-
JulkaisijaArtikkelit
-
Ulkomaille kirjoitti: (15.2.2011 12:16:20)
Kualeppi kirjoitti: (15.2.2011 12:12:21)
Nispe kirjoitti: (15.2.2011 12:03:46)[I
Tietysti en itsekään toivoisi näkeväni tiettyjä vaatteita kentällä (tähän joukkoon mahtuvat verkkarit, perusfarkut, yms.)
.Miksi?
Niinpä, miksi. Tätä sopisi pohtia. Vaadimme toisilta ihmisiltä tiettyä tapaa toimia. On suurempi filosofinen kysymys ja pohdinnan paikka, miksi näin on. Mitäpä jos jokainen on sellainen kun on ja tulisi tiille niissä varusteissa, kun itse parhaaksi näkee.
Lopulta siinäkin saat mitä tilaat. Jos esim pukeutumisesi on sitten kaikkien mielestä niin vastenmielistä, pelaat pian yksin.
Jos jokainen tulisi niissä kuteissa kun itse parhaaksi näkee, niin metsään mentäisiin. Kun katselee porukoiden pukeutumista julkisilla paikoilla, niin samanlaiselta alkaisi aika pian näyttämään myös kentillä. Valtavat karvaiset vatsat pilkottavat alamittaisen virttyneen t-paidan alta ja persvako vilkkuu kun 80-luvulla hankitut addun ’urheiluhousut’ eivät riitä kuin hädintuskin vesirajan yli…
Toki etiketissä voitaisiin vaatia vain siistiä pukeutumista. Cädärit ja valvojat sitten puuttuisivat epäkohtiin. Tällä systeemillä saataisiin myös helposti lisämyyntiä proshopille, kun voitaisiin pärstäkertoimella panna porukat ostamaan siistimpiä kuteita kentälle pääsyn ehtona 😮
Nykykäytäntö jossa käytännössä liki kaikilla kentillä on yhtenäiset säännöt, tekevät vierailemisesta helpompaa, kun ei etukäteen tarvitse tiedustella vaaditaanko kulmahousuja ja valkoista paitaa…Ulkomaille kirjoitti: (15.2.2011 13:07:40)
ts kirjoitti: (15.2.2011 13:05:25)
Ulkomaille kirjoitti: (15.2.2011 13:01:26)
Itselläni ei ainakaan ole taloudellisia ongelmia, voin ostaa ja ostankin hyvin kalliita pelivarusteita ja vaatteita.En vain on ole niin kapeakatseinen kuin nämä persemoukka besserwisserit.
Tuo kirjoituksesi kuvastaa loistavasti käsitystäsi varmasti myös golfetiketin noudattamisesta. Oliko vaikea vältää sanan kusipää käyttöä?
Vihjailetko, että en noudata golf etikettiä? Viittasin kirjoituksellani kommenttin, jossa köyhiä ei kaivattu kentille.
Vertauskuvallisesti räkäsit juuri ison klimpin griinille, mutta siinähän ei mielstäsi mutenkaan ole mitään kovin pahaa.
Jos jollain vielä on arvot ja perinne kunniassa, he ovat sinulle persemoukka bessrwissereitä. Yleensä ajatellaan kai päinvastoin.
NimetönNo alkohan se lämpö nouseen. Toi besserwissermoukka kommentti oli ilmeisesti kuitti Johtajan risapersemoukista. Älä nyt siitä ts ittees ota.
Eiköhän aika monella ole varaa Gantin paitoja ostella. Toisille se on tärkeää ja toisille ei.
NimetönPaksupekka kirjoitti: (15.2.2011 13:18:01)
Nykykäytäntö jossa käytännössä liki kaikilla kentillä on yhtenäiset säännöt, tekevät vierailemisesta helpompaa, kun ei etukäteen tarvitse tiedustella vaaditaanko kulmahousuja ja valkoista paitaa…No tulihan sieltä yksi järkeväkin perustelu.
Missä muuten näkee vanhoja addun urheiluhousuja, josta persvako vilkkuu. Ja lyhyitä teepaitoja josta karvanen maha paistaa. Ei täällä ainakaan. Vai oliskohan ihan mielikuvituksen luomaa uhkakuvien maalailua. Kauhein skenaario koskaan, addut ja napapaita. Pelastakaamme Suomalainen golf tältä vaaralliselta taudilta.
