16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Golf-kentän taloudellinen pohja

Etusivu Foorumit Yleistä Golf-kentän taloudellinen pohja

Esillä 25 viestiä, 301 - 325 (kaikkiaan 424)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Koiralle!
    Minusta siinä ei ole mitään kummallista, että osake ostetaan keväällä ja myydään sitten syksyllä takaisin. Sitähän harrastetaan paljonkin tänä päivänä varsinkin tuttava ja perhepiirissä, jotta saadaan osakkaan oikeudet pelikaudeksi. Kenenkään en ole kuullut sitä paheksuvan. Mutta ainahan joku yksinäinen pahehsuja tähänkin hommaan löytyy. Mutta eihän tllaisilla paheksujilla mitään virkaa ole, ainahan niitä löytyy, jotka pahehsuvat asiaa kuin asiaa.

    Konttinen: Minusta siinä ei ole mitään kummallista, että osake ostetaan keväällä ja myydään sitten syksyllä takaisin.

    Sitähän harrastetaan paljonkin tänä päivänä varsinkin tuttava ja perhepiirissä, jotta saadaan osakkaan oikeudet pelikaudeksi.

    Miksi joku tekisi tätä perhepiirissä? Eikö olisi helpompaa tehdä kaupat ja jättää osake toisen perheenjäsenen nimiin eikä joka vuosi kaupata edestakaisin? Vielä helpomapaa on kun yhtiö antaa edut perheenjäsenille. Näinhän suurimmalla osalla kentistä tehdään.

    Tuttavan kanssa tehtynä tämä on huijaamista eikä sovi millään lailla golfkentille.

    Kenenkään en ole kuullut sitä paheksuvan. Mutta ainahan joku yksinäinen pahehsuja tähänkin hommaan löytyy. Mutta eihän tllaisilla paheksujilla mitään virkaa ole, ainahan niitä löytyy, jotka pahehsuvat asiaa kuin asiaa.

    Tllaisia pahehsuja nyt vaan sattuu olemaan pahehsumassa huijareita. Oletko ihan oikeasti sitä mieltä että vain laissa kielletyt asiat ovat paheksuttavia?

    Minä niinkuin ei kukaan minun tuttavapiirissäni pidä tätä paheksuttavana, puhumattakaan huijauksesta. Tässä sinulla on mielipide-ero minut ja minun tuttujeni kanssa. Minä ainakin olen näin menetellyt ja tulen menettelemään edelleenkin, koska OSAKKEILLA pitää olla samat edut ja kaikkia OSAKKEITA pitää osakeyhtiölain mukaan kohdella yhdenvertaisesti.

    PG

    Koira kirjoitti:

    Konttinen: Minusta siinä ei ole mitään kummallista, että osake ostetaan keväällä ja myydään sitten syksyllä takaisin.

    “Sitähän harrastetaan paljonkin tänä päivänä varsinkin tuttava ja perhepiirissä, jotta saadaan osakkaan oikeudet pelikaudeksi.

    Miksi joku tekisi tätä perhepiirissä? Eikö olisi helpompaa tehdä kaupat ja jättää osake toisen perheenjäsenen nimiin eikä joka vuosi kaupata edestakaisin? Vielä helpomapaa on kun yhtiö antaa edut perheenjäsenille. Näinhän suurimmalla osalla kentistä tehdään.

    Tuttavan kanssa tehtynä tämä on huijaamista eikä sovi millään lailla golfkentille.

    Kenenkään en ole kuullut sitä paheksuvan. Mutta ainahan joku yksinäinen pahehsuja tähänkin hommaan löytyy. Mutta eihän tllaisilla paheksujilla mitään virkaa ole, ainahan niitä löytyy, jotka pahehsuvat asiaa kuin asiaa.

    Tllaisia pahehsuja nyt vaan sattuu olemaan pahehsumassa huijareita. Oletko ihan oikeasti sitä mieltä että vain laissa kielletyt asiat ovat paheksuttavia?

