26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Draiverin trampoliiniefekti

Etusivu Foorumit Säännöt Draiverin trampoliiniefekti

Esillä 18 viestiä, 1 - 18 (kaikkiaan 18)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Onko mielestänne oikein, että yhä edelleen osallistutaan seuran mestaruus- ja muihinkin kilpailuihin säännön vastaisella draiverilla, jonka cor- arvo ylittää 0,83? Pelaaja saa ihailua osakseen, kun draiveri toimii hyvin ja pallo lentää pitkälle! Milloin tällaisen mailan käyttö kiellettiin? Eihän mailaa saa käyttää edes oman tasoituksen muuttamiseen?

    Omalle seuralle kannattanee ehdottaa pakollista välinetarkastusta ennen mestiksiä tai vihjata kapteenille laittomista välineistä? Eihän vilppi selviä muuten mitenkään.

    Mestiksessä on ymmärtääkseni tuomari (jos ei ole niin kilpailutoimikunta). Sinne viesti, jossa pelaaja epäilee jonkun osallistujan sääntöjenvastaisesta välineestä (tai mistä tahansa muusta sääntörikkeestä), jolloin tuomari tarkistaa asian. Jos tuomari on jostain syytä haluton tarkistamaan asiaa, sitten vain viesti kilpailutoimikunnan pj:lle.

    On kaikkien etu, että rikkeisiin puututaan, olipa kyseessä sääntörikkomukset tai sääntöjen vastaiset välineet. Pelkkä kontrollin olemassaolo yleensä karsii ongelmia ja näistä tarkistuksista sana kiirii nopeasti jäsenistön keskuudessa. Eikä se, että viestii tuomarille mahdollisesta rikkomuksesta ole epäeettistä. Päinvastoin, se on palvelus muita pelaajia kohtaan.

    KL1

    Onko mielestänne oikein, että yhä edelleen osallistutaan seuran mestaruus- ja muihinkin kilpailuihin säännön vastaisella draiverilla, jonka cor- arvo ylittää 0,83?

    Jos olet varma ko. mailan sääntöjenvastaisuudesta, niin lienet kysynyt mailaa käyttävältä pelaajalta onko hän tietoinen asiasta?

    Kysymys KL:lle, tai kenelle tahansa tuomarikortin haltijalle: Olet tuomarina seuran mestaruuskilpailussa ja joku kilpailija tulee ennen tulosten vahvistamista puheillesi ja epäilee, että kilpakumppani käyttää sääntöjenvastaista draiveria. Miten toimit?

    KL1

    Mailan merkki ja malli selville ja sen jälkeen hyväksyttyjen mailojen listojen kimppuun. Siitä se lähtee.

    R&A:lla on tuohon muuten kätevä työkalu. Ei tarvitse selata mitään listoja.

    Tässä kuvitellussa tapauksessa mailaa ei löydy hyväksyttyjen eikä sääntöjenvastaisten listalta.

    KL1

    Pallojen osalta homma menee siten, että jos palloa ei löydy hyväksyttyjen pallojen listalta, niin sen katsotaan olevan hyväksytty, ellei muuta pystytä osoittamaan. Mailojen osalta voitaneen noudattaa samaa periaatetta.

    Epäilen muuten vahvasti, että olisi olemassa sellainen lista kuin sääntöjenvastaiset mailat. Se ei ainakaan voi olla kovin kattava. Hylättyjen mailojen lista saattaisi olla olemassa.

    Ilmoitin viime vuonna kilpailun johtajalle tästä kielletystä mailasta. Hän ei ottanut oikeastaan mitenkään kantaa asiaan. Hän oli startterina. Mailan käyttäjälle sanoin kielletyn mailan käytöstä. Hän vastasi: et kai ole tosissasi.

    KL1

    Kai teidän seurassanne mestaruus arvotaan, kun ei sitä ratkaista pelaamalla golfia sääntöjen mukaisesti?

    KL1: Pallojen osalta homma menee siten, että jos palloa ei löydy hyväksyttyjen pallojen listalta, niin sen katsotaan olevan hyväksytty, ellei muuta pystytä osoittamaan. Mailojen osalta voitaneen noudattaa samaa periaatetta.

    Tässähän asia tuli aika tyhjentävästi sekvitettyä:
    jos mailaa ei löydy hyväksyttyjen mailojen listalta, niin sen katsotaan olevan hyväksytty, ellei muuta pystytä osoittamaan”
    siis sama periaate kuin palloissakin.

    KL1: Pallojen osalta homma menee siten, että jos palloa ei löydy hyväksyttyjen pallojen listalta, niin sen katsotaan olevan hyväksytty, ellei muuta pystytä osoittamaan. Mailojen osalta voitaneen noudattaa samaa periaatetta.

