Aihe: Golfia ensi talvena - Golfpiste.com

3.12. – 10.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista

Golfia ensi talvena

Etusivu Foorumit Matkailu Golfia ensi talvena

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 60)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Ei pelata golfia Suomessa ensi vuonna, eikä mitään muutakaan ryhmäliikuntaa.

    Varmaankin pelataan Suomessa golfia tänä vuonna ja myös ensi vuonnakin, ehkei kuitenkaan ryhmäliikuntana. Kesän aikana olen huomannut, että golfarit ovat aika hyvin sisäistäneet varovaisuuden: ei poskisuudelmia, halauksia tai kättelyitä. Vessoissakin käydessä porukka pesee kätensä (päinvastoin kuin ennen vanhaan) ja muutoinkin noudatetaan varovaisuutta.

    Voi olla, että jo syksyllä rajoitetaan klubitilaisuuksia sisätiloissa ja ehkä myös pukuhuonekäyttöä, mutta ulkopelinä golf on varovaisuutta noudattaen varsin turvallista – ainakin Suomessa.

    Vaikea uskoa jos katsoo miten porukka käyttäytyy julkisilla paikoilla. Rykimistä, lähelle tunkemista ja isoja massoja joka puolella. Itse en ole käynyt kentällä tänä vuonna, mutta vaikea uskoa että käyttäytyminen siellä eroaa muusta käyttäytymisestä.

    KL1

    suurin osa golfammattilaisista ei harjoita ammattiaan elääkseen, vaan lähinnä huvikseen … tietenkin toivossa edetä joskus maailmassa isoihin kisoihin ja rahapalkinnoille.

    En tiedä mistä tuo jankkaamisen halu kumpuaa, mutta koska olet antanut sen kummuta kirjoitukseksi asti, kommentoin sitä.

    Ei kukaan harjoita ammattiaan huvikseen. Monet nauttivat ammattinsa harjoittamisesta, mutta tekevät työnsä aivan tosissaan. Nykyisessä tilanteessa jokainen ammatinharjoittajakin joutuu miettimään milloin matkustaminen ammatin harjoittamiseen tarkoitettuun tilaisuuteen on järkevää tai jopa välttämätöntä. Jopa tuossa jälkimmäisessä tilanteessa järkevä ihminen punnitsee hyödyt ja riskit ja tekee päätöksensä sen mukaan.

    Golflomalle suuntaavalla ihmisellä ei ole minkäänlaista pakkoa lähteä matkalle, sen luulisi olevan jokaiselle täysin selvää. Niinpä elämiseen tarkoitettujen ansioiden perässä kulkevan ihmisen motiivit ovat täysin erilaiset kuin lomamatkailijan eikä jälkimmäisen halua matkailla nykytilanteessa voi puolustella millään järkiseikalla, ei edes tällä forumilla.

    KL1

    Vaikea uskoa jos katsoo miten porukka käyttäytyy julkisilla paikoilla. Rykimistä, lähelle tunkemista ja isoja massoja joka puolella. Itse en ole käynyt kentällä tänä vuonna, mutta vaikea uskoa että käyttäytyminen siellä eroaa muusta käyttäytymisestä.

    Eipä siellä kentällä ole isoja massoja ollut tunkemassa lähelle, ja rykivistä ihmisistä voi pitää etäisyyttä siellä tuulen yläpuolella. Minulle ei tosin ole tullut vastaan vielä yhtään rykivää pelikumppania tänä vuonna eikä juuri edellisinäkään vuosina, jos oikein muistan.

    Sama sikaileva ja ohjeita noudattamaton porukka siellä kentällä on kuin sen ulkopuolella. Toki tilaa on enemmän, mutta käytös ei muutu.

    KL1

    Mistä tiedät, jos et ole koko kautena kentällä käynyt? Ja todellakin, tilaa on enemmän ja siksi tartuttamisriski on merkittävästi pienempi kuin esimerkiksi kaupoissa, joissa sinäkin varmaan käyt…

    En käy kaupoissa, kaikki tulee ovelle asti. Autosta näkee kaikenlaista, siellä on sentään suojassa. Onhan tuosta käyttäytymisestä paljon uutisia, käy lukemassa.

