Aihe: GALLUP: Mille kentälle pelioikeus ja miksi? - Golfpiste.com

20.–27.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[13][25]
KilpailuaSuomalaista

GALLUP: Mille kentälle pelioikeus ja miksi?

Etusivu Foorumit Yleistä GALLUP: Mille kentälle pelioikeus ja miksi?

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 71)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #186878 Ilmoita asiaton viesti

    Jos olet hankkinut tai aikeissa hankkia pelioikeuden (vuokraamalla tai käyttämällä omaa osaketta) alkavalle kaudelle, niin, mille kentälle ja miksi? Jos oli mahdollisuus valita useamman kentän välillä (lähekkäiset sijainnit), niin mitkä kentät olisivat olleet vaihtoehtoina ja mistä syistä Sinä päädyit niistä kaikista Juuri valitsemaasi? Täytyykin vielä tarkentaa että kysymys on kenttien eroista ja erottuvuuksista – ei OYL:sta.

    #442713 Ilmoita asiaton viesti

    Kotikentän lisäksi olen ottanut parin viime vuoden aikana Vierumäen Classicille pelioikeuden lippuina, mutta nyt haluaisin päivittää sen Cooken lippuvihkoksi. Syynä lähinnä se, että Classicin kunto on ollut erityisesti keväällä ja alkukesällä todella huono. Griinit ovat kuin kupan syömiä ja tuntuu, että sitä hoitavat amatöörit jos nekään. Cooke on todella kiva pelata!

    #442714 Ilmoita asiaton viesti
    KL

    Vaimon kanssa vuokrasimme taas pelioikeudet Talmasta, tämä on jo kuudes peräkkäinen kausi ja kahdeksas 10 vuoden sisään. Syyt ovat:
    1. Sopiva etäisyys; ajoaika max 25 min vuorokaudenajasta riippumatta
    2. Kaksi hyvää kenttää + par3 sekä erinomaiset harjoitusalueet
    3. Talmassa on ihan mukavaa porukkaa ja ehdottomana helmenä pidän Kapteenin Lettuiltoja (hyvä Pena!!)
    4. Vuokrahinta on varsin kohtuullinen tarjonnan huomioon ottaen
    5. Toimiston väki ja cädärit ovat siis KERRASSAAN UPEITA IHMISIÄ, mistä heille kaikille sulimmat kiitokset tässä ja nyt ja myöhemminkin!

    Minulla on osake SHG:ssä ja siellä olen pelannut monta kautta ja kentät ovat sielläkin kovasti mieleeni, joskin hyvin erilaiset (ja lyhyet) Talmaan verrattuna. Matka-aika sinne täältä Tikkurilasta vain on pahimmillaan tuplaten Talmaan verrattuna, joten vähän on huono valinta nykyisellään. Kaiken lisäksi Lakiston remontti on vaikuttanut tilanteeseen SHG:n suuntaan epäsuotuisasti.

    #442715 Ilmoita asiaton viesti

    Nurmijärvi jo yli kymmenen vuoden ajan. Asuinpaikkakuntaani ajatellen lähellä olisi lukuisia muitakin varteenotettavia kenttiä, mutta pidän Nurmijärven rennosta ja välittömästä ilmapiiristä sekä klubihengestä. Omat lapset vaikuttavat myös tuohon valintaan ja Nurmijärvellä valmennustoiminta on laadukasta. Pelaamaan pääsee suht helposti. 3 vaihtelevaa ysiä, joista yksi aina palloränninä sekä varmasti suomen paras, kaikille avoin Par3 -rata. Kentät yleensä hyvässä kunnossa ja greenien kunto jopa erinomainen. Valittiin vuoden golfseuraksi 2008, joten tuo kertoo aika paljon.

    #442716 Ilmoita asiaton viesti

    J.O.K. kirjoitti: (8.3.2011 23:06:02)

    NGK :n junnutyö on kyllä ihan huippuluokkaa!

