-
JulkaisijaArtikkelit
-
Olen jättänyt 4 korttia tänä vuonna. Kuulun huippuun johon kuuluu 98% pelaajista. Kivaa, sama taitaa olla omassa kerhossa. Tietty omat tasoituskierrokset kiinnostaa myös.
Sekava uudistus. Entinen oli kätevä käyttää. Mun mielestä vertailut muihin ei pitäisi olla päällimmäisenä. Varmasti tässä on joku logiikka, ei vaan selviä helposti.
Sama se.
Kyseessä on puhtaasti golfiiton vakoiluohjelmisto, millä se seuraa pelaajien liikkeitä ja kerää dataa jota myydään eteenpäin. Sama mitä joku Tik Tok on Kiinalle.
Hirsalassa jätetään lähinnä vanhoja kunnon paperikortteja, aivan kuten ammatikseen pelaavat tekevät kilpailuissa.
Toisaalta sinne samaan kitaan eli kantaan menee myös pahvikortin tiedot. Virallisen tasoituksen ylläpito ei oikein muuten onnistu.
Google, yms myy meidät kanssa. Ja supisuomalainen Digi ja Väestövirasto. Olemme kauppatavaraa.
Silti olisi kiva jos uusi versio toimisi jouhevammin kuin entinen. Tulee vaan kuorrutuksena kaikkea tilastoa jota tavis voi ehkä joskus katsella mutta ei jaksa aina kiinnostaa.
Koko äppi oo toiminut moneen päivään. Tulee vaan ”Virhe. Jotain meni vikaan” ilmotus 😂
Itellä uusimman päivityksen jälkeen sovellus aukeaa ja kaatuu melkein heti. Hyvä päivitys.
Sain ladattua uuden version ja myös kirjauduttua sisälle. Siellä tulee tietoja ja tilastoja, mutta en löytänyt määritelmiä/kaavoja mistään.
Esimerkiksi minulla on tänä vuonna 0 kierrosta ja sama jakso viime vuonna 0. Tässä ilmeisesti mukana ne kierrokset, jotka olisin syöttänyt 6.4. mennessä kumpanakin vuonna. Seurasijoitus on 45 % – mutta mitä se mahtaa tarkoittaa? Entä kansallinen sijoitus 48 % (en usko, että kansallisesti kovin monikaan olisi syöttänyt tasoituskierroksia tähän systeemiin.
Oma tasoitukseni seurasijotus on 11 % omassa seurassa ja 7 % koko maassa. Mitäköhän tämä mahtaa tarkoittaa. En voi uskoa, että kaikkien jäsenten joukossa olisin 7 %:n joukossa, kun ottaa huomioon kuinka moni pelaaja on yli 36 tasoituksella koko jäsenmäärästä. Vai onko mukana vain ne golfarit, jotka ovat syöttäneet tasoituksia järjestelmään. Myös historia-graasissa on sinisiä pisteitä, punaisella ympyröity tulos, keltaisella ympyröity tulos ja vihreällä ympyröity tulos. Ne nuo ympyröidyt numerot eivät kuitenkaan kuvaa tasoituksen max-min arvoja eivätkä tasoitustulosten max-min arvoja. Mitäkähän ne mahtavat kuvata?
Onpa erikoinen sovellut ja ketäköhän varten nuo tuollaiset epämääräiset tilastot ja graafit on oikein suunniteltu?
Tällaiset ”kehitykset”, mitä uusin eBirdie-sovellus on, saa aina ihmettelemään toimeksiantajan motiivia. Tätä kun selailee, ei voi kuin ihmetellä, että miksi?!
Oli olemassa toimiva sovellus, mutta nyt kun sitä on ’kehitetty’ niin toiminnot ovat menneet huonompaan suuntaan. Sovelluksen kun avaa niin se heittää minulle ”greencardin”, joka oli joskus voimassa, vaan ei uusinta korttia. Tilastoista kun katsoo menneitä kierroksia niin löytyy nappi ”scorecard” mutta sitä painamalla aukeaa tyhjä sivu, tuloskortista ei tietoakaan. Satun käyttämään sovelluksen ruotsinkielistä versiota, jonka olemassaolosta tietty pitää olla kiitollinen. Tosin näyttää siltä, kun joku on tehnyt käännöstyötä jonkun onnettoman 80-luvun peruskoulun kurssin pohjalta. Arvaan lisäksi, että projekti on liitolle maksanut useita kymmeniä tuhansia euroja. Varsin hyvä päivitys.
Mulla on tänä vuonna 3 tasoituskierrosta. Viime vuonna 30. Näillä tiedoilla kierrosmääräni on top 98% seurassa. samoin Suomessa. Ylhäällä on i nappi mutta siellä on lähinnä yleistä höpinää.
Kotikenttä ei ole edes auki joten onko seuran 98% tosiaan jättäneet paljon kortteja, epäilen. Ja epäilen että suurin osa ei viime vuonna jättänyt 30 korttia tai enemmän.
Ei aukene mitä tarkoittaa eikä toisaalta niin hirveästi kiinnostakkaan.
Oma kierroshistoria tulee tosi monen painalluksen jälkeen ja laskennassa mukana olevat kierrokset on merkitty tosi himmeällä ympyrällä. Helkkari, väritkin olisi olleet käytettävässä ..
