Nyt golfareiden ei sopisi pissata omiin muroihinsa - Golfpiste.com

3.12. – 10.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Sami Sarpakunnas

Nyt golfareiden ei sopisi pissata omiin muroihinsa

Koronavirus on laittanut ihmisten elämän mullin mallin joka puolella maailmaa, myös Suomessa. Etätöissä kärvistelevät ihmiset etsivät epätoivon vimmalla itselleen ajanvietettä ja viihdykettä, jotta stressaantunut mieli saisi kaivattua lepoa.

Suomessa liikkumista ei vielä ole rajoitettu läheskään niin tiukasti kuin monessa muussa maassa, joten jopa Uudellamaalla on edelleen paljon mahdollisuuksia liikkumiseen ja monenlaisiin aktiviteetteihin, myös golfiin.

Luontoliikunta on tutkitusti erinomainen stressinlievittäjä. Verenpaine laskee luonnossa liikuttaessa hujauksessa, keho saa kaipaamaansa tekemistä, mieli muuta ajateltavaa. Luontoliikunta on kuitenkin saanut Etelä-Suomen suosituissa ulkoilukohteissa suorastaan älyvapaita muotoja: parkkipaikat ovat olleet niin täysiä, että lappuliisat ovat sakottaneet autoja metsäteiden varsilla ja nuotiolla nakkia on käristetty rintarinnan sellaisissa joukkioissa, että yhden aivastaessa tartunnan saa takuulla useampi kymmenen ihmistä.

Golf ei ole erityisen riskialtista luontoliikuntaa koronankaan aikakaudella, kunhan se tehdään järkevästi ja ohjeita kunnioittaen. Mutta veitsen terällä golfin jatkuminenkin alkaa olla.

Koronavirusepidemiaan vastaaminen vaatii järeitä toimia. On selvää, ettei silloin säästytä ylilyönneiltäkään. Pidän itse esimerkiksi hiihtolatujen sulkemista Etelä-Suomessa typeränä hätävarjelun liioitteluna. Pohjois-Suomen hiihtokeskukset ovat asia erikseen, ne on syytä sulkea jos ja kun ihmiset sankoin joukoin ovat vaeltaneet sinne lomailemaan kriisin keskellä, mutta Etelä-Suomessa hiihtoladut olisivat voineet tarjota turvallisen luontoliikkumisen mahdollisuuden monille ihmisille. Tästä on muistutellut mielipidekirjoituksissa moni asiantuntijakin.

Jos hiihtoladulla koronaviruksen saa tarttumaan, on jokin mennyt hirvittävällä tavalla pieleen. Perinteisen hiihdossa vaadittavan turvavälin hoitavat sukset, jotka yleensä ovat parimetriset. Sen verran sitä turvaväliä jää väkisinkin, vaikka kuinka kannoilla hiihtelisi. Ja vapaallakin saa olla kouliintunut peesaaja, jos koronan tarttumaetäisyydellä onnistuu pysyttelemään.

Mutta ladut ovat kiinni ja se siitä. Pesuveden mukana menee nyt viemäriin paljon tavaraa, eikä tämä ole oikea aika sen murehtimiseen. Hiihto on kuitenkin esimerkki siitä, että nyt reagoidaan herkästi. Myös golf voi olla tulilinjalla.

Golfkentät on jo laitettu kiinni monessa maassa, muun muassa Englannissa, Tanskassa, Saksassa ja Espanjassa. Suomessa ne onneksi vielä saavat olla auki. Mutta kuinkakohan kauan?

Ongelmaa on ennakoitu Suomen Golfliitossakin, joka julkaisi golfyhteisöille ja golfin harrastajille tiukat ohjeistukset ja suositukset, jotka nojaavat hallitukseen linjauksiin ja parhaaseen saatavilla olevaan viranomaistietoon. Olennaista on huolehtia golfareiden ja kenttähenkilökunnan turvallisuudesta.

Golfissa on täysin mahdollista säilyttää vaadittava sosiaalinen etäisyys, ja nauttia silti pelaamisen sosiaalisesta ulottuvuudesta. Siirtyminen kahden tai kolmen hengen ryhmiin on kuitenkin suotavaa. Samoin bägin kantaminen tai oman kärryn käyttäminen. Muiltakin osin harrastajien on syytä noudattaa ohjeita, tai kentät uhkaavat mennä meilläkin kiinni.

Taitaa kuitenkin olla niin, että yksilötasolla moni ihminen on valmis venyttämään rajoja haistaessaan mahdollisuuden hankkia itselleen pieniä etuja. On helppo ajatella, että ei tämä nyt mikään varsinainen riski ole, eihän se nyt isoa kuvaa muuta, jos minä tästä kärryn otan ja halaan pelikavereita. Ja otetaan nyt vaan lipputangosta reippaasti kiinni eikä yliregoida.

