26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Etiketin mukainen pukeutuminen – harmi vai hyöty

Etusivu Foorumit Yleistä Etiketin mukainen pukeutuminen – harmi vai hyöty

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 37)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #190348 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Keskustelu golfpukeutumisesta herättää usein palstoilla voimakkaita tunteita. Närää synnyttää kenttähenkilökunnan puuttuminen pukeutumiseen varsinkin silloin kun liikutaan pukeutumisetiketin raja-alueilla. Mutta raja on kuitenkin aina johonkin asetettava. Tämä pätee myös golfpukeutumiselle. Tyylikäs ja hillitty pukeutuminen on osa golfkulttuuria. Pukeutuminen etiketin mukaisesti varmistaa sen, että voit kävellä sisään melkein mille klubille tahansa ja tuntea itsesi kuin kotona. Samaa asiaa ajaa myös muu etiketin mukainen käytös. Pukeutminen pitää siis ymmärtää elimellisenä osana golfin etikettiä. Pukeutuminen, turvallisuusajattelu, muiden pelaajien huomioiminen sekä kentästä huolehtiminen muodostavat kokonaisuuden jonka eri osa-alueet on oltava tasapainossa toistensa kanssa. Tästä syystä myös pukeutumiselle on oltava säännöt joita on noudatettava. Aika ja muoti muuttuvat ja myös golfpukeutuminen kehittyy. Mihin siis raja tällä hetkellä on asetettava?

    #518447 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Olen samaa mieltä, että raja on vedettävä johonkin. En kannata esim. pelaamista ilman paitaa tai uimahousuissa. Tai esim. naisilla bikinit häiritsisivät todella pahasti. Siis omaa peliäni.

    Mutta kuten totesit, pukeutuminen kehittyy. Mielestäni voisimme seurata maailman ja skandinavian johtavien golfmaiden (USA ja Ruotsi) esimerkkiä ja vapauttaa kauluksettomattomat t-paidat ja farkut pannasta. Tiedän, tiedän, että eliittiklubeilla ko. maissakaan ei hyväksytä em. asuja. Mutta jos PGA tourin kilpailussa hyväksytään kaulukseton paita (mielestäni ainakin J. Dalyllä on ollut joskus ihan tavallinen swetari), ei meidän tarvitse esittää hienompaa.

    Siitä olen eri mieltä, että pukeutuminen ja turvallisuusajattelu tai kentästä huolehtiminen olisivat jotenkin kytköksissä toisiinsa. Yhtä hyvin voisi väittää, että kaikki nuoret ovat huonokäytöksisiä, koska pukeutuvat niinkuin tekevät.

    Mutta hyvä keskustelunaihe, Jaska.

    #518448 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Jep, minulle sopii nykyiset ’säännöt’. Jos tingitään jostakin nyt niin mistä tingitään seuraavaksi jne. Kyllähän kauluksettomiakin paitoja ammattilaiset pitävät ja ne ovat siistejä, mutta aika helppoa on antaa hieman periksi ja pistää se kauluksellinen paita koska se on kohteliasta niin monia kanssapelaajia ja klubeja kohtaan. Pukeutumissäännöt tulivat muutama vuosi sitten myös biljardin pariin. Riippuen kilpailuista on asu oltava koodin mukainen. Tämä uudistus herätti myös närää joissakin pelaajissa – kuten arvata saattaa. Nyt asia on käsittääkseni hyväksytty ja sitä pidetään aika luonnollisena. Uudistuksen taustalla oli muistaakseni lajin ja sen maineen edistäminen ja kansainvälisyyden tavoittelu myös kotimaassa. Toivottavasti tulevat golfin harrastajat eivät jää tässä asiassa hopealle vaan osaavat ajatella myös lajin tulevaisuutta, muita pelaajia ja ehkä hieman perinteitäkin.

    #518449 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Vai että kauluksen pitäminen on ’kohteliaisuutta toisia ja klubia kohtaan’. Mielestäni kohteliaisuutta on oven avaus toiselle, pallon etsintään osallistuminen tms, mutta fossiilien ylläpitämien pukeutumiskoodien noudattamien on enemmänkin BS:a kuin ’kohteliaisuutta’.

    Golfissa kuin myös myös muussa toiminnassa noin laajemmin ottaen pitäisi avainajatuksen olla ’tarkoituksenmukaisuus’ . Sen tulkinnan voi jättää jokaiselle itselleen. Näinhän se (ainakin golfin osalta) tuntuu olevan perinteisimmissä golf-maissa.

    Toisaalta en ole vielä nähnyt paitaa, jossa ei jonkinlainen kaulus olisi. Näinhän esim. Tiger näyttää ajattelevan (tai Niken PR-kaveri)…

    #518450 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Yhdyn aiempien mielipiteisiin kauluspaitapakosta.

    Olisi hyvä uudistus sallia t-paidat ja farkut.

    #518451 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Sanot, että perinteisissä golfmaissa tarkoituksenmukaisuus ajaa etiketin ohi pukeutumisessa. Missähän näin on ?

    Kaikissa merkittävissä golfmaissa (myös Suomessa) on jokamiehen kenttiä, joilla ei ole juurikaan dress codea. Uuno Turhapurot voivat aivan vapaasti mennä pelaamaan näille kentille.

    Kaikilla hyvillä ja arvostetuilla kentillä on dress codensa, koska se on osa tätä lajia ja toisen huomioonottamista.

    #518452 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Mun mielestä pukeutumiskoodia voisi muuttaa seuraavanlaiseksi:

    Kisoissa: pitää olla kauluspaita

    Harkkarundeilla: pitää olla väh. T-paita

    Rangella: ei koodia eli esim. ilman paitaa ok.

    #518453 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Olen luonteeltani casual-pukeutuja ja viihdyn parhaiten farkuissa ja T-paidassa. Minua ei hirveästi haittaisi farkuissa pelaavat lajitoverit.

    Itse pukeutuisin edelleen nykyiseen tapaan, vaikka minkäänlaisia etikettivaatimuksia ei olisikaan.

    Täytyy tunnustaa että syyt ovat itsekkäät:

    Golf-vaatteet ovat osa henkistä valmistautumista kierrokseen ja osa rutiinia. Aivan samalla tavalla kuin lätkää pelatessani kamojen päällelaitto kopissa on riitti ja ajatukset siirtyvät automaattisesti peliin ja irti muista asioista.

    #518454 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    PKy

    En suuremmin kannata etikettien muuttamisia, mutta onko siistissä T-paidassa pakko olla kaulukset.

    Sitten pöyristyttävä esimerkki omasta seurastani, seniori valvojamme on useammallekin nuorelle naiselle huomauttanut, että liian kireitä shortseja eikä liian paljastavia paitoja saa pitää. Nämäkin rajat ovat hänen mielipiteitään. Ilmeisesti golf kentällä on oltava pukeutuneena löysiin ja peittäviin vaatteisiin ilmalla kuin ilmalla.

    #518455 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Mielestäni siisti asustus riittää. Kauluksetonkin paita voi olla siisti ja kauluksellinen epäsiisti. Tällainen siistin pukeutumisen kulttuuri on kuitenkin hankalampi valvoa ja toteuttaa kuin nykyinen.

    TIMKE

    Mielestäni ilman paitaa kulkeminen pitäisi kieltää lailla myös golfkentän ulkopuolella uimarantoja lukuunottamatta.

    #518456 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Rangekuukkeli on oikeilla linjoilla, siisteys kunniaan.Suurin osa meistä pukeutuu asiallisesti tilanteen mukaan, mutta kovin usein juuri golf-kentällä törmää näihin setiin jotka ovat tulleet suoraan kalareissusta, silakka roikkuu vieläkin rapalan 7 vuotta vanhan pikeen etutaskusta.

    Mutta kun kaulus löytyy tai ainakin puolikas siitä, etikettiä noudatetaan.En yhtään ihmettele jos nuoremmat haluavat muuttaa dresscodea, he sentään jaksavat nähdä sen pienen vaivan pukeutumisessa.

    Himassa voi vetää kalsarit puolitangossa (lempilajini), mutta kyllä etikettiä voisi noudattaa sanan varsinaisessa merkityksessä siellä missä sitä vaaditaan.

    Eli siisteys olisi parempi määre kuin kaulus, mutta mahdoton mitata.

    Eli ei muuta kuin cädäreille valtuudet huomauttaa tälle marginaaliryhmälle että ’ensi kerralla sitten siistit kuteet niskaan’.

    #518457 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Kieltämättä tuo ’siisteys’ olisi tärkeämpi määre asusteelle, mutta todella hankala määrittää. Ja tästä syystä myös erittäin vaikea valvoa.

    Voisi jopa olla niin, että tämän määrittelyn takia kentällä nähtäisiin vanhoista leviksistä leikattuja shortseja ja niiden käyttäjät pitäisivät niitä siisteinä sen takia, että ne ovat puhtaat!? Hieman karrikoitu esimerkki!?

    Tämän takia kaulukset on hyvä vaatimus, koska se on fyysinen ominaisuus ja näin ollen helposti valvottavissa. Mutta onhan se myönnettävä, että suuri osa kentillä näkyvistä kauluspaidoista on todella epäsiistejä!

    Tämä on todella hankala asia. Mielestäni kauluksia voisi pitää sääntönä, josta sitten voisi hieman luistaa! Eli ei niuhotettaisi vaikka kauluksia ei löytyisi! Sillä virallisesti dress coden muuttaminen löysemmäksi aiheuttaisi edelleen säännöstä luistamista ja silloin kentällä saatettaisiin nähdä ties mitä virityksiä!