    #442717 Ilmoita asiaton viesti

    J.O.K. kirjoitti: (8.3.2011 23:06:02)
    Nurmijärvi jo yli kymmenen vuoden ajan. Asuinpaikkakuntaani ajatellen lähellä olisi lukuisia muitakin varteenotettavia kenttiä, mutta pidän Nurmijärven rennosta ja välittömästä ilmapiiristä sekä klubihengestä. Omat lapset vaikuttavat myös tuohon valintaan ja Nurmijärvellä valmennustoiminta on laadukasta. Pelaamaan pääsee suht helposti. 3 vaihtelevaa ysiä, joista yksi aina palloränninä sekä varmasti suomen paras, kaikille avoin Par3 -rata. Kentät yleensä hyvässä kunnossa ja greenien kunto jopa erinomainen. Valittiin vuoden golfseuraksi 2008, joten tuo kertoo aika paljon.

    Varmaan hyvä valinta kentäksi. En vain ymmärtänyt forumin jollain sivulla ollutta pelioikeuskirjelmää, jossa kerrottiin, että jotkut voivat varata aikoja palloränniin. Ymmärsinkö oikein ja miten se toimii ylipäätään.

    #442718 Ilmoita asiaton viesti

    Itselläni on valinta aika helppo, eli Pickala. hmmm. 24 vuosi siellä lähtee ja jostain kumman syystä ei ole ollut tarvetta vaihtaa. Nykyisin tärkeimpinä etuina hyvinhoidetut ja erilaiset 3×18 reikää, sekä hyvät puitteet muutenkin. Ja nykyään kenttä on sijainniltaankin itselleni hyvässä suunnassa.
    Aikoinaan kun valinnan tein, ei sijainnilla ollut mitään vaikutusta ja Pickalassa oli ’vain’ 27 reikää. Asuin Vaaralassa Itä-Vantaalla, josta ’vanhaa’ kehä III:sta matka kesti ~tunnin. Silloin tosin tarjonta oli vielä aika ohutta…toinen kenttä jossa olin jäsenenä oli Kymen Golf, joka oli juuri saanut uuden kentän aikaiseksi. Reilun tunnin kesti sinnekin suuntaan.
    Jos tällä hetkellä pitäisi valintaa tehdä, niin aika pitkälle menisin suunnan ehdoilla. Vähimmäisvaatimuksena 2×18 reikää. Todennäköisimmät valinnat olisivat idässä Talma, ’pohjoisessa’ Master ja lännessä Pickala. Kehä III / Hämeenlinnantien nurkilta nousisi jo Kytäjäkin vaihtoehdoksi.

    #442719 Ilmoita asiaton viesti

    KL kirjoitti: (8.3.2011 22:00:06)
    Vaimon kanssa vuokrasimme taas pelioikeudet Talmasta, tämä on jo kuudes peräkkäinen kausi ja kahdeksas 10 vuoden sisään. Syyt ovat:
    1. Sopiva etäisyys; ajoaika max 25 min vuorokaudenajasta riippumatta
    2. Kaksi hyvää kenttää + par3 sekä erinomaiset harjoitusalueet
    3. Talmassa on ihan mukavaa porukkaa ja ehdottomana helmenä pidän Kapteenin Lettuiltoja (hyvä Pena!!)
    4. Vuokrahinta on varsin kohtuullinen tarjonnan huomioon ottaen
    5. Toimiston väki ja cädärit ovat siis KERRASSAAN UPEITA IHMISIÄ, mistä heille kaikille sulimmat kiitokset tässä ja nyt ja myöhemminkin!

    Minulla on osake SHG:ssä ja siellä olen pelannut monta kautta ja kentät ovat sielläkin kovasti mieleeni, joskin hyvin erilaiset (ja lyhyet) Talmaan verrattuna. Matka-aika sinne täältä Tikkurilasta vain on pahimmillaan tuplaten Talmaan verrattuna, joten vähän on huono valinta nykyisellään. Kaiken lisäksi Lakiston remontti on vaikuttanut tilanteeseen SHG:n suuntaan epäsuotuisasti.