    Olisko mennyt ajatys tai sanat solmuun? Tuohan tarkoittaisi muuten sitä, että jos pallo loytyy hyväksyttyjen listalta, se olisi HYLÄTTY. Pitäisi varmaan lukea: ”… jos pallo löytyy hyväksyttyjen listalta, se on hyväksytty. … jos palloa ei löyty hyväksyttyjen listalta, se on hylätty, ellei muuta pystytä osoittamaan”

    KL1

    Ei ole mennyt ajatus solmuun, se on juuri siten kuin kirjoitin. Tässähän on nimenomaan kyse sellaisesta pallosta, jota EI löydy tuolta conforming -listalta. Ko. listalta löytyvät pallot ovat tietenkin hyväksyttyjä, muutenhan ne eivät olisi sillä listalla, vai kuinka?

    Joskus tuolta R&A:lta sain asiaan semmoisen tiedon, että jos palloa ei löydy conforming -listalta, sen katsotaan olevan hyväksytty ja päinvastaisen todistaminen on sen vastuulla, joka väittää pallon olevan non-conforming.

    Pallo EI siis ole oletusarvoisesti sääntöjenvastainen, jos sitä ei löydy conforming -listalta, vaan sääntöjenvastaisuus on osoitettava jotenkin. Tämä on mielestäni se ainoa oikea lähestymistapa, koska joskus palloja lanseerataan ennen niiden päätymistä conforming -listalle. Myös monet ns. practice -pallot puuttuvat listalta, mutta ovat silti conforming. Tämän tiimoilta tuo keskustelu R&A:n kanssa minun osaltani itse asiassa alkoi.

    Olen tarkastanut listalta, että maila on kiellettyjen listalla. Maila on noin 20-22 v vanha. Minua harmittaa se, että kyseinen huijarigolfari yhä edelleen käyttää mailaa ja pöytäkeskuisteluissa kerskuu miten pitkälyöntinen hän on draiverillaan. Hän ottaa monesti puheeksi sen, että hän ei saa etua siitä, jos hän pelaa punaisilta, koska myös muut pääsevät kahdella päälle par4:lla, mutta jos pelataan keltaisilla, niin vain hän suoriutuu kahdella!
    Saako kielletylle mailalla
    – pelata tasoituskierroksen
    – pelata viikkokilpailuissa
    – pelata seuran mestaruuskilpailuissa
    – …. ?

    Mistä löysit kiellettyjen draivereiden listan? Tietääkseni virallista sellaista ei ole olemassa.
    Hyväksyttyjen lista löytyy, mutta draiverin ei tarvitse olla listalla, ellei (viikko)kilpailuidenne kilpailumääräyksissä sellaista edellytetä.
    Kts https://www.randa.org/explore-equipment/conforming-driver-list

    KL1

    Mistä löysit kiellettyjen draivereiden listan? Tietääkseni virallista sellaista ei ole olemassa.

    Ei sellaista tietenkään ole, miten kummassa voisikaan olla?

    @mitzu: Mikä maila ja malli on kyseessä? Niillä tiedoilla pystyt hakemaan ko. mailan speksit valmistajan sivuilta ja sitten ei muuta kuin vertaamaan speksejä Equipment Rules’in vaatimuksiin.

    Saako kielletyllä mailalla
    – pelata tasoituskierroksen
    – pelata viikkokilpailuissa
    – pelata seuran mestaruuskilpailuissa

    Ei tietenkään saa, mutta ensin pitää kyetä osoittamaan, ettei maila ole voimassa olevien sääntöjen mukainen. Osoittamistaakka on sillä, joka moista väittää, kuten viime vuonna jo Putti-Possulle osoittamassani viestissä kerroin.

    Ymmärrän toki että sääntöjen vastaisilla välineillä ei saisi pelata kisoissa, mutta tuskin mestiksiä tai viikkokisoja driverilla ratkaistaan.

    KL1

    Ymmärrän toki että sääntöjen vastaisilla välineillä ei saisi pelata kisoissa, mutta tuskin mestiksiä tai viikkokisoja driverilla ratkaistaan.

    Kilpailuissa on tapana noudattaa sääntöjä kokonaan eikä vain osittain, aivan riippumatta siitä minkä säännön rikkominen kuinkakin paljon auttaa.

Esillä 18 viestiä, 1 - 18 (kaikkiaan 18)
Vastaa aiheeseen: Draiverin trampoliiniefekti

Etusivu Foorumit Säännöt Draiverin trampoliiniefekti