    #518458 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Pukeudu vapaaksi,

    tässä mielestäni hyvä ajatus golfpukeutumiselle.

    Muistatko miltä tuntuu olla lomalla?

    Samalta tuntuu, kun pukeudut toimivaan ja asialliseen golfasuun. Olo on rento, vapaa ja huoleton.

    Toimiva asiallinen pukeutuminen on mielestäni hyväksi meille kaikille.

    Otetaan huomioon säävaihtelut ja lämpötilat kierroksen aikana, niin on hyvä olla mahdollisuus lisätä, tai vähentää vaatetta ilmojen mukaan.

    Pikeepaitaan on helppo yhdistellä neuleita ja slipareita, ei se mielestäni hankaloita lajiamme, vaikka olisimme hyvin ja asiallisesti pukeutuneita.

    Kyllä nykyajan golfmallistoista löytyy kaiken ikäisille ja kokoisille toimivia asusteita.

    Kyllä nuoretkin saavat kaupoista siistiä ja sopivia pikeepaitoja, ei ne kaulukset tiellä ole, ja nuorekkaita malleja löytyy aivan varmasti.

    Olis se vaikeeta jos ennen kierrosta pitäisi ensimmäiseksi miettiä mitä mulla on päällä.

    Ajattelin pudottaa händäriä pelaamalla paremmin tulevalla kaudella ja jättää muille epäolennaisten asioiden miettiminen.

    Terveisin LARE

    #518459 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Etiketin mukaisesta pukeutumisesta ei pidä lipsua! Tulevaisuudessa pukeutuminen tulee muuttumaan urheilullisempaan suuntaan, ja hyvä niin vai mitä? Tämä ei tarkoita, etteikö se silti olisi etiketin mukaista. Se on asiallista ja tarkoituksen mukaista!

    Pukeutumisessa tullaan ottamaan entistä enemmän huomioon lajin ja sään vaatimukset. Hyötyjänä ja nauttijana itse pelaajat. Lajin pariin tulevat nuoret/nuorehkot pelaajat mullistavat käytäntöä. Vaatefirmat kyllä ottavat huomioon etiketin vaatimukset. Pelaajalle itselleen jää sitten mielikuvituksen varaan miten hän haluaa yhdistellä tai viestittää pukeutumisellaan. Farkut, t-paidat yms. kuuluvat johonkin toiseen asia yhteyteen, ei golf-kentälle. Tästä tulee pitää kaikkien kiinni, sillä golfin perinteitä ei tule muuttaa, pukeutuminen on yksi niistä. Ei pitäisi olla epäselvää golfaajalle, mutta voi olla sellaiselle joka ei pelaa.

    #518460 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Tigerantero kirjoitti:

    ’sillä golfin perinteitä ei tule muuttaa, pukeutuminen on yksi niistä.’

    Faktahan kuitenkin on, että kukaan meistä nykyissä asussa ei olisi päässyt pelaamaan esim 100 vuotta sitten.

    Siis: Kaikki muuttuu pikkuhiljaa eikä asusteiden kehitys lopu tähän missä nyt ollaan. Meistä jokainen voi vain valita sen onko viemässä kehitystä eteenpäin vai jarruttamassa sitä.

    #518461 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Osallistunpa minäkin nyt ensi kerran keskusteluun.

    Naisen näkökulmasta voisin todeta etikettiä mukailevan eli ’kaulukset, noin polvipituiset lahkeet ja ainakin hartiat peittävät hihat sekä sen verran ilmavat että hengittävät ja antavat tilaa liikkua’ antavan ihan hyvät raamit pukeutumiselle vartalon peittämiseksi. Kuten eräs nimimerkki jo totesikin, liian paljastavat asut ja kireät topit kun saattavat aiheuttaa keskittymisen herpaantumista ainakin miespuolisissa kanssapelaajissa. Tosin myönnän itsekin syyllistyneeni hieman vartaloa myötäilevien asujen käyttöön silloin tällöin, ei kai kukaan kiellä pitävänsä katseista…

    Jos pelillisesti ajatellaan, on kuitenkin kaikkien etujen mukaista että ihmisillä on asialliset vaatteet jotka mahdollistavat urheilemisen ja siihen keskittymisen. En usko kireäasuisten avokaulaisten naistenkaan kovin hyvin pystyvän keskittymään putteihinsa jos kiimainen keski-ikäinen miehenjöllikkä tuijottaa neljä tuntia kuolaten…

    Ja lopuksi vielä, olen samaa mieltä monen kanssa siitä, että on mukavaa kun samaa lajia harrastavat ovat edes jotenkin yhtälaisesti pukeutuneita, kukin tyylillään ja materiaaleillaan, mutta niin että me kaikki kuitenkin erotumme upean urheilu- ja vapaa-ajan lajimme harrastajiksi ja rakastajiksi. Onhan esim. ratsastajillakin kaikilla omanlaisensa, tarkoitusta varten tehdyt housut

    #518462 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Mitäs ne kiimaiset katseet mutta Golf Magazine-lehden kyselyn mukaan 9% amerikkalaisista mies golfareista ja 4% nais golfareista on harrastanut seksiä golfkentällä!? Siis kyselyyn vastanneista.

