16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Jälleen kerran pelinopeudesta…

Etusivu Foorumit Yleistä Jälleen kerran pelinopeudesta…

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 65)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Eiköhän taas aloiteta uusi ketju tuosta pelinopeudesta, kun sitä on näissä Vihtiä käsittelevissä jutuissa niin paljon sivuttu. Näin aluksi voi sanoa sen, että henkilökohtaisella tasolla moni pelaaja (lähes kaikki) voisi jollain tavalla nopeuttaa omaa peliään. Kuitenkaan mielestäni ei pitäisi tässäkään asiassa mennä kohtuuttomuuksiin. Olen näitä juttuja lukiessani yrittänyt miettiä sitä, miksi yli neljän tunnin kierroksia pidetään suorastaan rikollisena toimintana. Kenttien puolesta sen ymmärtää hyvin, sillä heillehän kaikki merkitsee rahaa. Eli mitä nopeampi kierroksia kentällä pelataan, sitä enemmän rahaa kilahtaa kassaan. Mutta entäs ne pelaajat siellä kentällä?!? Miksi hieman pitempi kierrosaika aiheuttaa välillä erittäin suuriakin reaktioita? Eli onko kyse vain yksinkertaisesti siitä, että jos oma kierros aloitetaan klo 14.00, niin seuraava meno on jo so******* tapahtuvaksi klo 18.15? Itse ainakin varaan pelaamiseen riittävästi aikaa, eli varaudun myös siihen, että pelaaminen voi kestää normaalia pitempään. Oman pelirytmin sekoamiseen ei ole mielestäni mitään syytä vedota, sillä nämä nopeampaa pelaamista vaativat henkilöt antavat vinkkejä nopeammasta pelaamisesta tyyliin ’menkää heti pallolle ja lyökää sitä välittömästi ilman mitään alkuvalmisteluja’. Jos nämä vinkit ovat hyviä, niin oletan silloin näiden ’neuvojienkin’ noudattavan niitä… Tästä pääseekin siihen, mikä minusta on erittäin osuvasti sanottu ns. ’harrastelija-golfista’! Viime vuonna yhdessä ET-kisassa kommentaattorina oli Timo Rauhala (muistaakseni se oli hän) ja hän kertoi omia näkemyksiään golfista ja sen harrastamisesta. Paras kommentti mielestäni oli se, että hän ihmetteli sitä, miksi tavallinen harrastelija ottaa avaukseen mailaksi rauta-5:n pelkästään sen takia, että sillä pysyy varmasti väylällä!? Rauhalan vinkki olikin, että se draiveri on bägissä lyömistä varten vaikka se tarkottaisi sitä, että palloa haettaisiin välillä metsän puolelta (joka taas pidentäisi kierrosaikaa). Eli summa summarum: Rauhalan mielestä tavallisen harrastelijan ei pitäisi yrittää pelata yhtä ’järkevästi’ kuin ET:tä kiertävät ammattilaiset. Eli lopuksi kysymys: Onko se niin paha asia, jos kentällä joutuu olemaan yli neljä tuntia? Henkilökohtaisesti voin sanoa, että viihdyn kentällä mainiosti, vaikka siellä ’joutuisi’ välillä olemaan kauemminkin. Sen verran paljon nautin tästä pelistä!! PS. Ja ei se golf aina vaadi lyöntipelin pelaamista. Ei niitä eri pelimuotoja turhaan ole keksitty…

    No, ei kai se kyse ole siitä milloin seuraava meno

    on so******* vaan siitä, että jos ’kenttä seisoo’ ja tiiauspaikoilla on jonoa, niin ei se ole kenellekään nautinto. On erittäin ärsyttävää kierroksella, jos (ja yleensä kun) saa odottaa ja odottaa milloin pääsee eteenpäin.

    Nimetön

    Samaa mieltä marden kanssa, kun kentällä on ruuhkaa ja aletaan hosumaan niin siitä tulee vain pahamieli ja pelikin sekoaa. Ei minua häiritse odotella edellä menevien avauksia, katsella muitten swingejä, jauhaa **skaa pelikavereitten kanssa, kuunnella lintujen laulua ja rentotua. Kentällä menee niin kauan kuin menee, usein se kierros loppuu kuitenkin liian aikaisin ja tekisi mieli lähteä heti uudestaan. Kiukuttelemalla ei saa kuin pahan mielen itselleen ja muille.

