26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Hitaan ryhmän jakautuminen kahtia

Etusivu Foorumit Yleistä Hitaan ryhmän jakautuminen kahtia

Esillä 7 viestiä, 26 - 32 (kaikkiaan 32)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Artolle:

    Ymmärrän kyllä, että kentälle saadaan enemmän pelaajia isoja ryhmiä muodostettaessa. Mutta kenttien päämäärähän on läpimenevien pelaajien määrän maksimointi tietyssä ajassa, ei samaan aikaan kentällä olevien maksimointi.

    Jos siis lähtöaikojen väliä voitaisiin riittävästi supistaa riittävästi jakamalla ryhmät pienemmiksi, kannattaisi ryhmät muodostaa kahden hengen kokoisiksi. Mutta koska näin ei tehdä, on ilmeistä, että sen on todettu vähentävän läpimenevien pelaajien määrää = hidastavan peliä.

    Niinpä en oikein usko, että ryhmän jakautuminen kesken kierroksenkaan voisi peliä jäljessä tulevien ryhmien osalta oikeasti nopeuttaa.

    Kannattaa opetella sellainen pelitapa ettei esim. neljänkään pelaajan ryhmä ole tulppana kentillä.

    Siihen riittää, kun katsotaan tarkkaan minne pallot lentää. Eikä turhaan etsitä ulos ja muihin hankaliin paikkoihin lyötyjä. Nostetaan pallo taskuu, jos ’lyönnit tulee täyteen’. Kiinnitetään huomiota siihen, kuinka lyöntiin valmistaudutaan, ja joskus sovitetaan kenties lyöntijärjestystä.

    Olen varma että jokainen neljän ryhmä pääsee näin pelaten kentän läpi n. neljässä tunnissa.

    Olen aika paljon pelannut ulkomailla ja mm. Ahvenanmaalla, jossa sielläkin kierrokset sujuu kohtalaisen joustavasti. Näille on yhteistä, että kentällä kiertelee valvoja, joka sopivasti opastaa ryhmää, joka ei meinaa pysyä tahdissa. Ehkä meilläkin tarvitaisiin kentillä samanlaisia, opastavia ja peliä ohjaavia ’marshaleja’, ainakin ruuhkaisempaan loma-aikaan.

    Tällaiseen voisi olla tarvetta myös muulloin. Voihan olla että jonkun klubin jäsenet eivät vaan ole, syystä tai toisesta oppineet pelaamaan joutuisasti ja muut huomioon ottavasti. Kyllähän kierroksilla tapaa sellaisiakin pelureita, joille opastus näissä asioissa olisi, ilmiselvästi paikallaan. Eikä nämä ’hidastelijat’ ole aina mitään aloittelijoita.

    En ole missään huomannut että ryhmiä olisi jaettu hitauden takia, ja epäilen vahvasti että se ei pelaamista kovinkaan paljon nopeuttaisi. Luulisi että tämä keino olisi käytössä muuallakin, jos siitä todella olisi hyötyä. Helposti siitä aiheutuisi ainakin haittaa.

    Minusta, Tom, sekoitat nyt kaksi asiaa: kentälle lähtevät ryhmät ja kentällä jo olevat ryhmät.

    Ilmeisesti neljän hengen ryhmät ovat optimaalisia pelin sujuvuuden kannalta(?) Siten kentälle kannattaa pistää peräkkäin neljän hengen ryhmiä. Parhaassa tapauksessa ryhmät etenevät niin, että jäljessä tuleva ryhmä lyö aina hieman edessä menijän taakse. Kenttä on tällöin täynnä ja se vetää niin hyvin kuin on mahdollista vetää.

    Tilanne muuttuu, jos jonkin ryhmän eteen syntyy tyhjää. Siihen tyhjään mahtuisi yksi neljän hengen ryhmä lisää. Kuitenkin, koska ollaan keskellä kierrosta, ei tuohon ylimääräiseen rakoon saada ryhmää synnytettyä – ellei jaeta takana tulijoita. Toinen vaihtoehto on ohittaminen. Siihenkin menee ylimääräistä aikaa. Kumma kyllä, siitä huolimatta ohittamista suositellaan.

