26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Huono palvelu klubeilla

Etusivu Foorumit Yleistä Huono palvelu klubeilla

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 63)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Jos ja kun J.Paunonen on Kotkan kentän leivissä , teki hän kommenteillaan ja asenteellaan selväksi heidän palvelunsa tason.Paunonen auttoi montaa

    vieraspelaajaa säästämään rahansa parempaan paikkaan.Kotkaan suuntaaville neuvoksi : ’Äkkiä U-käännös’.

    Minusta taas Paunosen viesti oli ihan asiallinen. Hän kehotti ottamaan yhteyttä klubin johtoon. Niinhän pitääkin tehdä. Jos senkään jälkeen ei muutosta tapahdu, kannattaa vaihtaa klubia – ei sitä ennen.

    Nimetön

    Kyllä, näin on.

    Lähinnä olen törmännyt tähän Etelä-Suomen kentillä. Esimerkiksi viimevuonna pariin kertaan kävi Keimolassa siten, että nuori caddiemaster-tyttö katsoi kuin vierasta sikaa, greenfeelaput ja pankkikorttikuitti heitettiin tiskiin sanaa sanomatta. Pöyristyttävää käytöstä golf-klubilla.

    Usein näyttää käyvän niin, että henkilökunta koostuu iltapäivisin seuran junioreista, joita taas ei *selkeästi* ole koulutettu palveluammatin saloihin. On ikävä saada klubitalolla huonompaa palvelua, kuin keskimääräistä klubburgeria ostettaessa. Hampurilaispaikoissa nuoret onkin koulutettu ystävälliseen ja säntilliseen palveluun!

    Aivan viimeinen kerta taisi olla viimeviikolla lakistossa. Caddiemastereilla (16v poika ja tyttö) tuntui olevan keskenään niin tärkeää tekemistä, että olin ’tyhmine kysymyksine paikallissäännöistä’ aivan statistin asemassa.

    Huh huh!

    Eikös Kotkalaiseen perusluonteeseen kuuluu, että me ollaan Suomen parhaita, oli sitten kyseessä mikä tahansa urheilulaji. Eli ei sitä kannata kovin tosissaa ottaa jos Kotkalainen kehuu olevansa Suomen Paras. Mielummin ottaa rennosti kentällä ja kentän ulkopuolella. Kannataa kuitata tökerön cm:n tai kanssapelaajan kommentit huumorilla. Ehkäpä juuri sinun iloisuutesi tarttuu vastapuoleen.

    PS. En ole Kotkalainen enkä ole ikinä siellä käynyt.

    Nimetön

    Teille kaikille palvelusta kritiikkiä antaneille..

    Itse olen saanut yleensä kohtalaisen hyvää palvelua joka paikoissa joissa olen käynyt.

    siis.. Keskittykäämme kaikki pelaamiseen ja hyvään seuraan ennemmin kuin caddie mastereihin jotka yrittävät ’aina’ palvella ja auttaa meitä pelaajia. Optimistisuutta cädäreitä kohtaan, hehän ovat aivan meitä varten töissä! Kaikilla niitä huonoja päiviä on. Ystävällisyyttä kaivataan!!

    Itse olen kokenut etteivät CaddieMasterit ole niitä huonoimpia palvelijoita. Itse asiassa olen aina saanut heidän taholtaan erittäin hyvää tai ainakin täysin asiallista palvelua. Uskon että asia riippuu paljon itsestäkin. Pikku ’small-talk’, ystävällisen hymyn kera ei ainakaan pahenna tilannetta vieraassa paikassa.

    Vain kahdella pelaamistani, kymmenistä kotimaisista ja ulkolaisista kentistä olen joutunut kohtaamaan epäasiallista käytöstä henkilökunnan taholta. Kotimaan kenttä on täällä jo monasti mainittu Meri-Teijo ja sielläkin oli kyseessä juuri sama tunnettu mestari.

    Espanjassa Torrequebradan kentällä öykkärinä oli paikallinen pro (joku tiesi kertoa että hänen olevan M.A.Jimenez’in veli). Lieköhän ollut sillä kertaa juovuksissa?

    Meikäläisellä ei ole mitään erityisiä vaatimuksia peliseuran suhteen, toki soitan aina etukäteen, tiedustellen mahtuuko pelaamaan. Näytän greencardin ilman kysymistä CM:lle. Tasoitus on sen verran pieni että aina on vajaaseen ryhmään mahtunut pelaamaan. Olen myös koettanut ilmoittautua riittävän ajoissa. Enkä ole koskaan nähnyt aiheelliseksi kritisoida CaddieMasterille greenfeen kalleutta, tai ilmaantunut tiskin taakse sinisien farkkujen ja kauluksettoman paidan kanssa. Ruokailunkin suhteen voin tinkiä, kaikkialla ei aina ole hienoja klubiravintoloita.