    Olivatko em. lainaukset Konttisen viestistä 20.3.2016 klo 12:06? Se näkyy minulla tyhjänä, samoin kuin Konttisen viesti 18.3.2016 klo 14:17. Oliko niissä tekstiä?

    Juu, näköjään jokin huijarisuodatin tässä uudessa foorumissa on ja Konttisen viestit menee osin piiloon. Ensimmäinen hyvä ominaisuus.

    PG

    Juu, näköjään jokin huijarisuodatin tässä uudessa foorumissa on ja Konttisen viestit menee osin piiloon. Ensimmäinen hyvä ominaisuus.

    Hyvä uudistus. Se korvaa kaiken 😉

    ”Millaisen moraalisen ongelman tuossa normaalissa tilanteessa näet? Osakeyhtiölain yhdenvertaisuusperiaatteen tarkoitushan on suojata kaikille osakkaille samat oikeudet eikä millään lailla puuttua kolmannelle osapuolelle siirrettäviin oikeuksiin.”

    Tässä veivataan sillä kenelle pelioikeus siirtyy. Yhdelle voit siirtää täysillä oikeksilla ja toiselle et. Mielestäni olisi sioraselkäisempää että kaikki siirrot käsiteltäisiin yhdellä ja samalla tavalla.
    Lisäksi tuollainen rajoittaminen on huonoa politiikkaa. Se edelleen pienentää sitä piiriä kenen kannattaa omistaa osake. Täysin päinvastaista toimintaa talouden perussääntöjen kanssa.

    Näinhän se on, koira paheksuu, kun toimitaan osakeyhtiölain mukaan, mutta ei paheksu sitä, kun rikotaan osakeyhtiölakia. Osakeyhtiölain yksi tärkeimmistä periaatteista on, että OSAKKEET ovat yhdenvertaisia, mikäli yhtiöjärjestyksessä ei muuta mainita.
    Olisihan se metkaa, jos minä omistaisin kaksi osaketta ja niistä toisella osakkeella olisi huonommat pelaamisoikeudet riippuen siitä, kuka sillä pelaa.
    Pati puhuu yllä asiaa.

    koira: Tuttavan kanssa tehtynä tämä on huijaamista eikä sovi millään lailla golfkentille.

    koiralla taitaa olla ihan omat moraalikäsitykset (niin kuin voisi nimimerkistäkin päätellä). Osakkeiden ostaminen ja myyminen on aivan tavallista ja hyväksyttävää toimintaa, samoin kuin se, että kaupat tehdään samojen tahojen kanssa.

    Tässähän on kyse siitä, että vuokraamista ollaan rajoitettu (kaikkia oikeuksia ei voi siirtää vuokralaiselle), mikä on lähtökohtaisesti yleisen sopimusvapauden rajoittamista. Sen sijaan kaupan yhteydessä kaikki oikeudet on siirrettävissä, joten tämä golfyhtiöiden ”venkulointi” johtaa siihen, että vuokraamisen sijasta on tehtävä kauppa.

    Jos ostaja tarvitsee osaketta ja sen oikeuksia vain määräajaksi, takaisinostositoumus on varsin tavanomainen sopimusehto.

    … siinä olen koiran kanssa samaa mieltä, että golfkentälle nämä toimet eivät oikein sovi, kun kauppoja hierottaessa peli tarpeettomasti hidastuu ja tukkii ruuhkaista kenttää 😉

    Väität tuossa edellä koira, ettei osakkaalla olisi osakkaan oikeuksia, mikäli hän ei pelaa oman osakkeensa pelioikeudella. Minun tietääkseni näitä oman pelioikeutensa ulosvuokranneen ja ilman pelioikeutta olevalla osakkaalla on jokaisella kentällä mitä erilaisimpia etuisuuksia. Esim. osakkailla on alennettu greenfee, aikainen peliaikojen varausaika, voi tuoda vieraita halvemmalla, halvemmat rangepallot, ilmainen tenniskentän käyttö, halvempi auton käyttö, jne.
    Esim. Pickalan osakas voi pelata kaksi ilmaista kierrosta kesässä Vierumäellä ja Talmassa, nimettyä pelioikeutta ei tarvita.

