26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Dropattu pallo osuu tiitikkuun

Etusivu Foorumit Säännöt Dropattu pallo osuu tiitikkuun

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 97)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • KL

    Tämä asia on voinut olla täällä esillä ennenkin, mutta mielenkiintoisen videon nähtyäni ajattelin heittää kysymyksen lukijoiden harmiksi. Pelaaja merkitsee droppialueensa rajat tiitikuilla ja droppaa pallonsa. Pallo osuu aivan ensimmäiseksi yhteen tiitikuista ja kimpoaa siitä sääntöjen määrittelemän sallitun alueen sisäpuolelle. Pitääkö droppi uusia, koska se ensimmäiseksi osui tiitikkuun?

    ts

    KL kirjoitti: (22.7.2012 22:03:48)
    Tämä asia on voinut olla täällä esillä ennenkin, mutta mielenkiintoisen videon nähtyäni ajattelin heittää kysymyksen lukijoiden harmiksi.

    Pelaaja merkitsee droppialueensa rajat tiitikuilla ja droppaa pallonsa. Pallo osuu aivan ensimmäiseksi yhteen tiitikuista ja kimpoaa siitä sääntöjen määrittelemän sallitun alueen sisäpuolelle.

    Pitääkö droppi uusia, koska se ensimmäiseksi osui tiitikkuun?

    Sääntöhän sanoo että pallon pitää osua ensimmäiseksi maahan tuolle alueelle. Jos eivät sitten ole jotain omituista tulkintaa asiasta päättäneet tehdä niin tuon mukaan panisin uusimaan.

    KL

    ts kirjoitti: (22.7.2012 22:10:26)

    Eivät sano. Luepa uudelleen 😉

    Muistaakseni tuossa PGA:n (vai oliko ET:n) kisassa dropattiin uudestaan aika monta kertaa, ties minkä säännön perusteella.

    ts

    KL kirjoitti: (22.7.2012 22:14:04)

    Eivät sano. Luepa uudelleen 😉

    Niin, sehän sanoo vaan että sen pitää osua ensimmäisenä tuolle kentän osalle. Itse tulkitsen sen tarkoittavan kentän rakennetta eikä mikään pelaajan sinne kylvämä tuota kriteeriä täytä. Maan pinta oli toki väärä ilmaus tuossa, koska puskakin kelpaa, mutta tuossa tilanteessa se on maan pinta.

    A ball when dropped must first strike a part of the course where the applicable Rule requires it to be dropped. If it is not so dropped, Rules 20-6 and 20-7 apply.

    KL

    ts kirjoitti: (22.7.2012 22:34:52)

    No niin, tulihan se sieltä. Miinusta tulee enää kupletin juonen paljastamisesta tyystin ennen aikojaan.

    Kysehän on siis tästä. Pelaaja (Zach Johnson) on kuvien perusteella huuli pyöreänä, mutta onneksi tuomari sentään tuntee säännöt eikä epäröi hetkeäkään. Kommentaattoritkin ovat sentään edes hieman hajulla, mutta miten olisi käynyt Ahomaa-Piltz -kaksikon kohdalla…?

    Ei tarvitse uusia, vaan mailaa käteen ja menoksi. Ensinnäkin tiitikku ei ole pelaajan varuste, kun sitä käytetään droppausalueen merkintään. Toiseksi, pallon on täytynyt osua ensiksi ’tuolle kentän osalle’, koska se kimposi oikeaan suuntaan. (tai sitten ruvetaan halkomaan hiuksia, ettei koko pallo osunut…)

    Aha, väärän vastauksen kirjoittaminen kesti niin kauan, että oikeakin ehdittiin jo julkaista.

