7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Pallomuutos herättää intohimoja puolesta ja vastaan

Ammattilaiset ottavat uudet pallot käyttöön vuonna 2028, kaksi vuotta myöhemmin myös harrastajat joutuvat luopumaan nykyisestä pallotyypistä. Kuva: Getty Images

Kriittisimpiä muutosta kohtaan ovat monet huippupelaajat ja pallovalmistajat. Laajaa ymmärrystä löytyy mm. kahdelta isolta kiertueelta.

Lajin kattojärjestöt R&A ja Yhdysvaltain golfliitto (USGA) julkistivat keskiviikkona odotetun päätöksen rajoittaa golfpallon lentopituutta. Ammattilaiset ottavat vuodesta 2028 alkaen käyttöön uudenlaisen pallon ja kaksi vuotta myöhemmin kaikkien golfpallojen on täytettävä uusien sääntöjen vaatimukset.

Uuden pallon käyttöönotto merkitsee kattojärjestöjen mukaan sitä, että draivien kokonaispituudesta PGA Tourilla putoaa keskimäärin 9–15 jaardia. LPGA Tourilla draivipituudet lyhenevät keskimäärin 5–7 jaardia ja klubigolfareilla vaikutus on keskimäärin samankaltainen tai hieman pienempi.

Nykyisin pallot testataan lyöntiroboteilla, joiden mailanpäännopeus on 120 mailia tunnissa. Pallo ei saa robottitesteissä lentää yli 320 jaardin (317 jaardia + 3 jaardin ylitystoleranssi) etäisyydelle pallon rullausmatka huomioiden. Jatkossa testirobottien mailanpäännopeus nostetaan 125 mailiin tunnissa, mutta sallittu lentomatka pysyy edelleen samana, 320 jaardissa.

Toisin sanoen tämänhetkiset pituuslimiitin ylärajoilla olevat pallot eivät läpäisisi enää tulevaisuudessa testivaatimuksia.

Testausstandardit siirtyvät nykyisestä kymmenen asteen laukaisukulmasta 11 asteeseen. Samalla spinni pudotetaan 2520:sta 2200:een kierrosta minuutissa.

R&A ja USGA kertoivat, että PGA Tourin parhaiden pelaajien pallonnopeuksien analysoinnilla oli päätöksen kannalta keskeinen merkitys.

”Tänä vuonna tehty analyysi osoittaa, että tilaston top 10 -pelaajien pallonnopeus oli keskimäärin 186 mailia tunnissa. Top 25:ssa pallonnopeus oli keskimäärin 183,4 mailia tunnissa. Osalla pelaajista pallonnopeus oli yli 190 mailia tunnissa”, kattojärjestöt totesivat.

”Monet sanoivat, että puutuimme liikaa pallojen lentopituuteen ja taas toisten mielestä emme puuttuneet siihen riittävästi suojellaksemme peliä pitkällä aikavälillä”, USGA:n toimitusjohtaja Mike Whan sanoi.

”Se ei olisi ollut vaihtoehto, että emme olisi reagoineet asiaan millään tavalla.”

Lentopituuden rajoituksen vaikutus isossa kuvassa golfin harrastajien lyönneissä riippuu pitkälti pelaajan mailanpäännopeudesta. Raudoilla muutokset näkyvät vähäisempänä, ja lyhimmillä mailoilla, joilla lyödään hieman maltillisemmalla mailanpäännopeudella, eroa nykyisen ja uuden pallon välillä ei välttämättä huomaa.

Jos kuitenkin koko ajan puhutaan lajin kasvattamisesta, tämä on mielestäni iso askel taaksepäin.

PGA Tour ja PGA of America -järjestö eivät olleet tyytyväisiä päätökseen. Niiden mielestä lyöntipituudesta saatavaa hyötyä voisi pikemminkin yrittää hillitä kenttien harkitummalla kisavirityksellä, joka avaisi mahdollisimman monelle pelaajatyypille paremmat mahdollisuudet menestykseen.

Tiger Woods kertoi viime viikon Hero World Challengen yhteydessä olevansa pallon lentopituuden rajoituksen kannalla, mutta sen olisi hänen mukaansa pitänyt koskea vain ammattilaisgolfia.

Bradley tuomitsi muutoksen

Kuusinkertainen PGA Tour -voittaja Keegan Bradley on monen muun kollegansa tavoin vastustajien joukossa.

”Minusta tuntuu, että meitä rangaistaan heidän (kattojärjestöjen) tekemistään virheistä. Jos ne ovat päästäneet pallon lentämään näin pitkälle, se ei ole meidän syymme”, sanoi Bradley, joka joutui sääntömuutoksen vuoksi luopumaan putterinvarren ankkuroinnista joitakin vuosia sitten.