    Toisaalta, jos tiedän että klubi on tasokas, varsinkin ulkomailla, pyrin huomioimaan tämänkin tilanteen. Olen vieraitteni/ystävieni kanssa laittanut jopa kravattia ja puvun takkia päälle, ennen siirtymistä pelin jälkeiselle päivälliselle.

    Näin on pärjännyt hyvin joka puolella, eikä nuo pari ikävää tapaustakaan ole pelipäivää millään tavalla pilanneet.

    Olen pahoillani jos hieman kärkevä kommenttini antoi sellaisen käsityksen ettei kotkaan haluta vieraspelaajia. Ajatusmalli lähti siitä, että jos menen esim. kauppaan tai ravintolaan jossa saan mielestäni huonoa palvelua on hyvin todennäköista etten avaa kyseisen liikkeen ovea toistamiseen tai ainakaan kolmatta kertaa. Toisaalta olisi tietysti huomattavasti reilumpaa ja rakentavampaa antaa palutetta suoraan kyseisen palvelun tarjoajalle kuin vain sulkea ovi takanaan.

    En myöskään ole Kotka Golf Centerin leivissä lupauduin vain viestissäni tiedon välittäjäksi ja komentti oli minun näkemykseni asiasta eikä suinkaan kentän virallinen kanta.Sen takia pyysin ottamaan yhteyttä tarvittaessa kentän toiminnanjohtajaan.

    Joku taisi vastata viestiini ettei tarvitsisi ottaa tällaisesta asiasta hernettä nenään , mutta niinhän minä taisin tehdä.

    terveisin ja hyvää kesää toivottaen J.Paunonen

    Kaikki taitavat olla samaa mieltä siitä, että YLEENSÄ palvelu on hyvää…

    Mutta nyt kun ei yleistetty, nääs :-).

    Yleistäminen on helppoa.

    Teijon parkkipaikka on ahdas. Viime vuoden SM-kisojen 1. aa******* Tuomas Tuovinen joutui siirtämään autoaan sen vietyä kahden auton tilan. Mies ei tästä hermostunut, vaan seuraavana aa******* pysäköi autonsa nätisti ruotuun, nousi ulos ja kysysi, leveästi virnistäen, että onks nyt hyvä! Kolmantena päivänä hän sitten ottikin SM-hopeaa. Mutta hän onkin fiksu mies, joka pystyy sen kummemmin murehtimatta siirtämään autonsa parempaan paikkaan, antamatta asiasta tehdyn huomautuksen vaikuttaa peliinsä. Tiedän pysäköinnistä jotakin, kun olen saanut etsiä päivittäin parkkipaikkaa kotikadullani Rööperissä jossa kaksi ääliötä voi viedä viiden auton tilan.

    MTG:n caddiemasterita kehuttiin julkisesti viime syksyn Golf-lehdessä mm. tehokkaiksi. Tehokkaita heidän on oltavakin kun ajattelee esimerkiksi huhtikuun kävijämääriä. Kaikkia ei ehdi suudella poskelle eikä kaikille voi antaa liikaa rahasta takaisin. Kuitenkin koko organisaatiota kehutaan julkisesti aina isojen tapahtumien jälkeen. Viimeksi näin kävi FGT-osakilpailun yhteydessä. Sekä pelaajat että muut sidosryhmät kiittelivät kilvan lehtien palstoilla oivallisista järjestelyistä.

    Olisikohan niin, että tällä foorumilla moitteita ovat esittäneet ns. siviilipalvelusmiehet, jotka saavat näppylöitä naamaansa heti kun tulee vähän nopeampaa puhetta. Olisiko kyse Tohmajärvisyndroomasta; Seppo Räty :’Saksa on ******* maa!’? Kun peli ei ole sujunut ja palloja hukkunut ja kenttä ei rullaa kun se on täynnä samankaltasia tuhertajia, niin sehän on henkilökunnan vika!

    Minua ja kanssani pelanneita on Teijossa kohdeltu aina iloisesti ja kohteliaasti. Peliaika järjestyy aina haluamaani ajankohtaan jne… Tähän saattaa vaikuttaa se, että olen paitsi MTG:n jäsen, myös hauska ja joustava ihminen itsekin…

    Kesän paras päivä on vielä edessä. Kesäkuun 15 Teijossa pelaavat vain jäsenet. Sen jälkeen saunotaan rantaan nousseessa komeassa saunassa ja nauretaan makeasti teille pikku kitisijöille. Joku lämminkin ajatus teille toki suodaan, sillä tehän sen saunan olette maksaneet. Siitä teille kiitos. Ja hyvästi.

