16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Hitaan pelin ennätyksiä golfvuonna 2021

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Hitaan pelin ennätyksiä golfvuonna 2021

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 25)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Kevin Na käytti äsken minun ja muiden TV-katsojien aikaa yli kaksi minuuttia (tarkalleen 2.03) valmistautuessaan bunkkerilyöntiin PGA:n Kalifornian kisassa. Ennen tätä meni haravoimiseen edellisen pelaajan bunkkerilyönnistä ainakin minuutti, jotta saataisiin pallolle hyvä paikka. Kyseenalainen haravointi, todellakin. Tarkan ajan otin siitä kun pelaaja vihdoin oli asettanut pallon bunkkeriin. Selostajat vielä kehuivat (!) caddien ja pelaajan hienoa yhteistyötä. Jos kausi jatkuu tällä tavalla ilman että edes selostajat, tuomareista puhumattakaan, reagoivat tai jopa reagoivat (selostajat) positiivisesti niin voi voi sentään.

    KL1

    Oliko kyseessä kenties tilanne, jossa Na joutui nostamaan oman pallonsa toisen pelaajan lyönnin tieltä vai miksi pallo asetettiin? Jos kyse oli tuommoisesta tilanteesta, niin siinä menee usein aika lailla aikaa, kun yritetään saada pallolle samanlainen makuu kuin mikä sillä oli ennen nostamista. Minuutti kuluu aika äkkiä haravoidessa.

    Mitä tulee kaipaamaasi reagoimiseen, niin on täysin mahdollista, että tuomarit ovat asiaan reagoineet tilanteen jälkeen, sitä ei vain näytetty. Toisaalta, jos Na ryhmineen oli ’in position’, niin tuo muutaman minuutin touhuilu ei vielä välttämättä aiheuta mitään peruuttamatonta eikä siihen ole sen vuoksi edes tarvetta reagoida. Mitään rangaistuksiahan tuosta ei vielä anneta (paitsi jos pelaaja on aikatarkkailussa), korkeintaan huomautetaan ja pyydetään ottamaan menetetty aika kiinni.

    Aika harvassa on kerrat, kun kilpailun in contention pelaajaa olisi rangaistu.

    KL1

    Aika harvassa on kerrat, kun kilpailun in contention pelaajaa olisi rangaistu.

    Tämä jäi minulta ymmärtämättä. Voisitko selittää saman ihan suomen kielellä, tuo ’in contention’ tässä yhteydessä jäi aika lailla hämäräksi?

    Tämä jäi minulta ymmärtämättä. Voisitko selittää saman ihan suomen kielellä, tuo ’in contention’ tässä yhteydessä jäi aika lailla hämäräksi?

    Hiukan erikoista fingeslskaahan tuo oli, mutta mulle ei jäänyt lainkaan epäselväksi, mitä kirjoittaja tällä haki. Eli ”in contention” pelaaja lienee pelaaja, joka on ”kärjen tuntumassa”.

    Ja noinhan tuo taitaa enimmäkseen mennä näiden hitaasta pelistä jaettavien rankkujen kanssa; jaellaan herkemmin tuntemattomammille, ja ehkä jopa ei amerikkalaisille pelaajille (pga-tourilla).

    KL1

    Kiitos selityksestä, El Nino.

    Aika tipalla tuo rankaiseminen on joskus ollut. Ei tästä ole kuin jokunen vuosi, kun kärkiparissa pelanneelle Lee Westwoodille (vai oliko Padraig Harrington?) paiskattiin varoitus hitaasta pelistä aivan viime hetkillä, oliko peräti viimeisellä reiällä? Paramor tuon varoituksen silloin muistaakseni antoi, ja metelihän siitä nousi. Asioita tarkemmin ymmärtämätön suuri yleisö ei lainkaan ymmärtänyt miksei kärkipari saa käyttää niin paljon aikaa lyönteihinsä kuin haluaa…

    Tuo ’kärjen tuntumassa’ ei muuten mitenkään suojele pelaajaa niiltä hitaan pelin rangaistuksilta, joita yleisesti ottaen jaetaan aivan liian kitsaasti. Yleensä homma vain menee niin, että ne kärkipelaajat osaavat ja ennen kaikkea haluavat tarvittaessa kiristää tahtiaan välttääkseen rangaistukset. Mahdollisuutensa menettäneillä puolestaan kuuppa saattaa mennä sen verran jumiin, ettei mikään enää hirveästi kiinnosta, mikä ammatinharjoittajan kohdalla on aika heikko esitys. Niitäkin on kuitenkin nähty.