    PG

    Konttinen47: Olisihan se metkaa, jos minä omistaisin kaksi osaketta ja niistä toisella osakkeella olisi huonommat pelaamisoikeudet riippuen siitä, kuka sillä pelaa.

    Näinhän se onkin esim. kultakorttietukentällä. Jos omistat sieltä kaksi osaketta, vain toisen osakkeen pelioikeudella saat kyseisen edun. Samoin, jos omistat kaksi pelioikeutta tuottavan osakkeen kentältä, jossa osakkeenomistajan etuna on arvokas kuntosalietu, saat vain yhden edun, koska etu on tarkoitettu osakkaalle, ei pelioikeudelle.

    Yhtiöjärjestyksessä mainittuja etuja ei voi ottaa vuokrapelaajalta pois, mutta lisäetuja voidaan osakkaille ja myös vuokrapelaajille antaa. Näiden etujen ei tarvitse olla yhtenevät. Olisi toivottavaa, että osan näistä eduista voisi myydä tai siirtää pelioikeudesta erillisinä. (Esim. kuntosalietu, jos ei itse voisi sitä käyttää). Ei siinä ainakaan osakkeen arvo alenisi.

    Pelaan alkavalla kaudella vuokrapelioikeudella ja yksi kentän valintaan vaikuttava tekijä oli juuri vuokrapelaajan oikeudet vs osakkaan oikeudet. Henkilökohtaisesti en juuri noita etuja käytä tai tarvitse, mutta tulkitsen tuosta asennetta ja suhtautumista vuokrapelaajaa (=minua) kohtaan.

    Syy miksi jatkossa harkitsisin osakkuutta tässä tai muussa yhtiössä olisi yhteisöllisyys ja hyvä henki. Kuppikuntaisuus ja seuran/kentän jäsenten/asiakkaiden eriarvoistaminen ei mielestäni paranna tuon toteutumista.

    Näillä ns. paremmilla kentillä onkin Platinakortti ja sen saa pelioikeutettu eli myös vuokrapelioikeuden haltija. Tämä nostaa osakkeen arvoa.

    Pelaavan osakkaan etu - rangepallot

    Pelaavan osakkaan etu – rangepallot

    Haamu, toi kuva on nurinpäin. Pelaan rightilta.

    Näillä ns. paremmilla kentillä onkin Platinakortti ja sen saa pelioikeutettu eli myös vuokrapelioikeuden haltija. Tämä nostaa osakkeen arvoa.

    Osakekentistä platinakortissa on Golf Talma, St Laurence Golf, Pickala Golf, Kytäjä ja Tahko. Mites tuo osakkeen arvon nosto? Tainnut tulla enemmän alas ainakin euromääräisesti muihin verrattuna…

    Sinänsä pidän Platinakortin ideaa parempana kuin Kultakortin.
    – Aina on parempi, jos edut saadaan myös vuokralaisille
    – Vastikkeettomuus on myös hyvä, eli tulee kaikille

    PG

    Konttinen47: Näillä ns. paremmilla kentillä onkin Platinakortti ja sen saa pelioikeutettu eli myös vuokrapelioikeuden haltija. Tämä nostaa osakkeen arvoa.