Ulkomaille kirjoitti: (15.2.2011 13:02:59)
Et ole ilmeisesti edes käynyt sellaisilla klubeilla, jossa illlalliselle ei mennäkkään normallissa golf asussa?En nyt oikein ymmärrä mistä tässä on kysymys?
Sanotaanko nyt vaikka niin että yleensä menen normaaleissa työvaatteissa golfkentälle. Siellä vaihdan päälleni pelivaatteet ja golfkengät. Pelattuani (luonnollisesti suihkun ja saunan jälkeen) puen päälle samat työvaatteeni kuin tullessani.
Alalla jossa toimin työvaatetus tarkoittaa (toki hieman tilanteesta ja vuoden ajasta riippuen) tummaa pukua asianmukaisine kravatteineen jne. Toistaiseksi näin pukeutuneena on päästetty ruokailemaan niin golfklubeilla kuin muuallakin.
Kovin kalleita vaatteita en ole toistaiseksi nähnyt tarpeelliseksi hankkia.
Kualeppi kirjoitti: (15.2.2011 13:40:12)
Paksupekka kirjoitti: (15.2.2011 13:18:01)
Nykykäytäntö jossa käytännössä liki kaikilla kentillä on yhtenäiset säännöt, tekevät vierailemisesta helpompaa, kun ei etukäteen tarvitse tiedustella vaaditaanko kulmahousuja ja valkoista paitaa…No tulihan sieltä yksi järkeväkin perustelu.
Missä muuten näkee vanhoja addun urheiluhousuja, josta persvako vilkkuu. Ja lyhyitä teepaitoja josta karvanen maha paistaa. Ei täällä ainakaan. Vai oliskohan ihan mielikuvituksen luomaa uhkakuvien maalailua. Kauhein skenaario koskaan, addut ja napapaita. Pelastakaamme Suomalainen golf tältä vaaralliselta taudilta.
Kyllähän noita pienet sortsit ja t-paita yhdistelmiä näkee ihan joka kylässä ja kaupassa kesäisin.
Vaikka nyt mennään golfkentän ulkopuolelle, niin on pakko jakaa yksi etikettikokemus.
Käytiin joku vuosi takaperin Milanossa La Scalassa oopperaa kuuntelemassa. Ko. paikassa toivotaan melkoisen siistiä pukeutumista: ’Patrons are advised to wear black tie for premiere performances and it is recommended that men wear a jacket and tie for all other performances. In general, we ask that you wear clothing that is in keeping with the decorum of the opera house’
Kuinka ollakaan juhlavassa paikassa, juhlavasti pukeutuneiden kuohuviiniä laseista nauttivien vieraiden seasta löytyi neljän brittiläisen miehen seurue, jotka vetivät olutta muovituopeista sortseissa ja t-paidoissa…ihan pikkuinen kontrasti yleiseen tasoon. Ei heitä kuitenkaan sieltä häädetty.Tässä keskustelussa on pohjimmiltaan kysymys siitä, että minkälainen mielikuva golfista halutaan ulkomaailmaan välittää. Varsin monella on yhä nykyään sellainen mielikuva, että golf on hienoissa vaatteissa patsastelua klubeilla. Jos tällaista ajatusta ja mielikuvaa halutaan ylläpitää tai voimistaa, on etiketti- ja pukeutumismääräykset oltava sen mukaisia. Kauluspaita ja pukupakot vaan käyttöön. Itselleni se ei olisi mikään ongelma kuitenkaan. Pyrin aina elämään vallitsevien määräysten ja lainsäädännön puitteissa. Niinpä noudatan myös kotikentälläni ja vieraskentillä annettuja määräyksiä pukeutumisesta.
Tämä menettely on vain osaltaan johtanut siihen, että golf ei ole lajeista suuria massoja eniten puhutteleva. Kun ’jäykistelyyn’ vielä liitetään loputtoman pitkät kierrosajat, on ongelma valmis.
Toisaalta taas monissa piireissä halutaan kasvattaa harrastajamääriä. Mitkä ovat ne keinot, jolla suuret massat saataisi innostumaan lajista ja golfista tulisi jokamiehen hommaa? Tätä ei tietenkään halua johtaja xxl ja muut, jotka eivät köyhiä kentille kaipaa.