    Nimetön

    ”Aika harvassa on kerrat, kun kilpailun in contention pelaajaa olisi rangaistu”

    Kisan ekalla kierroksella tuskin vielä voidaan ketään luokitella ’in contention’ pelaajaksi. Kevin Na näytti käyttäneen 75 lyöntiä rundilla ja oli siten jonkin matkaa kärjestä

    Kirjaanpa taas uuden golfarin joka on vienyt minulta ja monelta muulta turhaa aikaa TV:n äärellä. Daniel Berger käytti Pebble Beachin kympin griinillä 2 minuuttia ja 6 sekuntia puttaamiseen, aikaa aloin ottaa siitä kun hän ensi kertaa vuorollaan meni katsomaan puttilinjaansa. Sitä ennen oli jo pikkasen, vuoronsa kun tuli, tutkaillut linjan vieressä griinin muotoja. Tuosta 2.06:n ajasta käytti ainakin puoli minuuttia pallon asettamiseen, itse asiassa asetti sen pariinkin kertaan. Studiossa Sir Nick ja kentällä Dottie Pepper antoivat kyllä ihan mukavasti palautetta, tosin turhan kohteliaasti. Ihmettelivät varsinkin sitä että pelaaja käytti noin paljon aikaa kun kyseessä oli pitkä, 8-metrinen putti. Ei pitäisi sanoa näin, mutta kun Berger löi viimeisellä pallon outtiin, niin olin ihan tyytyväinen.

    KL1

    Kirjaanpa taas uuden golfarin joka on vienyt minulta ja monelta muulta turhaa aikaa TV:n äärellä.

    Minusta puolestani tuntuu siltä, ettei pelaaja sitä aikaa vie, vaan ohjaaja. Ei sitä pallon asettelua ole tarvis näyttää kuvassa, tilanteeseenhan voisi aivan hyvin siirtyä vasta silloin, kun pelaaja on jo ottanut lyöntiasennon. Kyllä kentällä aina jotain tapahtuu, siis muutakin kuin puttilinjojen lukemista.

    Ammattilaisgolfissa pitäisi useammin ottaa kellotus käyttöön. Kuten KL totesi, ohjaaja voi säästää katsojien aikaa, mutta pahin on se, kun amatööripelaajat kopioivat samat maneerit suffelikisoihin. Viime aikoina on TV:ssä seurattu liiankin kanssa Dustin Johnsonin toimintaa griinillä ja liian moni meistä haluaa näyttää DJ:ltä.

    KL1

    Ammattilaisgolfissa pitäisi useammin ottaa kellotus käyttöön.

    Itse kannatan Check Point -systeemin ottamista käyttöön. Helpottaisi sen ensimmäisen ryhmän laittamista ruotuun ja sen myötä kaikkien perässä tulevienkin. Pannaan kierroksen maksimiajaksi 4,5 tuntia kolmen ryhmillä ja 4,25 tuntia kahden, niin johan alkaa peli nopeutua.

    Verrattuna nykyiseen CP on merkittävästi objektiivisempi ja asettaa paineen koko ryhmälle. Sitä käytetään aivan liian vähän, vaikka etenkin ammattilaiskisoissa on riittävä määrä tuomareita sen toteuttamiseen.

    Ikävintä tässä on se että meidänkn kentillä kiertää suuri määrä ”wannabe-ammattilaisia” jotka ovat TV:n kautta omaksuneet kaikki mahdolliset hitaasti pelaavien PGA-ammattilaisten maneerit.
    – kyykitään greeneillä ja palloja merkkaillaan ja nostellaan moneen kertaan ennen jokaista puttia (vaikkei ole minkäänlaista tarvetta nostelemisiin tai pallon puhdistamiseen ym.ym.)
    – tähtäillään palloon piirrettyjä viivoja läheltä ja kyykitään linjaa vielä kauempaakin..ja sitten yhä uudelleen korjaillaan suuntausta ja taas kyykitään pallon takana ”kädet tötteröllä” puttilinjaa jne.
    – sitten ohilyönnin jälkeen tehdään samanlaiset käsienlevittelyt ja taivaaseen katsomiset kuin em. PGA-pelaajat TV-lähetyksissä.