    Samaa olen myös ihmetellyt, että miten se hitaus saakin välillä niin voimakkaita reaktioita aikaan.

    Jos edessä menevä ryhmä hiukan odotuttaa niin toiset alkavat heti sen manaamisen ja ihmettelyn. Kyllä aloittelijoilla ja vähän muillakin se peli joskus tökkii ja kestää, joten ihan ensimmäisestä viivästyksestä ei tarvitsisi aina alkaa parjaamaan.

    Hidas pelaaminen on kyllä nykyään ongelma, johon itsekin tulee syyllistyttyä mutta joskus samassa flightissa ihmetyttää kun rauhallinen ja mukavan oloinen pelikaveri alkaa sadattelemaan pienestä viivästyksestä, joka johtuu edelllä menevästä (aloittelijoiden) ryhmästä.

    Näihin pelinopeuskeskusteluihin on kyllä hyvä ottaa aina tämä etiketti myös mukaan puolin ja toisin niin menee varmasti meille kaikikille viesti paremmin perille.

    Juu samaa mieltä Marden, Sergion ja Howellin kanssa. Ei minuakaan juurikaan haittaa vaikka siellä tiiauspaikalla joutuisi hiukan odottelemaan, siinä on hyvää aikaa vaikka täytää tuloskorttia ja laskeskella edellisten reikien tuloksia tai vaikka nautiskella eväitä.

    Enemmän melkein häiritsee pelaajat jotka ryntää pallolleen ja huiskaisee sen samantien menemään sen enempää tähtäilemättä jonka jälkeen he ihmettelevät että miten se nyt tonne meni (kun stanssi oli ihan minne sattuu).

    Olen muuten ihan samaa mieltä Timo Rauhalan kanssa siinä että aivan turhaan klubipelaajat pelaavat mukamas ’varmoja’ avauksia ja avaavat raudoilla. Harvoilla se lyönti on kuitenkin niin varmaa että esim. I5-I3 pysyy varmemmin pelissä kuin spooni tai draiveri. Jos draiverilla on pahaa slaissi ongelma niin miksei sitä voisi treenillä poistaa.

    Jatkan miituu-linjaa. Jos kentällä joutuu vähän seisoskelemaan, niin ei siihen kuole. Suuttumalla saa vain oman verenpaineen nousemaan ja lyönnin menemään persiilleen

    Tosin täytyy myös myöntää, että tarpeeton viivyttely tympäisee, jos itsellä peli kulkisi. Erityisen paljon se tarpeeton viivyttely tympäisee omassa ryhmässä – erityisesti jos se aiheutuu siitä, että palloja ongitaan lammikoista ja etsitään outista minuuttitolkulla.

    Minä annan draiverin aina laulaa, kun siihen on tilaisuus. Palloja saa kaupasta uusia, eikä golfista ole leipä kiinni.

    Pelinopeuskeskustelussa mieltäni häiritsee yksi asia: golfkenttien vastuu pelin nopeuttamisesta. Kentät taloudellisista syistä haluavat mahdollisimman paljon pelaajia kentälle ja samalla vaativat pelaajia pelaamaan nopeampaa peliä. Joillakin kentillä on kylttejä jossa on vaatimus nopeammasta pelistä, jos ei ole ihanneaikaan mennessä kyltillä. Tämä on käsittämätöntä, kun samat kentät kuitenkin täyttävät kenttänsä liian suurilla 4 hengen ryhmillä, ainakin oma kotikenttäni. Näitä suuria ryhmiä esiintyy ainakin alkukaudesta kun useimmat pelaavat huonommin kuin oma tasonsa, sekä viikonloppuisin kun kenttä täytetään 4 hengen ryhmillä. Käytössä olevat maksimi tasoitus rajat / peliryhmä toimisivat, jos pelinopeus olisi kiinni matematiikasta, mutta kun alkukaudesta pelataan tasoa huonommin, ja monilla on pelitaitoihin nähden liian pieni tasoitus, niin pelin nopeutta ei voi arvioida matemaattisesti. Kun esim. kaksi pariskuntaa, joiden yhteistasoitus on 80-90, mutta sen hetkisten pelitaitojen mukainen tasoitus olisi 100+, päästetään viikonloppuisin samaan ryhmään, niin jono muodostuu heidän taakseen.