Monelle kentälle, jotka taistelevat taloudellisten vaikeuksien kanssa, saattaisi kuitenkin jopa köyhien eurot kelvata.
Pitäisi siis tehdä lajista helpommin lähestyttävää ja myös ajankäytöllisesti houkuttelevampaa, urheilullisempaa.
Ajatellaampa, että pk seudulle tulisi kenttä, jossa olisi seuraava teema: Peliaika nelipallossa maks 2h45 min ja kahden pallon pelissä maks 2h15 min. Asuvaatimus: urheilullinen asu.
Liittyisin heti jäseneksi. Uskoisin, että uutiskynnys ylittyisi ja kiinnostusta olisi laajemminkin. Homman ei tuhrautuisi koko päivää, ja voisi rehellisesti sanoa menevänsä liikkumaan.
Käsitykseni mukaan golfliitto pyrkii nyt eri keinoin saamaan peliä ripeämmäksi. Pelkään, että keinot jäävät kuitenkin heppoisiksi ja todellista vaikutusta ei saada aikaan.
NimetönEdelleenkään ei ole tullut kuin yksi järkevä pointti, miksei verkkareita tai farkkuja saa käyttää golfkentällä. Suurimmassa osassa kommenteista paistaa vain asenne: Näin on aina tehty ja näin tullaan tekemään.
Ymmärrän kyllä, että perinteistä on joskus hyvä pitää kiinni, jos niissä on edes jonkinlainen peruste olemassa.
NimetönUlkomaille kirjoitti: (15.2.2011 14:03:11)
Tässä keskustelussa on pohjimmiltaan kysymys siitä, että minkälainen mielikuva golfista halutaan ulkomaailmaan välittää. Varsin monella on yhä nykyään sellainen mielikuva, että golf on hienoissa vaatteissa patsastelua klubeilla. Jos tällaista ajatusta ja mielikuvaa halutaan ylläpitää tai voimistaa, on etiketti- ja pukeutumismääräykset oltava sen mukaisia. Kauluspaita ja pukupakot vaan käyttöön. Itselleni se ei olisi mikään ongelma kuitenkaan. Pyrin aina elämään vallitsevien määräysten ja lainsäädännön puitteissa. Niinpä noudatan myös kotikentälläni ja vieraskentillä annettuja määräyksiä pukeutumisesta.Tämä menettely on vain osaltaan johtanut siihen, että golf ei ole lajeista suuria massoja eniten puhutteleva. Kun ’jäykistelyyn’ vielä liitetään loputtoman pitkät kierrosajat, on ongelma valmis.
Toisaalta taas monissa piireissä halutaan kasvattaa harrastajamääriä. Mitkä ovat ne keinot, jolla suuret massat saataisi innostumaan lajista ja golfista tulisi jokamiehen hommaa? Tätä ei tietenkään halua johtaja xxl ja muut, jotka eivät köyhiä kentille kaipaa.
Monelle kentälle, jotka taistelevat taloudellisten vaikeuksien kanssa, saattaisi kuitenkin jopa köyhien eurot kelvata.
Pitäisi siis tehdä lajista helpommin lähestyttävää ja myös ajankäytöllisesti houkuttelevampaa, urheilullisempaa.
Ajatellaampa, että pk seudulle tulisi kenttä, jossa olisi seuraava teema: Peliaika nelipallossa maks 2h45 min ja kahden pallon pelissä maks 2h15 min. Asuvaatimus: urheilullinen asu.
Liittyisin heti jäseneksi. Uskoisin, että uutiskynnys ylittyisi ja kiinnostusta olisi laajemminkin. Homman ei tuhrautuisi koko päivää, ja voisi rehellisesti sanoa menevänsä liikkumaan.
Käsitykseni mukaan golfliitto pyrkii nyt eri keinoin saamaan peliä ripeämmäksi. Pelkään, että keinot jäävät kuitenkin heppoisiksi ja todellista vaikutusta ei saada aikaan.
Juuri näin. Ja varsinkin, kun tuo kauluspaita/suorat housut yhdistelmä tökkii kaikkein eniten lapsilla ja nuorilla.
