Hiljaista menoa, mutta vuonna 2003 oli toisin - Golfpiste.com

3.12. – 10.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Tilander Tuulettaa

Hiljaista menoa, mutta vuonna 2003 oli toisin

PGA Tour pääsi eilen käyntiin kaikessa hiljaisuudessa Texasin Colonial Country Clubilla Forth Worthissa. Tulostaso tällä suhteellisen lyhyellä, mutta muuten kimurantilla vanhalla kentällä muodostui heti kovaksi ja ensimmäisen kierroksen jälkeen kärkeä miehittivät sellaiset vanhat tutut kuin Jordan Spieth, Xander Schauffele, Justin Rose ja Justin Thomas.

Yleisönä heillä on ollut muutama toimitsija per väylä ja meno on ollut leppoisaa kuin seniorien maanantai kilpailuissa eli vähän niin kuin meillä tässä lajissa on yleensäkin tapana. En ole itse koskaan ollut kovin innostunut lajin yliriehakkaista tapahtumista, joista mieleen tulee hakematta vaikkapa tällaisen vanhan golfarin mielestä jo vähän vastenmielisen meluisaksi muuttunut Ryder Cup.

Miehillä on tällä samalla kentällä ja samassa kilpailussa ollut kerran ennenkin hyvin hiljaista. Toukokuun lopulla vuonna 2003 kilpailun sponsori oli kutsunut mukaan kaikkien aikojen naisgolfarin Annika Sörenstamin, joka oli vastannut kutsuun myöntävästi. Asia aiheutti valtavan mediamylläkän ja maailman kaikki naisgolfarit ja minun laillani monet miehetkin, jännittivät Annikan puolesta.

Olin itse matkustanut Tukholmaan juuri siitä syystä, että Ruotsin televisio lähetti kilpailusta suoraa kuvaa niinä molempina päivinä kuin Annika pelasi. Jatkoon päässeiden miesten peli ei sitten juurikaan kiinnostanut. Paikan päällä koko yleisö seurasi alusta loppuun pelkkää Annikaa ja hänen mukanaan sanottiin liikkuneen, arkipäivästä huolimatta, tuollaiset 20 000 katsojaa. Kisan miespuoliset osanottajat saivat, niin kuin tälläkin kertaa, pelata aivan omassa rauhassaan ja niin kauan kun Annika oli kentällä, ei heistä välittänyt kukaan.

Annika pelasi samoilta takimmaisilta tiiauspaikoilta kuin miehetkin ensimmäisen kierroksen tulokseen 71 ja toisen 74. Hän putosi jatkosta parilla lyönnillä ja suurimpana syynä oli hänelle epätyypillisen huono puttipeli.

Tällä kertaa tämä Colonialin kisa kiinnostaa koska se on ensimmäinen pitkästä aikaa, mutta silloin 2003, Annikan mukanaolo sai koko golfmaailman sekaisin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje