Yhdysvalloissa käydään juuri nyt kovaa kädenvääntöä vastuuntuntoisten senaattoreiden ja vaalikampanjaa käyvän presidentti Donald Trumpin välillä siitä, pitäisikö pysähdyksissä ollut maa vähitellen avata. Presidenttiä ei paljon pidättele se, että koronavirukseen menehtyneitä tulee koko ajan lisää ja tätä kirjoitettaessa kuolleita on jo yli 42 000.
Trump puhuu myös kaiken urheilun – mukaan lukien lempilapsensa golfin – avaamisesta, ja olisihan se mukavaa ikivanhojen uusintojen sijaan nähdä vähän tuoreempia tapahtumia. Viisainta silti lienee vielä malttaa mielensä.
Golfammattilaiset, joista monet ovat jostain syystä Trumpin kannattajia, haluavat nyt jatkaa kautta 11. kesäkuuta, jolloin vuorossa olisi pitkät perinteet omaava Colonial Country Clubin kilpailu Texasin Fort Worthissa.
Charles Schwab Challenge olisi tarkoitus pelata ilman yleisöä, kuten myös kolme seuraavaa kilpailua. Brooks Koepka ilmoitti heti, ettei haluaisi pelata tyhjille katsomoille todeten samalla, että tällä järjestelyllä ammattilaisetkin alkaisivat hukata enemmän pallojaan.
Vuoden ensimmäinen major, toukokuulta siirtynyt PGA Championship odottaa elokuussa, ja kenttänä on kunnallinen Harding Park San Franciscossa. Seuraavana olisi vuorossa U.S. Open maan pahimmassa tautipesäkkeessä New Yorkin Westchesterissä ja Masters vasta aivan loppuvuonna.
Tuohon sekaan pitäisi lisäksi sovittaa lajin suurimmaksi kasvanut ja kovin riehakkaaksi muuttunut tapahtuma, Ryder Cup, joka olisi tarkoitus pelata uuden ohjelman mukaan vain vajaa viikko U.S. Openin jälkeen. Kenttänä olisi Michiganjärven rantatöyräillä sijaitseva, äskettäin kuolleen tunnetun arkkitehdin Pete Dyen näyttävä luomus, Whistling Straits.
Euroopassa The Open peruttiin kokonaan, ja siirrettiin tavallaan vuodella eteenpäin pelattavaksi samalla Royal St. Georges -kentällä kuin nyt oli tarkoitus. Samalla siirtyi kisan 150-vuotisjuhlaturnaus vuodella eteenpäin, eli se kisa käydään luonnollisesti “pyhällä maalla” St Andrews’ssa heinäkuussa 2021.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tässä kilpailutoiminnan avaamisessa näytetään nyt – ainakin jenkkien puolella – hätäiltävän vähän liikaa, ja vaikka kysymyksessä ovat suuret taloudelliset intressit, kannattaisi silti ottaa järki käteen ja odotella vaikkapa siihen saakka kun koronaan löytyy kaikkien saatavilla oleva rokote.
Jopa Japanissa on alettu miettiä, tuleeko kesä 2021 liian pian, eli näinköhän silloinkaan vielä Tokiossa käydään olympialaisia.
Lassin blogiin muutama kommentti: ensinnäkin USA:ssa senaattoreilla on hyvin pieni rooli hallinnollisissa päätöksissä, siitä vääntää kättä presidentin vetämä liittovaltion hallinto ja kuvernöörien vetämät osavaltiohallinnot. Toinen kommentti, kilpailuja suunnittelee tourien johto, ei pelaaja-ammattilaiset. USA:ssa kuten myös kaikilla toureilla on ammattijohto jotka johtavat tourejaan samoin kuin like-elämässä yritysten johdot. Tähän kuuluu varmasti erilaiset skenaariot toiminnon palauttamisesta kohti normaaliutta jossain välissä.
Suomessa hiljan kielletyillä festareilla ja suurilla yleisötapahtumilla ja USA:n urheilulla on yksi iso ero — pääosa jenkkiurheilun rahoituksesta tulee TV-tuloista joten ilman yleisöä tapahtuva toiminta on varteenotettava vaihtoehto. Isoimmat kisat tulouttavat todella merkittäviä summia paikallasiin hyväntekeväisyyshankkeisiin. Olympialaisiin ja myös Euroopan touriin verrattuna USA:n urheilulla on myös se etu että paikalliset tourit eivät suuresti vaadi kansainvälistä matkustamista, varsinkin nyt kesäkaudella ennen Aasian kierroksia. Majorit ovat tietysti poikkeus, joita ei voida uskottavasti järjestää jollei kaikilla osallistujilla ole todellista mahdollisuutta turvallisesti ja suuremmitta vaikeuksitta (esim vaadittavat karanteeni-ajat) järjestää. Ryder Cupista puhumattakaan.
Koko yhteiskunnan seisottaminen siihen saakka että toimiva rokote on aika vaikea rasti, siihen kun voi mennä vuosia.
Eli katsotaan miten kilpailujen järjestäminen konkreettisesti voisi tapahtua, eikä tuomita suunnitelmia etukäteen. Vertailtaessa muiden päätöksiin (R&A, Kv. olympiakomitea) on hyvä ymmärtää vertailukohtien erot.