Kualeppi kirjoitti: (15.2.2011 14:18:22)
Juuri näin. Ja varsinkin, kun tuo kauluspaita/suorat housut yhdistelmä tökkii kaikkein eniten lapsilla ja nuorilla.
Enpä ole vielä huomannut sen tökkivän.
Minun puolestani monilla kentillä voisi vapauttaa täydellisesti pukukoodin. Siellä voisi olla vapaampi meininki muutenkin. Vaikka koko flaitti samoilla mailoilla ilman minkäänlaisia jäsenkortteja maksamalla 10-20 euron kertamaksun. Ja, huonojalkaisemmat voisivat kulkea kentällä mopoillaan ajaen. Enkä epäile yhtään etteikö pelaajia riittäisi.
Omalle kotikentälleni en tällaista vapautta halua. Tavoitteena pitäisi olla kaikille sopiva ja miellyttävä golf’in harrastuspaikka mutta se tuskin on mahdollista yhdellä ja samalla kentällä.
Jos johonkin ei päästetä verkkareissa ja verkkopaidoissa niin kannattaa hakeutua sellaiseen paikkaan missä tällaiset sallitaan.
Golfkenttien pukeutumiskoodeista (monilla myös ankarista säännöistä) on veistetty peistä kaiketi niin kauan, kun tämä peli ensin rahvaan lajista hienostolajiksi nousseena on jälleen alkanut palata nousukkaiden muodostaman rahvaan lajiksi.
Suurella osalla ohjeista on kuitenkin myös aivan hyvät käytännön perusteensa, jotka vain on ollut pakko kääntää säännöiksi, että ne yleensä menevät perille. Otetaanpa muutamia esimerkkejä:
o kauluksellinen ja hihallinen t-paita (s.o pikee) suojaa sekä olkapäitä että kaulus ylöskäännettynä niskaa esim. auringolta ja hyönteisiltä, jotka neljän tunnin aikana usein unohtuvat ja huomataan vasta vahingon tapahduttua. Missään ei ole määrätty, että paidan tulee olla merkkitavaraa, vanha tai haalistunut. Hyvä maku sen kyllä saattaa kieltää.
o en ole koskaan ymmärtänyt, että mitä kielletään, kun kielletään ”farkut”. Kielletäänkö vaaleansininen väri, denim-kangas, kaksoissaumaompeleet vai mitä kielletään? No todellisuudessa yritetään välttää liian tiukkoja vaatteita. Farkkumuotiin yleisesti kuulunut ihonmyötäisyys, kireys, ei ole paras keino välttää hiertymiä 10 km kävelyn yhteydessä auringossa – saati sitten sateella, jolloin kangas kiristyy entisestään. Sopiva sileä materiaali oikein istuvana hylkii kosteutta eikä siihen tartu roskia eikä kasveja.
o kenkien historiasta tuskin tarvitsee mitään vääntää ainakaan niille, jotka muistavat vielä ikipiikit. Nythän kenkämuoti kehittyy railakasta tahtia.
Kannattaa kuitenkin yleispätevinä ohjeina pitää mielessä golfin olemus rauhallisena pelinä, jolloin pukeutumisen tarkoitus ei ole mennä kentällä hätkähdyttelemään kanssapelaajia, muistaa myös se, että golfkenttä ei ole myöskään puru/juoksurata eikä klubiravintola ole sen kummemmin matkahuollon baari kuin yökerhokaan (paitsi ehkä joissain erikoistilaisuuksissa jäsenkunnan luonteesta riippuen).
Kuten tämäkin keskustelu osoittaa, tietyn rauhallisen tyylin säilyttäminen ei onnistu täysin vapaalla pukukoodilla, vaan edellyttää ohjeistusta. Mutta tässähän lienee todellakin klubeille yksi kilpailutekijä lisää. Tennis näyttää nykyisin olevan ylivapaan pukukoodin laji. Ja sen kyllä huomaa.
Nimetönts kirjoitti: (15.2.2011 14:55:18)
Kualeppi kirjoitti: (15.2.2011 14:18:22)
Juuri näin. Ja varsinkin, kun tuo kauluspaita/suorat housut yhdistelmä tökkii kaikkein eniten lapsilla ja nuorilla.
