27.2.–5.3. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][11]
KilpailuaSuomalaista

Digigolf

Etusivu Foorumit Yleistä Digigolf

Esillä 2 viestiä, 26 - 27 (kaikkiaan 27)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Kaverilla tuntui olevan viime lokakuussa jo vähän hommat sotkussa, kun puhelinluettelohaulla nasahti parikymmentä numeroa. Onneksi löytyi myös lankapuhelin, josta vaimonsa vastasi ja kertoi sen oikean matkapuhelinnumeron.

    Sain haluamani palvelun ja paljon pr-juttuja mm. verkostomyynnistä ja pörssimeiningistä internetissä. Ei natsannut, vaikka ’varmaa rahaa’ oli tarjolla jopa luototetulla pääomalla. Taululla oli näet valmiiksi myytyjä osuuksia, joiden aktivointi olisi ollut minun sitoutumisestani kiinni.

    Harassoo tavariss,

    Hei venäl’äisen kirjallisuuden- maailman parhaan romaanikirjallisuuden ihhailija ??

    its oon lukenut 2-3 vuotta Leo talstulan kuolemattomia – surten aivojen lainauskirjaa ja vähän leoniaa mukana.

    ’ vuoden aikojen viisaus ’ kerttoo iga päev jonkun aatoksen, jonka aluka voi soveltaa koohviinkin,

    22. kesäkuuta Leo Talstula kertoo et,

    Todellinen uskonto on sama kaikille ’

    raamat, koraani, Toora eri kirjoja samast aiasta

    eli

    Epäilyksiä ei tarvitse pelätä – järjen tekemiää, uskontoo koskevia kysymyksiä

    VOI JA SAA ROHKEASTI TARAKSTEKLLA.

    eli älä käyt vaan yht kolohvikuruu

    23 . ELI HUOMEN HÄN KERTOO

    ’ Vapaa voi olla vain se, jonka eläm lepää henkisellä pohjalla ei maallisella.

    siis kolohvissa voitta asenteen maisteri ei mailanlapojen teknikko.

    eil 21.’ ajattelemattoman elämän kärsimykset saavat mejät ymmärtään jäkrev’än emälän vätlämättömyyden

    eli kolohvis huonost pelistki voi oppii ??

Esillä 2 viestiä, 26 - 27 (kaikkiaan 27)
Vastaa aiheeseen: Digigolf

Etusivu Foorumit Yleistä Digigolf