Kun
Vuonna 2003 Ben Curtis ilmestyi täysin tuntemattomana Royal St.Georges -kentälle ja voitti The Openin suurten mestarien nenän edestä. Hänestä ei juuri aiemmin oltu kuultu ja hänen maailmanlistasijoituksensa keikkui ennen kisaa jossain 400 paikkeilla. Vuotta myöhemmin tapahtui samanlainen ihme, kun lähes yhtä tuntematon Todd Hamilton kruunattiin Claret Jugin voittajaksi Royal Troonissa, jossa hän kylmän rauhallisesti löi neljän reiän uusinnassa Ernie Elsin. Sitten vielä se tapaus kun Tom Watson kuukautta vaille kuusikymppisenä oli voittaa koko homman Turnberryssä vuonna 2009.
Miksei samanlaisia yllätyksiä sitten tule muissa majoreissa? Mielestäni siksi, että niiden kentät ovat ovat näitä tavanomaisia, joissa pallo lyödään aina ilmassa lipun juureen, jossa se myös pysyy eli leikillisesti puhutaan eräänlaisesta “tikanheitosta.” Tämäntapainen golf erottaa jyvät akanoista hyvin tehokkaasti ja siinä puuhassa hyvät ovat todella hyviä ja voittajaehdokkaiden määrä on selvästi pienempi. Linksit ovat aina olleet niin rakenteeltaan kuin olosuhteiltaan paljon vaikeammin hallittavia. Ne tuovat aina peliin vahvasti mukaan mielestäni koko lajin tärkeimmän osa-alueen eli tuon ihanan onnen elementin.
En ihan allekirjoita tuota johtopäätöstä, että yllätysvoittajia löytyisi nimenomaan linkseillä pelatuista Open-kisoista. Tsekkasin miesten Major-voittajat vuoden 2001 jälkeen ja laskin, että toistaiseksi vain yhteen Major-voittoon yltäneitä löytyi 20 vuoden ajalta peräti 32 kappaletta. Heistä 9 oli PGA -voittajia, 8 US Open -voittajia, 8 The Open -voittajia ja 7 Masters -voittajia. Muidenkin kuin The Openissa voittaneiden joukossa on melkoinen joukko pelaajia, joiden kohdalla Major -voitto on ollut yllätys ja vain hetken huumaa. Kaikki varmaan muistavat PGA:n vuonna 1991 voittaneen, varasijalta kisaan päässeen suuryllättäjän, John Dailyn. Hän tosin voitti neljä vuotta myöhemmin The Openinkin ja lukuisia muita kisoja sekä onnistui luomaan itselleen kaikkien tunteman maineen sekä kentillä että niiden ulkopuolella.
Mastersista sanotaan, että Augustassa voittavat kokemusta omaavat ja voittamaan tottuneet pelaajat. Se taitaa olla isossa kuvassa totta, mutta määritelmä ei ihan sovi sellaisiin viimeisten 20 vuoden aikana voittaneisiin kuin Patrick Reed, Danny Willet ja Trevor Immelman. Samaa sanoisin PGA -voittajista nimeltään Shaun MIcheel ja Rich Beem? Minusta he kaikki olivat yllätysvoitajia.