    Pelattuani ilmeisesti joskus kanssasi Talmassa ihmettelen valintaasi. Tuskailit huonoja griinejä keskellä kesää. Golflehdessä pelaajakyselyssä arvioitiin kentän ehkä tärkeimmäksi asiaksi kunnon griinit ja niitä ei ole Talmasta löytynyt vuosiin.

    #442720 Ilmoita asiaton viesti

    TeeUrpo kirjoitti: (9.3.2011 10:33:16)

    J.O.K. kirjoitti: (8.3.2011 23:06:02)
    Nurmijärvi jo yli kymmenen vuoden ajan. Asuinpaikkakuntaani ajatellen lähellä olisi lukuisia muitakin varteenotettavia kenttiä, mutta pidän Nurmijärven rennosta ja välittömästä ilmapiiristä sekä klubihengestä. Omat lapset vaikuttavat myös tuohon valintaan ja Nurmijärvellä valmennustoiminta on laadukasta. Pelaamaan pääsee suht helposti. 3 vaihtelevaa ysiä, joista yksi aina palloränninä sekä varmasti suomen paras, kaikille avoin Par3 -rata. Kentät yleensä hyvässä kunnossa ja greenien kunto jopa erinomainen. Valittiin vuoden golfseuraksi 2008, joten tuo kertoo aika paljon.

    Varmaan hyvä valinta kentäksi. En vain ymmärtänyt forumin jollain sivulla ollutta pelioikeuskirjelmää, jossa kerrottiin, että jotkut voivat varata aikoja palloränniin. Ymmärsinkö oikein ja miten se toimii ylipäätään.

    Eiköhän se toimi samallalailla, kuin Pickalassa. Se vanha fyysinen palloränni, on nykyään Caddiemasterilla oleva lista, jota täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Tällöin ränniinkin saadaan ruuhka-aikaan lähtemään mahdollisimman paljon täysiä ryhmiä. Eikä 1.tiillä tarvitse olla startteria yhdistämässä ryhmiä.
    Jäsenille on sitten annettu mahdollisuus ’varata’ paikanpäällä joku muu, kuin seuraava vapaa lähtöaika, jolloin ehtii poiketa vaikka rangella ennen starttia.

    #442721 Ilmoita asiaton viesti

    Itse vaihdoin Pickalasta kovasti ja mielestäni pääosin aiheettomasti parjattuun Peuramaahan ja olen kyllä ollut tyytyväinen. Erona Pickalaan pidempi pelikausi ja kenttien huomattavasti parempi kunto. Pickalan Forestia ja sen keskikesän kuntoa ja viehättävyyttä tulee tosin välillä ikävä.

    #442722 Ilmoita asiaton viesti

    minun valintani on Nurmijärvi, neljättä vuotta putkeen
    -lähin kenttä
    -todella hyvä ja motivoiva pro
    -pidän suuresti näkymästä kun ajaa kentän lomitse parkkipaikalle
    -välitön ja leppoisa tunnelma klubilla
    -hyvin hoidettu kenttä
    -haastavat viheriöt
    -hyvin hoidetut kentät
    -3 hyvin erilaista 9-reijän kentää
    -mukava (ja varmaan suomen paras) par-3 kenttä
    -panostaa paljon omiin jäseniin
    -todella laadukas juniorityö

    #442723 Ilmoita asiaton viesti
    KL

    TeeUrpo kirjoitti: (9.3.2011 10:37:24)

    KL kirjoitti: (8.3.2011 22:00:06)
    Vaimon kanssa vuokrasimme taas pelioikeudet Talmasta, tämä on jo kuudes peräkkäinen kausi ja kahdeksas 10 vuoden sisään. Syyt ovat:
    1. Sopiva etäisyys; ajoaika max 25 min vuorokaudenajasta riippumatta
    2. Kaksi hyvää kenttää + par3 sekä erinomaiset harjoitusalueet
    3. Talmassa on ihan mukavaa porukkaa ja ehdottomana helmenä pidän Kapteenin Lettuiltoja (hyvä Pena!!)
    4. Vuokrahinta on varsin kohtuullinen tarjonnan huomioon ottaen
    5. Toimiston väki ja cädärit ovat siis KERRASSAAN UPEITA IHMISIÄ, mistä heille kaikille sulimmat kiitokset tässä ja nyt ja myöhemminkin!

