28.5.–4.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][17]
KilpailuaSuomalaista

GP Invitational 2008

Etusivu Foorumit Yleistä GP Invitational 2008

Esillä 22 viestiä, 626 - 647 (kaikkiaan 647)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Olikos se niin, että Johan Laaksonen teki Hill Sidessa 15 väylälle, ja taisi perään avata 16 väylän(par 4) suoraan greenille 3 metriä lipusta. 3 puttia ja helppo par.

    Pekka Pelimies kirjoitti: (5.7.2008 23:24:57)
    No, mutta miepä kysäsen meijän koothiseurastha. Jos Wishon-sephän lomahla olo sathuupi toishen aikhan, niin voimma piäthää pilleet sykshyllä, niin ei tarvihe ethelän miehenkhän otha Ohvia – ainakhan palhjon. Othamma tyhjenhys harjoithuksen edellishen ilhan aikana, nin olemma kunhosa pelhaman seurahvana yönä. 😉

    Loma? Tuttu sana.
    Tänä vuonna se kesti torstai-illasta klo 21 sunnuntaiaamuun klo 9 saakka.
    Sillä välillä sitten sattui ja tapahtui yhden loman edestä 🙂

    Kiitos kaikille vanhoille ja uusille tutuille, reissu oli lopulta lyhyydestään huolimatta loistava! Tällä kertaa olin tosin matkalla vain 5 päivää, joskus on mennyt pidempäänkin GP-kisareissulla.

    Juu kiitoksia vaan niimppalkauhiasti kaikille taas mukavasta tapahtumasta. Vaihteeksi kun pallo meni pääsääntöisesti sinne minne oli tarkoituskin, oli lopputuloksena kelvollinen score ja laatikko palleroita.

    Ainoa mikä meni mun osalta totaalisesti pieleen oli se että yksi wedge jäi siihen chippirastin kylttiin nojailemaan ja sen tajusin vasta lauantaina Talman rangella. (ompas hiukka pitkät piuhat) Cädärille ei sitä ole vielä ilmaantunut, joten jos joku on sellasen KZG välivedgen (A) mustalla Penleyn graffavarrella korjannut talteen niin olispa hienoa.

    Kroisos Pennosen klaanilla näyttää olleen hiukan kiire, kun Golfpiste Invitationalin kisasivutkin on perinteiset.

    Clubhouse – Kilpailut – Golfpiste Invitational

    rymyeetu kirjoitti: (7.7.2008 14:14:55)
    Ainoa mikä meni mun osalta totaalisesti pieleen oli se että yksi wedge jäi siihen chippirastin kylttiin nojailemaan ja sen tajusin vasta lauantaina Talman rangella. (ompas hiukka pitkät piuhat) Cädärille ei sitä ole vielä ilmaantunut, joten jos joku on sellasen KZG välivedgen (A) mustalla Penleyn graffavarrella korjannut talteen niin olispa hienoa.

    Mr Long Drive of Finland ja pari muutakin kyseli omistajan perään pariin otteeseen illan mittaan. Arveltiin, että se on kohta myyty, niinkuin muutama pallo Joukko-2:lla. Flightin takaa ei muuten vastakaan lyödä. 😉

    Kyy

    KIITOS taas kaikille jälleeen kerran! On hienoa olla mukana hyvin järjestetyssä tapahtumassa jossa näkee niin paljon iloisia naamoja.Rinkun väki,Parti,Paksis,Zam,the Bändi+monet muut, vielä kerran kiitoksia.Ja erityiskiitos omalle omalle joukkueelle mukavasta peliseurasta vaikka ei oma peli tälläkertaa kulkenutkaan. Mun on valitettavasti helppo parantaa ens kerralla ; O ))
    Noi jälkipelit 40 hengen flightissa onnnistui myös vallan mukavasti, osuttiin pääsääntöisesti palloon ja kukaan ei haavoittunut.Olin alkuillasta hieman huolissani korviini kantautuneesta huhusta jossa väitettiin,että alkoholi-merkkistä juomaa saattaisi olla niukasti saatavilla, joten päätin ihan omakohtaisesti ottaa selvää asiasta ja voin vakuuttaa varastojen olevan rinkussa riittävät. Ja lähtipähän lauantai-iltapäivän terassibileet kavereilla ns. pompusta iloisesti liikkeelle.Tänään ei sitten ollutkaan enää niin kivaa.
    Ja rymyeetulle vielä: Joku lähellenäpyttelijä sitä sun wetkee kauppas siinä illan hämärtyessä; edullisesti :o))

