Muutoin se on nk. nice-to-know -materiaalia.

    Kohta b) onkin sitten toinen juttu ja esimerkki nykyteknologian elämää helpottavasta roolista. Kas kun jo viime vuosisadan alkupuolella hyvät pelaajat tiesivät kuinka pitkälle milläkin mailalla lyövät ja lasermittarit olivat vielä kaukaista tulevaisuutta. Lyöntipituuksien selvittämiseksi mittari ei suinkaan ole välttämätön, mutta kiistatta mukava apuväline. Samaan tulokseen täysin riittävällä tarkkuudella pääsee käyttämällä kentän omia mittamerkintöjä ja askelmittaa, aivan kuten ammattilaisetkin joutuvat tekemään omissa karkeloissaan.

    Eikö muuten olekin hassua, että he, jotka palloa kaikkein tarkimmin pystyvät lyömään eivät saa käyttää niitä kaikkein tarkimpia mittareita työssään?

    #1327152 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    väyläopas? … aika harvalla sellainen on mukana/käytössä.

    En puhunut väyläoppaasta, vaan väyläkartasta. Siis siitä taulusta, joka kunkin reiän tiipaikalla kököttää (paitsi Kytäjällä). Ja toisin kuin eBirdie, se käynnistyy aivan ilman viivettä ja toimii ilman paristoja tai akkua.

    #1327154 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    PGAlla lyövät 140 metristä keskimäärin 7 metriin

    Tuo on muuten erinomainen esimerkki tilastojen todellisuutta vääristävästä vaikutuksesta. Tuo mainittu tilastohan kertoo vain sen kuinka kauas reiästä pallo keskimäärin päätyy, muttei lainkaan sitä mihin pelaaja on pallonsa yrittänyt lyödä. Monesti pallo pyritään sijoittamaan sitä ensimmäistä puttia ajatellen, mikä ei suinkaan tarkoita sitä, että pallo aina yritettäisiin lyödä mahdollisimman lähelle reikää. Joskus on viisaampaa lyödä pallo turvallisemmalle puolelle ja varmistaa kohtuullinen birkkumahis tai ainakin vitivarma par kuin ottaa riski ja päätyä puttaamaan bogia.

    PGA Tourilla 100 parasta pystyy halutessaan lyömään pallonsa toistuvasti 140 metrin matkalta 5 metrin ympyrään. Muistan kun Sir Faldo harjoitteli Fannyn kanssa siten, että Fanny meni seisomaan rangelle 100 jaardin päähän ja Faldo nakutteli palloja hänen kohdalleen. Sitten Faldo pyysi Fannya siirtymään kaksi (2) jaardia pidemmälle/lähemmäs ja alkoi nakuttaa palloja siihen kohtaan, jne. Jos Faldo pystyi lyömään palloa noin satasesta lähes metrin tarkkuudella harjoitellessaan, niin uskon huippuammattilaisten pystyvän lyömään palloaan 140 metrin matkalta viiden metrin tarkkuudella. Toki kilpailutilanne on eri asia kuin harjoitus, mutta ne taidot ovat kuitenkin tallella kilpailussakin.

    #1327162 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    En puhunut väyläoppaasta, vaan väyläkartasta. Siis siitä taulusta, joka kunkin reiän tiipaikalla kököttää (paitsi Kytäjällä). Ja toisin kuin eBirdie, se käynnistyy aivan ilman viivettä ja toimii ilman paristoja tai akkua.

    Juu, se väylätaulu on ihan kiva, paitsi
    – se on siellä tiipaikalla eikä väylällä, kun sitä tarvitsee
    – lisäksi usein väärällä tiipaikalla, eikä esim naisille juuri koskaan punaisella tiipaikalla
    – ulkomailla reissatessa tulee vielä laskutoimitus: ensin mitta omalle tiipaikalle ja sitten vielä yds-m muunnos

    Ulkomailla väylien mittamerkeistä tulee aika ajoin ongelmia, kun
    – ei voi olla varma, ovatko ne metrejä vai jaardeja (joissain maissa on molempia käytössä)
    – ovatko etäisyydet griinin eteen vai keskelle
    – onko par3 poikkeavasti keskelle, vaikka muutoin eteen

    … eli oma kokemukseni niin kotomaassa kun reissatessa on katsoa laserilla etäisyys, eikä tarvitse ”arpoa”

    #1327164 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    How Does Performance Change By Handicap Level? Shot Scope Data Provides Insights

    Tämmöisesta osoitteesta löytyi mielenkiintoista dataa. Auttaako mittarit vai on sitten toinen asia.