Enpä ole vielä huomannut sen tökkivän.
Etpä varmasti, kun lähes kaikkien kentälle tulevien lasten ja nuorten vanhemmat pelaavat golfia. Siellä on ihan ok kulkea slipoverissa. Siinä yhteiskuntaluokassa, josta minä tulen, golf tökkii juurikin tuon etiketin ja ihmisten mielissä olevan snobismin vuoksi. Kannattaako ko. kulttuuria pitää yllä vai ei. Itsestänikin on mukava pukeutua kentälle nykyisten vaatimusten mukaisesti, mutta tunnen monia kavereita, jotka pelaisivat mieluiten verkkarit päällä. Tekeekö se heistä moukkia, mielestäni ei.
Jos pukeutumiskoodilla voidaan estää se, että golfista tulisi koko kansan laji, niin se tulee ehdottomasti säilyttää.
Hörhö kirjoitti: (15.2.2011 15:53:10)
Jos pukeutumiskoodilla voidaan estää se, että golfista tulisi koko kansan laji, niin se tulee ehdottomasti säilyttää.Olen seurannut GP keskustelupalstaa sen perustamisesta lähtien. Tähän keskusteluun lähtiessäni tiesin toki, että varsin moni ajattelee näin.
Että golfin ei kuulukaan olla kaikille. Vaan että se on hyväosaisten ja parempien ihmisten korrektia ja tarkasti säädeltyä toimintaa.
Harmillisesti kuitenkin köyhempiä ja vähäosaisisiakin on nykyään kentille päässyt livahtamaan, kiitos super golffien ja muiden.
Tulevaisuus näyttäää, tapahtuuko asenne ilmapiirissä muutoksia vai jatketaanko niinkuin ennenkin.
Ulkomaille kirjoitti: (15.2.2011 16:01:10)
…Että golfin ei kuulukaan olla kaikille. Vaan että se on hyväosaisten ja parempien ihmisten korrektia ja tarkasti säädeltyä toimintaa.
…Harmillista, että lajin parissakin olevilla on tuollainen käsitys. Joku tuolla jo heitti jotain snobeista ja se varmaan lienee yksi syy siihen, miksi golfia pidetään ’parempiosaisten’ pelinä.
Faktahan on se, että golf on Suomessakin ollut hyvin edullinen harrastus sen yleistyttyä 80-luvulla ja lajin parissa on ollut niin duunareita, kuin paremmin menestyneitä.
Itse toivon, että golf olisi hyvin käyttäytyvien ihmisten laji. Valitettavasti tuo toivo on alkanut hiipumaan, kun lajin pariin on alkanut tulla ’kaikkihetimullenythalvalla’ porukkaa.
Huonot käytöstavat (ei tervehditä, pidetään hattua sisällä, kaikki mikä on sun on mun…) tuntuvat kuuluvan olennaisena osana näiden ihmisten toimintatapoja.
Ilmeisesti olen tulossa vanhaksi, kun kaikki oli ennen niin paljon paremmin 🙁Kualeppi kirjoitti: (15.2.2011 15:52:07)
ts kirjoitti: (15.2.2011 14:55:18)
Kualeppi kirjoitti: (15.2.2011 14:18:22)
Juuri näin. Ja varsinkin, kun tuo kauluspaita/suorat housut yhdistelmä tökkii kaikkein eniten lapsilla ja nuorilla.
Enpä ole vielä huomannut sen tökkivän.
Etpä varmasti, kun lähes kaikkien kentälle tulevien lasten ja nuorten vanhemmat pelaavat golfia. Siellä on ihan ok kulkea slipoverissa. Siinä yhteiskuntaluokassa, josta minä tulen, golf tökkii juurikin tuon etiketin ja ihmisten mielissä olevan snobismin vuoksi. Kannattaako ko. kulttuuria pitää yllä vai ei. Itsestänikin on mukava pukeutua kentälle nykyisten vaatimusten mukaisesti, mutta tunnen monia kavereita, jotka pelaisivat mieluiten verkkarit päällä. Tekeekö se heistä moukkia, mielestäni ei.
