16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Ben Hogan APEX EDGE

Etusivu Foorumit Välineet Ben Hogan APEX EDGE

Esillä 13 viestiä, 1 - 13 (kaikkiaan 13)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Outlet.fi näyttää myyvän ko.rautoja ’sopu’ hintaan.Millaisia kokemuksia raudoista että kannattaako ajella kokeilemaan….

    Mailat ovat paitsi hyvät, myös klassisen upeat. Mailoista sen verran, että et häviä näillä missään ominaisuudessa verrattuna uusiin rautamailamalleihin, koska mailanvarressa oleva ratkaisee lyönnin mitan ja suunnan. Rautamailoista voi yleisesti todeta, että ne eivät vaadi avaruustekniikkaa ja näin ollen ostos lienee hyvä. JOs esim katsot Titun vanhoja blade mallistoja – niin huomaat jo 70-luvulta muodon olleen saman – vain väritykset muuttuvat jne..

    Komppaan Malmia ja olen ’katsellut’ noita rautoja pitkään Outletin listoilta, mutta onko aika ajannut niiden ohi vai ovatko edelleen niin hyvät kuin kaikenmaailman arvostelut kertovat?
    Pelaan Mizunon MP-57:lla (HCP17) ja haluaisin oppia lyömään paremmin pidemmillä raudoilla… Mutta on se vaan vaikeaa, jopa rauta femma tekee välillä tepposia.
    Kysymys niille jotka ovat näitä joskus omistaneet, onko vaihdossa mitään järkeä?
    Pitäiskö minun vaihtaa nuo Mizunot johonkin anteeksiantavempiin ja onko Hoganit enemmän anteeksiantavat kuin MP-57:at?

    T. KKS62

    KKS62 kirjoitti: (16.5.2010 21:57:23)
    mutta onko aika ajannut niiden ohi vai ovatko edelleen niin hyvät kuin kaikenmaailman arvostelut kertovat?

    Meidän seuran kilparyhmän pojat saivat kerran käteensä mailan olikohan rauta 2 ja kysyttiin miltä ko. maila tuntui. Kommentit oli että hyvältä tuntuu. Mielenkiintoista oli se, että maila oli noin 30 vuotta vanha, taisi olla vain grippi vaihdettu. Tuon jälkeen jos markkinamiehiä uskoo, niin rautoihin on tullut vuosien saatossa tuhansia parannuksia, jotka tosin eivät juuri näy yhtään siinä miltä maila tuntuu.

    KKS62 kirjoitti: (16.5.2010 21:57:23)
    Komppaan Malmia ja olen ’katsellut’ noita rautoja pitkään Outletin listoilta, mutta onko aika ajannut niiden ohi vai ovatko edelleen niin hyvät kuin kaikenmaailman arvostelut kertovat?
    T. KKS62

    Onnellisena ko. rautojen omistajana voin todeta että rauta-4:sta on yllättäen tullut yksi suosikkimailoistani.

    Näyttävät kivoilta, kuulostavat osumassa hyviltä, ja ovat niin helpot kuin nyt raudat ylipäätään voivat olla. Lisäksi pidän tuosta gripistäkin, joka ei ole pyöreä vaan sellaanen pisaranmallinen (jota ilmeisesti myös ovaaligripiksi jostakin syystä kutsutaan). Makuasia tuo, käykää kokeilemassa ennen ostoa.

    Itse lainasin taannoin kaverin APEX bleidejä ja rakastuin samantien. Tuolloin tasoitus napsun alle 20, eli ei mikään huima. Ostin itselleni sittemmin APEX FTX:ät, joissa lyhyet bleidejä ja pidemmät kehäpainotteisia, ilmeisesti aika samanlaiset kuin EDGE-malli. Hyvin pelittää ja tasuri laskenut näillä nyt 14 kieppeille.
    Ei anteeksiantavimmat raudat, mutta omista virheistä saa heti palautteen. Siitähän sitä oppii. Voi olla että joillain helpommilla raudoilla olis paremminkin tasuri pudonnut, mutta ei yhtä tyylikkäästi.. =)
    Suosittelen kokeilemaan, ja ihastumaan!

    Perhana kun tekis mieli…
    Mutta kun noita ei pääse missän kokeilemaan, jopa näkeminen tekee tiukkaa, kun ei löydy Golf Centerin liikkeestä vaain ja ainoastaan Outletistä.
    ’Asiakaspalvelija’ liikkeessä kehui ja sanoi olevan anteeksiantavammat kuin MP-57, mutta kyllä ne pitäis päästä testaamaan.
    T.KKS62

    Olet varmaan asiasta jo ottanut selvää, mutta oletko ihan varma, ettevät tilaa golf centeriin? Harva, toivottavasti, ostaa kuitenkaan raudat kokeilematta, tai varsinkaan näkemättä. Kuulostaa lähinnä huonolta palvelulta, ei ne raudat kuitenkaan missään virtuaalimaailmassa ole.. Toivottavasti pääset kokeilemaan, niin saisit anteeksiantavuuden kysymyksen harteiltasi, ja sitten ostaisit raudat! =)

    Mä oon kyllä ostanut sekä säkissä, että hirveen testirosessin jälkeen. Kumpaankaan en pettynyt, ne säkissä ostetut on vieläkin tallella. Jos jostain saisi niihin pitkät bladet samaa kuosia, niin ostaisin heti…

