Keski-Suomen leveysasteilla eletään kirjaimellisesti kuin viimeistä kesäpäivää. Jokainen kuuraton aamu ja sateeton iltapäivä on käytettävä hyväksi, sillä se saattaa olla viimeinen laatuaan. Viimeinen golfpäivä ennen pitkää ja synkkää taukoa, jota talveksikin kutsutaan.
Golfkauden päättyminen viiltää syvän loven monen pelaajan päivittäiseen aktiivisuuteen. Kierroksen aikana kertyy helposti terveyssuositukset täyttävä määrä askeleita, aivan huomaamatta. Lisäksi golfkierros on useimmiten fyysiseltä kuormittavuudeltaan ja sykevaihtelultaan juuri optimaalista aerobista treeniä – hengitys- ja verenkiertoelimistö kiittävät, kestävyyskunto paranee ja palautuminen tehostuu.
Ilman golfkierroksia jäämättä saavat myös luontoympäristössä oleilun todetut hyvinvointivaikutukset. Golfkierros on ollut mitä oivallisin tapa tyhjentää työpäivän kerryttämät ajatukset ja pohdinnat pois vaivaamasta mieltä. Ympäröivä kaunis luonto tuntuu toisinaan pakahduttavan täydelliseltä kuvalta, jossa silmä lepää myös konkreettisesti. Ihmissilmät on aikojen alussa luotu katsomaan kauas – näkemään uhkaava vaara tai mahdollinen saalis horisontissa. Nykyisin suuri osa ihmisistä tuijottaa päivästä toiseen pieniä, sinistä valoa heijastavia laatikoita. Ei siis ole ihme, että silmät väsyvät ja kuva sumenee. Katseen lepuuttaminen vihreillä väylillä on auttanut silmien pieniä lihaksia rentoutumaan ja toipumaan päivän näyttötyöstä.
Eivätkä fyysiset tekijät ole ainoita, jotka golfkauden päättymisen myötä uhkaavat rapistua, sillä niin alkavat myös taidot! Golflyönnin hiominen on taitoharjoittelua parhaimmillaan. Se rassaa sopivasti hienomotoriikkaa ja rytmitajua, pakottaa tekemään toiston toisensa perään ja keskittymään. Golfissa hienosäätöä on tehtävä jatkuvasti: jos lyönti lähtee toistuvasti vasemmalle tai putti jää lyhyeksi, pohtii golfari syy-seuraussuhteita jo kierroksen aikana.
Jatkuva itsereflektointi saattaakin herättää tarpeen syvällisempään itsetutkiskeluun myös muilla elämän osa-alueilla. Tosin, ainakin oma kokemukseni on, että golfkenttä itsessään on mitä parhain terapiahuone ja pelikaverit loistavia keittiöpsykologeja. Jokin liikkeen, toisten ihmisten ja ulkoilman taianomaisessa yhdistelmässä saa useimmat tunne-elämänkin solmut avautumaan.
Ja ne pelikaverit! Oman peliryhmäni vakiokokoonpano on värikäs kattaus erilaisia ja eri ikäisiä ihmisiä, joita yhdistää kuitenkin vähintään se yksi asia – rakkaus golfiin. Jo monen vuoden ajan sunnuntait on säännöllisen epäsäännöllisesti omassa lähipiirissäni vietetty perhepelien merkeissä. Viime sunnuntaina oli hilkulla, että perinteiset perhepelit olisivat peruuntuneet jäisen aamun vuoksi ja silloin mieleen iski ensimmäisen kerran tänä kesänä kysymys: mitä ihmettä sitä sitten tekee, jos ei pääse pelaamaan?
Talvitauon aikana kaipaamaan jään omien pelikavereideni ohella myös koko golfyhteisön lämpöä. On ollut mahtavaa seurata eri puolella Suomea asuvien golftuttujen pelejä erilaisilla alustoilla sosiaalisessa mediassa ja golfsovellusten välityksellä. Omatkin pelikesän huippuhetket välittyivät sellaisille pelikavereille, joiden touhuista en ollut vuosiin kuullut, mutta jotka nyt lähettivät mieltä lämmittäviä tsemppiviestejä.
Aionkin siis nyt nauttia jokaisesta lyödystä drivesta ja upotetusta putista täysin siemauksin niin kauan, kun pelipäiviä vielä riittää. Eikä haittaa, vaikka välillä sukat kastuvat ja muta lentää. Mutta vaikka kierroksia vielä muutamia luvassa olisikin, niin Golfkesä 2021, tulethan jo pian!
Lue seuraavaksi: Oman elämäni DeChambeau