16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Bunkkerin hiekan kokeileminen

Etusivu Foorumit Säännöt Bunkkerin hiekan kokeileminen

Esillä 7 viestiä, 51 - 57 (kaikkiaan 57)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #1299113 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Totta, kävelynopeuteen on perin vaikea tuomarinkaan puuttua. Toisaalta, ei pelaajaa voi pakottaa kävelemään samaa vauhtia kuin häntä nopeampi vastustaja, jos kumpikin kävelee itselleen ominaista vauhtia. Ja edelleen olen sitä mieltä, että golfissa voittaja tulee ratkaista pelaamalla eikä kikkailemalla.

    Joissain yksittäisissä maissa on käytössä ns. check point -systeemi, jossa pelaajia ei kelloteta, vaan ryhmällä on tietty aika käytettävänään reikien pelaamiseen. Jos ryhmä jää jälkeen annetusta aikataulusta, sen on otettava menetetty aika kiinni. Tuomarit arvioivat ryhmän toimintaa, ja jos heidän mielestään ryhmä ei tee tarpeeksi päästäkseen aikatauluun, koko ryhmä saa rangaistuksen. Reikäpelissä ryhmää ei oikein voi rangaista, mutta kenties tuossa systeemissä hitaasti tarpovaa pelaajaa voitaisiin rangaista, jos tossu ei liiku riittävän liukkaasti. Klubipeleihin tuokaan ei oikein sovellu, koska se vaatii tuomarin, mieluiten useammankin.

    #1299146 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Ei tässä ole kyse pitkästä vatuloinnista lyöntiasennon kanssa. Varmaan pysytään 40 sekunnin raameissa. Kyllä griinillä vatuloidaan paljon enempi linjojen ja kaltevuuksien kanssa. Penaltteja voidaan antaa, jos näyttöjä sääntojen rikkomisista löytyy, niinkuin kaikissa muissakin asioissa. Näyttöä pitää löytyä, mikäli rankkuja tuomitaan useammasta stanssista.Ei tämä golf sen kummempi asia ole kuin joku muukaan asia.Reikäpeliin on aina kuuluneet erilaiset episodit, mm. lyöntijärjestyksestä huomauttaminen. Tiger käytti usein kysymällä , oletko varmaan kauempana.. Merkkausnastan siirtovaatimus lavan mitan verran, jospa tätä ei muistakaan siirtää takaisin ja puttaa väärästä paikasta kuppiin.Käytetään lyöntipelissäkin.
    Mutta mitä sitten, jos merkkaakin kaverin pallon omanaan ja kaveri lyökin väärää pallon kuppiin. Pallon nostaja huomaakin, että on nostanut ja merkannut kaverin pallon, kun laittaa sen takaisin. Tykkänään toinen asia on, onko homman tehnyt tahallaan vai vahingossa. Mikä on tuomio lyöntipelissä ja mikä reikäpelissä.

    #1299147 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Mutta mitä sitten, jos merkkaakin kaverin pallon omanaan ja kaveri lyökin väärää pallon kuppiin. Pallon nostaja huomaakin, että on nostanut ja merkannut kaverin pallon, kun laittaa sen takaisin.

    Siis A nostaa B:n pallon luulen sitä omakseen ja B lyö A:n pallon kuppiin, niinkö? (kysymysmerkki laitetaan kysymyslauseen perään, helpottaa kysymyksen tunnistamista)

    Noh, A saa ensin yhden lyönnin rangaistuksen vastustajan pallon tahallisesta liikuttamisesta ja sitten B häviää reiän pelattuaan väärää palloa. Tämä siis reikäpelissä.

    Lyöntipelissä A ei saa mitään rangaistuksia, mutta B saa 2 lyönnin rangaistuksen väärän pallon pelaamisesta.

    Tykkänään toinen asia on, onko homman tehnyt tahallaan vai vahingossa.

    Tahallinen teko varmaankin menisi sinne säännön 1.2 alle ja sen myötä tuomiokin voisi olla toinen kuin vahinkotapauksessa. Minulla ei ole moisesta kokemuksia, joten en osaa varmaksi sanoa miten sellaisessa tilanteessa meneteltäisiin. Tahallinen vastustajan harhauttaminen on toki vakavaa, mutta ehkä pelaajan pitäisi itsekin tietää mikä on hänen pallonsa ja mikä ei. Jos minä saisin päättää, niin moinen harhauttaja diskattaisiin niin reikä- kuin lyöntipelissäkin ja kilpailukieltoa päälle. Konnankoukut eivät kuulu golfiin.

    Noita muita kirjoittamiasi juttuja en täysin ymmärtänyt, mutta se ei haittaa.

    #1299149 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Ei ollut kysymys sinulle, vaan toteamus.Sen arvasin, ettet hevillä ymmärrä selkeitä kysymyksiä. Et edes jippoa merkkausnastan siirtovaatimusta, kun se häiritsee puttia. Meillä kerran yksi hävisi seuran mestiksissä reikäpelin, kun ei muistanut siirtää merkkausnastaa takaisin ja puttasi väärästä paikasta. Samoin joskus kyseenalaistetaan lyöntivuoro griinillä. Et ilmeisesti harrasta reikäpelejä. Tuosta väärällä pallolla pelaamisesta, etkö ole ikuna pelannut väärää palloa, kun olet siitä kilpailukieltoa antamassa. Tuskin menisi läpi kielto urheilun oikeusturvalautakunnassa.