    Hyvä juttu, mutta toisaalta huono, sillä platinakorttiedun ulottaminen koskemaan myös vuokrapelaajia on nostanut platinakorttikenttien osakkeiden hinnat pilviin. Kenelläkään ei ole enää varaa ostaa niitä. Onneksi itse olin ajoissa liikkeellä … 😉

    Pelaan alkavalla kaudella vuokrapelioikeudella ja yksi kentän valintaan vaikuttava tekijä oli juuri vuokrapelaajan oikeudet vs osakkaan oikeudet. Henkilökohtaisesti en juuri noita etuja käytä tai tarvitse, mutta tulkitsen tuosta asennetta ja suhtautumista vuokrapelaajaa (=minua) kohtaan.

    Syy miksi jatkossa harkitsisin osakkuutta tässä tai muussa yhtiössä olisi yhteisöllisyys ja hyvä henki. Kuppikuntaisuus ja seuran/kentän jäsenten/asiakkaiden eriarvoistaminen ei mielestäni paranna tuon toteutumista.

    Samaa mieltä.
    Osakkaan tärkein etu pitäisi olla, että pelaaminen on halvempaa mutta edut samat.
    Joissakin tapauksissa / murrosvaiheessa, edun luonteesta tai tarjoajasta riippuen etu joudutaan kuitenkin rajoittamaan vain osakkaille. Joko koeluontoisesti vaikutusten testaamiseksi tai muista syistä. Jos SYYNÄ on eriarvoistaminen, olen minäkin sitä vastaan.

    Meneeköhän se nyt ihan niinkuin konttinen47 kijoittaa?
    Aiempana konttinen47 .n mielestä on metkaa, jos osakkaalla on kaksi osaketta ja niistä toisella osakkeella olisi huonommat pelaamisoikeudet riippuen siitä, kuka sillä pelaa.

    Ja yllä olevan viestin mukaan jos osakas vuokraa osakkeet toiselle henkilölle voi osakas (ja luonnollisesti myös vuokrapelioikeuden haltija) käyttää osakkeeseen kuuluvat edut, eli molemmat voi pelata veloituksetta toisella kentällä jos sellainen etu osakkaalla/osakkeessa sattuu olemaan. Kysyn vaan kun en tiedä.

    Lukaseppa Golf tämä PG:n kirjoitus klo 17.57 ja sen viimeinen kappale.
    Yhtiöjärjestyksessä mainittuja etuja ei voi ottaa pois vuokrapelaajalta eli miltään OSAKKEELTA, mutta lisäetuja voidaan antaa osakkaalle tai vuokrapelaajalle. Näitten etujen ei tartte olla yhtenevät. Tämä on se jippo.

    PG:LTÄ oiva oivallus tästä platinekortista ja osakkeen arvosta. Vanajahan luopui platinakortista vuosi sitten ja heti oli pörssissä ilmoitus vanajan osakkeen myynnistä yhdellä eurolla.

    KONTTINEN TARUILEE: Esim. Pickalan osakas voi pelata kaksi ilmaista kierrosta kesässä Vierumäellä ja Talmassa, nimettyä pelioikeutta ei tarvita.

    LAINAUS PICKALAN SIVUILTA:
    Kenttien välinen yhteistyö tarkoittaa mm. sitä, että Pickala Golfin, Golf Talman ja Vierumäki Golfin omalla osakkeella pelaavat osakkaat saavat pelata kumppanikentillä kaksi kierrosta per klubi ilman maksua

    Koira: ”Millaisen moraalisen ongelman tuossa normaalissa tilanteessa näet? Osakeyhtiölain yhdenvertaisuusperiaatteen tarkoitushan on suojata kaikille osakkaille samat oikeudet eikä millään lailla puuttua kolmannelle osapuolelle siirrettäviin oikeuksiin.”

    PARTI: Tässä veivataan sillä kenelle pelioikeus siirtyy. Yhdelle voit siirtää täysillä oikeksilla ja toiselle et. Mielestäni olisi sioraselkäisempää että kaikki siirrot käsiteltäisiin yhdellä ja samalla tavalla.
    Lisäksi tuollainen rajoittaminen on huonoa politiikkaa. Se edelleen pienentää sitä piiriä kenen kannattaa omistaa osake. Täysin päinvastaista toimintaa talouden perussääntöjen kanssa.