    Jos todella on jo käytännössä todettu, että joskus ryhmän jakamisella saadaan rako vedettyä umpeen, miksi jakaminen muka hidastaisi peliä? Jakaminen hidastaa peliä sillä väylällä, jolla jaetaan – mahdollisesti ehkä seuraavalla. Sitä seuraavalla se luultavasti jo nopeuttaa. Kysymys onkin siitä, saadaanko loppukierroksella jakoon käytetty aika takaisin. Jos reikiä on riittävästi, aika saadaan kiinni, eli edellä menijät tulevat otettua kiinni.

    Paras tapa jouduttaa peliä ja purkaa ’sumat’ on käyttää järkeä ja tilannetajua.Kaikki edellä esiintyneet vaihtoehdot ovat hyviä.Täytyy kuitenkin tajuta , että yksi tietty vaihtoehto ei sovi kaikkiin tilanteisiin.Olisi täysin mahdotonta laittaa kirjoihin ja kansiin yksi jouduttamista auttava tapa , sillä silloin aina vedottaisiin siihen vaikka tilannetajulla

    päästäisiin monesti huomattavasti parempaan vaihtoehtoon.Kyllä aika hyvin ryhmät etenee , jos ei

    käytetä kohtuuttomasti aikaa pallojen etsimiseen ja huonosti alkaneen väylän sitkeästi loppuun pelaamiseen vaikka pisteiden saamisen mahdollisuus on mennyt jo ennenkuin on päässyt edes väylän puoleen väliin.

    Asia alkaa saada turhanpäiväisen jaarittelun makua. Ryhmän jakaminen on selvä asia, jos esim. 4 hengen ryhmässä on 2 hyvää pelaajaa ja 2 aloittelijaa ja ryhmän edessä on reilusti tyhjää tilaa. Jakaantuminen ei välttämättä hidasta kenenkään peliä yhtään jos se tehdään järkevästi: sovitaan, että kaikki avaavat, jos 2 parempaa pelaajaa lyövät jatkuvasti selvästi pidemmälle kuin ryhmän 2 muuta pelaajaa, he vain kävelevät sopivassa kohdassa sovitusti omille palloilleen ja jatkavat peliä ja ryhmä on jakaantunut. Siitä eteenpäin peli etenee kaikilla paremmin.

    Viimeisessä Golflehdessä oli hyvä juttu siitä, mitä pistebogin pelaaminen pitkän päälle vaikuttaa pelinopeuteen.
    Pistebogissa on helppo huitaista draivilla pallo tai pari metsään, etsiä niitä kymmenen minuuttia, merkata korttiin viiva ja kiittää sitten itseään joustavasta pelaamisesta.
    Sen sijaan kun lyöntipelissä parilla ensimmäisellä reiällä pääsee merkkaamaan korttiin reilusti toiselle kymmenelle menevän luvun ja/tai naama punaisena palaamaan tiille lyömään uutta palloa takanatulijoiden kommenttien saattelemana, pitäisi kolmannella tiillä jo tietää mailavalinnoista sekä varapallon lyömisesta jotain sellaista, mitä pistebogissa ei opi koskaan, ehkä harjoittelumotivaatiokin voisi nousta..

    Minäkin olen sitä mieltä, että pistebogeyn pelaaminen opettaa huoletonta golfia. Yritetään riskillä, ja jos ei onnistu, vedetään viiva.

    Aloittelijoille pistebogey voi kuitenkin olla ainoa tapa pelata kenttä järjellisesti läpi. Minullekin kävi pari kertaa niin, että vesiesteen ylityksestä ei tullut mitään. Kun kaksikin palloa on jo ehtinyt veteen upottaa, alkaa käsivarret täristä vähän liikaa. Jännitys kasvaa, ja selvää on, että esteestä ei sillä kertaa yli mennä. Tällaisissa tapauksissa on hyvä, että reikää ei tarvitse loppuun pelata.

    Pistebogeyn käyttäminen taktikointijärjestelmänä kuitenkin on minusta golfin hengen vastaista.

Esillä 7 viestiä, 26 - 32 (kaikkiaan 32)
Vastaa aiheeseen: Hitaan ryhmän jakautuminen kahtia

Etusivu Foorumit Yleistä Hitaan ryhmän jakautuminen kahtia