Näin toimittaessa astutaan vaaralliselle alueelle. Yksilöiden teoista muodostuu iso kuva, ja se kuva saattaa tarkoittaa golfharrastuksen siirtymistä tauolle.

Ihminen on pohjimmiltaan aika itsekäs eläin, se kannattaa ottaa huomioon.

Ääneen lausumaton tosiasia on se, että golfkentillä on nyt suurin vastuu siitä, jatkuuko golfin pelaaminen Suomessa. Niiden toiminta on ollut kirjavaa. Osa kentistä on päättänyt olla avaamatta, osa sallii pelaamisen rajoitetusti, mutta joukossa on niitäkin, joissa sunnuntaina pelattiin neljän ryhmissä 10 minuutin välein aivan normaaliin tapaan. Pienemmät lähdöt ja muut rajaukset olisivat tarkoittaneet tulonmenetyksiä, jotka kuitenkin olisivat vähäisiä siihen verrattuna, että lappu laitetaan luukulle pitkäksi aikaa.

Toisaalta kentät eivät ole vastuussa yksilöiden valinnoista, vaan me itse. Ollaan siis järkeviä ja syödään muromme maidolla. Vaikka sitten muutama viikko tai kuukausi ilman sokeria.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (21 kpl)

    Putti-Possu says:

    ”joukossa on niitäkin, joissa sunnuntaina pelattiin neljän ryhmissä 10 minuutin välein aivan normaaliin tapaan.”

    Vuosaari ainakin muutti toimintamallia sen jälkeen, kun somessa (mm. forumilla) kritisoitiin asiaa. Jere ei mainitse kenttien nimiä ja olisi hyvä, jos nämä ”4 lähdön kentät” olisivat ihan niminä esillä. Joukkovoima auttaa varmaan heidätkin ruotuun ja jos ei, niin golfarit osaavat karttaa näitä kenttiä jatkossa. Siis avointa keskustelua ja kenttien nimet esiin.

    Bryson says:

    Golfliitto voi itse toimia siinä aktiivisena ja vaatia noita kenttiä sulkemaan itse kenttä jos ei noudateta. Ei ole järjen hiventäkään, että kaikki kärsii jos joku kenttä sössii. Nyt rotia hommaan.

    Pekka Vasala says:

    Sitä minä vaan, että ei hiihtokeskusten latuja ole suljettu, vain rinteet, ravintolat ja hotellit.

    p says:

    Olen miettinyt, että voisiko lipun viereen laittaa reiän ilman lippua, jotta voi helpommin nostaa pallon reiästä vaikka mailan pään imukupilla. Jos lippu haittaa lyöntilinjaa niin pallon voisi siirtää rangaistuksetta. Samoin jos pallo osuu ”ylimääräiseen lippuun” ei rangaistusta. Harjoituskierroksilla voisi ainakin toteuttaa.

    Hanska molempiin käsiin!!

    Lukija223 says:

    Klubin lainakärryn kahvan voi näppärästi suojata pienellä muovipussilla, samanlaisella kuin kaupoissa on hedelmiä varten. Rullan muovipusseja voisi laittaa kärryparkille, siitä repäisemällä saisi pussista suojan kärryn kahvaan ja sitten se kierroksen jälkeen roskiin. Eli näin ei riskiä lainakärryn käytölle!

    Jos kaikki joutuvat nyt ostamaan omat kärryt, se maksaa luokkaa 30 miljoonaa euroa, ei mitään järkeä! Tuolla pienellä muovipussilla virusriski selätetään!

    Tiiboxi says:

    Tästä lainakärryjen käytön kiellosta on golfkauppiaat erittäin innoissaan. Nyt menee kärryt kaupaksi ja osasta kaupoista jo loppu. Menevät kaupaksi jopa kovalla hinnalla. Tuolla muovipussi kikalla saisi kärryjen käytöstä täysin turvallista. Lainakärryjen kielto siis todella typerä ja hysteerinen päätös.

    Putti-Possu says:

    Muovipussia parempi ja helpompi tapa on suihkauttaa kahvaan käsidesiä ennen kierros ja kuivata paperipyyhkeellä. Ei se korona sen jälkeen kärryn kahvasta tartu. Tärkeintä on pysytellä muista pelaajista parin metrin etäisyydellä, eikä tietenkään kentälle, jos on vähänkään oireita. Sitten tietenkin käsien pesu ja käsillä ei saa kosketella kasvoja.

    Jani2 says:

    Kuinka pallojen tunnistaminen tai löytö pallot, jopa pro v1 tulee jättää paikoilleen jos ei ole oma. Tämä siis osittain tarkoitettu kevennykseksi, mutta toisaalta löytö pallossa voi piillä tartunta riski.

