Anna Golf –reissu oli jälleen ikimuistoinen ja tällä kertaa golfin lisäksi myös varsinainen kulinaristinen seikkailu. Matkaseurueemme koostui mahtavasta 20 naisgolfarin joukosta, jonka kapuina toimimme yhdessä media-alan ammattilaisen ja himogolfarina tunnetun Tarja Hurmeen kanssa. Golf Tailorsin Susanna Särkinen oli hoitanut meille loistavat matkajärjestelyt, joten reissuun päästiin lähtemään huolettomin mielin.
Matkaan lähdettiin tiistaina Helsinki-Vantaan lentokentältä vesisateen piiskatessa terminaalia – täydellinen ajoitus – mietin mielessäni, kun saavuin terminaalin aulaan odottelemaan matkaporukkaa golfbägini ja giveaway-kassien kera. Golfkausi pidentyisi muutaman päivän ajan juuri sopivaan hetkeen. Pian sekä tuttuja, että uusia kasvoja alkoi tupsahdella kokoontumispaikallemme iloisin mielin odottaen aurinkoa ja golfeja. Joukossa oli yhdeksän Anna Golf Tourin osakilpailujen voittajaa sekä omalla rahalla lähteneitä pelimatkalaisia. Osa entuudestaan toisille tuntemattomia ja osa golfin merkeissä tavanneita. Iloisen yhteishengen aisti kuitenkin heti alkavasta puheensorinasta. Matkaan päästiin lähtemään aikataulussa ja edessä oli iltalento Barcelonaan sekä bussikuljetus Peraladaan, joka sijaitsee Barcelonasta noin 2 tunnin ajomatkan päässä.
Jo saapuessamme myöhään illalla hotellille kävi ilmi, että edessä on myös gastronominen makumatka. Pienet tuloillan tapakset olivatkin yllätykseksi lukuisten eri tapasten sisältämä maistelumenu, alku-, pää- ja jälkiruoka-annoksineen. Hauskuutta illalliseen toi, pieneen matkaväsymykseen yhdistettynä, espanjalaistarjoilijoiden sympaattinen sekoilu annosten kanssa. Kaikki on vähän sinne päin ja vinksin vonksin, joka toi muuten fiiniin tapas-illalliseen hupaisaa rentoutta ja jää oli murrettu, kun annokset vaihtoivat omistajia oikeille paikoilleen.
Aamulla pelien alkaessa oli pystyssä pysymistä – ei edellisillan vuoksi – vaan erittäin kovan ja puuskaisen tuulen vavisuttaessa niin pelaajaa, kuin bägejäkin. Aurinko paistoi, mutta pallo lähti tuulen mukana, milloin minnekin. Onneksi päivän pelimuotona oli puttien määrä, vaikka ei sekään nyt niin helpolta tuntunut. Ensimmäisen päivän kierros oli siis varsinainen kenttään tutustuminen kaikenlaisista mielenkiintoisista eri näkökulmista. Bägini kaatui tuulen seurauksena vähintäänkin yhtä monta kertaa kuin kadotin pallonikin, eli sen verran monta, että sekosin laskuissa.
Seuraavina päivinä pääsimme pelaamaan täydellisessä säässä, aurinko paistoi ja asteita oli reilu parikymmentä. Toisena pelipäivänä kenttään sai paremman tuntuman, kun pallo oikeasti lähti sinne, minne sen löi. Torstain kisana oli Best Ball neljän hengen joukkuepelinä. Tämän lisäksi kerrytimme kaikilta kolmelta pelipäivän täydeltä kierrokselta omaa eclectic-tulosta. Kenttä on melko tasainen, mutta haasteellisuutta toivat hyvin sijoitetut bunkkerit sekä puut. Osittain väylät olivat myös kapeita ja välillä sai tosissaan lyödä puiden yli.
Torstaina päätimme lähteä pelipäivän päätteeksi koko porukalla illalliselle Peraladan viehättävään kylään. Saimme pöytävarauksen pieneen ja sympaattiseen italialaiseen ravintolaan, joka oli sopivan kursailematon, mutta herkullinen ravintola. Juustoa, viiniä, öljyä ja hiilareita ei säästelty!
