Olin jo joulun mentyä ajatellut, että palaisin vanhaan käytäntöön ja lähtisin pian pelireissulle Espanjaan tai muualle takuuaurinkoon. Se aina buustaa kotimaisen kauden alkua ja rauhoittaa odottelemaan lumien sulamista Suomen kentiltä.
Mutta koronankaan väistyessä paluutietä entiseen normaaliin ei tunnu löytyvän. Putler sen teki. Kotipesä läheisten lähellä tuntuu nyt parhaalta paikalta.
Ulkomaanmatkojen sijaan kehittelenkin omaa golfkesäkiertuetta Suomessa ja lähialueilla. Yögolfia Levillä, retkeä Tallinnan ympäristön kentille sekä Ahvenanmaalle.
Kaiken apeuden keskellä olen tyytyväinen, että pelikausimaksu tuli maksetuksi jo ennen uutta vuotta. Se motivoi aikanaan lähtemään kotikentälle mahdollisimman usein, vaikka maailmanmeno yrittäisi passivoida.
Mitä muuta voi tehdä tavoittaakseen ilon ja innostuksen, ollakseen valmiina niin henkisesti kuin fyysisesti uuteen, aktiiviseen golfkesään?
Uutisten lomassa etsin vimmaisesti virikkeitä erilaisista golfuutiskirjeistä. Kiinnostavimpia ovat ne, joissa harjoitellaan lyöntitekniikkaa, pohditaan pelistrategiaa, kerrotaan pelimatkoista ja puhutaan – liian harvoin – myös oman mielen merkityksestä pelivälineenä.
Puhtia ja muuta ajateltavaa tuo näinä päivinä paitsi säännöllinen harjoittelu sisähallissa myös uusvanhana harrastus, uiminen. Uimahalli kun on nykyään kävelymatkan päässä kotoa.
Uinti onkin pitkäaikaisin lempilajini. Kesät kuluivat lapsena sananmukaisesti järvessä. Muuton yhteydessä löytyi myös muinainen uimamaisteritodistus, alle kymmenvuotiaana Rautalammin maauimalassa suoritettu tutkinto.
Olen aina kokenut, että uidessaan ihminen on luonnollisimmillaan. En ollut lapsena enkä ole entisenä tyttönäkään kevyt enkä hoikka. Sitä ei tarvitse uidessa nolostella. Vesi kätkee ylimääräisetkin kilot ja tukee liikkumista.
Uimahallikeikka hallien taas auettua oli pitkään aikaan ensimmäiseni. Vetäisen yleensä yhtä soittoa 45 minuuttia ja niin tuolloinkin. Tuntui äkkiseltään tiukalta mutta hyvältä, kokonaisvaltaisesti.
Uimisen rytmissä ja oman hengitysäänen kuuluessa veden alla pääsen hyvin nopeasti eräänlaiseen leijuvaan flowtilaan: vedessä olen kuin kohdussa, turvassa, ja ajatukset liukuvat pään sisällä moneen suuntaan, kunnes matkan jatkuessa meditatiivisesti hiljenevät – ja minä vain uin.
Matka on silloin tärkeämpi kuin päämäärä. En mieti, miten uiminen minua kuntouttaa vaan vain nautin. Hyvät terveys- ja kuntovaikutukset tulevat bonuksena. Tunnen olevani eteenpäin liukuvassa rentouden tilassa, jota ei voi verrata oikein mihinkään muuhun liikuntalajiin.
Uidessa lihakset rasittuvat, keskivartalo joutuu töihin, hengästyn, syke nousee, mutta se ei tunnu raskaalta kiitos veden kannattelun. Vedessä on myös helppo venytellä väsyneitä jäseniä uinnin jälkeen. Hetki porealtaan lämpimissä, hierovissa suihkuissa on piste iin päälle.
Yhtäjaksoisen uintisuoritteeni vedän aina niin lujaa kuin jaksan ja se tuntuu kehossa vielä seuraavana päivänäkin. Niin että kaipa se on tehokasta harjoitusta seniorigolfarille.
Peukutan siis perinnelajiani, kun olen aika laiska seuraamaan liikuntatrendejä, olivatpa sitten maalla tai merellä.
Olenkin hyvää vauhtia päätymässä siihen, että vähemmän voi olla enemmän, kunhan niitä vähempiä lajejaan harrastaa säännöllisesti.
Minulle, tässä elämänvaiheessa, riittävät nämä: päivittäiset kävelylenkit koirien kanssa, kevyt kotijumppa venyttelyineen, viikottaiset uinnit ja golfhalliharjoitukset, sulkapalloa ja hiihtämistä satunnaisesti talvisaikaan ja useampi golfkierros viikossa huhti/touko–syys/lokakuun välillä.
Näissä mietteissä siis nyt virittäydyn alkavaan kauteen, jolloin lienee vilskettä golfkentillä, kun harrastajien määrä on kovasti lisääntynyt. Toivottavasti kaikille löytyy paikka tiiboksissa aina kun mieli tekee.
Jonkinlainen viritys kevääseen oli toki myös virtuaalivierailu Golfmessuilla. Ihan jees, joskaan ei millään muotoa korvaa sitä kauden alun harrastajapöhinää, joka lähimessuilla vallitsee.
Vaikka verkkomessuilla oli tarjolla erilaista hyötyohjelmaakin – esimerkiksi tarpeellinen sääntöesitys – niin väistämättä korostui kaikki, mikä on kaupan; matkoista ja pelioikeuksista mailoihin ja vaatteisiin. Etämessut olivat yhtä suurta verkkokauppaa.
Itse olen vuosi vuodelta yhä huonompi ostamaan. Pyrin pärjäämään kaikella entisellä, mikä toimii, riittää, mahtuu, kestää. Lähimessujen kiva puoli on juuri se, että voi käydä ns. ikkunaostoksilla. Kuljeskella katselemassa, kuuntelemassa, kokeilemassa ja saamassa virikkeitä muiden golfintoisten ihmisten joukossa.
Se kuitenkin on auliisti myönnettävä, että etägolfmessujen ilahduttavin asia oli umpikaupallinen, tosin hyväntekeväisyystvistillä: golfpallopaketti Ukrainan värein ja pallossa teksti ”Make par, not war”. Hinta 70 €, josta 40 € menee Ukrainan avuksi. Mainiota!
Mutta idean toteutus olisi kyllä vaatinut enemmän uskoa meidän golfkuluttajien laajaan haluun ottaa kantaa sotaa vastaan ja auttaa siitä kärsiviä. Palloja olisi voinut tehdä paljon enemmän, ei vain rajoitettua erää!
”Make par, nor war” on paras golfpalloteksti ikinä. Sen voisi painattaa jok’ikiseen palloon, joka tällä kaudella ilmoille lentää.