    J.A. says:

    Toivottavasti myös Golf-kenttien henkilöstö lukee näitä postauksia ja kiinnittäisivät kärryt vahvoilla ketjuilla, jotta kärryjä ei käytettäisi. On turhaa uskotella itsellemme, että klubien kärryjen käyttö onnistuisi em. periaatteiden mukaisesti. Jokainen voi kantaa tällä kaudella – tai ainakin sen alussa – bäginsä tai vaihtoehtoisesti ostaa oman kärryn, mikäli sellaista ei jo omista. Olisi hienoa, jos golf-yhteisön jäsenet voisivat nyt luopua itsekeskeisestä ajattelusta ja ajatella kokonaisuutta. Blogissa oli aiheellisesti nostettu esille huoli siitä, että huolettomalla asenteella voimme menettää osan alkavasta pelikaudesta.

    Timo65 says:

    Kuinka moni todella seuraa ohjeita ja siella kentalla on niin monia paikkoja jossa sen kontaktin saa. Aivan turhaa riskeeraamista ihmishengilla.

    Tietenkin se harmittaa koska kentat taalla Englannissa on kiinni, eika paase pelaamaan, saati harjoittelemaan, mutta ihmiset, JÄRKI KÄTEEN ja ollaan varovaisia, olisi harmi jos 9 reiän kirroksen pelattua tulee kotiin ja sitten 3 viikon kuoleman sairas ja tartuttaa muut perheen jäsenet siina sivussa

    Jamppa O. says:

    Uusin luotettava tutkimustulos kertoo ja vaatii jopa 8 metrin turvaetäisyydestä epidemian levittämisen estämiseksi. Klubien sisätiloissa virus pysyy hengissä ja ilmatilassa, kiitos koneellisen ilmanvaihdon, useita tunteja leviten tehokkaasti. On aivan selvää, että golfyhtiöt ja itsekkäät pelaajat kusevat kaikkien pakkiin ja ovat tehokkaasti osaltaan aiheuttamassa ihmisten sairastumista ja kuolemista tähän tautiin.

      ReijoRuisRanne says:

      Vai, että golfyhtiöt ovat aiheuttamassa ihmisten kuolemia. Alkaa menemään jo Golfpisteen mittapuullakin perin sakeaksi nämä jutut ja paniikin lietsonnat. Suomessa on kuollut kuukauden aikana 10 ihmistä (joista suuri osa olisi luultavasti kuollut muutenkin tänä vuonna) koronaan, ja samaan aikaan tilastollisesti Suomessa kuolee 4600 ihmistä. Vaikka tähän ensi kuussa kuolisi 100 ja Toukokuussa 1000 ihmistä, niin se ei näkyisi edes kokonaistilastoissa.

    Jamppa O. says:

    Onko Rusileivän mielestä tosiaan niin, että muutama sata tai tuhat ennenaikaista kuolemaa tilastoissa ei merkkaa mitään?

    Toivottavasti kentät pysyvät kiinni sään lämmetessäkin ja kantavat vastuunsa ennen ankarampien rajoitteiden voimaantulemista. Kyllä, niitä tulee vielä. Ei tarvitse omistaa edes sitä kuuluisaa kristallipalloa sen tietämiseen.

    Pelaamaan päästään kaikki loppukesästäkin, hoidetaan tauti ja hautajaiset ensin alta pois.

      ReijoRuisRanne says:

      Ei tietenkään ole toivottavaa, että vanhukset ja muut sairaat kuolevat liian aikaisin. Talouden sulkeminen aiheuttaa kuitenkin miljoonille ihmisille työttömyyttä ja muita taloudellisia ongelmia, mikä vastaavasti pitkällä aikavälillä tulee näkymään myös piikkinä kuolemissa ja terveystilastoissa. Tästä kiihkoilusta seuraavat työttömyysongelmat tulevat rasittamaan yhteiskuntaa paljon enemmän kuin muutamat sadat kuolleet. Eihän näin kukaan julkisesti voi tai uskalla sanoa, mutta joku roti tähän panikointiin pitäisi saada.

    TreSenior says:

    Ehkä korona asiassa mielummin lammas kun pässi!

    Asiallinen kirjoitus. Sami(anteeksi sinuttelu) toi hyvin esille pääasia:-omalla toiminnalla voimme auttaa epidemiasta selviytymistä ja lyhentää sen kestoa. Ja että omaan napaan tuijottamalla vain pissimme omille nilkoille.