    Perään myös golfkentiltä vastuuta pelin nopeuttamisesta, eli enemmän harkintaa kuinka ison ryhmän päästää kentälle. Itse en halua golf peliä nopeutettavaksi enää nykyisestään.

    eiköhän hidas pelaaminen eniten haittaa niitä, jotka eivät pääse kentälle ollenkaan, kun on pakko myydä ei-oota

    Rauhallinen pelitempo sopii minulle, mutta yli 4,5 tunnin kierrokset ovat liiankin ’rauhallisia’. Pitää olla aikaa tankata juoda vaikka kahvit, mutta kenttä ei saisi seisoa jumissa jonkin liian hitaan ryhmän vuoksi. Ripeällä pelillä kentän voi kiertää alle kolmenkin tunnin mutta se on jo kaukana pelin nauttimisesta. Myös ryhmän sisällä olen havainnut että kun joku pelaaja valmistautuu minuutin lyöntiin niin itselle tulee kiire, jotta ryhmä ei jäisi jälkeen. Miten tuon osaisi kauniisti viivyttelijälle sanoa? Monenlaiset asiat voivat ottaa pannuun kentällä mutta paras lääke kaikkeen on omassa asenteessa. Eiköhän me siedetä ihmisten pieniä vikoja – ainakin jos oma peli kulkee 🙂

    Jep, jep, asennetta kehiin. Turha kiire on aivan yhtä pahasta kuin turha hidastelukin. Nautitaan olostamme kentällä…

    Minusta yksi turha kiirehtimisen paikka on jättää tauko väliin etuysin jälkeen. Pieni huili- ja tankkaustauko puolivälissä kuuluu mielestäni asiaan ja on kai ihan sallittukin? Pari kertaa on käynyt niin, että tauolle mennessäni takaa tulevat ovat pyytäneet ohituslupaa ja onhan se ollut ihan ok, kun edessä on tilaa ollut (emme ole oman ryhmäni kanssa olleet mitenkään jäljessä tavoiteajasta…), mutta kun tässä hiljattain takaa tuleva ryhmä rynni tauon aikana ohitse mitään puhumatta! Ei siinäkään mitään, saivat mennä ja tilaa oli, mutta olisi se kai ollut korrektia pyytää ohituslupaa??

    JJP

    Maltti on valttia. Joskus kyllä sortuu sadattelemaan että joku siellä vielä ’hiipii’. Kuitenkin tärkeintä on nauttia itse pelistä ja jos vielä on hyvää peliseuraan niin aina paranee. Hosuminen ei aiheuta muuta kuin oman pelin sekoamisen ja siitä seuraa suomalaisella luonteenlaadulla ..että ei peli suju kun noikin hidastelee tossa edessä jne…

    Tämä nyt ei tarkoita sitä että kierros voisi kestää loputtomiin. Hyvä raja omasta mielestäni on 4,5h.

    Nämä kestoaiheet on kyllä mukavia; voi copy-pasteta omia kommentteja vanhoista keskusteluista niin ei näppis kulu:

    1. Reipas eteneminen on kaikkien etu

    2. 3,5 tunnin vauhdilla ei kenenkään tarvitse hosua ja siinä ehtii vielä lyödä yli sata kertaa.

    3. Pelinopeus ei riipu käytettyjen lyöntien määrästä.

    4. Huolellinen pelaaminen ei tarkoita sitä, että lyöntirutiineihin käytetään puoli minuuttia joka lyönnissä ja griinillä haahuillaan niinkuin telkkarissa on nähty. (Tämä piikki wannabe kisaajille)

    5. On kohteliasta toisia kohtaan pelata edellisen ryhmän vauhdin mukaan. Ei lyödä kintuille, muttei päästetä karkuunkaan.

    6. Vaikka golf on vaikea laji niin pelin sujuvuuden oppii jokainen melko nopeasti jos niin haluaa.

    7. Elämäni pisimmän kierroksen olen pelannut palstamme kisoissa Hyvinkkäällä kolmen pelaajan ryhmissä. (Okei, Hyvinkää ei ole maailman nopein kenttä ja olosuhteet oli mitä oli.)

