26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Honorit

Etusivu Foorumit Yleistä Honorit

Esillä 15 viestiä, 26 - 40 (kaikkiaan 40)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • voi sitä peltoa kyntää massikastakin, vilja vaan ei kasva yhtään nopeammin.
    Jos kerran golf on niin paljon muuttunut, muutokset ovat tapahtuneet muualla maailmassa paljon aikaisemmin. Kas kun USA:ssa ei ole jo aika päivää tehty tarvittavia muutoksia.
    Mitkähän säännöt sitten sopisi nykypäivään? Kahvaaminen tai kampitukset, vastustajan häirinnän salliminen, huutaminen? Nykyään maailma on niin kiireinen ja meluun joutuu tottumaan kaikkialla.
    Voisiko jonkun palkata pelaamaan puolestaan? Ulkoistaminen on muillakin aloilla tätä päivää, ja rahalla saa muutenkin jo kaikkea.
    Juuri mikään laji ei enää pysy pystyssä ilman kaljatelttoja, pitäisikö kaljanjuonti määrätä pakolliseksi?

    Nimetön

    Vilja ei kasva nopeammin, mutta pelto on kynnetty nopeammin jolloin myös siemenet saadaan aikaisemmin peltoon ja vilja on nopeammin valmista niitettäväksi.

    Ei kelpaa vertailukohdaksi tuo oi niin mahtava omaan napaan tuijottajien maa USA. ( <- toi muuten rimmaa jos sen lukee oikeella rytmillä.) Siellä kun noita kenttiä on huomattavasti enemmän suhteessa pelaajiin.

    Tuosta lopusta mä nyt en ymmärrä miten se tähän juttuun edes kuuluu mutta kyllä mun mielestä kaljan juonnin sais laittaa pakolliseks!

    Error 142, out of barbwire!

    [end aivotoiminta] =)

    Golfkentältä lähtevistä autoilijoista varmaan puolet ajelee pikku maistissa, otettuaan ne yhdet kierroksen jälkeen… Kyllä sitä kaljaa golfkentälläkin kuluu yllättävän paljon.

    Honoori ’sääntö’ on sinällään mukava. Jos ei ole muuta panosta kierroksella niin voi ainakin leikkimielellä kisata honooristä. Ja siitä voi luopua, kun tilanne niin vaatii.

    jos ei muuten ymmärrä, niin väännetään rautalangasta;

    mitkä kaikki säännöt golfissa ovat mielestäsi vanhanaikaisia ja siksi nykyaikaan sopimattomia, ja millaiset säännöt olisivat mielestäsi paremmat?

    Etiketin tarkoituksena on huolehtia pelaajien turvallisuudesta, pelin joutuisuudesta ja kentän kunnosta. Mitkä näistä periaatteista näkisit olevan vanhentunut ja nykyaikaan sopimaton? Miten itse järjestäisit asian?

    Ettekö nyt kaikki pässit ymmärrä, että kaikki ns. ’joustot’ ovat sääntörikkomuksia. Jo sata vuotta sitten golfkentillä oli paljon kavereita, joiden niskan jäykkyys kompensoi muiden paikkojen pehmeyttä, ja siksi on hyvä että niin on tänäkin päivänä.

    Eikä sitten mennä napauttamaan niitä tuuman mittaisia putteja väärällä vuorolla…

    ts

    Edellisellä väylällä parhaan tuloksen tehnyt lyö seuraavalta tiiltä ulos ensimmäisenä! (kulkee myös sillan yli ensimmäsienä :))

    (pistebogia pelattaessa eniten pisteitä saanut)

    Golfissa on paljon lajin kulttuuriin ja etikettiin liittyviä normeja, jotka usein aukeavat vasta pitkän peliuran jälkeen. Kun lukee viime aikojen viestiketjuja, huimimpana esimerkkinä tuo ’vilppi’ ,niin tuntuu, että liian kiireisiä ovat viime vuosina lajiin mukaan tulleet käymään esim. Golfin etikettiä ja Golfkultturia käsitteleviä juttuja kuulemassa.

    Kentätkin pitäsisi nykyään muuttaa pelaajien pelille sopiviksi, eikä peli niihin?! Lopettakaa tämän hienon lajin arvojen romuttaminen ja kuunnelkaa kokeneempia.

    Nimetön

    Eräällä ’keskeisellä’ paikalla Helsinkiä olevalla kentällä olen nähnyt omin silmin kuinka ei-hunöörissä oleva pelaaja – ylitettyään sillan ennen muita – kutsuttiin takaisin ja ilmoitettiin, että hunööri-pelaaja kulkee ensin.

    Minua tapaus viehätti kovin – kuten kaikki vanhojen arvojen kunnioittaminen.

    Miksi golfin pitäisi alentua lajiksi, jossa röyhkein, äänekkäin ja tyhmin määrää missä mennään?