Näin on. Eihän se omena yleensä kovin kauas puusta putoa. Jos vanhemmat ovat lacoste miehiä ja naisia, niin on helppo arvata että jälkikasvukin puetaan vastaavaan asuun. Lapsellahan ei ole kykyä ja eikä mahdollisuuksia arvioida tätä asiaa. Varmasti sopeutuu vaikka minkälaiseen asuun.
Ulkomaille kirjoitti: (15.2.2011 16:01:10)
Hörhö kirjoitti: (15.2.2011 15:53:10)
Jos pukeutumiskoodilla voidaan estää se, että golfista tulisi koko kansan laji, niin se tulee ehdottomasti säilyttää.Olen seurannut GP keskustelupalstaa sen perustamisesta lähtien. Tähän keskusteluun lähtiessäni tiesin toki, että varsin moni ajattelee näin.
Että golfin ei kuulukaan olla kaikille. Vaan että se on hyväosaisten ja parempien ihmisten korrektia ja tarkasti säädeltyä toimintaa.
Harmillisesti kuitenkin köyhempiä ja vähäosaisisiakin on nykyään kentille päässyt livahtamaan, kiitos super golffien ja muiden.
Tulevaisuus näyttäää, tapahtuuko asenne ilmapiirissä muutoksia vai jatketaanko niinkuin ennenkin.
En todellakaan tarkoittanut kenenkään varallisuusasemaa. Et kai vaan väitä, että minä olisin tuohon viitannut?
Hiihto sopii koko kansan lajiksi. Ei muuta, kun sukset kaupasta ja ladulle. Golf on aika paljon enemmän.
Pukeutumisohjeet on kirjattu etikettiin niitä varten, joilta puuttuu tyylitaju. Ikävä kyllä sekään ei tunnu riittävän.
Minusta on mukavampi katsella tyylikkäästi pukeutuneita ihmisiä kuin tyylittömästi. Puttarijarin ehdotus kentistä, joilla saa kulkea verkkopaidassa ja tuulipuvussa sopii minulle varsin mainiosti, kunhan tiedän etukäteen mikä kenttä on kyseessä. Osaan sitten suunnistaa jollekin toiselle kentälle.
KL kirjoitti: (15.2.2011 16:17:19)
Pukeutumisohjeet on kirjattu etikettiin niitä varten, joilta puuttuu tyylitaju. Ikävä kyllä sekään ei tunnu riittävän.Minusta on mukavampi katsella tyylikkäästi pukeutuneita ihmisiä kuin tyylittömästi. Puttarijarin ehdotus kentistä, joilla saa kulkea verkkopaidassa ja tuulipuvussa sopii minulle varsin mainiosti, kunhan tiedän etukäteen mikä kenttä on kyseessä. Osaan sitten suunnistaa jollekin toiselle kentälle.
Kuka määrittelee, mitä on tyylitaju? Tietynlainen lacoste väki, mitä yhä välillä kentillä näkyy, on oksettava näky ja kaukana tyylikkäästä.
Omalta osaltani olen siitä samaa mieltä, että en pane pahakseni jos pelikaverini ovat jollain lailla järjevästi pukeutuneet. Myös itse pukeudun aina kentän pukukoodivaatimusten mukaisesti.
Lisäksi useimmat kierrokseni pelaan tutussa peliporukassa, jossa on pukeudutaan ja käyttäydytään tietyllä hyväksi havaitulla tavalla.
Mutta eri asia on se, haluaisinko kieltää jotakuta pelaamasta verkkareissa. Minua ei todellakaan häiritse, jos joku tulisi verkkareissa pelaamaan. Tässä on se ero. Miksi antaa toisten tekemisten häiritä itseään? Miksi alkaa ohjailemaan liiaksi toisten toimintaa.
Kualeppi kirjoitti: (15.2.2011 11:33:12)
Kertokaapas minulle rakkaat käytöstapojen kuninkaat, mitä hyötyä on vaatia edelleen pukeutumisetikettiä ym. turhia etikettejä golfklubeilla. Väitän, että yksi syy siihen, ettei junioreita saada lajin pariin on se, että pidetään kiinni kivikautisista pukeutumissäännöistä ja jäykistelystä.Ei ole olemassa mitään järkisyitä, miksi tiettyjä vaateparsia ei voisi sallia kentällä. Kysymyshän on pelkästä etiketistä, eli tietyn ihmisryhmän itselleen kehittämistä sosiaalisen kanssakäymisen normeista, joiden noudattaminenkin on pääsääntöisesti ohjeellista. Kukaan ei voi etiketin perusteella velvoittaa toista ihmistä käyttäytymään tai pukeutumaan tietyllä tavalla.
