Koronan saartamana - Golfpiste.com

3.12. – 10.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Tilander Tuulettaa

Koronan saartamana

Kahden viikon Tunisian golfreissuni päättyi yllättäen kahden viikon karanteeniin heti kotimaahan saavuttuani. Kun kaiken lisäksi kuulun suurimpaan riskiryhmään, saattaa kahden viikon “kakkuni” muuttua jopa kuukausien mittaiseksi rokotteiden odotteluksi.

Muutamalta tutulta kuulin, että Espanjan golfkentät on kokonaan suljettu, mikä näin yhtäkkiä kuulostaa vähän ylireagoinnilta. Golfissahan liikutaan vain muutaman hengen ryhmissä ja noin 250 metrin välein, eli varmasti vaikkapa kauppaliikkeissä on paljon vaarallisempaa. Laitetaan hanska toiseenkin käteen ja vältetään kaikki viimeisen viheriön halailut, niin kyllä se siitä. Klubilla käyntejähän me olemme alkaneet jo muutoinkin vältellä, eli siitä vaan suoraan parkkipaikalle kenkien vaihtoon ja kotiin.

Se mikä golfissa tuntuu nyt eniten, on varmasti kilpailutoiminnan täydellinen pysähtyminen. Selvältä näyttää, ettei yhtään suuren yleisön edessä pelattavaa kilpailua tänä vuonna pelata eli siinä menevät kaikki neljä majoria, Ryder Cup ja olympiagolf sen sileän tien.

Sääliksi käy niitä hyvään vauhtiin päässeitä pelaavia ammattilaisiamme, joilta työt näyttävät nyt loppuvan pitkäksi aikaa. Maailman talous tulee myös saamaan tässä rytäkässä niin paljon siipeensä, etten usko että enää pitkään aikaan – jos koskaan – päästään kilpagolfissa sille rahakkaalle tasolle mistä se on saanut viime vuodet nauttia.

Kotona kykkiessä ihminen näyttää muuttuvan aika pessimistiseksi, ja toivon, etteivät pelkäämäni asiat aivan kaikki sentään toteudu.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

    Mr.Tilteist says:

    Hei Lassi
    Oletko tutustunut Espanjan korona kuolleisuuteen?!!! Kun krematoriot ei ehdi tuhkata vainajia ja jäähalli on valjastettu väliaikaiseksi ruumiiden säilytys paikaksi ainakin minä uskon ,että golf kenttien sulkeminen Espanjassa oli ainoa oikea ratkaisu , kaukana ylireagoimisesta??!!