    GIR-% tasoituksella 8 = 45 %, tasoituksella 14 = 29 % ja tasoituksella 20 = 22 %. Tätä korkeammalla tasoituksella sitten varmaan vielä harvemmin. Tämän mukaan pitää olla aika hyvä pelaaja, että ylipäätään kovin tarkasta mitasta on mitään hyötyä.

    Tuon ohella, 80 % pelaajista jättää lähestymiset lyhyeksi. Eli ilemisesti lipulle mittaaminen ei auta, kun pitäisikin mitata griinin takareunaan, että kantama riittää.

    Lopuksi tuossa artikkelissa oli muutama neuvo tuloksen parantamiselle. Kaikille sopivia ovat mahdollisimman pitkä avaus ja konservatiivinen / varma lähestyminen (ei siis välttämättä lipulle vaan varmasti griinille). Korkeammalla tasoituksella pelaaville vielä ”helppojen virheiden” eliminointi.

    Härpäkkeiden käyttö on varmastikin ihan kivaa puuhaa, mutta auttaako se parantamaan peliä, onkin sitten toinen kysymys.

    #1327166 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Härpäkkeen käytöllä on itsellä ainakin se hyvä puoli, että ei ole epäillystä matkasta lyönnin aikana, eli yksi muuttuja pois mielestä.
    ——–

    Off-topic

    Pelaan melko usein kaverin kanssa, jolla ei ole mitään mittausvälinettä. Lähes aina jo ensimmäisellä reiällä kaveri kysyy lähimmältä pelikaverilta ”paljon matka”, ”viitsitkö katsoa paljon on lipulle” jne. No, jossain vaiheessahan kesää tulee sitten se kypsyminen vastaan, ja häneltä kauniisti yrittää kysyä, että miksi et osta vaikka jotain etäisyymittaria, koska ei ne nyt paljoa maksa. Vastaus on, että pitää ensin oppia pelaamaan. Niin, mutta ostithan juuri kärryt, uuden putterin ja driverin, jotka maksavat paljon enemmän kuin esim tuo etäisyysmittari… Sillä kierroksella ei enää sitten kysytä mittoja, mutta seuraavalla kerralla taas. Katsotaan, miten käy ensi kesänä, mutta epäilen, että ei ole vieläkään kaverilla etäisyysmittaria.

    #1327168 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Vaikkei ihan otsikon aiheeseen liitykään, niin olisi kiinnostava tietää kiikareiden käyttäjiltä seuraava asia. Mikä on matka, jonka pystyt lyömään niin toistuvasti, että tarkalla etäisyydellä on tuloksen kannalta jatkuvasti merkitystä ?

    Itsellä tämä matka on 30 – 70 metrin välillä. Pääasiallinen syy tähän on se, että GIR ei kovin usein onnistu.

    #1327171 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Klubipelaaja: Mikä on matka, jonka pystyt lyömään niin toistuvasti, että tarkalla etäisyydellä on tuloksen kannalta jatkuvasti merkitystä

    Hankala vastata ottaen huomioon, että lyöntietäisyyteen vaikuttaa myös tuuli ja myös kylmyys – toisaalta yleisesti voi vastata, että kaikella on merkitystä (kumulatiivisesti). Muutenhan voisi lyödä minne sattuu, koska yksittäinen asia ei kovin paljoa näy tuloksessa. Mutta konkreettisesti:

    Omalla kentällä on hankala par4 väylä, jossa avauksen jälkeen matkaa griinin keskelle keskimäärin 125m. Paikka on avoin, eli on pakko ottaa tuuli huomioon. Ennen griiniä on vesi, jonka yli tuosta 110m ja toisaalta, jos menee 10 me pitkäksi, pallo valuu griini taakse rinteeseen. Oletetaan, että keli on tuuleton kesäkeli, niin valitsen R8. Jos en tietäisi matkaa lipulle, valitsisin varmuuden vuoksi R7, jotta ei missään nimessä mene veteen. R7:lla ainakin puolet menisi pitkäksi (vaikka lyönneissä olisi hajontaa). Sen johdosta keskimäärin joka toisella kierrokselle tulisi yksi ylimääräinen lyönti. Siis vastaus kysymykseen: tuolla yhdelle väylällä keskimäärin puoli lyöntiä extraa.