    KL

    Takatii kirjoitti: (22.7.2012 22:52:18)
    Ei tarvitse uusia, vaan mailaa käteen ja menoksi. Ensinnäkin tiitikku ei ole pelaajan varuste, kun sitä käytetään droppausalueen merkintään. Toiseksi, pallon on täytynyt osua ensiksi ’tuolle kentän osalle’, koska se kimposi oikeaan suuntaan. (tai sitten ruvetaan halkomaan hiuksia, ettei koko pallo osunut…)

    KL kirjoitti: (22.7.2012 22:03:48)
    Pallo osuu aivan ensimmäiseksi yhteen tiitikuista …

    Ei ole hiusten halkomiseen mitään tarvetta, riittää että lukee alkuperäisen tekstin huolellisesti 😉

    KL kirjoitti: (22.7.2012 22:58:04)

    onko jotain kerrottu, mitä videolla itse asiassa tapahtui? Pitää muistaa, että pelaaja toimi tilanteessa tuomarin ohjeiden mukaan, joten hän toimi oikein, vaikka olisi toiminut sääntöjen vastaisesti. On olemassa deccari, joka koskee hanskan käyttöä alueen merkitsemiseen, jossa on sanottu, että tilanne olisi ratkennut toisin, jos olisi käytetty tiitä.

    ts

    vieraspelaaja kirjoitti: (23.7.2012 0:04:28)
    [

    Siinä deccarissa on eri tilanne ja ratkaisu tapahtuu eri perusteella ja itse asiassa siinä ei puhuta tiistä mitään, mutta pääteltävissä on kyllä että eri tilanne olisi.

    Eli tuo deccari on säännön a-kohdan tilanteesta eikä kohdan b, kuten tämä case

    ts kirjoitti: (23.7.2012 4:57:36)

    säännön mukaan droppi on uusittava, jos pallo pudotettaessa touches any person or the equipment of any player before or after jne. kun merkkaamiseen käytetty Tii ei ole pelaajan varuste, osuiko pallo pelaajaan vai ehkä alueen ulkopuolelle tai kierikö se lähemmäs lippua, kun droppi uusittiin? Merkki on voitu asettaa alueen ulkopuolelle.

    ts

    vieraspelaaja kirjoitti: (23.7.2012 7:15:37)

    Sotket nyt kohdat a ja b.

    Tuossa deccarissa otetaan kantaa vain siihen jos pallo dropatessa osuu varusteisiin ja todetaan, että hanska on varuste, eikä pieni esine, kuten tii mualla määritellään.

    Säännön kohta taas kertoo, että dropattaessa pallon on ensimmäiseksi osuttava kentän sille alueelle, johon droppi pitää suorittaa. Jos se osuu tiihin, tuo ehto ei ole täyttynyt.

    Ja taas pieni ajatus sääntöjen henkeen ja miksi näin: Tuolla tavoin poistetaan pelaajalta mahdollisuus kikkailemalla saada pallo käyttäytymään toisin kuin mitä kentän olosuhteet antavat myöten. Esim droppaamalla tiihin pehmeän maan sijaan, pallon saisi helposti vierimään/pomppaamaan kauemmas ja edullisempaan paikkaan.

    ts kirjoitti: (23.7.2012 7:43:41)

    jokin syy on ollut siihenkin, miksi on katsottu, että merkki-Ti ei ole varuste, ja miksi kattavassa listassa uusimistilanteita tätä tilannetta ei ole mainittu. Jos säännön henki olisi se, minkä sen väität olevan, myösmerkki-Tii olisi varuste ja siihen osunut droppi uusittaisiin aina.

    ts

    vieraspelaaja kirjoitti: (23.7.2012 8:31:07)

    Edelleen sulla menee sekaisin kohdat a ja b. Tuossa tapauksessa siis dropin uusimiseen ei johda varusteeseen osuminen, vaan etä pallo ei pudotessaan ensin osu kenttään vaan johonkin ylimääräiseen.

    Tuo deccari käsittelee tilannetta, jolloin pallo osuu ensin kenttään ja sitten hanskaan. Silloin tiitä ja hanskaa käsitetllään eri tavoin, koska tii ei ole varuste, mutta hanska on.

    ts kirjoitti: (23.7.2012 8:42:20)

    mikä olikaan kentän määritelmä? Onko sen mukaan rajojen sisällä jotain, joka ei kuulu kenttään?