    Vaikutuksia yksityiseen ja yritysten talouteen tulee,sitä ei kiistetä.Mutta jos omilla toimilla voimme lyhentää kriisin kestoa ja terveydenhoidon kuormitusta,niin luultavasti pitkällä tähtäimellä koko taloutemme selviää paremmin. Jo nyt voimme omilla ostovalinnoilla helpottaa talouselämäämme

    Jamppa O. says:

    Pelaamaan keritään loppukesästä. Minimoidaan kuolonuhrit Suomessa ja golfkentillä.

    Pysytään nyt kiltisti kotona ja maksetaan reippaasti vastikkeet yhtiöille. Kannetaan vastuu tältäkin osin.
    Kurk ja Hirsala (onko muita GF tuottoihin pelkästään nojaavia yhtiöitä?) ovat ehkä jo pelastamattomissa tämän kauden osalta.

    Jamppa O. says:

    Pelkästään Tukholman alueella tulee kuolemaan tuhansia, myös työikäisiä ihmisiä, myös lapsia. Tänään tulleen tiedon mukaan teho-osastot alkavat olla jo täynnä. Edessä on kuolemaan tuomittavien valinta tehohoitoon pääsevien osalta. Ruotsi tulee katumaan raskaasti alkuviikkojen vääriä valintoja. Kyllä, tämä on vasta alkua.

    Tämä tosiasia meillä Suomessa halutaan välttää. Siitä huolimatta Suomessa pitäisi vaan päästä pelaamaan golfia, koska eihän se meitä golfareita koske. Uskomattoman itsekästä ja kylmää toimintaa.

    Pieti says:

    Ruotsissa on tehty omat valinnat, Suomessa omat. Kriisi ei ole ohi eikä huippua ole todnäk lähellekään saavutettu, mutta minusta vaikuttaa siltä, että se jää Suomessa loivemmaksin kuin monessa muussa maassa.

    Mielestäni golfin voi kahden pelaajan lähdöillä objektiivisesti rinnastaa mihin tahansa ulkoiluun – jos ulkoilu on kiellettävä kriisin vielä pahentuessa, golf on tietenkin myös kiellettävä.

    Enemmän olen huolissani niistä kuntosaleista ja sisäurheiluhalleista (esim padel), jotka ovat edelleen auki sekä niistä golfkentistä, joissa edelleen annetaan pelata täydellä ryhmällä (HieG? ja Hiisi?). Jos kentät eivät noudata Golfliiton ohjeita, kyse lienee kirjoittajan toteamasta omiin muroihin pissimisestä; muutama valokuva mediaan täyteen ahdetuista parkkipaikoista ja neljästä pelaajasta tiiboksissa saattaa riittää.

    Night Driver says:

    Taitaa olla lopulta melko sama pelataanko 2, 3 vai 4 hengen ryhmissä kun koronan leviämiseen ei tällä ole kuitenkaan juuri mitään merkitystä. Taudinhan pitääkin levitä hitaasti, jotta saadaan jonkinlaista laumaimmuniteettia syntymään. Vaara parveilusta ja kokoontumisrajoitteen laiminlyönnistä piilee rangella. Kun ilmat lämpenevät niin ranget täyttyvät heti ja tilanne voi helposti karata hallitsemattomaksi.

    Mr.Tilteist says:

    Jokainen voi omilla toimillaan ehkäistä viruksen leviämistä,mutta tämä on myös erittäin helppo sössiä kuten on jo aijemmin todettu. Nämä muovipussi kikat jne on ok ,MUTTA muistaako kaikki nämä?! Muistaakseni vatsaaan voi periaatteessa oksentaa ,mutta luuhun ei edes hengittää ja mitä teki Ortopedit?! kokoontui Leville kivoille ”opetus päiville” ja nyt puhutaan ammattilaisista joiden hygienia ja aseptiikan tuntemus pitäisi olla 100% huippua!!!!! Mitä tulee etelän hiihtolatujen sulkemiseen niin ,onko kirjoittaja koskaan ollut esim Paloheinässä huonon talven aikana ,kun siellä on muutaman kilometrin latu? Näitä oman elämän mestareita painaa siellä hiki/raivo päällä peräkkäin ,vierekkäin jne yms todellakin lähellä toisiian ja parhaat intoutuu tappelemaan ,kun joku onneton on siellä mennyt liian hiljaa ja on ”oikeiden” kuntoilijoiden tiellä!!! Se latujen hävitys oli juurikin OIKEA ratkaisu,sillä hiihtäjiä ja pilkkimiehiä ei pidätä mikään. Huolellinen käsien pesu saippualla tarpeeksi usein ja välissä myöskin kasvojen pesu on paras suoja pöpön levittämisen / saamisen estämiseksi!! Tehdään me itse järkeviä ratkaisuja kun on tarve päästä kentälle ja toimitaan vastuullisesti. Hyvää kevättä kaikille!!