    #518463 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Kyllä sopiva etiketti on ihan OK, mutta etiketinkin on kehityttävä maailman mukana.

    Itse aloittelin pelaamisen Afrikassa ja siellä paikallisella klubilla oli käytössä vanhojen siirtomaaherrojen aikainen etiketti, johon oli aika hassua ja samalla hauska sopeutua. Pitkät polvisukat (ehdoton vaatimus) tuntuivat kyllä 35 asteen helteessä aika hauskoilta shortsien kanssa. Vaimoni ei sen sijaan niinkään ihastunut astuttuaan vahingossa miesten baariin ja aiheuttaessaan pienenpuoleisen kaaoksen klubín etiketin vastaisella käytöksellään. Klubiin pääsy edellytti tietenkin kahden jäsenen suositusta, jotta uusi jäsen varmasti täytti etiketin vatimukset.

    #518464 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Jahah, onkos noista yucan prosenttiluvuista pääteltävissä, että osa miesgolfareista harjoitti seksiä keskenään golfkentällä? Vai mistä 5%:n vaje?

    #518465 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Miksi golfin pukeutumisetiketin täytyy olla jollain tavalla ’pyhä’ asia, jota ei voi muuttaa? Verrataanpa esimerkiksi tennikseen. Ei ole kovinkaan pitkää aikaa kun tenniksessä sallittiin vain puhtaan valkoiset peliasut. Wimbledon piti etiketistä viimeiseen asti kiinni. Verratkaapa esim Serena Williamsin nykyisiä peliasuja silloiseen etikettiin. Eikö Golffissakin voi tapahtua jotain muutoksia? Lenkkarit on tiukasti kielletty, mutta lenkkarimalliset golf-kengät ei. Tuliko lenkkareista etiketti-kelpoiset, kun niihin iskettiin piikit pohjaan? Onko Jesper Parnevikin pinkit pelihousut etiketin mukaisia? Liian usein etiketti kärjistetään housujen sivusaumojen malliksi, paidan kaulukseksi tai sen puuttumiseksi. Mielestäni etiketin raja-alueilla pitäisi olla vähän enemmän liikkumavaraa. Denim-farkkujen kielto on vielä ymmärrettävää mutta kuka guru määrittelee muista materiaaleista valmistetuista housuista, ovatko ne etiketin mukaisia vai ei. Minä en ainakaan. Mulle riittää, että asu on siisti ja muuten peliin sopiva.

    #518466 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    harmi mun mielestä kledjut ei oo niin tärkee juttu golffissa koska se ei vaikuta skoreen mä teen niin et jos on lämmin niin ykkösellä vedän sortseissa ja tee paidassa mut kakkosella heitän paidan pois ja tsimmarit esiin ni rusketus on paljon parempi eikä kukaan ruikuta ku ei nää klubilta mitä metsässä tapahtuu

    #518467 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Tomppa: *Mutta jos PGA tourin kilpailussa hyväksytään kaulukseton paita (mielestäni ainakin J. Dalyllä on ollut joskus ihan tavallinen swetari), ei meidän tarvitse esittää hienompaa.*

    Joopa joo.. se että tourilla on mukana poikkeus (ryyppäävä ja öykkäröivä alkoholisti) muiden joukossa, ei mielestäni tarkoita että tämä määrittää harrastelijoiden minivaatimukset. Ja miksi jenkeiltä pitäisi ylipäätään mitään omaksua? Niillä nyt on muutenkin tuo junttikulttuuri hallussa liiankin hyvin.

    #518468 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    No – sitten kun Sinullakin on parit major-voitot – voit varmastikin pukeutua eri tavalla… Siihen asti suosittelen Sinua noudattamaan klubisi sääntöjä…

    #518469 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    JD…siis minähän vain kommentoin Tompan väitettä ja itse olen todellakin sivistyneen pukeutumisen kannalla =)

    #518470 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    TDi

    Viime kesänä tuli huomautus pukeutumisesta caddielle, kun kaulus puuttui. Kuinka monella glubilla ohjeissa sanotaan, että säännöt koskevat myös caddietä vai koskevatko vain pelaajia?

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 37)
Vastaa aiheeseen: Etiketin mukainen pukeutuminen – harmi vai hyöty

Etusivu Foorumit Yleistä Etiketin mukainen pukeutuminen – harmi vai hyöty