16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Kilpailujen tulokset golfboxissa

Etusivu Foorumit Yleistä Kilpailujen tulokset golfboxissa

Esillä 10 viestiä, 26 - 35 (kaikkiaan 35)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • No kun korjauslinjalle on lähdetty niin tuo Vuosaaren Teho Sport Finnish Openin ’ilmoittautuminen päättyy’ ei liene ihan kohdallaan kun se on 27 heinäkuuta ja kisat on 12-14 heinäkuuta.

    pöljä kirjoitti: (1.6.2012 10:46:01)

    BayStream kirjoitti: (31.5.2012 23:48:34)
    Listoja tulee, olen osan jo tehnyt mutta en kaikkia ja siirrän ne samalla kerralla.
    FT kategoriat oli vahingossa unohtuneet ja niiden tekijä on nyt reissussa… Ne ovat golfbixissa valmiina, mutta niiden editointi sieltä vaatii hiukan duunia…
    No onneksi tuo golfpuksi toimii paremmin kuin ehkäpä se toinen joka ei sisällä läheskään kaikkia tarvittavia elementtejä…

    Kysäiseppä apua vaikka Peuramaan nykyiseltä toimarilta, josko hän entisenä GolfBox guruna auttaisi ongelmassa vaikka käyttääkin sitä toista ohjelmaa. Ja pyydä samalla, että lisää ruksin kohtaan Pelaajatilasto. Siitä näkee melkoisesti tietoa pelaajaat ovat eri väylät pelanneet ym. Vastaavaa ei tuossa toisessa ohjelmassa ole.

    Rohkenen väittää, että minä hallitsen tuon boxin hiukan normaalia tyyppyä paremmin, jopa paremmin kuin mainetsamasi herra. Jostain syystä minulle soitellaan jopa Manner-Euroopasta kunngolfboxin kanssa on ongelmia. Jouduin viime kesänä hoitamaan kolmien joukkue-EM kisojen tulospalvelut kuntoon kun paikalla olijat eivät osanneet (yhdestä ei soitettu, kun käyttivät muuta ohjelmaa, joka sekään ei toiminut ilman ongelmia). Teen kyllä tätä OTO helpdeskiä ihan mielellään, jopa seuroille täällä Suomessa, vaikka se kuuluukin tämän keskustelupisteen ylläpitäjille. Kiva oli jopa saada golfboxin supportilta vastaus, että ’Perfect – Thank you, now I learned something as well :)’. No niin vuoden itsekehut tehty ja nyt takaisin asiaan…
    Nyt kyseessä on editointi homma ei golfbox-kikka ja tämä duuni ei ole minun listallani. Pienen tietokatkon takia luulimme että se olisi ollut siellä ja henkilö joka saa sen sinne laitettua on työmatkalla ja paikassa jossa hän on ei netti oikein toimi, joten täytyy oddottaa hänen paluutaan työmaalle, ei kylläkään liittoon.

    ts

    BayStream kirjoitti: (1.6.2012 21:20:14)
    . Jostain syystä minulle soitellaan jopa Manner-Euroopasta kunngolfboxin kanssa on ongelmia. Jouduin viime kesänä hoitamaan kolmien joukkue-EM kisojen tulospalvelut kuntoon kun paikalla olijat eivät osanneet (yhdestä ei soitettu, kun käyttivät muuta ohjelmaa, joka sekään ei toiminut ilman ongelmia).

    Tuohan se koko rytökasan ongelman ydin lienee. UI tehty niin etä sitä ei osaa insinööreistäkään käyttää kuin prosentti. On kuin Nokian luurit, hienoja featureja täynnä joita kukaan ei osaa löytää ja käyttää oikein ja vieläpä sallii tehdä vapaasti virheitä.

    Toinen kysymys on sitten dokumentointi ja ohjeistus kisaorganisaatioille. Vuodesta toiseen toistuvat virheet luulisi olevan jo kitketty matkan varrella pois.

    ts

    Olis muuten aivan loistava ominaisuus tuollaisessa live scoring softassa, jos siinä olis pakka mihin voi pikaisesti kirjoittaa jonkin viestin yleisölle… vaikkapa tilanteessa jossa lähdöt ovat jostain syystä myöhässä.

    Tietty on sekin mahdollisuus että siinä sille paikka on, mutta järjestäjä ei sitä ulkosien tiedottamisen välineeksi miellä…

    Rauski kirjoitti: (24.5.2012 21:15:04)
    Tälläinen pieni pyyntö golfliiton suuntaan, kun noita kilpailuja tuonne golfboxiin perustetaan, että tulosluetteloissa olisi kaikissa näkyvissä missä seurassa kaveri pelaa. Joihinkin se on laitettu, mutta monesta puuttuu. Jos järjestävä seura niitä sinne rakentaa niin antakaa ohjeet mitä tietoja tulosluettelossa tulee näkyä.

    Nyt ensiksi kiitokset kuinka nopeasti palautteeseen reagointiin golf.fi:n palauteen kautta, minuutissa tuli vastaus. Mutta eihän voi olla niin että yksi mies näitä juttuja hoitaa, pitäisi kait se vastuu olla useammallakin. Taas tuolla tulosluettleloissa ihan sama juttu ainakin tämänpäiväisten aluetourien osalta, ei seuraa näkyvissä.

    Rauski kirjoitti: (5.6.2012 21:38:30)

    ’Follasin’ verhottua viestiäsi ja huomasin, että Nevaksessa oli AT:n kisa mennyt mukavasti ’Team Rauskilla’:D

    Onnittelut ja selkeällä erolla!