    KL

    vieraspelaaja kirjoitti: (23.7.2012 12:21:21)

    Olen ts:n kanssa samaa mieltä siitä, että pallon droppaamisen salliminen tiitikun päälle johtaisi kummalliseen tilanteeseen. Pelaajallahan olisi täysi oikeus rakentaa tiitikuista vaikkapa pieni hyppyri, jonka avulla hän saisi pallon dropattua raffista väylälle tai vastaavaa. Missään ei nimittäin sanota kuinka monta tiitikkua pelaaja saa droppausalueen rajoille asetella.

    Tämä on yksi niistä tilanteista, joissa sääntöjä joutuu tulkitsemaan ja mielestäni tulkinnan pitää olla pelin hengen mukainen. Pallo dropataan kentälle ilman mitään kommervenkkejä.

    P.S. Saako muuten sääntöjenvastaista tiitikkua käyttää droppausalueen rajojen merkitsemiseen? Jos saa, niin se avaisi vielä huikeampia mahdollisuuksia. Tikkuhan voisi olla vaikka minkä muotoinen ja aika pitkäkin, jolloin sen päälle osuisi varmemmin ja pallo lähtisi ainakin useimmiten juuri toivottuun suuntaan.

    KL kirjoitti: (23.7.2012 12:57:17)

    Mites tuollainen hyppyrin rakentaminen? Mitäs pelin henki sanoo tähän (siis ei mikään pullosta tullut henki 🙂 ).

    Mutta tietty tuo oli vaan sellainen heitti. Tuskin kukaan alkaa tekemään mitään hyppyriä tiitikuista, aikaakin menisi tolkuttomasti.

    ts

    Niin… kyllä mua kovin kummastuttaa, että kukaan voi kuvitella pelaajan kentälle kylvämien tavaroiden olevan ’part of the course’. Oli ne tavarat sitten pieniä tai isoja, välineitä tai eivät.

    PG

    Mielestäni pudottamisalueella oleva liikuteltava haitta ei ole kentän osa. Itse soveltaisin sääntöjä siten, että jos pallo osuu pudotettaessa ensin liikuteltavaan haittaan (esim. tiitikku, karamellipaperi, penkki), on droppi uusittava, mutta puodottamisalueella olevaan liikuteltavaan luonnonhaittaan (esim. irtokivi, irto-oksa, käpy) ensin osuessaan droppia ei osumisen takia saisi uusia. Myös luonnonhaitoista on mahdollista tehdä sopivan mallinen rakennelma pallon kulkua ohjailemaan, mutta eikö kyseessä ole silloin vähintään kahden pentin sääntörikkomus (1-2)?

    PG

    PG kirjoitti: (23.7.2012 16:53:03)
    … liikuteltavaan luonnonhaittaan …?

    Pitää olla tietenkin … irralliseen luonnonhaittaan…

    Jos tiitikun sijaan irtokivi asetetaan droppausalueen rajamerkiksi ja dropatessa pallo osuu ensin siihen, niin miten sitten on toimittava?

    ts

    PG kirjoitti: (23.7.2012 17:37:55)

    Pidetään ihan helvatin kovaääninen ja pitkä luento aiheesta spirit of the game

    ts kirjoitti: (23.7.2012 17:40:07)

    No toi on nyt selvä juttu , mutta mitäs se jos se osuu maata kaivavaan muurahaiseen, joka on itse tekemänsä kasan päällä ottamassa solbergia, ei enää ookkaan niin helppo juttu!

    KL kirjoitti: (23.7.2012 12:57:17)

    vieraspelaaja kirjoitti: (23.7.2012 12:21:21)
    mikä olikaan kentän määritelmä? Onko sen mukaan rajojen sisällä jotain, joka ei kuulu kenttään?

    Olen ts:n kanssa samaa mieltä siitä, että pallon droppaamisen salliminen tiitikun päälle johtaisi kummalliseen tilanteeseen. Pelaajallahan olisi täysi oikeus rakentaa tiitikuista vaikkapa pieni hyppyri, jonka avulla hän saisi pallon dropattua raffista väylälle tai vastaavaa. Missään ei nimittäin sanota kuinka monta tiitikkua pelaaja saa droppausalueen rajoille asetella.

    Tämä on yksi niistä tilanteista, joissa sääntöjä joutuu tulkitsemaan ja mielestäni tulkinnan pitää olla pelin hengen mukainen. Pallo dropataan kentälle ilman mitään kommervenkkejä.

