16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Hiljaisuus golfpelissä

Etusivu Foorumit Säännöt Hiljaisuus golfpelissä

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 33)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Mistäköhän juontaa juurensa etiketti, että golfkentällä pitää olla hiljaisuus toisten lyödessä golfpalloa? Kaikkihan tätä pyrkivät noudattamaan enempi tai vähempi onnistuen. Toisaalta joitakin pelaajia tuntuu häiritsevän jopa yli lentävä lentokone ja monille on ihan sama mitä muualla hölistään. Tämä kysymys nousi pintaan, kun eräs ruotsalainen kaveri kummasteli tätä. Hän vertasi tilannetta pöytätennikseen, mika on erityistä keskittymistä vaativa peli. Niille, jotka eivät ole käyneet turnauksissa, niin alue on täynnä kenttiä ja pallo kopisee joka suunnassa ja yleisä hurraa naapupöytien suorituksille. Yksi menestyksen edellytys siis siinä on kyky keskittyä hälinässä. Minua ei esimerkiksi hälinä juurikaan häiritse ja pyrin keskittymään suoritukseen ja sulkemaan ympärillä olevat äänet ulkopuolelle. Samalla tavoin monissa snooker-peleissä on aikamoinen meteli ympärillä, eikä suoritus juurikaan eroa keskittymisen osalta puttauksesta. Onko siis jokin historiallinen tai muu selitys sille, miksi golfareilta ei ’edellytetä’ keskittymistä hälinässä? Tämä ehkä kuuluisi yleiselle puolelle, mutta kun etiketti ja säännöt saman henkisiä, sijoitin avauksen tänne

    Mitään historiantietoa ei minulla ole, mutta uskoisin sen juontavan juurensa ihan yleisesti hyvistä käytöstavoista. Tavallinen rauhallinen puheensorina tms tuskin juuri ketään ylitsepääsemättömästi häiritsisi, mutta joku aivastus oikealla hetkellä saattaisi pilata lyönnin.

    Eikä tämä ole yksinomaan golfille tyypillinen tapa. Eihän keilauksessa, biljardissa, tikanheitossa tai muussa vastaavassa lyhytkestoisessa suorituksessa ole kanssapelaajilta suositeltua mölytä toisen suorituksen aikana.

    Kuten maisitsit snookerin ja pingiksen taustametelin, tuleehan golffissakin taustamelua muilta väyliltä, kentänhoitajilta, liikenteestä yms. Jos satuit katsomaan viikonloppuna Phoenixin WM kisaa, niin väylältä #16 kantautui aikamoinen mekkala siihen lähimaastoon.

    E:lisäsin viimeisen kappaleen.

    Kyllähän snookerissa melkomoinen hiljaisuus vallitsee pöydän ympäristössä ja ks. ottelua seuraavassa katsomossa ennen lyöntisuoritusta ja sen aikana.

    Toisilta pöydiltä toki melua kuuluu, jos on menossa enemmän kuin yksi matsi samassa tilassa.
    .

    Ja esimerkiksi tenniksessä vaaditaan aivan täydellistä hiljaisuutta. Grand Slam finaalia katsoo about 10,000 ihmistä ja hiiren pieraisunkin kuulisi stadionilla.

    KL

    Putti-Possu kirjoitti: (2.2.2015 12:14:19)
    Mistäköhän juontaa juurensa etiketti, että golfkentällä pitää olla hiljaisuus toisten lyödessä golfpalloa?

    Eiköhän tuo liene kaikille (paitsi sille ruotsalaiselle) itsestään selvää. Annetaan kaverille keskittymisrauha, siinä kaikki. Täsmälleen sama homma kuin kaikissa muissakin lajeissa, joissa joudutaan hetkellisesti keskittymään suoritukseen (biljardi, tenniksen syöttö, pingiksen syöttö, keilailu, darts, ammunta, jousiammunta, jne.).

    KL kirjoitti: (2.2.2015 15:18:33)

    No ei se nyt kyllä varmaankaan ole kaikille selvää kun kerran ketjun avaaja sitä kysyy. Eikä se myöskään ole täsmälleen sama kuin kaikissa muissakin lajeissa joissa joudutaan hetkellisesti keskittymään suoritukseen. Esimerkiksi koripallossa vapaaheiton aikaan. Tai jalkapallon, tai jääkiekon rangaistuslaukauksen (-kuljetuksen) aikaan on etiketin mukaan jopa suotavaa mölistä niin että ei omia ajatuksiaan kuule.

    Minusta kysymys on mielenkiintoinen ja olen itse monesti pohtinut samaa.