    Odottavan aika on pitkä.

    Mikäli oma ryhmä etenee sovittaen pelirytminsä täydellä kentällä edellämenijöihin, saattaa viisikin tuntia tuntua aivan hyvältä vauhdilta.

    Jos taas täydelle kentälle lähtee pelaamaan sitä ’nopeaa’ normaalia 3,5h peliään ja joutuu odottelemaan ennen jokaista lyöntiä, alkaa jossain vaiheessa hidas peli varmasti tökkiä.

    SIINÄ Hyvinkään kisassa ryhmämme pelasi hiukan alle 5h ja lukuunottamatta kolmosen avausta emme joutuneet vuoroa odottelemaan, eikä takanamme olevia oikeastaan näkynyt. Vasta pelin jälkeen alettiin ihmetellä ’hidasta’ peliä.

    Eli jos menet pelamaan täydelle hitaasti etenevälle kentälle ilman ohitus mahdollisuuksia, niin pelaa itsekin samassa rytmissä.

    Niinhän se on että jos maailmaa ei voi muuttaa niin on sopeuduttava.

    Jos näkee että kyseessä ei ole vain yksi hidas ryhmä vaan koko kenttä on tukossa niin ohittamisesta ei ole mitään apua. Itse olen opetellut kuluttamaan aikaa esim pelaamalla kahdella pallolla niin riittää tekemistä eikä ala niska punottamaan. On muuten myös erinomaista treeniä kun voi kokeilla eri mailavalintoja.

    tauko etuysin jälkeen ei ole sääntöjen mukainen, vaikka sihen joillain kentillä suorastaan yllytetäänkin

    *haukotus*

    Hidas peli suorastaan v*******!

    -miksi 350m pitkällä par 4 pitää odottaa että edeltävä ryhmä poistuu greeneltä. ’ kyllä mulla hyvällä osumalla sinne lentää’

    Lopputulos on quick-hooki vasemmalla olevaan metsään!

    -pitääkö palloa etsiä outista kun kyltissä vielä lukee että ’Pallojen etsiminen outista kielletty’

    Mä en ymmärrä että golfari joka on ostanut 10.000€ osakkeen etsii hävinyttä 50centin järvipalloa outista. Tai onkii vesiesteestä bägin täyteen palloja jotka oikeasti kuuluvat klubille ja useimmiten vielä junnutoimintaa edistämään.

    -miksi ei voi lyödä varapalloa? meille harrastelijoille kun ei tomitsijat tai yleisö kerro minkä puun juuren se pallo jäi!

    -pallo taskuun kun ei pisteitä ole anää saatavissa

    Jos haluaa ihailla luontoa ja kuunnella linnunlaulua voi lähteä metsään patikoimaan. Golkenttä on pelaamista varten.

    Kierros saa kestää mximissaan 4,5h.

    Mulla on idea! Eiköhän tehdä niin että viedään kaikki hidastelijat jonkun ladon taakse ja hakataan niistä pas**t pihalle!!! Oppivat olemaan…

    No eiku… Joskus kierros kestää, toisinaan ei. Joskus itse joutuu hitaaseen ryhmään, toisinaan ei. Keksikää vaihtoehtopuuhaa.

    Tai sitten valittakaa täällä asiasta jolle ei taida kukaan oikein voida mitään.

    Hidas pelaaminen = griineillä kyykistely, viisi harjoitussvingiä – joskus jopa yksikin, pallolle jäykistyminen, suunnan hakeminen kerta kerran jälkeen uudelleen, käsien asettelu, hidas löntystely, pallojen lyöminen toistuvasti metsään/lampeen/outiin/mihin vaan mistä ei löydy helposti, ei osata hakeutua suoraan omalle pallolle jne.

    ÄRSYTTÄVÄT KYLLÄ tavattomasti samaan ryhmään osuessaan.