    Niin vaan PGA ja ET-tourilla tartuntoja, vaikka sinun väittämän mukaan ei ole mahdollista. Aina on porukkaa joka ei välitä mistään mitään.

    KL1

    Minun väittämäni mukaan? Voitko ystävällisesti laittaa tänne lainauksen kirjoittamastani viestistä, jossa väitän moista? Jos et siihen pysty, sinut on pakko leimata valehtelijaksi.

    EDIT: Lainaan tähän vielä tuota kirjoittamaasi viestiä sen varalta, että keksit lähteä sitä muokkaamaan…

    En käy kaupoissa, kaikki tulee ovelle asti. Autosta näkee kaikenlaista, siellä on sentään suojassa. Onhan tuosta käyttäytymisestä paljon uutisia, käy lukemassa.

    Niin vaan PGA ja ET-tourilla tartuntoja, vaikka sinun väittämän mukaan ei ole mahdollista. Aina on porukkaa joka ei välitä mistään mitään.

    KL1

    Sama sikaileva ja ohjeita noudattamaton porukka siellä kentällä on kuin sen ulkopuolella. Toki tilaa on enemmän, mutta käytös ei muutu.

    Autosta näkee kaikenlaista, siellä on sentään suojassa. Onhan tuosta käyttäytymisestä paljon uutisia, käy lukemassa.

    Luettuani nuo kommentit uudelleen minua alkoi jo naurattaa. Siis Brooklyne kertoo meille asioista, joita hän sanoo nähneensä auton ikkunasta ja lukeneensa lehdistä. Kuitenkaan hän ei ole käynyt golfkentällä, joille yleensä aika huonosti näkee auton ikkunasta, ellei sitten ihan vasiten aja kentälle tai sen reunalle, eikä lehdissäkään ole ainakaan omien havaintojeni mukaan mitenkään kerrottu golfkentillä liikkuvan ’sikailevaa ja ohjeita noudattamatonta porukkaa’.

    Ammattilaisurheilu on viihdeliiketoimintaa. Viihdeliiketoiminnan ansaintalogiikka voidaan jakaa kahteen pääluokkaan: pääsylipputulot ja tulot televisiointioikeuksista. Ensimmäiseen painottuvista aloista esimerkkeinä ovat teatteri, konsertit ja pienemmät urheilutapahtumat, jälkimmäisestä ylimmän tason urheilutapahtumat (NHL, jalkapallon pääliigat, golfin pääkiertueet). Ensimmäisessä tapauksessa koronan vaikutuksia voidaan kontrolloida pitämällä yleisön turvaväleistä huolta ja esiintyjät kuplassa, myös matkustuksen aikana. Jälkimmäisessä jätetään yleisö kokonaan pois ja esiintyjät tiukassa kuplassa.

    Kun siis mietitään golfturistin ja ammattilaisen matkustamisen vastuullisuuden eroja, kysymys on, millainen ammattilaisen järjestely on.

    Golfissa pääkiertueilla on turnauksen aikainen kupla ja matkustusta on vähennetty (Celtic Manorilla kaksi kisaa peräkkäin). Ilmeisesti US Openissa on kupla ja sitä edeltäen ja sen jälkeen kahden viikon karanteeni. Matkustuksen aikana ei liene kuplaa.

    KL:n ja PP:n kädenvääntöön ehdotan sovittelevaa ratkaisua. Pääkiertueilla asiat ovat melko lailla Ok, ehkä lentomatkustusvaihetta lukuunottamatta, joten amatöörin ja ammattilaisen toiminnan välillä on vissi ero. Kun sitten lähdetään aivan huipulta hieman alaspäin, tilanne muuttuu ratkaisevasti ja ammattilaisen ja amatöörin matkailu on suunnilleen yhtä vastuutonta.

    Koronan vuoksi on, mielestäni ihan perustellusti, vähennetty erittäin paljon viihdeammattilaisten mahdollisuuksia harjoittaa ammattiaan ja erityisesti siihen mahdollisesti liittyvää matkustamista. Vain silloin, kun koronariski on huolellisesti minimoitu, hän voi harjoittaa ammattiaan. Riskin minimointi on pääsääntöisesti kallista, joten vain alansa huiput voivat jatkaa ammattinsa harjoittamista koronan aikana.