    KL

    Angry Birdie kirjoitti: (2.2.2015 18:37:17)

    KL kirjoitti: (2.2.2015 15:18:33)
    Eiköhän tuo liene kaikille (paitsi sille ruotsalaiselle) itsestään selvää. Annetaan kaverille keskittymisrauha, siinä kaikki. Täsmälleen sama homma kuin kaikissa muissakin lajeissa, joissa joudutaan hetkellisesti keskittymään suoritukseen (biljardi, tenniksen syöttö, pingiksen syöttö, keilailu, darts, ammunta, jousiammunta, jne.).

    Eikä se myöskään ole täsmälleen sama kuin kaikissa muissakin lajeissa joissa joudutaan hetkellisesti keskittymään suoritukseen. Esimerkiksi koripallossa vapaaheiton aikaan. Tai jalkapallon, tai jääkiekon rangaistuslaukauksen (-kuljetuksen) aikaan on etiketin mukaan jopa suotavaa mölistä niin että ei omia ajatuksiaan kuule.

    Olisi näköjään pitänyt tarkentaa, että sama kuin kaikissa muissakin yksilölajeissa. Sen olisi tosin voinut päätellä esimerkkilajeistani.

    Onko siis todellakin niin, että kori- ja jalkapallossa vastustajajoukkueen pelaajat tahallisesti häiritsevät huudoillaan vastustajan pelaajaa tämän suorittaessa vapaaheittoaan tai –potkuaan tai rangaistuspotkuaan? Siinä tapauksessa kulttuuri on kovin muuttunut omista aktiiviajoistani. Silloin moinen katsottiin epäurheilijamaiseksi käytökseksi ja siitä tuomari antoi asianmukaisen rangaistuksen. Näyttävät nykyisinkin puuttuvan ainakin juniorijalkapallossa moiseen käytökseen.

    Angry Birdie kirjoitti: (2.2.2015 18:37:17)
    No ei se nyt kyllä varmaankaan ole kaikille selvää kun kerran ketjun avaaja sitä kysyy.

    Puetaanpa sama sitten toiseen muotoon.

    Jos ihminen ei lajiin perehdyttämisen yhteydessä ole ymmärtänyt miksi golfissa ollaan hiljaa ja liikkumatta toisen pelaajan lyödessä, on enemmän kuin luultavaa, että kyseiseltä ihmiseltä on jäänyt paljon muutakin tärkeää ymmärtämättä lajin kulttuurista.

    Angry Birdie kirjoitti: (2.2.2015 18:37:17)
    Minusta kysymys on mielenkiintoinen ja olen itse monesti pohtinut samaa.

    Ymmärrän.

    Lueppa viisastelija kysymmys uudelleen.

    KL

    Angry Birdie kirjoitti: (2.2.2015 21:25:28)
    Lueppa viisastelija kysymmys uudelleen.

    Kyllä sinua mahtaa keljuttaa, kun olet usein miettinyt miksi toisen lyödessä pitää olla hiljaa etkä vielä ole keksinyt! Et ole keksinyt siitäkään huolimatta, että asia täysin selvästi sanotaan heti sääntökirjan etikettiosion alussa. Kaiken lisäksi tuo syy on yksi niistä muutamasta golfin tärkeästä periaatteesta, jotka ihmisen tulisi ymmärtää ja sisäistää ryhtyessään tätä lajia harrastamaan.

    Vai olisiko niin, ettet ole koskaan lukenut sääntökirjaa etkä etikettiosiota…?

    Puetaanpa sama sitten toiseen muotoon. Jos ihminen ei lajiin perehdyttämisen yhteydessä ole ymmärtänyt miksi golfissa ollaan hiljaa ja liikkumatta toisen pelaajan lyödessä, on enemmän kuin luultavaa, että kyseiseltä ihmiseltä on jäänyt paljon muutakin tärkeää ymmärtämättä lajin kulttuurista.

    100-%:sti samaa mieltä KL:n kanssa tästä, erinomainen tiivistys golfiin kuuluvasta peliseuran kunnioittamisesta!

    Jos tuota ideologisempaa asetelmaa muihin lajeihin nähden haetaan, niin joukkuepallopeleissä käytännössä aina pelataan toista joukkuetta vastaan, kun taas mainituissa yksilölajeissa keskitytään tekemään oma suoritus, erityisesti keilailussa, snookerissa, ammunnassa ja golfissakin. Tenniksessä syötön ajaksi hiljentyminen on säilynyt ilmeisesti perintönä englantilaisesta yläluokan harrastuksesta ja herrasmieskulttuurista (en väitä, että ko. kulttuuri kovin vallitseva on kyseisessä maassa nykyisin).