    Tuo kysymyksesi ”tarkalla tasoituksella on merkitystä” tekee asiasta vaikean, koska saan tarkan etäisyyden lipulle myös ilman mittaria, joskin työläästi: ensin etsin mittamerkin ja sitten arvioin lipun paikan edessä/takana, joten näillä tiedoilla saan ilman mittariakin tarkan etäisyyden. Oletin kysyjän kuitenkin olettavan, ettei ole mittamerkkejä, väyläopasta tai muutakaan apuvälinettä käytettävissä ja siten matka pitää arvioida puhtaasti silmämääräisesti. Siis minulla tuosta 125m etäisyydestä silmämääräinen arvio on +/- 15m (tai enemmän, jos on ylä- tai alamäkeä tai taustalla vuori tms)

    #1327175 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Juu, se väylätaulu on ihan kiva, paitsi
    – se on siellä tiipaikalla eikä väylällä, kun sitä tarvitsee
    – lisäksi usein väärällä tiipaikalla, eikä esim naisille juuri koskaan punaisella tiipaikalla
    – ulkomailla reissatessa tulee vielä laskutoimitus: ensin mitta omalle tiipaikalle ja sitten vielä yds-m muunnos

    Nyt Puttiposander yrittää keksiä syitä ihan urakalla…

    Kuinkas usein sinäkään pelaat punaisilta, jotta väylätaulun puuttuminen JUURI siltä tiipaikalta on ongelma..? Aika usein sen taulun ohi kuljetaan, vaikei keltaisilta pelaisikaan.

    Tuo laskutoimitus on sitten luku ihan sinänsä. Jos ei kertolasku suju, niin lasermittari on se ainoa ratkaisu… ei vattu sentään…

    Ei siinä mitään, mittari ei ole kallis ja on näppärä käyttää. Itsekin käytän mittaria. Toisaalta, osaan myös muuntaa jaardit metreiksi ja päinvastoin ihan päässälaskuna, ja pystyn myös vallan hyvin tulemaan toimeen kentän omien mittamerkintöjen ja askelmitan kanssa ilman mitään ongelmia, mittari vain on vaivattomampi käyttää.

    #1327176 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Vaikkei ihan otsikon aiheeseen liitykään, niin olisi kiinnostava tietää kiikareiden käyttäjiltä seuraava asia. Mikä on matka, jonka pystyt lyömään niin toistuvasti, että tarkalla etäisyydellä on tuloksen kannalta jatkuvasti merkitystä ?

    Itsellä tämä matka on 30 – 70 metrin välillä.

    Minulle tuo väli on aika hankala, koska pitää mennä fiiliksellä. Mieluummin lyön 80-100 -metrisen kuin 55-metrisen, luottamus edelliseen on paljoin suurempi, koska voin lyödä täyden svingin.

    Kukin käyttää omia vahvuuksiaan.

    #1327177 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Oletin kysyjän kuitenkin olettavan, ettei ole mittamerkkejä, väyläopasta tai muutakaan apuvälinettä käytettävissä ja siten matka pitää arvioida puhtaasti silmämääräisesti

    Oletko nyt aivan tosissasi..?

    #1327178 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Oletin kysyjän kuitenkin olettavan, ettei ole mittamerkkejä, väyläopasta tai muutakaan apuvälinettä käytettävissä ja siten matka pitää arvioida puhtaasti silmämääräisesti
    Oletko nyt aivan tosissasi..?

    Pelasin kerran Finnish Tourin jälkeen iltapäivällä kentän, jossa oli maalattu etäisyydet griinin eteen (normaalien griinin keskikohdan merkkien lisäksi). Lisäksi oli käytössä lappunen, jossa tarkat lipunpaikat. Niissä olosuhteissa lasermittari ei tuonut juuri mitään lisäarvoa tutulla kentällä.

    Vastaavasti olen pelannut Skotlannissa kentillä, joissa ei ole minkäänmoisia mittamerkkejä eikä myöskään väyläopasta. Ekaa kertaa näitä kenttiä pelatessa olisi ollut aika opro olo, jos ei olisi pystynyt mittaamaan matkaa lipulle.

    Nämä siis ääriesimerkkejä, mutta kun Klubipelaaja kysyi eroa tuloksessa, niin se riippuu …

    #1327180 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Tarkennuksena, kysymys oli ”Mikä on matka, jonka pystyt lyömään niin toistuvasti, että tarkalla etäisyydellä on tuloksen kannalta jatkuvasti merkitystä ?”

    Ei liity mittamerkintäihin tai muihin asioihin, ainoastaan siihen, mikä on tuloksen kannalta ratkaisevan lyönnin matka, jonka pystyt lyömään niin toistuvasti, että tarkalla etäisyydellä on tuloksen kannalta jatkuvasti merkitystä ?