    Tai sitten taas ajattelin kaiken ihan väärin…

    Pappa Tykki, hyvin kiteytetty

    KL1

    Samaa mieltä.

    Tuohon kun vielä lisää sen seikan, että huvimatkustelijat monesti vähät välittävät turvaväleistä yms., niin voidaan hyvillä mielin todeta huvimatkustelun olevan verrattoman paljon vastuuttomampaa nykyisessä maailmantilanteessa kuin ammattigolfareiden (siis nimenomaan pääkiertueilla pelaavien) matkustelu ansaintapaikkaansa.

    Tutkijat löysivät ihmistyypin joka ei terveys-suosituksia noudata:

    ”Tutkijoiden mukaan sellaisia ominaisuuksia kuin piittaamattomuutta, vilpillisyyttä, vihamielisyyttä ja riskin ottamista ilmenee tyypillisesti henkilöillä, joilla on todettu epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö. Tällaiset piirteet liitetään sääntöjä rikkovaan käyttäytymiseen, kuten rikollisuuteen ja väkivaltaan, tutkijat kirjoittavat.

    Terveyskirjasto kertoo, että epäsosiaaliselle persoonallisuushäiriölle on ominaista välinpitämättömyys toisten oikeuksista ja kyvyttömyys tai haluttomuus huomioida toisia ihmisiä. Henkilö on impulsiivinen, vilpillinen, helposti ärtyvä ja syyllistyy kerta toisensa jälkeen lainrikkomuksiin eikä henkilö kadu tekojaan.”

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tallaiset-ihmiset-eivat-noudata-koronarajoituksia-yhta-santillisesti-kuin-muut-brasilialaistutkijat-loysivat-lisaa-nayttoa-persoonallisuuden-vaikutuksesta/7907476#gs.dxv9jm

    Meiltä löytyy muutamia kymmeniätuhansia (persoonallisuushäiriöisiä?) henkilöitä jotka viettävät pysyvästi kylmän vuosipuoliskon etelän lämpimissä maissa. Näiden joukossa lienee useampi tuhat golf’in harrastajaa.

    Osalle syyt lämpimään muuttamiselle on jopa terveydellisiä..maailmasta kun sattuu löytymään muitakin sairauksia sekä terveysriskejä kuin koronavirus.
    – joissain tapauksissa lämpimämpi ilmasto voi hyvinkin edistää terveenä pysymistä.

    Joillekin kysymys voi olla taloudellisesti (esim. kevyempi verotus) edullisesta ratkaisusta jne.
    Eräillä saattaa varsinainen ”pysyvä” asunto olla etelässä ja kesällä asutaan ja lomailla vaikkapa Suomessa kesämökillä.
    – tunnen muutamia jotka arvostavat suuresti mm. Espanjan paljon Suomea halvempia elinkustannuksia jne.

    En näkisi että näistä muuttomatkoista aiheutuisi mitään erityisempää vaaraa kun muistetaan noudattaa viranomaomaisten määräyksiä koronatesteistä ja mahdollisista karanteeneista.
    – toki onhan se jossain määrin paheksuttavaa jos/kun ihmiset asuvat vuoden mittaan eri maissa ja paikkakunnilla.
    – eikä ole edes tasapuolista että toisilla on tällainen mahdollisuus.

    Mutta täytyy myöntää että olen itse niin pahasti häiriintynyt (ja tyhmäkin) etten osaa nähdä (talviaikaisessa) etelässä asumisessa mitään väärää.. Oikeastaan juuri päinvastoin.

    Mutta täytyy myöntää että olen itse niin pahasti häiriintynyt (ja tyhmäkin) etten osaa nähdä (talviaikaisessa) etelässä asumisessa mitään väärää.. Oikeastaan juuri päinvastoin.

    Jos kyse olisi pelkästään yksilöä koskettavasta asiasta, minustakin se olisi ihan ok. Jokainen vastaa ja elää lopulta omien valintojen kanssa.

    Mutta terveyskysymyksissä ja erityisesti koronassa asia ei ole pelkästään yksilöä koskettava. Niin kauan kun vaadimme yhteiskuntaa kattamaan terveydenhoidon kustannukset, mahdolliset sairastumiset koskettavat meitä kaikkia … varsinkin, kun ulkomailla sairastuva vaatii yhteiskunnan kustannuksella ambulanssilentoa koto-Suomeen.