    Kyllä kaveri piirissä pelattaessa honoorit on erittäin tärkeä asia .

    etenkin silta hönööri ( jota ei koskaan anneta ).

    ja mikäli joku sattuisi olemaan niin huomaamaton että menisi ensin sillan yli ilman siihen oikeuttavaa hönööriä ,niin viimeistään tiiatessa saa rangaistuksensa . esim stidi temppu , ’ettei nyt vaan sattuis mitään’ temppu tai ’ muuten oletko kuulut miehestä … ’ temppu, juuri bäckswingissä ollessaan .

    ulkopuoliselta viedään putti vuoro luultavasti yhden kerran ( sitähän se varmasti ihmettelee kierroksen jälkeen ) .

    Saavutettu etu on on myöskin ’naisten tee kaljat ’ joista ei voi joustaa kaveri piirissä pelattaessa , eli jokin juoma kierroksen jälkeen .

    Kyllä nyt tämä rönsyili vähän , mutta saavutettuja etuja nämäkin .

    Pelaan aika usein ryhmässä jossa on todella pitkälyöntisiä kavereita. He joutuvat odottamaan greenin tyhjenemistä kaikilla lyhyillä par-4:illa (jopa sellaisilla 300-320 metrisillä). Huom. minä en lyö näin pitkälle.

    Usein menettelemme niin että ne jotka eivät yritä suoraan päälle lyövät ensin, honorista välittämättä. Samoin tapahtuu joillain par-5:llakin. Ei näitä kuitenkaan kovin montaa satu kierroksella.

    Eihän se loppuviimeksi paljoa nopeuta kierrosta, mutta pelaaminen tulee jotenkin jouhevammaksi. Eikä takana tulevien tarvitse ihmetellä miksi edessä on koko väylä tyhjänä. Se ihmetteleminen kyllä yleensä loppuu kun näkevät syyn odotteluun.

    Turha tällaisesta on mitään nipotuksen aihetta kehittää. Kilpailuissa ei näin kuitenkaan menetellä.

    Nimetön

    NS. harjoituskierroksilla ei ole muutenkaan voimassa muita sääntöjä paitsi turvallisuutta ja etikettiä (joustavasti) koskevia.

    Itsekin pari päivää sitten sanoin kavereille, että hunööristani huolimatta lyökää vain te ensin koska minä menen pusikkoon p…..le.

    Griinille tultaessa viimeiselle lyöjälle on etua siitä, että hän näkee miten pallot käyttäytyvät pudotessaan.

    Niklauksen Jaska kertoo kirjassaan kuinka hän voitti yhden kisan kun honorissa griinille lyönyt pudotti lipulle ja pallo valui yli. Jaska iski kädessään olleen mailan bägiin ja tempaisi isompinumeroisen ja tuli lipulle vierittämällä. Vastustaja teki parin ja jaska birkun.

    Nimetön

    En minä koko golf etikettiä ole muuttamassa, enkä mitään sääntöjä, enkä varusteita, enkä osoitetta.

    Olen vain yksinkertaisesti sitä mieltä että joustavuus ja muiden huomioon ottaminen on tärkeää ja ruuhkaisella kentällä asioita voi tehdä niin kuin sen hyvänä näkee.

    jos kerran mitään ei olla muuttamassa eikä toisin oikeastaan edes tehdä kuin satummoisin, miksi ihmeessä sille pitää täältä hakea puolivirallista tukea? Ei seniorkaan perustanut viestiketjua sitä varten, että saisi jälkikäteen oikein virallisen luvan käydä puskassa, vaikka oli honoorissa..

    Minä ainakin pidän tiukasti kiinni honööristä, etenkin silloin, kun ollaan lähellä klubia, ja monta silmäparia näkemässä. Kauempana metsäväylillä ei niin väliä sitten olekaan.

    Espanjassa viime syksynä osui samaan flightiin irlantilainen kaveri, joka joillain rei’illä patisti meikäläistä avaamaan, vaikka itse oli honoorissa. Syynä oli se, että minulla oli rautamaila kädessä.

    Kundi kertoi ainakin Irlannissa olevan harjoituskierroksilla yleinen tapa, että raudoilla avaavat saavat avata ensin. Minulle tuo oli yllätys, mutta eipä se häirinnyt, jos kohta tuskin hirveästi nopeuttikaan peliä.

    Muualla en moiseen tapaan ole törmännyt. Irlannissa en ole koskaan pelannut. Löytyykö täältä joku, joka voisi vahvistaa/kumota asian?

    Muuten minulla on sellainen käsitys, että arvokkaiden golfperinteiden nimissä harrastetaan Suomessa melkoista jäykkäniskaisuutta. Jos honoorissa ollut piipahtaa lyöntinsä jälkeen vaikka pusikkoon asioilleen, en ainakaan minä jää sillan pieleen odottelemaan, että kuoma saa välttämättömät tarpeensa suoritettua.

    Tiedän kyllä, että varsinkin Talissa vanhat talilaiset simpauttavat vieraspelaajia ysiväylän siltahonoorilla. Tuo ysiväylä Talissa on muuten ymmärtääkseni ainoa, jolla siltahonoorista pidetään tarkasti kiinni.

    Oikokaa, jos olen väärässä.

Esillä 15 viestiä, 26 - 40 (kaikkiaan 40)
Vastaa aiheeseen: Honorit

Etusivu Foorumit Yleistä Honorit