    En kyseenalaistanut avauksella sitä, etteikö golfissa, kuten monessa muussakin tarkkuutta vaativassa yksilölajissa ole hyvien tapojen mukaista kunnioittaa kanssapelaajien keskittymistä.

    Pohdin sitä, miksi me golfarit olemme ITSE tavallista herkempiä kaikenlaisille häiriötekijöille, kun samalla monissa lajeissa, kuten joukkuelajeista esim koripallon vapaaheitossa tai yksilölajeissa pöytätenniksessä, pelaajat pystyvät keskittymään hälinästä huolimatta.

    Itse olen tullut siihen tulokseen, että olemme tottuneet hiljaisuuteen ympärillä, jolloin kyse on lähinnä tottumuksesta. Joillakin pelaajilla on keskittymisvaikeuksia pienimmistäkin risauksista, kuten esimerkiksi koiran haukunnasta lähistöllä tai hanskan tarran äänestä.

    PGAssakin kuulemma Tigerin kanssapelaajilla oli vaikeuksia mm, sen johdosta, että eivät olleet tottuneet ympärillä kuhisevaan katsojajoukkoon, kun taas Tikru tuntui jopa nauttivat siitä (tosin naama oli enne ja nykyisin aina mutrulla)

    Alituinen tarve vertailla eri urheilulajeja pukeutumisen, käyttäytymissääntöjen, urheilullisuuden, katsojakäyttäytymisen tms. seikkojen perusteella on asia, jota en ole koskaan ymmärtänyt. Ilmeisesti taustalla vaikuttaa ajatus siitä, että jos joissain lajeissa käyttäydytään tai pukeudutaan tietyllä tavalla, tämä osoittaisi jotain yleismaailmallista code of conductia, joka pitäisi omaksua myös muissa lajeissa.

    Itse näen asian niin, että tietyissä urheilulajeissa / -tapahtumissa on niiden historiasta johtuvia perinteitä, jotka antavat lajille / tapahtumalle sen oman erityispiirteensä. Yleensä tällaisia erityispiirteitä kannattaa ennemmin vaalia kuin tukahduttaa.

    Mitä tulee alkuperäiseen kysymykseen, hiljentyminen toisen henkilön suorituksen ajaksi ei tietenkään koske yksin golfia (tai täällä viitattuja muita yksilölajeja) tai ylipäänsä urheilusuorituksia, vaan on universaali tapa osoittaa kunnioitusta toisen henkilön suoritusta ja mahdollisesti tapahtumaa seuraavaa muuta yleisöä kohtaan. Se, että pystyy pitämään turpansa kiinni ja mobiililaitteen taskussa toisen tehdessä jotain itselleen tärkeää, osoittaa myös tiettyä luonteen lujuutta. Kaikista ei tähän ole.

    KL

    Diletantti kirjoitti: (3.2.2015 17:04:02)

    Erittäin hyvin puettu sanoiksi, tästä juurikin on kyse.

    Lisään tähän vielä sen seikan, että golfin tyyppisissä lajeissa pelaaja haluaa voittaa siksi, että pelaa paremmin, eikä siksi, että onnistuu häiritsemään vastustajaa siten, ettei tuomari huomaa.

    KL kirjoitti: (3.2.2015 17:31:00)

    Edelleen jaksan kysyä asiaa pelaajan kannalta – miksi golfarit eivät pysty keskittymään hälinän keskellä.

    Samoin voidaan kysyä KL:n kommenttia mukaillen, että pelaaja voittaa osin siksi, että pystyy keskittymään myös silloin kun ympärillä hälinää … näinhän tapahtuu PGA:ssa ja ainakin aikaisemmin Tikrun ryhmässä.

    KL

    Putti-Possu kirjoitti: (3.2.2015 18:22:20)

    Edelleen jaksan kysyä asiaa pelaajan kannalta – miksi golfarit eivät pysty keskittymään hälinän keskellä.

    Keskittymiskyky on yksilöllinen ominaisuus, jota käsittääkseni voi jossain määrin harjoitella. Tunnen ihmisiä, jotka kykenevät keskittyessään sulkemaan ulkopuolisen maailman täydellisesti päänsä ulkopuolelle. Toisaalta tunnen ihmisiä, jotka eivät kykene keskittymään avokonttorissa hälinän vuoksi.