    Lisäksi koronan kohdalla riskinä on myös taudin leviäminen. Koko talveksi etelään muuttava ei tässä ole niin suuri riskinaiheuttaja, mutta jokainen matka riskialueelle ja takaisin lisää riskiä sille, että tartuttaa muita yhteiskunnan jäseniä (varsinkin kun osa järkevistäkin ihmisistä käyttäytyy kuin Billnäs-Muurainen). Nämä matkoilta tulevat ja muita tartuttavat vain itseään ajattelevat eivät varmaankaan ole valmiita korvaamaan niiden kärsimyksiä, jotka tämä matkustavainen on tartuttanut.

    Siksi vahvasti kannatan vapaata matkustamista, mutta pakollista ja tiukkaa 14 pvän karanteenia matkan jälkeen omalla kustannuksella (pitkällä reissulla ei iso ongelma, mutta lyhyitä matkoja harkitaan tarkemmin)

    KL1

    Mutta täytyy myöntää että olen itse niin pahasti häiriintynyt (ja tyhmäkin) etten osaa nähdä (talviaikaisessa) etelässä asumisessa mitään väärää.

    Miten tämä talviajaksi muualle muuttaminen liittyy viikon tai kahden lomamatkailuun? Ihan vain uteliaisuuttani kyselen tyhmältä ja häiriintyneeltä…

    On hyvä että ollaan tarkkana topic’in suhteen. Siis, tarkennan että meiliketjun otsikko on:

    ”Golfia ensi talvena”

    Tuossahan ei oteta kantaa siihen kestääko mahdollinen etelässä pelaaminen viikon, kaksi, kuukauden tai jopa koko talvikauden.

    Ymmärrettävästi kannattaa noudattaa viranomaisten ohjeita määräyksiä ja ehkä vielä lisäksi ns. ” tavallista järkeä”. Uskoisin että näin selviää kaikissa tapauksissa niin matkoista kuin pelaamisestakin.
    – tietenkin olettaen ettei tautitilanne muutu sellaiseksi joka todella estää matkustamisen jne.

    Jos olosuhteet antavat mahdollisuuden niin etelän kentille matkaa tuhansittain suomalaisia golfharrastajia talvikaudella. Osalle heistä matkaan sekä asumiseen liittyy myös muuta kuin pelkkää kolopallon harrastamista.
    – vakituisesti etelässä talven asuville matka on välttämätön – siis oikeastaan kotimatka – koska asuvat siellä suurimman osa vuodesta. Ja, tuskinpa he ovat sen häiriintyneempiä kuin muutkaan.
    – kun täällä ryhdytään jakamaan ohjeita sekä ”kieltoja” muille kansalaisille niin olisi hyvä ottaa huomioon kokonaisuus.

    Loppuviimeksi golfharrastajat ovat kuitenkin vain pieni erityisryhmä matkustajavirran kokonaisuudessa.

    KL1

    On hyvä että ollaan tarkkana topic’in suhteen. Siis, tarkennan että meiliketjun otsikko on:

    ”Golfia ensi talvena”

    Tuossahan ei oteta kantaa siihen kestääko mahdollinen etelässä pelaaminen viikon, kaksi, kuukauden tai jopa koko talvikauden.

    Tottahan tuo. Tähän ketjuun siis varmasti yhtä hyvin voimme jatkossa kirjoittaa Jämin talvigolfin tuloksista tai Takkulan Pölkkykisan edesottamuksista helmikuussa.

    Luitko gloffare kuitenkaan sitä ketjun ensimmäistä postausta lainkaan vai ihan otsikonko pohjalta heitit tuon etelässä asumis -jutun?

    Toki seurasin keskustelua.

    Kun se kaventui kiistelyksi siitä onko ammattilaisilla parempi oikeutus matkustamiseen ja pelaamiseen talven aikana etelässä kuin amatööriharrastajilla, halusin tuoda hieman laajempaa näkemystä keskusteluun. Osittain myös siksi koska joku (mitä ilmeisemmin asiaa tunteva lääkäri/psykologi), diagnosoi vakavia persoonallisuushäiriötä henkilöillä jotka matkustavat (tai haluavat matkustaa) ulkomaille talven ajaksi.