    rymyeetu kirjoitti: (7.7.2008 14:14:55)
    Ainoa mikä meni mun osalta totaalisesti pieleen oli se että yksi wedge jäi siihen chippirastin kylttiin nojailemaan ja sen tajusin vasta lauantaina Talman rangella. (ompas hiukka pitkät piuhat) Cädärille ei sitä ole vielä ilmaantunut, joten jos joku on sellasen KZG välivedgen (A) mustalla Penleyn graffavarrella korjannut talteen niin olispa hienoa.

    Ai perhana. Tunnistin mailan kuvauksesta…. Bändin keikan 1. setin aikana juuri tuollainen lähipelialueelta löytynyt KZG Wedge työnnettiin mulle käteen ja pyydettiin spiikkaamaan mikkiin omistajaa niin kuin teinkin, mutta ilmeisesti olit jo poistunut paikalta, kun kukaan ei sitä tullut hakemaan. Väliajalla työnsin mailan Uotilan Janoksen käteen, koska itse piti mennä jatkamaan soittoa. Kyllä se jossain siellä klubitalolla varmasti majailee.

    Tottakai minunkin pitää kiittää järjestäjiä hienosta tapahtumasta! Partille, GP:lle, Janokselle, Rinkun porukalle ja kaikille osallistujille. Ikävä oli lähteä pois ennen The Bandia, mutta velvollisuudet kutsuivat.

    Suurkiitokset myös mainioille pelikavereille Kiaralle, Taikikselle ja Skutsarille julmetusta kamppailusta! Ei jääty paljon voitosta! Eli parantamisen varaa jäi vielä seuraavaan GPI-kisaan.

    Öööh tuota….enkös mie pelannu tässä tiimissä?!? 😮

    Mut kyl Kiarakin saa kiitokset, hän on aina mainiota peliseuraa 🙂

    No voi sun … vanhuus ei tule yksin. Tottakai kiitokset kuuluu sinulle! Pitäis vissiin pelata useammin sinun kanssa, niin oppisin tuntemaan nimesi. Tervetuloa Ruukkiin joku kerta! Nii, ja onnea Italian reissulle!

    Kiitti kutsusta, Ruukki onkin vielä korkkaamatta.
    Otanpa yhteyksiä kun palaudutaan Italian turneelta, lomaa on vielä sen jälkeen jäljellä.

    Pelasin sitten tänään suht täydellisen kierroksen, harmi et merkkaril niin korkee tasuri ettei hyväksytä korttia. Nooh, kaikki tuntus nyt olevan kuosissa Italian valloituksen suhteen.
    Ja tähän loppuun tietty, DARN että se kierros tuli nytte eikä perjantaina!!!

    Kiitos Lanka-jengille ja muillehii kivasta skabasta Rinkussa.
    BOSS – Lanka hoiti ryhmäänsä ; Näprääjä, Buikki ? ja Mäkkäri hyvin. Muutoinki koko homma hoitu hienosti. Jatkoista en muista mittään.

    Kiitokset kisajärjestäjille, oli kelikin saatu hoidettua kuntoon.

    Kapteeni Langalle kiitokset hyvästä joukkueen vedosta, ei vaan saatu kunnon tulosta jokaiselle väylälle.
    Puigille kitokset erinomaisesta tsemppauksesta. pullo konjamiinia jos putti uppoo… ei uponnut siltikään kellään. Tuon jos ois aloittanut heti mallilla: Huikka vettä jos osuu palloon niin ois oltu pirteenä koko kierros. Juoma täydennys tuli turhan myöhään tai ainakin Mäkkärillä oli jo silloin jano.
    Eikun paljon birkkuja kierroksille.