    Jos nyt kuitenkin pysyttelemme siinä kysymyksessä, mistä keskittymisrauhan antaminen (ja sen vaatiminen) juontaa juurensa, niin siihen lienee jo melko kattavasti vastattu. Golf siis perustuu vastustajan ja kanssapelaajan kunnioittamiseen, mikä ilmenee muun muassa haluna antaa toiselle pelaajalle mahdollisuus tehdä parhaansa. Tällä lajin kulttuuriin kuuluvalla seikalla ei siis ole mitään tekemistä yksittäisen ihmisen keskittymiskyvyn kanssa.

    Jos lajiin kuuluisi möykkä ja mekastus, niin golffarit varmasti pystyisivät keskittymään hälinän keskellä. Nykyisellään ei onneksi ole tarvis ja hyvä niin. Kyllä sitä möykkää riittää ympäristössä aivan tarpeeksi muutenkin, en kaipaa sitä golfkentälle.

    Putti-Possu kirjoitti: (3.2.2015 18:22:20)
    Edelleen jaksan kysyä asiaa pelaajan kannalta – miksi golfarit eivät pysty keskittymään hälinän keskellä.

    Kysymys on retorinen tai vähintään väärin aseteltu, koska se sisältää samalla implisiittisen vastauksen / väitteen, että golfarit eivät kykenisi keskittymään hälinän keskellä. Missä näin on todettu?

    Se, että golfarit eivät halua tai heidän ei nykyisellään tarvitse keskittyä hälinän keskellä, ei tietenkään tarkoita, etteivät he kykenisi tähän. Sekä katsojan että pelaajan ominaisuudessa kysynkin, miksi golfareiden ylipäänsä pitäisi keskittyä hälinän keskellä ja parantaisiko hälinä jotenkin lajia pelaajien tai katsojien kannalta?

    Omakohtaisesti keskityn parhaiten hiljaisuudessa. Ainakin jos keho tai aivot on saatava tekemään jotain johon se ei ihan pysty. Varmaan rivigolfarit oppisivat pelaamaan huutojen saattelemanakin, mutta uskoisin että useimmilla tulos on paras (mahdollinen, keskimäärin) hiljaisuuden vallitessa.

    Hiljentyminen pelikaverin lyödessä on kohteliaisuus, osoitus siitä että hänet huomioidaan ja että hänen pyrkimystään mahdollisimman hyvään tulokseen arvostetaan. Kun tätä oppii odottamaan asiaankuuluvana, keskustelu haittaa pallolle asettuessa enemmän kuin se muussa ympäristössä, kuten rangella, tekisi. Itseäni ärsyttää mölisijöissä eniten heidän asenteensa, ei itse puheensorina, joka sekin valitettavan usein on yhdentekevää jaapaamista selvistä asioista.

    Kilpapelaajat rautahermoineen ovat varmasti luku erikseen.

    Jouhannes kirjoitti: (3.2.2015 23:46:24)

    Siinä oli Jouhannekselta mallikas kirjoitus!

    Toi keskittyminen hiljaisuudessa/mölyssä on varmaan paljon kiinni yksilöstä. Itselle olen huomannut, että keskityn parhaiten silloin, kun on ns. painetilassa ja hyvässä fiiliksessä. Hyvä fiilis tulee itselle usein jonkinasteistesta taustamusiikista etc. Joukkuepelissä olin parhaimmillani 2000 päisen yleisön edessä, verraten 50 katsojaan. Myös korttia pelatessa tykkään kuunnella musiikkia, se jotenkin parantaa keskittymistä, vaikka sanoja en kuuntelisikaan.

    Musiikin kuuntelua olisi mielenkiintoista kokeilla myös golfissa, mutta se ei taas sovi lajin sosiaaliseen luonteeseen. Toki sitä voisi yksin pelatessa kuunnella, mutta en taasen tykkää kiertää yksin.

    KL

    Sabane kirjoitti: (4.2.2015 0:24:56)
    Musiikin kuuntelua olisi mielenkiintoista kokeilla myös golfissa, mutta se ei taas sovi lajin sosiaaliseen luonteeseen.

    Eikä sovi golfin sääntöihinkään (kts. D14-3/17), mutta hienoa, että otit nimenomaan tuon sosiaalisen aspektin mukaan kuvaan.