    Kun keskustellaan koronaviruksen aiheuttamista ongelmista niin kysymys ei ole pelkästään golfharrastajien matkustamisesta. Eikä pelkästään suomalaista,

    Toisekseen vielä on liian aikaista lähteä riitelemään siitä keillä olisi oikeutus lomamatkoihin tai yleensäkään matkustamiseen.

    Jos tilanne kääntyy ihan oikeasti niin huonoksi ettei matkustaminen ole suotavaa/mahdollista (=viranomaisten asettamat rajoitukset) lienee todennäköistä ettei synny edes mahdollisuutta golflomailuun.
    – siis tarkoitan esim. sitä jos vaikkapa Espanjaan tulee samanlaiset rajoitukset ulkonaliikkumiseen kuin viime keväänä niin todennäköisesti myös golfkentät pysyy suljettuina (niin ammattilaisilta kuin turisteiltakin).

    Halusin tuoda esille myös sen että monilla golfharrastajilla on myös muita syitä ja tarpeita matkustaa – talviaikaiseen kotimaahansa – kuin pelkästään golfin pelaaminen.
    – ainakin minä olen taipuvainen myöntämään heille tällaisen mahdollisuuden (ilman arvostelua ja syyttelyä).
    – siis olettaen että ylipäänsä säilyy mahdollisuus matkustamiseen.

    Mutta keskustelu jatkukoon…(toivottavasti tämä kelpaa myös nimim. ”KL1”:lle)

    Nimetön

    Tuomiopäivä tulee! Virus syö golfin! Voi teitä, onnettomia.

    Ammattilaisgolfilla ei ole Suomen kansantaloudelle mitään merkitystä. Se on yhtä tarpeetonta kuin harrastusgolf. Ja kun tuollainen matkailija tuo viruksen tullessaan ja levittää sitä, en mä ainakaan sanoisi että onneksi sain sen ammattilaiselta. Virus kulkee matkailijan mukana, ei mitään eroa millä asialla tyyppi oli.

    Ihan asiallinen kysymys sinänsä vaikka vastaukset ovat hirveetä moralisointia. Ei vaan taida olla hyvää vastausta. Tunisia, Marokko, Kypros? En kyllä tiedä niiden tilannetta kun en ole menossa mihinkään.

    Nimetön

    Putti Possu: varsinkin, kun ulkomailla sairastuva vaatii yhteiskunnan kustannuksella ambulanssilentoa koto-Suomeen.

    Tämä kaipaisi vähän faktaa. Vaatiminen ei tietenkään maksa mitään, mutta montako näitä on tehty? Montako niitä yleensä tehdään? Kun mä en usko että ensimmäistäkään. Jos tuollaisen tarvitsee, kannattaa ottaa hyvä matkavakuutus. Sinulla voi olla parempaa tietoa kun noita kirjoittelet. Siksi kysyin.

    KL1

    Ammattilaisgolfilla ei ole Suomen kansantaloudelle mitään merkitystä. Se on yhtä tarpeetonta kuin harrastusgolf.

    Liikunnan harrastamisella on Suomen kansantaloudelle varsin suuri merkitys, ja golf on yksi monista kuntoilulajeista. Kannattaa pitää tämä seikka ja ulkomaille golfin perässä matkustaminen erillään toisistaan.

    Nimetön

    Totta. Tarkoitin harrastajan golf matkailua. Pikkaisen varovaisuutta noudattaen golf on turvallista, hauskaa ja terveydelle hyväksi.

    Nimetön

    Liikennevaloja kun katsoo niin Kiina ja Etelä-Korea näyttää aika turvalliselta. Malesia, Vietnam. Uusi Seelanti. Miksei Grönlanti jos siellä voi talvella pelata. Pitäs vaan päästä turvallisesti lentokenttien läpi.

    En mie lähde.

    Niin Texas ollut auki 3 kk.
    Siellä tauti loppui päätösellä?
    PGA Championchipissa yleisö ilman maskeja. Hienoa että tauti, rokotemyynti?, hellittää jo useissa osavaltioissa…

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 60)
Vastaa aiheeseen: Golfia ensi talvena

Etusivu Foorumit Matkailu Golfia ensi talvena