    Johtaja XXL kirjoitti: (6.7.2008 21:06:45)
    Oma tähtihetkeni oli kyllä jo ennen kisaa rangella, jossa kohtasin viimevuotisen ryhmäni kapteenskan, GolfBotin, joka ojensi minulle –07 kilpailun joukkuepalkinnon. Lisäksi sain häneltä Sinkkujen Kisan kisapaketin jonka sisältöön tutustuin jo perjantai-iltana kesämökin terassilla, jossa kaatelin itselleni viskiä pelikavereitteni tekemien birkkujen kunniaksi.

    Oli yllätys, että kisapaketin sisältä löytyi pallopakkaus jonka kylkeen oli liimattu spärdäri eli niin sanottu varmuusväline. Ainakin vaimoni oli yllättynyt. Hän kuvittelee, etten ole näitä sitten armeija-aikojen käyttänyt. Melko viileällä äänellä hän virkkoi:
    – Tahtonet kertoa mitä tähän liittyy?
    – Oh, se on pitkä tarina…
    – Meillä on koko yö aikaa.
    Joten paljon kiitoksia GolfBotille palkinnon säilyttämisestä ja tästä yllätyksestä!

    Palattu jälleen sivistyksen pariin ja ollos hyvä vaan jäsen XXL :D!

    Toivottavasti ei mennyt kuitenkaan koko yö selitellessä saati sitten että olisit joutunut kallistamaan pääsi saunan lauteille :(.

    No nyt on saatu punnerrettua the Bändin lyriikat tuonne sivuille (puhhuh otti voimille, ei oo ihmisen työkalu tuo värkki jolla nuo sivut on väännetty) joten ei kun karaokeiltaa pitämään.

    Hyvä Kisu!

    Kun vaan muistas kaikkiin oikeen sävelen… 😉

    Eipä silti, kara-oken syvin olemus toteutuu kohdallini yhtä hyvin riippumatta ’oikeasta’ melodiasta. *repee liitoksistaan*

    Tässä vihdoinkin myös joukkuekisan tulokset.

    Parempi myöhään jne…

    nosto lukukertojen tarkistamiseksi

    EFC

    Parti kirjoitti: (5.2.2010 15:09:18)
    nosto lukukertojen tarkistamiseksi

    Parti tehny Seniorit ja seuraa lukukertoja 😉

    Jep, uusi harrastus 🙂

    Mikähän ketju muuten on eniten postauksia tai lukukertoja kerännyt? Ehkä joku swingiteoriavääntö tai hanuri hellänä….
    Vanhempia GPI-ketjuja en viitsinyt kaivaa mutta 2008 kisalla oli 48.500 lukijaa…

    Asiasta aivan seitsemänteen: kaivelin lukuja koska ajattelin tänä vuonna löytää yhden tai useamman uuden yhteistyökumppanin kisoihin. Sellaisen jolle kisan tuoma näkyvyys olisi jollain tapaa hyvä juttu…

    Jos jollakulla tulee mieleen joku sopiva firma niin pistäkää mailia tulemaan.

    ts

    EFC kirjoitti: (5.2.2010 16:05:28)

    Parti kirjoitti: (5.2.2010 15:09:18)
    nosto lukukertojen tarkistamiseksi

    Parti tehny Seniorit ja seuraa lukukertoja 😉

    Nostinpa vanhan swingiketjun esiin…

    ts kirjoitti: (5.2.2010 20:26:58)
    Nostinpa vanhan swingiketjun esiin…

    Hyvä. Niitähän onkin ollut ihan liian vähän ja niissä ihan liian paljon asiallisia kannanottoja 😉

Esillä 22 viestiä, 626 - 647 (kaikkiaan 647)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #408480 kohteessaGP Invitational 2008

Etusivu Foorumit Yleistä GP Invitational 2008