    Edellä olevan ryhmän sergiogarcioita ei näe niin tarkkaan joten ärsytys koko kentän seisomisesta on vähäisempi kuin oman ryhmän hidastelijan seuraaminen. Oma peli menee poikkeuksetta sekaisin, kun muiden ryhmässä täytyy yritää pelata nopeammin, ettei ryhmä jää kovin paljon jälkeen…

    Oman seuran sergiot tunnetaan, joten heitä osaa yleensä vältellä, mutta aina ei onnistu.

    Itse kyllä ihmettelen, miksi aina on lyötävä, kun edellä menevä ryhmä on 10-20m päässä odotetusta draivin alastulopaikasta. Ja ennen seuraavaa lyöntiä joutuu kuitenkin odottamaan.

    Liian hidas peli on ongelma, ei ole kenenkään etujen mukaista jos kierrokset alkavat kestää viittä tuntia tai yli. Valitettavan usein kentällä näkee ryhmiä, joiden edessä on 2-3 väylää tyhjää mutta ohi ei vaan osata päästää. Ja lähes aina hidas peli johtuu vain ja ainoastaan tyhmyydestä – ei todellakaan esim. händäristä ja taidoista.

    Joskus kentät ovat ruuhkaisia – sille ei mahda mitään. Mutta toisaalta esim. jopa tourpelaajat saavat hitaasta pelistä varoituksia ja jopa rankkuja. Jo yksistään tuon perusteella voitaneen todeta, että hidas peli ei kuulu golfiin..

    Ja jos lyöntiin pitää keskittyä yli minuutin, niin suosittelen rangea kentän sijaan. Ja jos outtipalloa pitää etsiä 5 minuuttia, niin suosittelen halvempia pelipalloja. Ja sitä ihan kaikkea muuta 🙂

    Antautumatta pidempään pohdiskeluun pelinopeudesta ajattelin kuitenkin ihmetellä kommenttia, että pelinopeus ei riipu lyöntien määrästä. Tarkoittaako se sitä, että 75 kertaa kierroksella lyövä huippupelaaja lyö kolmannesta hitaammin kuin tälläinen 111 kertaa lyövä tuupparigolfari ?

    Olen itse odottanut, että joskus kun kehityn pelaajana ja tiputan parikymmentä lyöntiä kortistani sekä PPK-indeksini (palloa per kierros) n. 7:sta n. 2:een, pystyisin myös pelaamaan nopeammin. Lieneekö turha toivo ?

    Pelinopeus ei todellakaan ole kiinni lyöntien määrästä.

    Katsopa esim Sergio Garcian peliä!!!

    Toisella puolen kolikkoa olen pelannut ryhmässä, jossa kypsempään ikään ehtinyt (ruotsalainen)pariskunta löi noin 120 lyöntiä per nassu ja muiden ei tarvinnut odotella oikeastaan kertaakaan. He osasivat keskittyä oikeisiin asioihin eikä jokaista duffia, toppia tai esteeseen mennyttä palloa jääty siunailemaan sen pidempään.

    Nimetön

    Eilen Nordcenterin kentällä kierros 5 h 45 min. Ilma oli ihana ja taisinpa bongata pari bogitikkaakin, eväät maistu hyvälle ja peli kulki. Kaiken kaikkiaan ihan mukava kierros. En minäkään siitä pidä että kierros kestää noin kauan, mutta kun tässä lajissa se on väistämättä joskus vastassa, ja aina kun lähden golf kentälle varaudun siihen että se voi tosiaan kestää noinkin kauan. Kyllähän ohi saa mennä täydelläkin kentällä, ei siitä kyllä varmasti paljon hyötyä ole, mutta näkeehän niitä tuolla maantielläkin näitä ruuhka ohittelijoita.

    ps. piikkareilla saa pelata joillain kentillä =)

    pps. freamin 8 reiän oja on liian lähellä, draivi suoraan sinne. (hyvä myötäinen)

    Aloittelijoille tiedoksi ettei ’paremmilla’ pelaajilla ole mitään aloittelijoita vastaan. Tai no jos on on kyseessä ns. tuore golfin harrastaja. Mutta jos jokaista 130 suoritusta hierotaan se +30s en ainakaan minä pelaa kanssasi. Ohjeena ’If you miss them, miss them quick.’

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 65)
Vastaa aiheeseen: Jälleen kerran pelinopeudesta…

Etusivu Foorumit Yleistä Jälleen kerran pelinopeudesta…