    Jouhannes kirjoitti: (3.2.2015 23:46:24)

    Hiljentyminen pelikaverin lyödessä on kohteliaisuus, osoitus siitä että hänet huomioidaan ja että hänen pyrkimystään mahdollisimman hyvään tulokseen arvostetaan. Kun tätä oppii odottamaan asiaankuuluvana, keskustelu haittaa pallolle asettuessa enemmän kuin se muussa ympäristössä, kuten rangella, tekisi. Itseäni ärsyttää mölisijöissä eniten heidän asenteensa, ei itse puheensorina, joka sekin valitettavan usein on yhdentekevää jaapaamista selvistä asioista.

    ….

    Amen! Tälle lausumalle ei löydy tarpeeksi peukkuja tästä maailmasta:)
    Sosiaalinen puoli yleensä, tutustuminen ja kuulumisten vaihtaminen kuuluvat myös ilman muuta golfiin, mutta siihen voi käyttää sitä 70-80 % yhteisestä ajasta, kun kukaan ei ole juuri lyömässä.

    Jouhannes kirjoitti: (3.2.2015 23:46:24)
    Kilpapelaajat rautahermoineen ovat varmasti luku erikseen.

    Jos näin olisi eli olisi eri ’etiketti’ kilpapelaajille (muussakin kuin pitkissä housuissa ja ei-liikaa-mainoksia) olisi kai meidän kaikkien syytä pyrkiä samaan. Kilpapelaajilla on useimmiten enemmän ’potissakin’ verrattuna meikäläisen kisaa kahvikupillisesta ilman pullaa

    Putti-Possu kirjoitti: (2.2.2015 12:14:19)
    Mistäköhän juontaa juurensa etiketti, että golfkentällä pitää olla hiljaisuus toisten lyödessä golfpalloa?

    Luetteks te näitä alustuksia ollenkaan?

    Kaveri kysyy tradition alkuperää ja täällä vastataan, että jos et sitä ymmärrä niin et ymmärrä muutakaan. Vedotaan pelikaverin kunnioittamiseen ym. .
    Jos tahallaan häiritään muita voidaan puhua toisten kunnioittamattomuudesta, mutta siitähän ei nyt ollut kyse. Kai
    Jos alunalkaen oltaisiin keskusteltu normaalisti kierroksen ajan, niin luultavasti moinen ei häiritsisikään.

    Bulls Hit kirjoitti: (4.2.2015 11:58:08)

    Toki kysyi alkuperää, mutta myös yhtälailla mainitsi ’ruotsalaisen’ kaverinsa tätä hiljentymisen tarvetta kummastelleen, mikä on kirvoittanut paljon kommentteja, joten ei tämä ketju (vielä) kaikkinensa ihan TOP10-OffTopic-sarjaan yllä…

    Vielä siis alkuperäisesta ruotsalaisen kommentista, että hän oli pelannut pöytätennistä kilpaa ja ero pöytätennikseen on todella suuri. Siitäkin huolimatta, että pöytätennis on yksilölaji ja vaatii erityisen tiukkaa keskittymistä. Silti niissä kisoissa on melkoinen mekkala ja menestyksen edellytys on kyetä keskittymään mekkelasta huolimatta. Golfissa jopa ammattilaisia häiritsee esim kameran sulkimen ääni ?

    Bulls Hit kirjoitti: (4.2.2015 11:58:08)

    Putti-Possu kirjoitti: (2.2.2015 12:14:19)
    Mistäköhän juontaa juurensa etiketti, että golfkentällä pitää olla hiljaisuus toisten lyödessä golfpalloa?

    Luetteks te näitä alustuksia ollenkaan?

    Kaveri kysyy tradition alkuperää ja täällä vastataan, että jos et sitä ymmärrä niin et ymmärrä muutakaan. Vedotaan pelikaverin kunnioittamiseen ym. .
    Jos tahallaan häiritään muita voidaan puhua toisten kunnioittamattomuudesta, mutta siitähän ei nyt ollut kyse. Kai
    Jos alunalkaen oltaisiin keskusteltu normaalisti kierroksen ajan, niin luultavasti moinen ei häiritsisikään.

    Tällainen käyttäytyminen on vaan kuulunut aina sivistykseen. Tuskin kukaan voi yksiselitteisesti kertoa, milloin näin on ryhdytty käyttäytymään. Se, että huomaavaisuus ja keskittymisrauhan antaminen kanssapelaajalle on kirjattu etikettiin johtunee siitä, että aina ei voi olla varma kaikkien peliä pelaavien sivistystasosta.

    Itseäni ei melu häiritse millään tavalla, mutta en koskaan liiku enkä puhu silloin kun joku on lyömässä.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 33)
Vastaa aiheeseen: Hiljaisuus golfpelissä

Etusivu Foorumit Säännöt Hiljaisuus golfpelissä