    ..herne tosi syvälle.

    Näin pitää tapahtuakin, jotta syntyy keskustelua ja asiat alkavat kehittyä eteenpäin.

    Tulipa todistettua taas minkälaisia ihmisiä sieltä Teijolta löytyy. Taitaa olla johtohenkilön kirjoittama kun noin tarkkaan tiesi parkkeerauksetkin kun niistäkin asioista oli täällä valitettu. VARSINAINEN puolustuspuheenvuoro oli, elikä herne oli nenään vedetty, eikä sitä kritiikkiä jota täällä on tullut ihan riittämiin vieläkään osata oikein käsitellä.

    Niinhän se on, että se koira älähtää johonka kalikka kalahtaa.

    Toivottavasti saatte sinne nuorempia ja rakentavampia työntekijöitä palkkalistoillenne. Ainoa joka siellä käyttäytyy fiksusti on kenttämestarinne, mutta hänhän ei olekkaan asiakaspalvelussa.

    Otit 4.6. kirjoittamassasi viestissä esille saaneesi huonoa palvelua Nevaksen kentällä. Voisinko ystävällisesti pyytää että ilmoittaisit tarkemmin mistä syystä olet ollut tyytymätön Nevaksen henkilökunnan palveluun, jotta voisin kertoa asiaa eteenpäin johdollemme. Tai tietysti voit soittaa suoraan (040-5624376). Kuulisin oikein mielelläni mistä on kysymys.

    Nimetön

    Jäsen XXL,

    Minulle on ainakin muodostunut koko keskustelusta niin negatiivinen kuva Meri Teijosta että tuskin tulen enää sponsoroimaan saunailtojanne green fee maksun muodossa.

    Teijolla on aina huono palvelu, eikä vikaa ole ollut asiakkaassa. Monesti edellä ollut asiakas on saanut jo niin huonoa palvelua, että on alkanut itseä harmittamaan.

    Esim. Sanoin c-m:lle ’Terve!’, ja hän vastasi ’NIMI TOHON!KYMMENTÄYLI ON SEURAAVA LÄHTÖ, EIKÄ SITTEN LÄHDETÄ YKKÖSTIILTÄ!

    Luokatonta!

    Ja miten ihmeessä voi olla varaa rakentaa miljoonan rantasauna, jos kentällä ei ole edes varaa kunnon kärryihin?!!Jos kärryistä rahastetaan, niin pitäisi niiden edes olla ehjiä!!AIVAN RAATOJA!!

    Kyllä Teijo painii omassa luokassaan myös palvelussa..

    Älkää nyt isot miehet rutisko pikkuasioista. Teijossa on kenttä auki vielä silloin kuin omilla klubeillamme aletaan miettiä, että tarttiskos tehrä jotain.

    Olemme yksityisen golfklubin vieraita. Ei sinne ole pakko mennä jos paikka ei viehätä.

    Nimetön

    Lähtöaikojen tiedustelu Teijon caddiemasterilta tuntuu olevan ylivoimainen juttu. Kahta päivää tai oikeastaan 1,5 päivää ennen kisoja ei ole edes lähtöluetteloa arvottu ja kysyessäni noin lähtö aikaa vastanttiin että ’ei tietoa, kyllä ne (lähtöajat siis) ilmestyy sitten ajallaan nettiin. Katso sieltä!’

    Kysyn vain, miten moni golfari / ihminen voi suunnitella menemiset, tulemiset, työasiat ja lastenhoidot yhden päivän varoitusajalla?

    No, nyt kyllä pitää sanoa Teijon puolustukseksi, että aika monilla klubeilla on käytäntönä että ilmoittautuminen loppuu vasta torstai iltana ennen viikonlopun kisaa. Aika vaikea silloin on tarjota lähtölistoja 2 päivää etuajassa. Etenkin kun lähtölistat eivät vain ilmesty maagisesti kun ilmoittautuminen menee umpeen, vaan niiden eteen tarvitsee yleensä tehdä vähän töitäkin. Aika monet klubit myös huomioivat pyynnöt aikaisista tai myöhäisistä lähtöajoista, jolloin se elämän suunnittelu helpottuu ehkä hieman, jos se kerran on niin vaikeata…

    Nimetön

    Niin siis miten tuo puolusti Teijon toimintaa??

    Jos siihen lähtöaika listojen tekemiseen nyt tarvitaan se yksi päivä niin kisaan ilmoittautuminen pitäisi loppua jo esim. keskiviikkona. Ja jos kisa on sunnuntaina niin ilmoittautuminen loppuu torstaina! Ei ole vaikeaa..

    Onko golffariporukka näin surkeata valittajaporukkaa ?

    Teijo järjestää kisat niin kuin he katsovat parhaaksi. Se heille suotakoon.

