Golfkenttä on väyliensä summa. Vaikka kokonaiselämykseen vaikuttavat monet muutkin seikat, on golfkentällä kyse golfväylistä: siitä miten hyvin ne on suunniteltu ja millainen kokonaisuus niistä muodostuu. Miten helpommat ja vaikeammat jaksot ryhmittyvät, miten maaston muotoja ja ympäröivää luontoa on osattu hyödyntää.
Hyvän golfväylän anatomia riippuu mielestäni paljon väylän järjestysluvusta. Helpoille ja vaikeille, sekä selkeille ja enemmän pohdintaa vaativille rei’ille on oma paikkansa, muttei ole lainkaan yhdentekevää, missä vaiheessa kierrosta mikäkin väylä pelataan.
Kentän tärkein golfväylä on avausreikä. Ylivoimaisesti. Toiseksi tärkeinkin on helppo valita, se on päätösväylä, mutta mikään ei ole turhauttavampaa kuin hapuileva kierroksen aloitus, jos se johtuu väyläsuunnittelusta. Golfin on turha odottaa olevan reilua. Se on usein sattumanvaraista arpapeliä, mutta jos pelaaja kokee kärsivänsä turhaan huonosta kenttäsuunnittelusta, jää ärtymys helposti pyörimään mieleen useamman reiän ajaksi. Ja vastaavasti hyvä avausreikä alustaa tyydyttävää golfkokemusta parhaalla mahdollisella tavalla. Siksi hyvän avausreiän merkitys on valtavan suuri.
Paras mahdollinen avausreikä on lyhyehkö par-nelonen, jolla tiiltä pääsee hyvin ulos pitkällä raudalla tai hybridillä, mutta joka kuitenkin tarjoaa mahdollisuuden myös draivaamiseen. Avausväylän kohdalla on hyvin paljon kyse siitä, millaisia mahdollisuuksia se tarjoilee kierroksen ensimmäiselle lyönnille. Lyhyehkö par-nelonen on siinä suhteessa paras mahdollinen avausreikä, että se antaa mahdollisuuden pelata hyökkäävästi tai konservatiivisesti.
Kierroksen ensimmäisen lyönnin kohdalla pieni epäonnistuminenkin pitäisi olla sallittua. Hieman lyhyeksi jääneen avauksen ei pidä vesittää heti lähestymislyönnin onnistumista, eikä vähän liika sivuhajontakaan saisi olla este kakkoslyönnin onnistumiselle. Tiukkojen avausten ja vaikeiden tiilyöntien aika tulee myöhemmin kierroksen aikana, ensimmäisen tiilyönnin tarkoitus on imaista pelaaja mukaan peliin olemalla sopivalla tavalla armollinen, mutta tarjoilemalla silti mahdollisuuksia hyökkäämiseen.
Olisi tietenkin hienoa, että jokainen kierroksensa aloittava golfari olisi lämmitellyt hyvin ja karistanut karstat koneesta rangella ennen ensimmäistä tiilyöntiä. Se on kuitenkin haihattelua. Moni saapuu kentälle viime tipassa. Kierroksen ensimmäinen lyönti on aina vaikea. Erityisen vaikea se on pelaajille, jotka joutuvat sen tekemään niin sanotusti kylmiltään. Siksi kentän ei tarvitse testata heidän valmiuttaan heti kättelyssä, vaan sen olisi parempi esitellä metkunsa vasta myöhemmässä vaiheessa.
Toinen tärkeä ominaisuus kentän ensimmäiselle reiälle on selkeys. Avausväylä on hyvä olla helposti hahmotettava. Kierros ei saa arvoistaan alkua, jos ensimmäisellä tiipaikalla ei pysty hahmottamaan mitä edessä on, mihin avaus kannattaa suunnata ja minkä mittaisena, jotta lähestymislyöntiin pystyisi petaamaan mahdollisimman hyvän onnistumismahdollisuuden. Tiiltä on pystyttävä näkemään myös esteet, väylän muodot ja mielellään myös viheriön sijainti.
Dog legit ja sokkoväylät joutuvat tässä kohtaa siis armotta romukoppaan. Niillä voi olla paikkansa kentällä, mutta kentän ensimmäisen reiän kohdalla se ei ole. Väylät, joissa joko avaus tai kakkoslyönti lyödään sokkona sekä kapeat ja haastavat väylät, etenkin jos niiden jommalla kummalla sivulla, pahimmassa tapauksessa molemmilla, kulkee vesieste tai outti, eivät ole papereissani hyviä avausreikiä.
Voiko avausreikä sitten olla par-viitonen tai par-kolmonen? Par-vitonen avausreikänä vielä menettelee, vaikkei se ideaali avausreikä olekaan, mutta par-kolmosen paikka ei ole ensimmäisenä. Vähän korkeammalla tasoituksella pelaaville par-kolmoset eivät yleensä ole tuloksen pilaajia, sillä kohtalaisellakin avauksella niillä leipoo herkästi korttiin bogin, mutta par-kolkit ovat usein haastavia väyliä matalalla tasoituksella pelaaville. Siksi niiden aika on kierroksella vasta sitten, kun tunnustelut ovat ohi ja kone on jo käynnistynyt.
Sekä par-kolmoset että par-viitoset rytmittävät hyvin kierrosta rikkoen kaavaa, mutta mielelläni en par-viitostakaan ensimmäisenä pelaa. Perustelu on sama kuin par-kolmosen kohdalla, par-viitosen paikka on vasta pienen alkulämmittelyn jälkeen. Ne tarjoavat monelle kohtuullisen pitkälyöntiselle pelaajalle mahdollisuuden yltää viheriölle kahdelle lyönnillä, mutta se jää helposti haaveeksi, ellei kroppa ole kunnolla lämmennyt ja ruoste karissut tekemisestä. Ei siis par-viitoskaan ensimmäiseksi jonoon.
Hyvän avausreiän ominaisuuksista olennaisimmat papereissani ovat siis selkeys ja armollisuus. Parhaassa mahdollisessa tapauksessa toimiva avausväylä antaa myös hyvän kuvan kentästä esittäen ikään kuin malliesimerkin muodossa sen, mitä tuleman pitää. Väylällä on nähtävissä niitä elementtejä, joita kentällä muutenkin on, eikä se ole irrallinen osa kentästä. Jos kenttä on metsäinen, on avausväylälläkin hyvä olla metsää, ja jos vesi on kentän leimallisin piirre, on sitä löydyttävä ykkösreiältäkin.
Kuinka monelta kentältä sitten löytyy hyvä avausväylä? Oman kokemukseni mukaan onneksi aika monelta. Valitettavasti lähes yhtä yleistä on, ettei kentän ensimmäinen reikä täytä hyvän avausreiän paikkaa. Omat kriteerini eivät tietenkään ole ainoa totuus, mutta aika pitkälti ne taitavat noudatella yleistä käsitystä hyvän avausreiän anatomiasta.
Golfkenttä voi saada anteeksi monenlaisia ja varsin pahojakin puutteita, mutta huonoa avausreikää yksikään golfkenttä ei ansaitse. Golfari kyllä hyväksyy kentän erikoisuudet siinä missä omat epäonnistumisensa, mutta avausreiän kohdalla on liian aikaista niitä tarjoilla.
Perin samoilla linjoilla Samin kanssa, avausreiän tulisi olla armoa antava. Kenttäsuunnittelijat eivät kaikilta osin ole samaa mieltä, mikä näkyy myös omalla kotikentälläni.