    P.S. Saako muuten sääntöjenvastaista tiitikkua käyttää droppausalueen rajojen merkitsemiseen? Jos saa, niin se avaisi vielä huikeampia mahdollisuuksia. Tikkuhan voisi olla vaikka minkä muotoinen ja aika pitkäkin, jolloin sen päälle osuisi varmemmin ja pallo lähtisi ainakin useimmiten juuri toivottuun suuntaan.

    Jos merkiksi asetetun tiitikun päälle pudottaminen ei olisi sallittua, miksi on erikseen pitänyt tehdä sääntö, jonka mukaan merkkaustii tms. ei ole varuste? Jos sellaista määräystä ei olisi, kaikki dropit, joissa pallo osuu tiitikkuun eli pelaajan varusteeseen, uusittaisiin rangaistuksetta, riippumatta siitä, osuuko pallo niihin suoraan vai pompun kautta.
    Asettamalla suoraan ja pompusta tiitikkuun osunut pallo erilaiseen asemaan, avautuu tarpeettomia spekulaation aiheita, esim se, mihin pallo tarkasti ottaen ensin osui. Kun joudutaan droppaamaan raffiin, jossa on pitkiä heiniä, ja merkkaustii , ja merkkausnasta on niiden keskellä, joko syvemmällä tai korkeammalla. Jos putoava pallo osuisi liikkuviin korsiin ennen osumistaan tiitikkuun, pallo olisi koskenut ensin heiniin ja sitten vasta tikkuun, jolloin droppi olisi oikea, ja jos se osuisi siihen suoraan, droppi pitäsi uusia.
    Mitä tulee väitteeseen, että pelaaja voisi saada etua pudottamalla pallonsa tiin päälle, epäilen, että palloa ei olkapään korkeudelta pudoteta sellaisella tarkkuudella, että lopputulos olisi aina toivottu. Toisaalta, mikään ei estä asettamasta merkkitikkua paikkaan, jossa se saattaisi estää palloa kierimästä pudotuksen jälkeen kuoppaan tai kivikkoon.
    Sääntöjen vastainen tii taas on varuste, ja tiirivistö palloon vaikuttamista.

    KL

    PG kirjoitti: (23.7.2012 16:53:03)
    Mielestäni pudottamisalueella oleva liikuteltava haitta ei ole kentän osa. Itse soveltaisin sääntöjä siten, että jos pallo osuu pudotettaessa ensin liikuteltavaan haittaan (esim. tiitikku, karamellipaperi, penkki), on droppi uusittava, mutta puodottamisalueella olevaan liikuteltavaan luonnonhaittaan (esim. irtokivi, irto-oksa, käpy) ensin osuessaan droppia ei osumisen takia saisi uusia. Myös luonnonhaitoista on mahdollista tehdä sopivan mallinen rakennelma pallon kulkua ohjailemaan, mutta eikö kyseessä ole silloin vähintään kahden pentin sääntörikkomus (1-2)?

    Minusta kaikki se esineistö, oli se sitten luonnon muovaama tai ei, joka oli droppialueella ennen pelaajan sinne saapumista saa siellä myös olla. Sen sijaan esineistön asetteleminen alueelle pallon kulkua ohjaamaan ei ole pelin hengen mukaista ja kieltäisin pelaajaa niin tekemästä säännön 1-2 (ii) perusteella. Pelaajaa ei kuitenkaan voi eikä pidäkään kieltää olemaan käyttämättä droppialueen muotoja hyväkseen palloa dropatessaan. Moisessa toiminnassa sattuma kuitenkin merkitsee varsin paljon ja pallo voi kimmota yhtä hyvin huonoon kuin hyväänkin paikkaan. Sen sijaan tiitikun päälle pudottamista voi jopa harjoitella siitä hyötymiseksi.

    Pelaajalla ei ole mitään pakottavaa tarvetta dropata palloaan juuri sen tiitikun päälle eikä minun mielestäni pelaaja siitä saa myöskään hyötyä, jos niin tekee. Siksi droppi on mielestäni uusittava.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 97)
Vastaa aiheeseen: Dropattu pallo osuu tiitikkuun