    Kisaan saa osallistua, jos kiinnostaa. Kyllä monella muullakin klubilla arvonnat ovat viime tingassa.

    Lopettakaa nyt olematon valittaminen, please.

    Minusta suurin osa tässä ketjusta kirjoitetuista viesteistä on täysin aiheellisia. Teijo nousee monessa viestissä esiin – tähän on varmasti syynsä.

    Itse aloitin golfin vasta viime syksynä. Odotin todella innolla kenttien avautumista ja Teijoon piti heti päästä. Siellä todellakin vietiinkin ilo pelaamisesta jo heti CM:n tiskillä, käytös ja toiminta oli aika surkeaa. Muutenkin jännitti kovin kevään eka kierros suht. täydellä kentällä – en todellakaan olisi kaivannut vielä suoranaista kettuilua caddiemasterin ja harmaaparran toimesta. Syynä kettuilun aloittamiseen oli kai se, että luulivat meidän kuuluvan edelliseen ryhmään, jossa jonkun perumisesta ilmoitettiin vasta tiskillä.

    Itse olen tuon jälkeen käynyt usealla muulla kentällä vieraspelaajana ja toki kotikentällä useita kertoja. Missään muualla ei ole moista tapahtunut. Tietenkään Teijoon ei ole pakko mennä. Kentästä itsessään jäi kuitenkin ihan positiivinen kuva, eli kai se pitää vielä käydä katsomassa jos vaikka henkilökunnan asennevammatkin olisi jo korjautuneet tai jos vaikka kohdalleni osui viimeksi vain heikko hetki…

    Mielestäni Meri-Teijossa on ihan hyvä palvelu.Se että varsinkin alkukeväästä on ruuhkaa lienee ongelmakohta. Kiire on vastaamaan puhelimeen kuin myös hoitamaan samaanaikaisesti tiskille tulevat asiakkaat.

    Yksi tärkeä seikka on myös että miten asiakkaat itse esiintyvät varatessaan aikoja yms.

    Mielestäni Meri-Teijossa on ihan hyvä palvelu.Se että varsinkin alkukeväästä on ruuhkaa lienee ongelmakohta. Kiire on vastaamaan puhelimeen kuin myös hoitamaan samaanaikaisesti tiskille tulevat asiakkaat.

    Yksi tärkeä seikka on myös että miten asiakkaat itse esiintyvät varatessaan aikoja yms.

    Viikonlopun kilpailujen ilmoittautuminen loppuu yleensä torstaisin klo 18.00, jonka jälkeen suoritetaan arvonta. Arvontaan menee kokonaisuudessaan noin 10 min maksimissaan, jonka jälkeen lähtöluettelo on nähtävissä heti. Caddiemastereita ei voi puolustella, arvonnassa ei kauan nokka tuhise!

    Eipä taida Kotka eikä Nevas kestää kritiikkiä, Kotkassa meni jo pasmat niin sekasin, että täyty oikeen lähtee metsästää kuka se Nick Faldo oikein on. Ehkä ei kestä mun mielipiteitä. Se on mun kanta, ja jos Kotkan mielestä se aiheetonta niin So WHAT, eli tehkää niin kuin parhaaksi näette, mutta itse olen saannut huonopalvelua ja piste.

    Ja Nevas

    Eli aikoinaa pelasin Nevaksen ysiväylää ja tuli aivan mega soketti joka suuntautui kymmpiväylällä ja osui pelaajaa. Itse menin heti pyytää anteeksi ja tarkistamaan tilanteen ettei sattunut mitään ja onneksi ei tapahtunut mitään. Ja kun klubille pääsin, niin varmaan koko Nevas oli haukkumassa mut henkilökunta mukaanlukien. Se oli vahinko ja onni onnettomuudessa ettei käynnyt kenellekkään mitään, mutta se käytös siellä. Ja SITÄ EI MEIKÄLÄISEN TARVI SIETÄÄ, ja jos Nevas saa siitä hepulin niin ei kiinnosta ja tää on mun mielipide. Olen silti käynnyt teillä pelaamassa tämän tilanteen jälkeen.

    Haluaisin kysyä mitä ’isoja asiakkaita’mahdat palvella,kun viestisi vaikuttavat joltain teini-ikäisen kiukuttelulta. Kirjoitus tyylisi jo kertoo, millinen olet. Taidat vain haluta riitoja. Tai jos tosiaan olet tuollainen, en juurikaan ihmettele,että saat kuvailemaasi kohtelua…joka tosin kuulostaa liioitellulta. Kehottaisin kasvamaan aikuiseksi!!!

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 63)
Vastaa aiheeseen: Huono palvelu klubeilla

Etusivu Foorumit Yleistä Huono palvelu klubeilla