Haluan oman kierroshistoriani yhdellä painalluksella etusivulta ja laskennassa mukana olevat merkittynä niin että ne havaitsee selvästi. Green card sivuun aloituksesta. Ei siinä ole mitään muuttuvaa tietoa toisin kuin jäsenkortissa. Tilastoissa pitää olla jotain tolkkua eikä ne saa olla päällimmäisenä . Voi voi sentään.
PP: Oma tasoitukseni seurasijotus on 11 % omassa seurassa ja 7 % koko maassa. Mitäköhän tämä mahtaa tarkoittaa.
Jos seurassasi olisi 1000 jäsentä, joilla on tasoitus, sinun sijoituksesi tasoitusrankingissa olisi T110. Tarkastin tulkintani onan seurani Nexgolf tasoitushaku-toiminnolla.
”Jos seurassasi olisi 1000 jäsentä, joilla on tasoitus, sinun sijoituksesi tasoitusrankingissa olisi T110. Tarkastin tulkintani onan seurani Nexgolf tasoitushaku-toiminnolla.”
Joo, näyttäisi myös siltä, että kun Suomessa on noin 13.000 single-tasoituksellista, niin tuo 7 % täsmää suht hyvin myös sen kanssa. Eli ns. paremmuusjärjestys. Sen sijaan tuo pelikierrosten sijoitus perustuu kaiketi pelattujen tasoituskierrosten + eBirdieen syötettyjen ei-tasoituskierrosten suhteen – näin oletan. Seurasijoitus on 45 %, mikä tarkoittanee sitä, että reilu puolet oman seuran jäsenistä on syöttänyt tasoituskierroksia tänä vuonna … aika yllättävää.
Minulla on 8 jotain kautta systeemiin tullutta tasoituskierrosta vuonna 2024. Kierrosmääräni on sekä seuran että valtakunnan top 48 %. Jos tuo 48 % olisi vertailu seurani kaikkiin tasoituksen omaaviin pelaajiin, tarkoittaisi se että n 1000 pelaajaa olisi jättänyt vähintään kahdeksan tasoitustulosta. En pysty tarkastamaan lukua, mutta en usko, että näin olisi. Epäilen, että kierrosmääräni peilataan siihen joukkoon, jotka ovat ylipäätään jättäneet tasoituskirerroksia vuonna 2024.
Näitä voi arvailla miten vaan. EHKÄ jossain on joku manuaali jossa nämä on kerrottu. Ohjelman helppi teksteistä ei löydä. Eikä oikein jaksaisi kiinnostaa tällainen ATK.
Korvanappitiedon mukaan keskusrikospoliisi olisi kiinnostunut erään golfliiton työntekijän mahdollisesta törkeästä tietosuojarikoksesta, liittyen juuri täällä mainittuun facebook-ryhmään.
4par: ”Minulla on 8 jotain kautta systeemiin tullutta tasoituskierrosta vuonna 2024. Kierrosmääräni on sekä seuran että valtakunnan top 48 %.”
Minunkin kierrosmääräni on top 48% maassa Finland, vaikka kierroksia vuonna 2024 oli vain 3.
Olemmeko siis eBirdien tilastoissa samassa kategoriassa: v. 2024 korkeintaan 8 tasoituskierrosta pelanneet, tms? (Vuonna 2020 Suomessa pelattiin 1250 000 WHS-tasoituskierrosta eli keskimäärin 8 kierrosta SGL:n jäsentä kohden. Tuoreempaa tilastoa en löytänyt.)
Epäselväksi jää. Kyllä eBirdiessä esitettyjen prosenttilukujen laskentaperusteet tulisi jossain kertoa, jottei tarvitse arvailla.
P.S. https://golf.fi/material-bank-post/vuosikertomukset/
Golfarit pelasivat siis viime kaudellakin keskimäärin 8 tasoituskierrosta. Vuosikertomuksista selviävät myös golfarien tasoitusjakaumat.Isäukkovainaa tapasi sanoa ett tekevälle sattuu ja kun usein sattuu niin tottuu.
Ilmeisesti liiton ATK:ssa on totuttu siihen ett vtuixmän. Sivulla ei ole mitään palautelaatikkoa tms. Ei kiinnosta.
Kai tuon kanssa voi toimia mutta aika hölmö se on.
Vanha eBirdie vaihtui pyytämättä uuteen. Aikaisemmin oli käsketty uudistaa Golf Id. Avattuani uudella idlläni uuden eBirdien en saanut vanhoja tasoituskierroksiani näkyviin ja valitin asiasta Golfliiton yhteyshenkilölle. Hän arveli, että appissa on jokin bugi ja lupasi yrittää asian korjaamista. Muutaman päivän kuluttua bugi olikin kadonnut ja nyt vanhat kierrokseni ovat näkyvissä. Uusia en vielä ole päässyt syöttämään, joten tasoituslaskennan toimivuudesta ei minulla ole näyttöä.
Mikä tässä nyt on? Olen yrittänyt eilen ja tänään turhaan sisään. Se aukeaa normaalisti ja näyttää tasoituksen, mutta sitten sammuu ja tulee teksti ”ebirdie pysähtyy toistuvasti”. Viime vuonna minulla ei ollut tämän sovelluksen kanssa yhtään ainoaa ongelmaa. Mikähän ”parannus” siihen nyt on tehty?
-
JulkaisijaArtikkelit
Esillä 18 viestiä, 1 - 18 (kaikkiaan 18)
Esillä 18 viestiä, 1 - 18 (kaikkiaan 18)