    Kun tällaisia, edellä menevän ryhmän esityksiä joutuu silloin tällöin katselemaan niin tulee joskus mieleen että pelaajien kannattaisi ihan oikeasti ajatella mitä he ovat siellä golfkentällä tekemässä..
    – onko siellä tavan höntsäkierroksilla oikein TV-kamerat kuvaamassa, vai keitä varten siellä esiinnytään?

    ^ Mä meen ainakin golfkentälle nauttimaan ja tottakai myös yritän pelata mahdollisimman vähillä lyönneillä. En nyt ihan ymmärrä noita kommenttejasi, miksei siellä epäonnistumisen yhteydessä voisi levitellä käsiä? Puhdistan myös aina pallon kun se tulee ensimmäistä kertaa alas griinille tai jos griini on esim. täynnä havuja, niin myös puttien välissä. Kaiken tämän voi tehdä myös ripeästi, ilman että siinä kuluu ylimääräistä aikaa. Siksi nuo kommentit tuntuvat vähän oudolta. Ja ei, en viihdy kameran edessä, joten en esiinny ketään varten.

    Multa ainakin katoaa intohimo lajiin jos se menee liian suorittamiseksi. En myöskään jaksa liioin miettiä muuta kuin omaa pelaamista kentällä. Niin kauan kun pysytään sääntöjen rajoissa ja ei tahallaan hidasteta peliä, niin homma rokkaa.

    KL:lle vastaan että luulen kyllä että ohjaajat tekevät pääsääntöisesti juuri noin, eli lyhentävät katsojien tuskaa. Ongelma tuossa kuvaamisessa vasta lyöntiasentoon siirtymisen jälkeen, varsinkin Bergerin tapauksessa, on se että hän lyöntiasentoon siirryttyään usein vielä pariin otteeseen kumartuu asettelemaan uudestaan palloa. Ja kun oli johdossa, niin ymmärrän myös ohjaajaa. Onneksi olin huomaavinani että juuri tuon kymppigriinin hitailun jälkeen ohjaaja leikkasi Bergerin kuvaan useammin vasta juuri kun oli lyömässä, vaikka edelleen johti kisaa. Hyvä, vähemmän ruutuaikaa = vähemmän mainostuloja pelaajalle (ehkä).

    Jatkan vielä vähän Bergeristä, koska nyt alkavat selostajien jutut vikalla rundilla jo olla sopivan ilkeitä. Montaa reikää ei olla vielä pelattu mutta jutun juoni on se että aina kun Berger tulee puttaamaan niin on tarinoiden aika, koska siihen on aikaa: missä synnyitkään, missä kävit koulua, kerropa Nick vähän enemmän ensimmäisestä majorvoitostasi……ja Nick on mukana, ”well it was a foggy morning in Scotland” 🙂

    Fosu: Multa ainakin katoaa intohimo lajiin jos se menee liian suorittamiseksi. En myöskään jaksa liioin miettiä muuta kuin omaa pelaamista kentällä. Niin kauan kun pysytään sääntöjen rajoissa ja ei tahallaan hidasteta peliä, niin homma rokkaa.

    Ainoa ongelma syntyy siitä että em. hidastelijat sattuvat osumaan juuri edellä menevään ryhmään.
    – ovat lisäksi jääneet kentän rytmistä eivätkä ymmärrä päästää normaalisti eteneviä ryhmiä ohitse.
    – muutenhan tällä ei ole mitään merkitystä pelkoon vaikka 8 tunnin kierroksi.

    Onneksi näitä tulee aika harvoin vastaan kentällä..mutta aina joskus näinkin ikävästi pääsee tapahtumaan.

    Mutta nyt alkaa tulla lähetystä PGA:lta joten…päästään seuramaan Berger’in puttishouwta.

    Viime kesänä sai viikonloppuisin lähteä 7:00 pelaamaan jos halusi selvitä noin 3 tuntiin kierroksesta ja ei se aina onnistunut silloinkaan. Aiempina vuosina 8:00-8:30 lähdöt oli vielä hyvä vaihtoehto yleensä nopealla kierrokselle. Taitaa olla sama edessä tulevana kesänä.

