16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

HIHAT RIITTÄÄ!

Etusivu Foorumit Yleistä HIHAT RIITTÄÄ!

Esillä 17 viestiä, 1 - 17 (kaikkiaan 17)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Eräässä viimeisimmistä naistenlehdistä esiteltiin taas golfmuotia ja kuinka se kehityy ja monipuolistuu. Aivan uusi asia osui silmiini.. Etiketin mukainen nyrkkisääntö olisi seuraava: Puserossa on kaulus, jos ei ole hihoja. Puserossa on hihat, jos ei ole kaulusta. Onko tämä yleinen käytäntö tänä kesänä, vai vain pelkkää toiveajattelua. Olisi mielenkiintoista kuulla miten golfklubeilla asiaan suhtaudutaan.

    Jos en nyt ihan väärin muista, niin Pickalassa on ollut näin jo useamman vuoden.

    Ohje koskee ainoastaan naisia, eli meillä ukoilla täytyy edelleen olla sekä hihat&kaulus.

    Kun kerran paljon pelaavat naiset ’kärsivät’ kohtuuttomasti hihojen aiheuttamista rusketusrajoista muussa pukeutumisessaan, niin tälläinen myönnytys heille suotakoon.

    Aha. No mitäs sitten jos kauluksettomalla = hihallisella paidalla pelaava kiivasluontoinen naishenkilö polttaa hihansa? Pitääkö olla irtokaulus bägissä? (No okei tää oli aika ilmiselvä pilailun kohde mutta JONKUN piti se pukea sanoiksi… ;o)

    Mulla osui silmään saman juttu taisi olla Cloria.

    Tuo hihaton kauluksellinen paita on ollut naisilla sallittu jo aikaisemminkin (ainakin Pickalassa), mutta hihallinen kaulukseton paita kyllä hiukan epäilyttää en ole kuullut että sellainen olisi sallittu. Pickalankin tämän vuoden pukeutumisohjeessa mainitaan että paita on oltava kauluksellinen, käytännössä normaali ’läppäkaulus’ tai poolokaulus.

    Juu kateeksi käy ruotsalaistyttöjä, heillä menee säännöt juuri noin. Jos ei ole hihoja pitää olla kaulus, jos on hihat kaulusta ei tartte. Suomessa vaaditaan naisilta periaatteessa aina kaulukset mutta ei välttämättä hihoja. Ruotsalaista mallia noudattaa jokunen klubi, muistaakseni ainakin SHG?

    Tätä ’vapaamielistä’ muotia voi tulla omin silmin ihmettelemään esim Felix Finnish Ladies Openiin Turun Ruissaloon kesäkuun puolessa välissä (Telia Tourin osakilpailu). Joka väittää että on pahan näköistä niin ihmetellä täytyy =)!!

    Hyvännäköisiä ja erityisesti mukavia pelivaatteita on ihan tarpeeksi vaikea löytää jo nyt, ilman että tarttee vielä miettiä tätä kaulushommaa… tulisipa ainakin vähän enemmän mahdollisuuksia ja piristystä golfmuotiin!

    Jos golfliiton suosiollisella tuella jaetaan Anna-lehti jokaiselle naisgolfarille kotiin, niin lienee lupa olettaa esitellyn muodin olevan kelvollista myös liiton jäsenklubeilla.

    Tiivistettynähän ko lehti esitteli vaatteita, joissa se ja ne eivät näkyneet. Muutoin ei estoja tunnettu, mikä on erinomainen asia. Onhan selvää, että asiat muuttuvat kuitenkin. Vain aikataulu on se johon liitto ja klubit voivat vaikuttaa.

    Joten minä ainakin odotan kesäisiä kierroksia silmä kirkkaana, suurena naiskauneuden ihailijana.

    dr

    Kyllä minusta tuo ’ruotsin-malli’ sopisi suomeenkin ihan hyvin. Naisten kunniaksi on nimittäin sanottava, että t-paita tarkoittaa useimmille heistä _hieman_ eri asiaa kuin keskiverto miehille. Käyttäväthän naiset siistejä t-paitoja bisnes-pukeutumisessakin jakun alla.

    Mutta tuosta Glorian artikkelista en malta olla kirjoittamatta, sillä niin mauttomia suurin osa noista ’golf-asuista’ siinä oli 😉 vai onko joku tosiaankin lähdössä kentälle mikroshortseissa ja pitkissä sukissa, tai bell-bottom vakosamettihousuissa …

    [grin]

    Miks yleensä pitää käyttää paitaa, jos se on niin vaikeeta?

    Ilman voisi olla mukavampaa, putit vaan saattaisivat mennä minne tahansa.

    joo ihme juttu mun mielestä vaatteet riittää ei oo välii minkälaiset

    Mielestäni naisille ei tarvitsisi olla mitään rajoituksia pukeutumisen suhteen. Naiset kyllä pukeutuvat aina tyylikkäästi ja muutama rohkea (tai uhkarohkea) siellä seassa vain piristäisi meikäläisen harrastusta.