    #1299156 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Nyt on Uolevilla luetun ymmärtämisessä merkittäviä puutteita, kun ryhtyy väärän pallon pelaamisen yhdistämään ehdottamaani kilpailukieltoon. Siitähän ei kirjoituksessani ollut lainkaan kyse.

    Mitä tulee selkeisiin kysymyksiin, niin kysymysmerkki kysymyslauseen perässä kertoisi ainakin sen, että kyseessä on kysymys. Selkeyttäisi kummasti.

    Et ilmeisesti harrasta reikäpelejä.

    En kovin usein, mutta meillä päin pelataan reilusti, joten moisia konnankoukkuja ei pelaamissani otteluissa ole käytetty.

    #1299160 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Ennen astumista näkyvä vesi ei ole mitenkään relevantti. Veden tulee näkyä sen jälkeen, kun pelaaja on ottanut lyöntiasennon, ihan vain tarkennuksena.

    Meneekö tämä tosiaan näin?

    Tilapäisen veden määritelmässä mielestäni sanotaan että vesi on tilapäistä jos se näkyy ennen lyöntiasentoa tai sen jälkeen. Lainaus määritelmästä:

    Can be seen before or after the player takes a stance (without pressing down excessively with his or her feet).

    #1299182 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL1

    Olet toki oikeassa tuon määritelmän kanssa, mutta tuossa vastauksessani viittasin jokseenkin eri asiaan.

    Oletetaanpa, että siinä kohdassa, jossa olet aikonut ottaa stanssisi, näkyy vettä. Tuo vesi täyttää määritelmän ja olet oikeutettu vapautumiseen. Mutta jos siinä näkyy vettä vasta sen jälkeen, kun olet painollasi painanut siihen kuopan ja tullut pois lyöntiasennosta, niin silloin vettä ei ole näkynyt sen paremmin ennen lyöntiasennon ottamista kuin sen jälkeenkään, ennen kuin pelaaja tulee pois lyöntiasennostaan. Nyt määritelmän kirjain ei täytykään. Kenkien alla voi siis olla tilapäistä vettä ja usein onkin, mutta se ei näy ennen lyöntiasennon ottamista eikä kun pelaaja on lyöntiasennon ottanut. Veden paineleminen esiin tarkoitushakuisesti menee minun nähdäkseni tuon määritelmän ulkopuolelle.

    Mutta nyt kun otit asian esille, niin rupesin tätä uudelleen pohtimaan nimenomaan tuon bunkkerin osalta. Uolevin kuvailemassa tapauksessa pelaaja ei välttämättä teekään mitään tarkoitushakuisesti, vaan yksinkertaisesti poistuu jo ottamastaan stanssista tekemään jotakin muuta, vaikkapa vaihtamaan mailaa, ja tällä välin jalanjälkiin kertyy vettä. Nyt vesi on näkyvissä ennen stanssin ottamista ja täyttänee määritelmän vaatimuksen. Tältä osin oikaisen omaa aiempaa kirjoitustani. En tosin koskaan ole nähnyt tilannetta, jossa jalanjäljissä on vettä näkyvissä eikä jalanjälkiin astuttua vettä näy kenkien reunalla (tai ylipäätään tilannetta, jossa vettä ei näy kenkien ympärillä pelaajan otettua lyöntiasennon, mutta pelaajan poistuttua paikalta jalanjäljissä on lätäkkö), mutta kaiketi sekin on mahdollista. Vielä en ole päässyt syyssateiden kastelemalle kentälle tätä testaamaan, kuten aiemmin lupasin tehdä.

    Koko tilapäinen vesi on aika mielenkiintoinen ja tulkinta pallon/makuun ja pelaajan jalkojen/stanssin osalta on erilainen. Pallon osaltahan vapautuksen saa, jos pallo koskettaa tilapäistä vettä. Koskettamiseen riittää, että pallon alla on tilapäisen veden keräytymä, vaikkei sitä lyöntiasennossa näykään. Edesmenneissä deccareissa oli kuvattu tilanne, jossa pelaaja merkitsee ja nostaa pallonsa todetakseen onko hänen pallonsa tilapäisessä vedessä. Jos pallo on painunut maahan ja tuohon painaumaan kertyy vettä sen jälkeen, kun pallo on nostettu, pelaajalla on oikeus vapautukseen. Sääntöuudistuksen myötä maahan uponneesta pallosta saa vapautuksen koko yleisellä pelialueella, mutta aiemmin ei välttämättä saanut ja siksi palloa saattoi joutua nostelemaan juuri tilapäistä vettä etsittäessä.

Esillä 7 viestiä, 51 - 57 (kaikkiaan 57)
Vastaa aiheeseen: Bunkkerin hiekan kokeileminen

Etusivu Foorumit Säännöt Bunkkerin hiekan kokeileminen