    Minulla on osake SHG:ssä ja siellä olen pelannut monta kautta ja kentät ovat sielläkin kovasti mieleeni, joskin hyvin erilaiset (ja lyhyet) Talmaan verrattuna. Matka-aika sinne täältä Tikkurilasta vain on pahimmillaan tuplaten Talmaan verrattuna, joten vähän on huono valinta nykyisellään. Kaiken lisäksi Lakiston remontti on vaikuttanut tilanteeseen SHG:n suuntaan epäsuotuisasti.

    Pelattuani ilmeisesti joskus kanssasi Talmassa ihmettelen valintaasi. Tuskailit huonoja griinejä keskellä kesää. Golflehdessä pelaajakyselyssä arvioitiin kentän ehkä tärkeimmäksi asiaksi kunnon griinit ja niitä ei ole Talmasta löytynyt vuosiin.

    En ole samaa mieltä tuosta väitteestäsi viimeisessä virkkeessä. Viime kesänä tilanne oli vaikea pitkälle kesään tautitilanteen vuoksi. Ruohoa ei päästy lyhentämään normaalissa rytmissä ja viheriöt olivat todella hitaat vielä keskikesälläkin. Loppukesää kohden tilanne kohentui merkittävästi ja ainakin minä olin aivan tyytyväinen.

    Sen sijaan aikaisempina kesinä tilanne on pääosin ollut mielestäni hyvä, joskin muutama ongelmagriini Talmassa on (mm. Master 3, Laakso 10). Mitä olen pelannut muilla kotomaan kentillä niin peruskenttien viheriöt ovat samaa tasoa Talman kanssa, huippukentät ovat sitten asia erikseen.

    Jos vaihtoehtoja lähtee punnitsemaan, niin suunnilleen saman tai lyhyemmän ajomatkan päästä löytyvät lähinnä SHG, Keimola, Ringside, Paloheinä, Hiekkaharju, Tuusula, Nevas ja ehkä vielä Master Golf. Kehä III:n varrella olevilla kentillä on meiltä päin kuljettaessa ruuhkaongelma, jota Talmaan ajettaessa ei koskaan ole. P-heinä ja HieG eivät ole realistisia vaihtoehtoja ja Tuusulassa on vain yksi kenttä. Nevas taas ei layoutiltaan eikä sen paremmin kunnoltakaan houkuttele vakikäyttäjäksi, eikä sielläkään ole kuin 18+9 reikää. Keimola olisi aika kivan matkan päässä, mutta minuun ei todellakaan iske Kirkan pallorännisysteemi.

    Siispä jäljelle jää Talma, joka pienistä puutteistaan (joita siis jokaisella kentällä on) huolimatta on ollut hyvä ratkaisu. Ja mitä tulee johonkin lehden kyselyyn, niin siitä ei voi lukea omaa vastaustani. Toki viheriöiden kunto ja laatu ovat tärkeitä, mutta niin monta muutakin tärkeää asiaa painaa vaa’assa, minkä johdosta kentän valinta on ainakin minulle usean vaikuttavan tekijän summa ja siksi myös aina jonkinlainen kompromissi. Tällä mennään toistaiseksi, joten tervetuloa taas ensi kesänä mukaan kierrokselle!

    #442724 Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Pelioikeudet Aulangolle ja Tawastiin. Syynä sijainti ja hyvät peli(ryyppy)kaverit.

