7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Sunnuntain punaisesta paidasta lanseerattiin Tiger Woodsille oma tekstiilibrändi

Tiger Woods valmistautui Sun Day Red -neuleessaan viikonvaihteen kilpailuun. Kuva: Getty Images

Woods avaa kautensa torstaina Los Angelesin huipputurnauksessa.

Pitkän yhteistyösopimuksen Niken kanssa päättänyt Tiger Woods pukeutuu jatkossa Sun Day Red -nimisen vaatemerkin tekstiileihin. Kyseessä on Woodsin oma brändi, jonka malliston on luonut TaylorMade.

Merkin ja tuotemalliston lanseeraus ajoitettiin odotetusti samalle viikolle, jolloin Woods pelaa kauden ensimmäisen turnauksensa. Tiger on mukana torstaina Los Angelesissa käynnistyvässä Genesis Invitationalissa, jota hän myös isännöi.

Sun Day Red on saanut nimensä Woodsin tavasta käyttää punaista paitaa turnauksissa sunnuntain kierroksilla.

”Siitä tuli kauan sitten tavaramerkkini. Se alkoi äidistäni. Horoskooppimerkkini on kauris, joten hän päätteli, että punainen on voimavärini. Niinpä pukeuduin punaiseen paitaan jo juniori-ikäisenä. Punainen on myös kouluni Stanfordin yliopiston tunnusväri, ja jokaisen college-kisan päätöspäivänä joukkueemme pelaajat pukivat punaista ylleen”, Woods sanoi.

Vaatemalliston lanseerauksen tiedettiin olevan lähellä, kun TaylorMade Ventures LLC jätti tammikuussa tavaramerkkihakemukset USA:n patentti- ja tavaramerkkivirastolle. Muutama päivä ennen esiripun aukeamista Woods julkaisi Instagramissa itsestään tummanpuhuvan kuvan punaisessa paidassa ja kädessään hanska, josta pilkisti uudenlainen logo.

Woodsilla olisi ollut oikeus vanhan logon käyttöön, mutta hän katsoi sen tulleen tiensä päähän.

Sun Day Redin logon tiikerikuvio muodostuu 15 viivasta. Siihen liittyy selvää symboliikkaa, sillä Woods on voittanut urallaan yhtä monta major-turnausta.

Merkin valikoimiin kuuluu golftekstiilien ohella lifestyle-vaatteet sekä jalkineet. Aluksi markkinoille tulevat miesten golftekstiilit, joiden myynti alkaa Pohjois-Amerikassa toukokuussa.

Nike-yhteistyön päättymisen myötä haudattiin myös Woodsin ikoniseksi muodostunut TW-logo. Woodsilla olisi ollut oikeus vanhan logon käyttöön, mutta hän katsoi sen tulleen tiensä päähän.

Sun Day Red -mallistoon kuuluvat myös golfkengät. Kuva: Getty Images

Vaikka Sun Day Red toimii TaylorMaden siipien suojissa, kyseessä on erillinen liiketoimintayksikkö, jolla on oma pääkonttori, suunnittelijat ja henkilökunta.

Tiger starttaa Genesis Invitationalin avauskierrokselle Sun Day Red -tekstiileineen kello 19.25 Suomen aikaa. Seuraa hänelle Riviera Country Clubin kentällä tekevät Justin Thomas ja Gary Woodland.

Woodsin caddiena kisassa toimii ensimmäisen kerran Lance Bennett, joka on työskennellyt aiemmin muun muassa Matt Kucharin bäginkantajana. Tigerin pitkäaikainen caddie Joe LaCava siirtyi viime keväänä Patrick Cantlayn palvelukseen.

Lue seuraavaksi: Nike Golf on ollut yhtä kuin Tiger Woods – golfin kuluttajabrändiä urheilujätistä ei ole koskaan tullut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)