    Nyt kävi sillälailla että meikäläinen kun saa jotain päähänsä, niin sen pitää tapahtua heti!
    Pörssissä oli yhdet käytetyt Apex Edget myynnissä, joten yritin soitella myyjälle tiistaina useamman kerran, ei vastuksia…
    Siellä oli myös yhdet lähes uuden veroiset MX-200 myynnissä ja lähetin meiliä johon myyjä vastasi nopeasti. Sovittiin tällit Löfkullan rangelle samaksi illaksi ja testauksen jälkeen tehtiin kaupat.
    Eilen pelasin ekan rundin näillä raudoilla ja tulos on häkellyttävä, Talman Laakso 86 lyöntiä (HCP17,1)!
    Aivan käsittämättömän helpot verrattuna MP-57:in. Rauta 5 ja 4:sta on niin helppo käyttää, joutaa 24 hybridi ulkovarastoon huilimaan.
    Nyt ymmärrän että tällainen klubittuupparin ei kannata hairahtua liian aikaisin ’vativimpiin’ rautoihin, niillä pitää oikeasti osata lyödä tasalaatuisia lyöntejä, näillä MX-200:lla kaikki tuntuu tapahtuvan vaivattomasti ilman mitään extra yrittämistä tai miettimistä.

    En olis ikinä uskonut…
    T. KKS62

    Testaamisesta ja ostamisesta. Olen sijoittanut/tuhlannut aika kasan rahaa erilaisiin mailoihin; draivereihin, väyläpuihin, hybrideihin, wedgeihin ja varsinkin puttereihin. testannut ja testannut ja ajellut satoja kilometrejä nähdäkseni ko. mailat – ja ostanut.

    No, mitä on jäänyt bägiin – putteri tilattu ja ostettu pelkän kuvan perusteella ( hel..tin kallis, mutta mä halusin sen), raudat tilattu kuvien perusteella jaappanista ( maksoi maltaita nekin, mut mä halusin ne), väyläpuu w4, sillä taisin muutaman pallon lyödä ennen ostoa.

    Kellarissa pari bägillistä sekalaisia mailoja ( kaikki nyt testattuja!!). Viimeisin ostos on kylläkin vuoden 2008 lopulta, se putteri – eikä uusia tarpeita ole ja toivottavasti ei tulekkaan.

    Kunnollinen testaaminen josta olis jotain hyötyä on kyllä loppujen lopuksi aika hankala prosessi – seulot ensin ne vaihtoehdot, etsit paikan josta ne saa yhtä aikaa testiin ja menet sitten rangelle arvuutteleman / arvioimaan niiden paremmuutta.

    Eli jos ne Hoganit sun silmääs miellyttää, niin sen kun tilaat – riski minimaallinen ja hinta kuitenkin edullinen ( se on suurin riski) koska ne saa varmasti markkinoitua eteenpäinkin jos takaraivossa alkaa epäilyksen siemen kasvaa kun olet lukenut mainoksen tai jutun jostain toisista vielä paremmista mailoista.

    Halvimmaksi kuitenkin tulee kun ostaa heti mahdollisimman kalliit välineet – niitä ei raaski heittää kellariin lojumaan – mitä kalliimmat sitä paremmin ne alkaa sulle sopimaan. Hyvänä esimerkkinä hankkimani raudat – tarpeeksi hintaa niin ei oo tarvinu muita vilkuilla eikä kokeilla eikä ostella. Vaikka kallein ei ole välttämättä aina paras, niin halvin ei oo ikinä.

    KKS62 kirjoitti: (20.5.2010 10:57:00)
    Nyt kävi sillälailla että meikäläinen kun saa jotain päähänsä, niin sen pitää tapahtua heti!
    Pörssissä oli yhdet käytetyt Apex Edget myynnissä, joten yritin soitella myyjälle tiistaina useamman kerran, ei vastuksia…
    Siellä oli myös yhdet lähes uuden veroiset MX-200 myynnissä ja lähetin meiliä johon myyjä vastasi nopeasti. Sovittiin tällit Löfkullan rangelle samaksi illaksi ja testauksen jälkeen tehtiin kaupat.
    Eilen pelasin ekan rundin näillä raudoilla ja tulos on häkellyttävä, Talman Laakso 86 lyöntiä (HCP17,1)!
    Aivan käsittämättömän helpot verrattuna MP-57:in. Rauta 5 ja 4:sta on niin helppo käyttää, joutaa 24 hybridi ulkovarastoon huilimaan.
    Nyt ymmärrän että tällainen klubittuupparin ei kannata hairahtua liian aikaisin ’vativimpiin’ rautoihin, niillä pitää oikeasti osata lyödä tasalaatuisia lyöntejä, näillä MX-200:lla kaikki tuntuu tapahtuvan vaivattomasti ilman mitään extra yrittämistä tai miettimistä.

    En olis ikinä uskonut…
    T. KKS62

    Tässäpä tulikin koko totuus esille joten eiköhän lopeteta tämä palsta tarpeettomana…

    get in the hole! kirjoitti: (20.5.2010 20:43:31)

    Hogan myyjä soitteli tänään, onneksi vasta tänään, muutenhan en olisi näitä MX-200 ostanut, ehkä… Toisaalta olishan noi Hoganitkin varmaan olleet hyvät…
    Voi tätä ikuista ihmettelyä ja spekulointia, lupaan että en tänä vuonna hanki yhtään uutta mailaa…
    Aamen!
    KKS62

Esillä 13 viestiä, 1 - 13 (kaikkiaan 13)
Vastaa aiheeseen: Ben Hogan APEX EDGE

Etusivu Foorumit Välineet Ben Hogan APEX EDGE