Perjantaina koitti matkamme pääpäivä. Pelasimme perjantaina Anna Golf Tourin finaalikierroksen ja Anna Golf Peralada Openin. Molemmat sarjat Anna Golf Tourin säännöin, eli henkilökohtainen pb leikatuin tasoituksin. Päätimme kaikki pukeutua Audin sponsoroimiin persikan värisiin pelipaitoihin, josta syntyi todellinen hyvän mielen juttu ja kiva tunnelma kisapäivään. Olimme ylpeästi yhtä porukkaa ja käänsimme katseita niin golfkentällä kuin klubillakin. Usea flaitti sai muilta pelaajilta pelien lomassa kyselyitä, että mikä porukka on kyseessä. Näytti upealta, kun koko porukka loisti kirkkaissa väreissä kentältä samaan aikaan. Myös klubi tykkäsi siitä, että erotuimme hyvin muista asiakkaista.
Illalla oli luvassa palkintojenjako ja päätösillallinen ikivanhassa Peraladan linnassa, joka sijaitsi lähikylässä. Hotellin pikkubussi kuljetti meidät päätösillalliselle Peralada Castleen, joka on rakennettu 1300-luvulla. Näyttävä, osittain sammaleen peittämä linna oli komea ilmestys valaistuksessa iltahämärässä. Joutsenet nukkuivat sisäänkäynnin vieressä, jossa oli myös iso lampi.
Jäimme pitämään palkintojenjaon linnan terassille ennen illallista. Anna Golf Tourin finalistit olivat yhtä mieltä siitä, että palkintomatkan voittaminen oli pääasia. Finaalin voittoon perjantaina pelasi Golf Pirkkalan Annamari Viita, joka suurten aplodien kera pokkasi palkinnoksi J.Lindebergin palkintobägin. Anna Golf Peralada Openin voittoon pelasi puolestaan Else-Mari Vuosjoki, joka oli voittanut paikan matkalle Audin sponsoroimana kiertueen parhaana Audi-kuskina. Palkitsimme myös lukuisia muita matkan aikana eri kisoissa pärjänneitä pelaajia ja ensikertalaisia.
Perjantain illallinen oli todellakin ainutlaatuinen elämys. Istuimme illalliselle pyöreisiin huoneisiin, jotka sijaitsivat Linnan kahdessa eri tornissa. Illallinen oli varsinainen makumatka, jollaista tulee harvemmin koettua, sillä kyseessä oli Michelin –ravintola ja menuumme kuului useita upeita eri ruokalajeja, jollaisia ei edes mielikuvituksella olisi osannut ajatella. Herkullisen illallisen jälkeen päivän kruunasi vierailu casinolla, joka oli linnan yhteydessä.
Lähtöpäivänä alkoi kova vesisade, jota lähdimme kuitenkin uhmaamaan Pitch & Putt-kentälle, pelimuotona scratch. Tuuli tuiversi ja satoi niin, että olimme litimärät, mutta se ei himogolfareita kuitenkaan pysäyttänyt. Saimme kuulla, että pitch&putt –pelaajilla on Espanjassa oma lajiliittonsakin ja se on erittäin kilpailtu laji. PP-kenttä olikin mielenkiintoinen, sillä siellä sai tosissaan harjoitella lähipeliä ja välillä griini sijaitsi valtavien puiden takana, joten yli oli lyötävä sen kummemmin ajattelematta. Pelien jälkeen sai nauttia hotellissa olevan span lämpimästä höyrysaunasta ja rentoutumisesta poreammeessa ennen kotiin lähtöä. Paluulentomme laskeutui varhain sunnuntaiaamuna koleaan Helsinkiin.
Kiitos ihanalle matkaseurueelle mukavasta matkasta ja Tarjalle hyvistä kuvista ja matkaseurasta!
Peraladassa olisi mielellään viettänyt pidemmän ajan, sillä nyt ehdimme raapaista vain pintaa. Seuraavalla kerralla haluan tutustua paremmin myös paikan historiaan ja taiteeseen, jotka näyttelevät isoa roolia alueella. Lisäksi ihastuin paikallisiin viineihin, joten viininmaistelu on seuraavan kerran ehdottomasti listalla. Kenttä oli kiva, hyväkuntoinen ja esteettinen vuorten ympäröimissä maisemissa, joten sen pelaisi mielellään uudelleenkin, ja miksei samaan reissuun yhdistäisi vaikka kierroksen PGA Catalunyassa!
Peraladaan pääsee tutustumaan tarkemmin nettisivuilta: http://www.golfperalada.com/?lang=en
Heli