    #442725 Ilmoita asiaton viesti
    EFC

    Hyvinkäällä (Hyg) se seuraavakin kausi tulee pelattua.
    Syitäkin kentän valinnalle perättiin: kentän läheisyys ja lukuisa joukko tuttuja vuosien varrelta painaa vaakakupissa, kentän kohtuu kunto (viime kesää lukunottamati), loistava pro-tarjonta, hyvä klubiravintola ja leppoisa maalaiskentän tunnelma, niin ja oonhan mä siellä osakas :).
    Toki negatiivistäkin löytyy, joista pahimpana voi mainita vuosi vuodelta pitenevät kierrosajat. Onneksi itsellä on hieman pelivaraa valita omia peliajankohtia.

    #442726 Ilmoita asiaton viesti

    Yhteensä 6-7 vuotta ensin vuokralla ja sittemmin osakkaana Vuosaaressa. Miksi siellä eikä muualla?
    1. sijainti
    2. sijainti
    3. pitkä pelikausi
    4. ainutlaatuinen links-kenttä (kenttäremontti nosti tasoa)
    5. asiallinen ja mutkaton seuratoiminta – ei turhaa pönöttämistä

    #442727 Ilmoita asiaton viesti

    EFC kirjoitti: (9.3.2011 13:42:24)
    Hyvinkäällä (Hyg) se seuraavakin kausi tulee pelattua.

    Mäki ostin just osakkeen sinne. Nyt voi muakin kaikki siellä tervehtiä… 😉
    Jaa miksi sieltä? Lähin kenttä, paljon tuttuja. Muutamia raivostuttavia ja mentaalisesti hankalia väyliä…

    #442728 Ilmoita asiaton viesti

    Kolmas kausi alkaa Kytäjällä. Vaikka ei olekaan lähin kenttä niin kokonaisuus omaa luokkaansa. Kaksi loistavaa kenttää, hyvä klubi & ravintola, mutkaton meininki (ei turhaa jäykistelyä).

    #442729 Ilmoita asiaton viesti

    No Meri-Teijolle tietenkin, kun siinä on vieressä hyvät kalavedet. Ja kesämökki näitten vesien äärellä. Ja kausi on pitkä ja kenttä on aina hitsin hyvässä kondiksessa. Varsinkin greenit ja väylät. No väylät ehkä kesemmällä, mutta greenit jo Vappuna. Myös yltäkylläiset mustkkamaat levittäytyvät kentän ympäristössä ja sieniä on varsinkin syksyisin.

    Lisäksi jäsenistö on vallan mukavaa, eikä unohtaa sovi edellistä, karismaattista kapteenia, joka ei kyllä kenellekään lettuja paistanut, vaan söi kaiken itse, minkä hänestä saattaa huomatakin.

    #442730 Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Johtaja XXL kirjoitti: (9.3.2011 16:01:29)
    Lisäksi jäsenistö on vallan mukavaa, eikä unohtaa sovi edellistä, karismaattista kapteenia, joka ei kyllä kenellekään lettuja paistanut, vaan söi kaiken itse, minkä hänestä saattaa huomatakin.

    Mitä?? Onko Kapteeni vaihtunut? Ainakin se edellinen oli saakelin hyvä kynämies (vai sanoisko näppismies). Hymiö…

    #442731 Ilmoita asiaton viesti
    ts

    TeesHot kirjoitti: (9.3.2011 16:34:02)

    Sanoisnpa jopa että Herrasmies kaiken lisäksi

    #442732 Ilmoita asiaton viesti

    Kotsuomessa idän suunnalla on osake ja pelioikeus hyvää juniorityötä tekevällä kentällä. Vapaa-ajan paikan lähimmät kentät ovat Kytäjä ja Hyvinkää. NGK:ssa olen pelaillut vaihtelevasti alusta asti 20 vuotta, muinoin GF:llä, sittemmin lipuilla ja vuokrapelioikeudella. Viime vuonna vuokrapelioikeudella ei ollut rajoituksia prime time aikoihin eikä varaukseen. Onko nyt?

    Onko Kytäjän vuokrapelioikeudella rajoituksia ajanvaraukseen yms verrattuna omalla osakkeellaan pelaavaan? Jos ei, voisi sijoittaa vuoden S-bonuksensa siihen.

    Hyvinkään rangella käyn useinkin samalla reissulla, kun on ajettava porukoita Riksun asemalle/asemalta.