    Olkoon tämä osa 3 sarjassa hidasta peliä, jossa tuskaillaan sitä  miten TV-katsojat joutuvat kärsimään pelaajien hidastelun vuoksi. Valero Texas Openin toisella kierroksella seurasin sivusilmällä featured groups-lähetystä ja jossain vaiheessa mietin mitä siellä tapahtuu, kun mitään ei tapahdu. Oli pakko katsoa nauhoitusta ja pistää kello käyntiin, ja laitoin sen päälle kun ryhmä Fowler, Scheffler,  Woodland löi avauksensa reiällä 18.  Takana oli ryhmä Spieth, Connors, Palmer. Avauksesta kului tasan 33 minuuttia 40 sekuntia siihen kun Ryan Palmer vihdoin sai parputtinsa sisään. Olihan siinä pikku tapahtumia. Connors käytti runsaasti aikaa vapaaseen droppiinsa sprinkleristä, Palmer puolestaan löi tahallaan VIP-katsomoon ja käytti vielä enemmän aikaa omaan vapautukseensa. Molemmat kutsuivat tietysti tuomarin paikalle ja mietittiin ja mietittiin.Siis lähes 34 minuuttia??? Se on kahdelta ryhmältä jo enemmän kuin jääkiekon yhteen erään käytetty aika, ja   lähes jalkapallon yhden puoliajan kesto. Ja korostettakoon vielä että vain kahden pelaajan taktikointi (esim. tahallinen lyönti grandstandiin) ja epävarmuus droppipaikoista johti tähän. Kaiken lisäksi kyseessä oli vasta toinen kierros ja vain yksi pelaaja näistä kuudesta  oli lähellä pudota jatkosta. Käsittämätöntä kuhnailua.

    KL1

    Onko sinulla jokin idea tai useampi, jolla kyseisen reiän peliajan olisi voinut saada lyhyemmäksi?

    KL1 ainakin kaksi ideaa: Ensinnäkin grandstandiin lyömiseen pitäisi asettaa droppipaikka jonka tulisi olla niin vaikea, että katsomoon tahallaan ei tekisi mieli lyödä. Ja droppipaikka olisi pakollinen jos haluaa vapautuksen katsomon vierestä. Eniten aikaa meni tuossa juuri Ryan Palmerin taktiikassa lyödä välilyönti katsomoon. Hieman ihmettelin myös Gary Woodlandin haluttomuutta dropata itse pallo helpon säännön mukaan vapautuakseen sprinkleristä. Kaiken lisäksi tuomarin tulo paikalle kesti ikuisuuden vaikka luulisi ainakin yhden olevan nopeasti käytettävssä 18.griinillä.
    Huomasin muuten että tänään ja varmaan huomennakin pelaaan edelleen kolmen ryhmissä, joka hidastaa peliä. Johtunee tällä kertaa säästä, kuten joskus aikaisemminkin, mutta tuo kolmen ryhmissä pelaaminen on muutenkin yleistynyt aivan liikaa.

    KL1

    En lämpene ehdotuksillesi, koska vapautumisen perusteena ei saa eikä voi olla lyönnin tahallisuus tai tahattomuus.

    KL1, ei se tahallisuus ole pointtini. Joka katsomon viereen vaikea droppipaikka vaan, nopeuttaa peliä. Eikä pakollinen, aina voi miettiä voiko lyödä alkuperäisestä vai ei,jos olisi saanut hyvän pompun. Mutta vähentäisi lyöntejä ”turvaan” katsomoon

    Vihti on jo kirjannut tuloksia tähän kategoriaan. Seitsemän minuutin starttivälillä nilkkoja myöten tilapäisessä vedessä – myös tiiboxeissa. Kierrosaika 5:06.

    Joka iikkahan sitä grand standiin lyhyeksi leikattua mielummin lyö…

    PS. Miten täällä lainattiin edellisiä?

    Miten se ”vaikea” droppipaikka nopeuttaisi, kun yleensähän vaikeasta paikasta tulos on huono?

    Sawgrassissähän ei edes tiiltä saada palloa lipulle!

    Tämänkin aloitin Klikkaamalla Vastaa sixtiesin kommenttiin.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 25)
Vastaa aiheeseen: Hitaan pelin ennätyksiä golfvuonna 2021

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Hitaan pelin ennätyksiä golfvuonna 2021