16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

12 tunnin maraton

Etusivu Foorumit Yleistä 12 tunnin maraton

Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Nimetön

    Jaksatteko eli viitsittekö seurata näitä loputtomia golfin ET-tapahtumia viikonlopusta toiseen? Itse olen tähän asti jotenkuten motivoitunut näihin 12 tunnin ’välähdyksiin’, mutta nyt alkaa pikkuhiljaa tehdä tiukkaa. Tenniksessäkin menee ’loistavasti’, kaksi voittoa sijoittamattomia tuntemattomuuksia vastaan (niinikään) Ranskan avoimissa. Ja kotiin. Tämän viikonlopun kovin kaveri on eittämättä Kimi Räikkönen – jo pelkällä aika-ajolla. Nimim. Vakuuttakaa, ostakaa auto, pukeutukaa halvalla.

    ihan turhia ovat lähetykset.
    kyllä ennen oli kaikki paljon paremmin, kun golfista sai lukea vain Suomesn golflehdestä pari kertaa vuodessa. Silloin tosin kaikki kisat olivat mukana yhdellä kertaa ja muutaman kuukauden jälkikäteen, jolloin Sampsa Ahokas oli ehtinyt analysoida tarkemmin sen, kuka lahjaton räpeltäjä sillä kertaa oli saanut voiton ilman omaa ansiotaan muiden hermoiltua.
    Majoreista saattoi tosin olla sanomalehdissä jopa kuvia, jos viuhahtaja oli onnistunut pujahtamaan kentälle. Toisinaan tämä pelle oli juossut kuvaajan ohi sellaisessa kulmassa, että myös joku maailmantähti oli pakko ottaa puolittain kuvaan epäselväksi hahmoksi jonnekin taustalle. Klubilla oli kiva sitten arvuutella, oliko tämä stara sama mies kuin kuvatekstissä mainittu vai oliko vain nimi kirjoitettu väärin.

    Ensin valitetaan että ei tule golfia telkkarista ja sitten kun sitä lähetetään ni valitetaan että tulee liikaa.

    Joo’o… Freddie puhui totuuden sanoja.

    Vänä väni. Jos ei haluu kattoo ei tartte.

    Kyllä tekee tiukkaa täälläkin! Minä haluaisin katsoa SVT4-kanavalta mielenkiintoista paneelikeskustelua aiheesta ’johtuuko *******seksuaalisuus koulukiusaamisesta vai mistä helkkarista se johtuu?’ mutta ei! Vaimo vaatii katsomaan golfia. Kilpailuja joissa pelaa pelkästään ulkomaalaisia ja Mikko Ilonen.

    Onneksi mökillä ei näy Urheilukanava. Tosin Nelonen näkyy ja sieltäkin tulee joskus golfia.

    Kyllä se on kamalaa kun kukaan ei ole kertonut miten telkkari suljetaan…

    Nimetön

    Kyseessä ilmeisesti pahemman laatuinen provo…

    Jos televisiota yleensä on katsottava, on golf varmasti mielenkiintoisinta katseltavaa. Eikä sitä näin ollen voi tulla liikaa.

    Urheilukanavan lähetykset ovat hyvin toteutettu, selostus on ajan tasalla ja peli on kovatasoista. Erityismainninan kanava ansaitsee Euroopan kiertueen kaikkien kilpailuiden kaikkien kilpailupäivien televisioinnista. Lähintä suurkiertuettamme on näin mahdollista seurata kunnolla, pelaajat tulevat tutuiksi jne.

    Kimi Räikkönen ajaa autolla ja tennis on tylsää!

    Nimetön

    Pari detaljia vielä: ohjaaja seuraa Räikköstä lähes koko ajan ja kotikatsomossa jännää 1,5 – 2 miljoonaa katsojaa.

    Mikko Ilosta ei (vielä?) seurata lyönninkään vertaa ja katsojia ehkä satatuhatta.

    Muuten meni tämä gallup pieleen; olisi pitänyt osata vastata esitettyyn kysymykseen ’kyllä’ tai ’ei’. Sen sijaan tuli hyödyllisiä ohjeita miten tv suljetaan. Hyvää kesää ja vähän lyöntejä.

    BZ

    Vastakysymyksenä – jaksatko eli viitsitkö seurata tätä loputonta keskustelupalstaa Antti Barckeineen viikosta toiseen?

Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
Vastaa aiheeseen: 12 tunnin maraton

Etusivu Foorumit Yleistä 12 tunnin maraton