    Nythän EGS:in junnujen LP SM- kategoria 6b on selviö, joten voittehan jopa halutessanne jättää jonkin turnauksen väliinkin.

    Grattis!

    Rauski kirjoitti: (5.6.2012 21:38:30)

    Rauski kirjoitti: (24.5.2012 21:15:04)
    Tälläinen pieni pyyntö golfliiton suuntaan, kun noita kilpailuja tuonne golfboxiin perustetaan, että tulosluetteloissa olisi kaikissa näkyvissä missä seurassa kaveri pelaa. Joihinkin se on laitettu, mutta monesta puuttuu. Jos järjestävä seura niitä sinne rakentaa niin antakaa ohjeet mitä tietoja tulosluettelossa tulee näkyä.

    Nyt ensiksi kiitokset kuinka nopeasti palautteeseen reagointiin golf.fi:n palauteen kautta, minuutissa tuli vastaus. Mutta eihän voi olla niin että yksi mies näitä juttuja hoitaa, pitäisi kait se vastuu olla useammallakin. Taas tuolla tulosluettleloissa ihan sama juttu ainakin tämänpäiväisten aluetourien osalta, ei seuraa näkyvissä.

    Nyt ei toiminut palautteeseen vastaaminen yhtä nopeasti kuin silloin yksi ilta.
    Jep 2/5 oli asetus päällä ja toivottavasti nyt myös muissa näkyy seurat.

    Terveisiä Estonian G&CC:tä Midien Em-kisoista kilpailun johtajan roolista. Kenttä onhyvässä kunnossa ja sanovat että paremmassa kuin koskaan tähän aikaa, uusi Etelä-Afrikkalainen Greenkeeper on saanut tulokisia aikaan.

    ts

    Nythän se on nähkääs sillä lailla, että sitä mukaa kun asioita monimutkaistetaan, ne alkavat enenevässä määrin mennä poskelleen. Nykyäänhän meillä on tasotukseen vaikuttamassa slope, cba, fbi, cia ja mitä kaikkia niitä onkaan, mutta pelaajalla on edelleen vastuu tasoituksen oikeellisuudesta.

    Tuota vastuuta pelaajan vaan on pirun hankala kantaa, kun noiden hienojen ohjelmien käyttöä ei hallita järjestelykoneiston puolelta ja jää esim lopulliset tulosluettelot ajamatta ja siten korjaukset tasoituslaskentaan tekemättä.

    Olisikohan ihan oikeesti aika nyt muutaman vuoden kokemusten jälkeen uskoa, että tuo kisan läpivieminen alusta asti on dokumentoitava ja kerrotava järjestäville klubeille, että juuri sen dokumentin mukaan tästä lähtien on toimittava, eikä kuten itse on totuttu tekemään.

    Mäpäs lähden katsomaan miten meillä on onnistuttu tuon suhteen…

    ts kirjoitti: (8.6.2012 5:10:01)

    Viime vuodelta sellaisia kokemuksia, että jotkut tulokset tuli vasta joskus reilun kuukauden kuluttua kisoista. Nämä kun oli jo pyydetty aikaisemmin syöttämään seuran toimiston kautta niin siellä oli sitten samasta kisasta kaksi tasoitukseen vaikuttavaa tulosta. No ei siinä vielä mitään, sitten kun niitä syötetään väärässä järjestyksessä tai tulevat järjestelmään väärässä aikajärjestyksessä niin kaikki joudutaan laskemaan uudelleen. Onneksi väliin pelatut tasoitukseen vaikuttavat klubikisat ei sitten sotkeneet tuota yhtään lisää, jotka tuli heti sen kisan jälkeen;). Joissakin tapauksissa joku sitten keksi, että toi CBA(tai mikä se nyt viime vuonna oli) lasketaankin pariviikkoa kisan päätyttyä, kun joku oli huomauttanut sen puuttumisesta. Kaikki taas uusiksi. Seura sentään oli golfbox seura. Siinä on oikeasti aika hemmetinmoinen työ edes itse pitää noi tasoitukset kohdallaan. Aivan varmaa on että kun paljon kilpailee niin tasoitus ei varmasti ole ihan kunnossa seuraavaan kilpailuun mentäessä. Ei se nyt paljoa heitä korkeintaan selaiset +-0,5 ja onneksi niillä ei lyöntipelissä ole kauheasti vaikutusta, mutta voi vaikuttaa siihen pääsekö joku johonkin kisaan vai ei, jossa loput otetaan mukaan tasoituksen perusteella. Voi joku jäädä rannalle sen takia ettei joku ole pitänyt tasoituksestaan huolta. Aika hemmetisti tehdään turhaa työtä kun järjestelmät/ihmiset ei oikein keskustele keskenään. Ratkaisua mulla ei ole asiaan miten sitä saisi parannettua, ehkä kannattaisi jostain ulkomailta kysyä miten siellä on asiat hoidettu.

    ts

    Ei tuloksista, mutta ilmoittautumisesta…

    Oliskohan mitään mahdollisuutta saada tuohon Vierumäen kv junnukisan ilmoittautumislistaan nimen perään sarjaa. Tuntuisi aika olennaiselta tiedolta tällaisessa tapahtumassa.

Esillä 10 viestiä, 26 - 35 (kaikkiaan 35)
Vastaa aiheeseen: Kilpailujen tulokset golfboxissa

Etusivu Foorumit Yleistä Kilpailujen tulokset golfboxissa