    Mitä olet mieltä seuraavasta tapahtumasta, joka on muutamalle kymmenelle kentälle Suomessa tapahtunut: Yhtiön ulkopuolinen taho haluaa tarjota edun pelioikeudella pelaaville osakkaille ja heidän lähipiirilleen, jos hekin pelaavat osakkaan pelioikeuksilla. Tämä taho ei kuitenkaan halua antaa samaa etua vuokrapelaajille vaan tarjoaa heille erilaisen edun.

    Platinakortti lähti aikanaan neljän kentän osakkaiden ristiin peluun kannustamisesta (StLG, Nordcenter, Talma ja Kullo). Idea ”parempien kenttien yhteistyöstä” toi mukaan Kytäjän, Pickalan ja Tahkon sekä muutamaksi vuodeksi myös Linnagolfin. HGK tuli mukaan 2012 ja Aura 2013. Nyt on koko kortti kuihtunut pois eli sitä ei enää tulevalla kaudella olemaan, jos ja kun olen ymmärtänyt kahden edellisen työnantajani tiedotteet oikein. Kuningasajatus oli luoda lisäarvoa osakkaille (välillisesti myös heidän vuokramahdollisuuksien parantamisella). Löyhän yhteenliittymän huono puoli oli sen hoitaminen 0-budjetilla ilman organisaatiota. Hyvää oli vastaavasti juuri tuo kustannustehokkuus eli etua osakkaille ja vuokrapelaajille minimipanostuksella. Kaikella on puolensa – ja aikansa!

    koira: Mitä olet mieltä seuraavasta tapahtumasta, joka on muutamalle kymmenelle kentälle Suomessa tapahtunut: Yhtiön ulkopuolinen taho haluaa tarjota edun pelioikeudella pelaaville osakkaille ja heidän lähipiirilleen, jos hekin pelaavat osakkaan pelioikeuksilla. Tämä taho ei kuitenkaan halua antaa samaa etua vuokrapelaajille vaan tarjoaa heille erilaisen edun.

    Jos yhtiön ulkopuolinen taho tarjoaa jotain etua ”kenelle tahansa” tämä on sen ulkopuolisen asia ja ilmeisesti tekee niin oman markkinointinsa nimissä – promotakseen omaa tuotettaan. Kaikki on kunnossa – tekee hän sen sitten suoraan osakkaille tai golfyhtiön kautta.

    Mutta, mutta … jos mainittuun etuun liittyy jokin yhtiön tarjoama vastapalvelus, eli jokin sellainen yhtiön tarjoama etuus välillisesti tai suoraan, jossa omaan pelioikeuttaan käyttävä osakas asetetaan eri asemaan verrattuna vuokrattuun pelioikeuteen, ollaan moraalisesti kyseenalaisella tiellä.

    Esimerkiksi yhtiö tekee kone- tai autoleasingsopparin jonkin yrityksen kanssa, joka sitten tarjoaa tuotettaan alennuksella osalle osakkeenomistajista (siis omalla osakkeella pelaaville) tai vielä tyypillisempi tapaus, jossa yhtiö tekee ”vastavuoroisuussopparin”, jossa omalla osakkaalla pelaavat osakkaat pääsevät naapurikentälle edukkaasti ja vastavuoroisesti naapurikentän osakkaat pääsevät meille ale-hinnoin. Näissä esimerkeissä minusta rikotaan OYL:n 7§ yhdenvertaisuutta ja lisäksi OVAT KYSEENALAISIA MORAALISESTI JA EETTISESTI GOLFYHTIÖILLE

Esillä 25 viestiä, 301 - 325 (kaikkiaan 424)
Vastaa aiheeseen: Golf-kentän taloudellinen pohja

Etusivu Foorumit Yleistä Golf-kentän taloudellinen pohja