    #1327188 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Tarkennuksena, kysymys oli ”Mikä on matka, jonka pystyt lyömään niin toistuvasti, että tarkalla etäisyydellä on tuloksen kannalta jatkuvasti merkitystä ?”
    Ei liity mittamerkintäihin tai muihin asioihin, ainoastaan siihen, mikä on tuloksen kannalta ratkaisevan lyönnin matka, jonka pystyt lyömään niin toistuvasti, että tarkalla etäisyydellä on tuloksen kannalta jatkuvasti merkitystä ?

    Rauta-8 alkaa olla sellainen maila, että sillä pituushajonta on vähemmän kuin mitä lipun paikka vaihtelee. Lyöntipituuskeskiarvo jossain 125 metrin paikkeilla ja pituushajonta alle +/-5 metriä. Toinen puoli on sitten sivusuuntainen hajonta, jota rauta-8:lla täysissä lyönneissä saa aikaan merkittävästi enemmän kuin wedgeillä puolikkassa.

    Mitä lyhyempään etäisyyteen mennään sitä oleellisempaa on tietää onko lipulle 60 vai 65 metriä. Tuosta etäisyydestä tulos alkaa lähennellä sitä 5% sääntöä.

    #1327191 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Oman halpis etäisyysmittari Ebaystä 70€, puuttuu vakaajat ja pinseeking. Mittausnopeus 1-3s kalliimpia hitaampi. Ei toimi kostealla kelillä luotettavasti, mutta kestää sadetta. >

    1) Vesiesteen ylitykset
    2) Doglegin kulmat
    3) +130m Griinin eteen/taakse
    4) 50-125m Lipulle

    Vähemmän lyöntejä jäänyt lyhyeksi*, jolloin myös enemmän laadukkaampia birkkupaikkoja kierrosta kohden. Normikierroksella kotikentällä mittatarkistuksia alle viisi, kisakierroksilla lähes jokainen lyöntipaikka.

    #1327201 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Klubipelaaja:
    Tarkennuksena, kysymys oli ”Mikä on matka, jonka pystyt lyömään niin toistuvasti, että tarkalla etäisyydellä on tuloksen kannalta jatkuvasti merkitystä ?”
    Ei liity mittamerkintäihin tai muihin asioihin, ainoastaan siihen, mikä on tuloksen kannalta ratkaisevan lyönnin matka, jonka pystyt lyömään niin toistuvasti, että tarkalla etäisyydellä on tuloksen kannalta jatkuvasti merkitystä ?

    Yritin selittää, ettei lyönnin tarkkus ja toistuvuus ole ainoita asioita, jotka vaikuttavat tulokseenn – jos siis tietää etäisyyksiä tai ei.

    Esimerkki: Vieraalla kentällä lyön lay up-lyöntiä lähelle vettä, josta 100m lipulle. Haluan tietää paljonko on veteen matkaa, etten vaan lyö lay up’ia veteen. Mittaan matkan 130m ja valisen R9 (eli suunnitelma 2 krt R9 lipulle). Vaikka lyönti ei olisi tarkka/toistuva, on iso riski lyödä lähestyminen veteen, mutta tässä esimerkissä kun valitsen R9, niin lyöntipituus saa olla +/- 10% ja silti ei jaksa veteen (ja seuraava lyönti on joko R8 tai R9). Siis tässä tilanteessa säästän joka toinen tai joka kolmas kerta yhden lyönnin (ja pallon).

    #1327207 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Oman halpis etäisyysmittari Ebaystä 70€, puuttuu vakaajat ja pinseeking. Mittausnopeus 1-3s kalliimpia hitaampi. Ei toimi kostealla kelillä luotettavasti, mutta kestää sadetta. >

    1) Vesiesteen ylitykset
    2) Doglegin kulmat
    3) +130m Griinin eteen/taakse
    4) 50-125m Lipulle

    1) Onnistuu laserilla, jos juuri lätäkön edessä/takana on jotain sellaista kasvullisuutta tms., johon voi ottaa mitan. Pellolla ei onnistu.

    2) Sama kuin lätäköiden kohdalla. Metsäkentällä saa tietty puista mittoja, pellolla on hankalampaa.

    3) Sama kuin edellä. Pikkaisen hankalaa on tasamaastossa saada luotettavia mittoja.

    4) Toimii.

    Kohtien 1-3 vuoksi minulla on myös GPS-laite, jolla saa nuo asiat selville riittävällä tarkkuudella (JOS kenttädata on kunnossa, mikä ei ole lainkaan itsestäänselvyys…).

Esillä 18 viestiä, 26 - 43 (kaikkiaan 43)
Vastaa aiheeseen: Kohtuuhintainen etäisyysmittari hakusessa

Etusivu Foorumit Välineet Kohtuuhintainen etäisyysmittari hakusessa