    Miehille pitäisi päinvastoin tiukentaa vaatimuksia. Kaulusvaatimuksen lisäksi tulisi vaatia tarkennus, että pikeepaidallakin tulee viimeinen käyttöpäivä eteen joskus…

    Kyllä vaan. Ja kravatti kaulaan kaikille kans.

    Oikein tuntuu että meitä naisia kiusataan.

    Sportti lehdessä taas golfmuodin yhteydessä oli hyvän näköinen toppi, joka paljasti olkapäät ja yläselän.

    En voi ymmärtää miksi naisten pukeutuminen on KAHLITTU miesten pukeutumiskoodeihin ja vanhoihin sääntöihin. Miksi kaulukset ovat niin ihmeelliset.

    Jos kuumalla ilmalla haluaa laittaa topin tai lyhyet sortsit, niin ketä se oikeasti häiritsee.

    Ja jos miesten peli siitä häiriintyy, niin eikö ole vain hyvä oppia pelaamaan erilaisten ulkoisten häiriötekijöiden kanssa.

    Kyllä naiset ymmärtää siinä missä miehetkin mitä kentälle laitetaan päälle. Siistit vaatteet.

    Juu, lyhyet shortsit ja topit naisille, niin takuulla kaikilla miehillä on stiffit ’varret’.

    No huh huh, Minni. Miten niin naisia sorretaan? Minusta miehillä on tiukemmat pukeutumissäännöt, jos naisille riittää pelkät hihat. Miehillähän pitää olla kaulukset, eikä taida hihattomilla olla asiaa kentälle, vaikka niissä kaulukset olisikin.

    Minun puolestani naiset voisivat tulla vaikka bikineissä kentälle, jos vastavuoroisesti me miehet saamme tulla esittelemään kaljamahojamme uikkareissa.

    Naisten pukeutuminen pitää nimenomaan pohjautua samaan tasoon kuin miesten pukeutuminenkin. Onko oikein, että naiset saavat pukeutua vilpoisiin toppeihin, mutta miesten pitää hikoilla kauluksellisissa paidoissa.

    (Henk. kohtaisesti voisin vähän keventää pukeutumissääntöjä, mutta olen sitä mieltä, että kaikilla on oltava vastaavat säännöt.)

    Pukeutumissääntö on niitä golfin huvittavimpia asioita. Urheilusuoritukseen ei voi pukeutua käytännöllisesti, vaan kuin kesän rantakutsuille.

    Itse olen ratkaissut aisan niin, että kun kesäiset vapaa-ajan housut, kaulukselliset T-paidat ym. hyväksyttävät kuteet ovat käytöstä ja pesuista niin paljon haalistuneet, ettei niillä enää viitsi mennä kaupungille ne kelpaavat golfkentälle vielä pitkän aikaa.

    Titenkin aina puhtaana.

    Minun mielestä golfin pukeutumissäännöt on kyllä ihan paikallaan eikä niitä ole mielestäni syytä löysentää eikä myöskään tiukentaa vaan ne ovat nyt ihan hyvät.

    Kyllä etiketin mukaisia vaatteita lyötyy todella hyvin golfiin soveltuvia ja päällä mukavia. Ei kaulusten tarvitse ahdistaa eikä housujen kiristää. Katsokaa vanhemmat vaikka nuorempien golfareiden pukeutumista, hiukan löysät, rennot ja siistit, todella mukavat ja hyvin peliin soveltuvat.

    Pelaajien etiketin mukanien pukeutuminen vaikuttaa myös kentän yleiseen viihtyvyyteen, en minä ainakaan viihtyisi kentällä jossa miehetkin pelaavat hihattomissa paidoissa kainalokarvat vilkkuen.

    Itse pukeudun pääsääntöisesti golfkentälle paremmin kuin työpaikalle vaikka insinöörin töitä teenkin.

    Espanjassa pelatessani Atalaya New kenttää sain huomautuksen siitä, ettei paitani ollut housussa 🙂 Se oli hieman huvittavaa.

    Sinänsä ihan oikea huomautus valvojalta, sillä olin saanut listan etikettiohjeista edellisenä iltana hotelliin, jossa tämä oli mainittu. Klubilla olinkin vielä korrektisti paita housussa, mutta pelintiimellyksessä paita on housusta lipsahtanut pois.

    Mukanani pelannut Irlantilainen vanhempi pariskunta naureskeli valvojalle. Olivat kuulemma sitä mieltä, että suuremman huomautuksen olisi ansainnut edessämme (häiritsi vain 18:ta) pelannut ryhmä, jossa oli 6 pelaajaa. He olivat sitä mieltä, että hieman tarpeetonta nipotusta. Nooh. Maassa maan tavalla.

    Onneksi Suomessa ei ole vielä tultu nipottamaan tuosta paita housuun hommasta. Ei mulla ole niin pitkiä paitoja, että ne pysyisi siellä housussa 😉

Esillä 17 viestiä, 1 - 17 (kaikkiaan 17)
Vastaa aiheeseen: HIHAT RIITTÄÄ!

Etusivu Foorumit Yleistä HIHAT RIITTÄÄ!