    #442733 Ilmoita asiaton viesti

    Yhdeksäs vuosi Peuramaalla alkamassa. Espoon itäreunalla asuvana vaihtoehtoja olisi useita. Vaihto ei ole kuitenkaan edes kävissyt mielessä, sillä

    Millä muulla kaksikenttäisellä golfyhtiöllä vastike on 390 euroa ja kenttien kunto kuitenkin parempi kuin hyvä, pelikausi pisimpiä Suomessa, harjoittelumahdollisuudet erinomaiset, mm kelpo par-3-kenttä et cetera?

    Vastikkeen huokeudesta huolimatta kenttiä kehitetään, esim. Porkkalaa ei enää tunnista samaksi kuin se oli aloitettaessa. Klubitaloa on remontoitu kaksi vuotta, par-3-kentän ehostus alkaa jne. Yhtiö on velaton ja taloudellinen tulevaisuus on muutoinkin hyvin valoisa. Mahdollisuudet mennä kentälle paranevat oleellisesti uuden moottoritien pätkän pian auetessa.

    Kun edellä olevaan lisätään erinomaisen osaava ja muutoinkin miellyttävä henkilökunta ja mukava pellaajaporukka, ei voi kuin harmitella, ettei kevääntulo etene.

    #442734 Ilmoita asiaton viesti

    Pecos Bill kirjoitti: (9.3.2011 18:09:05)
    Kotsuomessa idän suunnalla on osake ja pelioikeus hyvää juniorityötä tekevällä kentällä. Vapaa-ajan paikan lähimmät kentät ovat Kytäjä ja Hyvinkää. NGK:ssa olen pelaillut vaihtelevasti alusta asti 20 vuotta, muinoin GF:llä, sittemmin lipuilla ja vuokrapelioikeudella. Viime vuonna vuokrapelioikeudella ei ollut rajoituksia prime time aikoihin eikä varaukseen. Onko nyt?

    Onko Kytäjän vuokrapelioikeudella rajoituksia ajanvaraukseen yms verrattuna omalla osakkeellaan pelaavaan? Jos ei, voisi sijoittaa vuoden S-bonuksensa siihen.

    Hyvinkään rangella käyn useinkin samalla reissulla, kun on ajettava porukoita Riksun asemalle/asemalta.

    Kytäjän vuokrapelioikeuteen vastaus. Ei ole. Viime vuoden vuokrapelioikeusesite löytyy Kytäjän sivuilta ketjusta Pelaaminen > Hinnasto. Siellä kun vierittää näyttöä alas löytyy tuo esite. Toimistolla kertovat varmasti, josko on muutoksia tähän vuoteen.

    #442735 Ilmoita asiaton viesti

    Pecos Bill kirjoitti: (9.3.2011 18:09:05)
    NGK:ssa olen pelaillut vaihtelevasti alusta asti 20 vuotta, muinoin GF:llä, sittemmin lipuilla ja vuokrapelioikeudella. Viime vuonna vuokrapelioikeudella ei ollut rajoituksia prime time aikoihin eikä varaukseen. Onko nyt?

    Ei ole, eikä ainakaan minun aikanani ole koskaan ollut. Osakkaaseen nähden merkittävät erot ovat, ettei ole saanut noita vaihtopelioikeuksia, etuja Klubiravintolaan eikä greenfee alennuksia omille vierailleen.

    #442736 Ilmoita asiaton viesti

    TeesHot kirjoitti: (9.3.2011 16:34:02)

    Mitä?? Onko Kapteeni vaihtunut?

    On vaihtunut, aikansa kutakin, näes. Edellinen kapteeni jatkaa kuitenkin kilpailutoimikunnassa (committee) ja tulee olemaan läsnä auringontarkkana startterina ja pienemmissä kisoissa tuomarina, jakaen oikeamielisiä tuomoita kuten itse kuningas Salomo aikoinaan!

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 71)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.

Etusivu Foorumit Yleistä GALLUP: Mille kentälle pelioikeus ja miksi?