Sitoutumaton pelaaminen on yleistynyt 2010-luvulla. Se tarkoittaa harrastamisen tapaa, jossa golfari ei ankkuroidu mihinkään golfseuraan tai -yhteisöön, vaan pelaa milloin missäkin. Tässä yhteydessä sitoutumattomuudella ei kuitenkaan tarkoiteta vastakohtaa osakkeen omistamiselle tai pelioikeuden vuokraamiselle, vaikka termi siinä yhteydessä usein on esille nuossut. Tässä jutussa sitoutumattomuudella tarkoitetaan harrastamisen tapaa, jossa golfari ei osallistu minkään golfyhteisön toimintaan niin paljon, että kokisi itse sitoutuneensa siihen.
Sitoutuminen ei siis välttämättä edellytä osakkeen omistamista, tai edes pelioikeuden vuokraamista, vaikka se sitoutuneiden pelaajien keskuudessa yleistä onkin.
Etenkin pääkaupunkiseudulla ja Etelä-Suomessa, missä tarjontaa on paljon, sitoutumaton pelaaminen on monelle taloudellinen valinta. Hyödyntämällä erilaisia tarjouksia golfkierroksen keskimääräinen hinta pysyy hyvinkin matalana. Moni karttaa sitoutumista sen takia, ettei halua pelata vain yhdellä kentällä. Varsinkin harrastuksensa alkuvaiheessa oleva golfarit taas haluavat tutustua moniin kenttiin ennen kuin tekevät päätöksen siitä, mihin sitoutuvat.
Golfin pariin on parin viime vuoden aikana tullut noin 40 000 uutta harrastajaa. Se on valtava määrä. Heistä moni haahuilee harrastuksensa alkumetreillä sitoutumattomana harrastajana. Juuri harrastuksen alkupuolella myös lopettaminen on yleistä. Jos golf ei anna tarpeeksi vastinetta siihen investoidulle ajalle ja rahalle, se lopetetaan. Vastine voi olla monenlaista. Pelistä on nautittava, se on itsestään selvää, mutta se ei sittenkään ole kaikki kaikessa.
Golfliiton hallinnoiman Pelaaja Ensin -kyselyn vastausten mukaan sitoutunut golfari nauttii harrastuksestaan kaksin verroin sitoutumattomaan verrattuna. Ero on iso. Oikeastaan se on valtava. Sitoutuneet harrastajat ovat Suomessa erittäin tyytyväisiä harrastukseensa.
Vastaajista noin kolmannes kertoi oman tulkintansa mukaan olevansa sitoutunut golfseuransa toimintaan. Nuoremmissa ikäluokissa sitoutuminen on vähäisempää kuin vanhemmissa. Tilastoista ja niiden tulkinnasta vastasi asiantuntija Aarni Nordqvist Golfliiton Seuratoimijapäivän yhteydessä viikonloppuna.
Golfkenttien kannalta jokainen uusi harrastaja on mahdollisuus. Sitouttamalla hänet seuran toimintaan paitsi sijoitetaan tulevaisuuteen myös huolehditaan siitä, että harrastuksen mielekkyys säilyy ja tuore golfari on golfari vielä jatkossakin.
Sitoutumisessa on monta ulottuvuutta. Yksi merkittävä ja kenties liian vähälle jäänyt ulottuvuus on golfin sosiaalinen luonne. Ihminen on sen verran vahvasti sosiaalinen eläin, että harrastuksen mielekkyys kasvaa, kun se tarjoaa mielekkään sosiaalisen ympäristön pelkän pelillisen ulottuvuuden rinnalle. On paljon palkitsevampaa vaihtaa kotiklubilla tuttujen kanssa kuulumiset ja turinoida pelikavereiden kanssa sen sijaan, että ainoa ihmiskontakti on caddie masterille pöytään isketty setelinippu.
Yhteisöllisyys on vähentynyt suomalaisessa yhteiskunnassa viime vuosikymmeninä. Sitä kuitenkin kaivataan. Golfyhteisö voi tarjota ihmisille paljon enemmän kuin golfia.
Meneillään on kuitekin ennenkokematon golfbuumi, joka on luonut kentille uudenlaisen, osin ennakoimattoman tilanteen – ne ovat tupaten täynnä. Käytännössä tämä tarkoittaa, ettei lähtöaikoja saa ja vaikka saisikin, kierrokset kestävät täysillä kentillä tuskastuttavan pitkään.
Ruuhkaisuus näkyy myös Pelaaja Ensin -kyselyn vastauksissa. Etenkin Etelä-Suomessa, korostuneesti Uudellamaalla harrastajien antama NPS-pistemäärä, joka kertoo, kuinka halukas vastaaja on suosittelemaan kyseistä golfyhteisöä muille, on laskenut huomattavasti. Ennen kaikkea se on laskenut lähtöaikojen saatavuuden ja ruuhkaisuuden takia.
Golfkentän kannalta tilanne on kaksiteräinen. Nyt on otollinen aika myydä greenfeetä. Suomessa greenfee-pelaaminen on hyvin edullista. Kilpailu on painanut hinnat alas. Matalaa yksikköhintaa kompensoidaan määrällä. Se taas on tarkoittanut täysiä kenttiä, lyhyitä lähtövälejä, ongelmia lähtöaikojen saatavuudessa ja pitkiä kierroksia ja odottelua kentällä. Kentän omille jäsenille, siis niille sitoutuneille, tällainen tilanne on myrkkyä.
Asiaa voi perustella niinkin päin, että greenfee-tuloilla kentästä pidetään huolta. Samalla varmistetaan, ettei pelimaksu tai vastike ei ainakaan nouse. Että vieraspelaajat ovat koko yhteisön etu. Monin paikoin ollaan kuitenkin lähestymässä kipurajaa kentän käyttöasteessa.
Kotikentällään golfari haluaa pelata rauhassa. Tai ainakin hän haluaa olla varma siitä, että lähtöaikoja on saatavilla. Erilaisten jäsen- ja osakasetujen perään on huudeltu jo pitkään, mutta koskaan ne eivät ole olleet yhtä ajankohtaisia kuin nyt.
Profiloituminen alkaa olla kentille yhä tärkeämpää. Jos kenttä haluaa palvella ennen kaikkea omia, sitoutuneita jäseniään, sen on uskallettava pitää huolta heidän eduistaan ja hinnoitella pelaaminen niin, että sitoutuminen on todella kannattavaa. Sitoutumattomille pelaajille tämä malli tarkoittaa korkeampi greenfee-hintoja ja huonompia ajanvarausmahdollisuuksia. Vanhan totuuden mukaan toiseen suuntaan ei voi kumartaa pyllistämättä samalla toiseen suuntaan.
Yksi ja sama malli ei sovi kaikille. Eikä sen pidäkään sopia. Pidempään harrastaneissakin on paljon heitä, jotka harrastavat mieluusti sitoutumatta yhteen golfyhteisöön ja harrastaen milloin missäkin. Monella on oma, vakiintunut peliporukka, jonka jäsenten tapa harrastaa on samantyylinen. Se voi olla riittävä sosiaalinen ulottuvuus.
Golfyhteisöt hamuavat sitoutuneita harrastajia ja sitoutumalla harrastajat nauttivat golfista enemmän. Resepti golfin ja golfareiden hyvinvoinnille on siis olemassa.