Eri asia on tietenkin se, että joidenkin fasiliteettien omistajat voivat täysin oikeutetusti asettaa sisäänpääsyn tai sisällä pysymisen edellytykseksi tiettyjä pukeutumis- tai käytöstapoja.
Yhtä hyvin voi mielestäni kysyä, miksi ylipäänsä pitää tunkea sellaiselle kentälle, jossa jäsenistön / omistajien edellyttämät pukeutumis- / käytöstavat tuntuvat ylipääsemättömän raskailta tai ovat vastoin omia vapaan pukeutumisen periaatteita? Yksi omistamisen eduista on se, että omistajan ei tarvitse perustella typeriltäkään tuntuvia päätöksiään ulkopuolisille: jos meno ei kelpaa, valittajat pysykööt poissa.
Golfetiketin suhteen tilanne on Suomessa onneksi erinomainen: seuran jäsenistö voi yhdistysdemokratian puitteissa pääsääntöisesti määrätä mitä pukeutumis- tai muuta etikettiä seuran hallinnoimissa tiloissa noudatetaan. Kun samasta asiasta käytiin tällä palstalla keskustelua muutama vuosi sitten, kehotin etiketistä nitkuttavia tahoja viemään tärkeänä pitämäänsä vaateasiaa eteenpäin omassa seurassaan. Olisi mukava kuulla, mihin toimenpiteisiin epäkohtien korjaamiseksi on ryhdytty.
Osalla nuorisoa pukukoodit yms. jäykistelyt häiritsee ihan perhetaustasta riippumatta.. enkä puhu nyt muusta pelamiseen liittyvästä etiketistä ja säännöistä. Oma jälkikasvu pitää golfia pappalajina. Greencaardit on suoritettu, mutta siihen se homma loppui. Osaltaan siksi, että touhu on jäykkää ja tosikkomaisen oloista nuoren eläväisen ihmisen näkökulmasta. Itse pukeudun etiketin mukaan ja minusta se kuuluu asiaan, mutta nuorison ja lasten kohdalla hommasta voisi vähän tinkiä. Moni mahdollinen lahjakkuus jää vääristä syistä pois golfin parista.
Mäpäs tunnustan täten, että pelasin GP invitationalin muutama vuosi sitten Reebokin verkkareissa. Lällällää.
Mr. Fairway kirjoitti: (15.2.2011 17:19:19)
Osalla nuorisoa pukukoodit yms. jäykistelyt häiritsee ihan perhetaustasta riippumatta.. enkä puhu nyt muusta pelamiseen liittyvästä etiketistä ja säännöistä. Oma jälkikasvu pitää golfia pappalajina. Greencaardit on suoritettu, mutta siihen se homma loppui. Osaltaan siksi, että touhu on jäykkää ja tosikkomaisen oloista nuoren eläväisen ihmisen näkökulmasta. Itse pukeudun etiketin mukaan ja minusta se kuuluu asiaan, mutta nuorison ja lasten kohdalla hommasta voisi vähän tinkiä. Moni mahdollinen lahjakkuus jää vääristä syistä pois golfin parista.Eiköhän surin osa kentiesä edelleen salli junnujen pelata farkuissa. SItä en voi ymmärtää, miksi joku niin haluis tehdä.
NimetönDiletantti kirjoitti: (15.2.2011 16:46:06)
Yhtä hyvin voi mielestäni kysyä, miksi ylipäänsä pitää tunkea sellaiselle kentälle, jossa jäsenistön / omistajien edellyttämät pukeutumis- / käytöstavat tuntuvat ylipääsemättömän raskailta tai ovat vastoin omia vapaan pukeutumisen periaatteita? Yksi omistamisen eduista on se, että omistajan ei tarvitse perustella typeriltäkään tuntuvia päätöksiään ulkopuolisille: jos meno ei kelpaa, valittajat pysykööt poissa.
Siksi, kun ei ole vaihtoehtoja.
-
JulkaisijaArtikkelit