”He rankaisevat paitsi ammattilaisia myös kaikkia lajin harrastajia siitä, että ovat itse töpänneet. Tämä on yksi typerimmistä asioista, jonka olen koskaan kuullut”, major-voittaja puhisi.

McIlroy otti esille ainoastaan muutoksen ammattilaisgolfiin liittyvän näkökulman.

”Uskon, että tämä tekee ammattilaiskisoista hauskempaa katsottavaa. Jatkossa erilaiset pelaajatyypit tulevat menestymään paremmin, eivät vain ’pommittajat’. Isot kilpailut voivat palata takaisin perinteisille kentille. Huippugolf kysyy jälleen pelaajilta enemmän taitoa”, tähti kertoi.

Rickie Fowler piti ratkaisua hölmönä.

”Golf sai koronapandemian aikana valtavasti uusia harrastajia. Nyt me saamme heidät lyömään 20 jaardia lyhyempiä draiveja. Pidä siinä sitten hauskaa. Ymmärrän molempia osapuolia. Jos kuitenkin koko ajan puhutaan lajin kasvattamisesta, tämä on mielestäni iso askel taaksepäin.”

Bryson DeChambeau oli odotetusti yksi muutoksen voimakkaimmista vastustajista.

”Tämä on kauhein asia, mitä voi golfin pelaamiselle tehdä. Kyse pitäisi olla golfkenttien vaikeuttamisesta, eikä pallon lentopituuden rajoittamisesta. Enempää ei voi peliä pilata. Kaikki haluavat nähdä ihmisten lyövän pidemmälle. On nykyisen pallon ansiota, miksi ihmiset pitävät siitä, mitä itse teen golfkentällä.”

Valmistajat samassa rintamassa

Titleistin palloja valmistavan Acushnetin toimitusjohtaja Dave Maher muistutti, että miesgolfareiden draivien keskipituus on 215 jaardia ja naisilla 147 jaardia. Hänen mielestään päätöksen edut olisi arvioitava vielä perusteellisesti, jotta saavutettaisiin riittävän suuri tuki muutokselle.

Myös Topgolf Callaway Brandsin toimitusjohtaja Chip Brewerin mielestä harrastajien palloon ei olisi tarvinnut puuttua.

”Kunnioitamme kattojärjestöjen päätöstä. Ne tekevät ratkaisunsa sen mukaan, mikä on niiden mielestä pelin edun mukaista. Olemme kuitenkin sillä kannalla, että pallon lentopituuden rajoituksen olisi pitänyt koskea vain ammattilaisgolfia.”

TaylorMade kertoi tiedotteessaan olevansa pettynyt tehtyyn päätökseen, mutta ilmoitti olevansa samalla kiitollinen, että yhtiö kutsuttiin keskustelemaan asiasta ja että se sai ilmaista näkemyksensä pallon lentopituudesta.

R&A:n ja USGA:n on vastattava monimutkaisiin haasteisiin ja varmistettava pelin pitkän aikavälin kasvu ja kestävyys.

Bridgestone Golfin toimitusjohtaja Dan Murphy sanoi, ettei yhtiö olisi halunnut muutosta harrastelijagolfissa käytettäviin palloihin, ja uskoi, ettei aiheeseen liittyvillä lisäkommenteilla ole enää painoarvoa.

”Nyt meidän on vain keskityttävä valmistamaan räätälöityjä tuotteita, joiden avulla sekä ammattilaiset että amatöörit voivat pelata parasta golfia”, hän totesi.

DPWT: ”Kattojärjestöt päättävät golfin säännöistä”

Myönteisesti asian näkevien joukkoon liittyivät isoista kiertueista DP World Tour ja LPGA Tour.

”Arvostamme R&A:n ja USGA:n käyttämää aikaa tämän asian tutkimiseen. Kattojärjestöt päättävät golfin säännöistä, ja me kunnioitamme niiden ratkaisua”, DP World Tourilta kerrottiin.

LPGA:n tiedotteessa todettiin, että vaikka naisten golfissa ei ole lyöntipituusongelmaa, kiertue ymmärtää, että kattojärjestöjen on vastattava monimutkaisiin haasteisiin ja varmistettava pelin pitkän aikavälin kasvu ja kestävyys.

Lyöntipituuden rajoitus ei välttämättä ole välinepuolen osalta jäämässä tähän. R&A ja USGA suunnittelevat tehostavansa myös draivereiden anteeksiantavuuden testaamista. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että testeissä aletaan kiinnittää enenevästi huomiota osumapinnan ominaisuuksiin keskikohdan ulkopuolelle suuntautuvissa osumissa.

Lue seuraavaksi: Draivisi lyhenee, jos suunniteltu golfpallojen sääntömuutos menee läpi

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (10 kpl)

    Kolopalloilija53 says:

    Omasta mielestäni ihan ok päätös. Kyseinen lyöntipituuden pudotus ei pitäisi ketään harrastajaa haitata, jos pelaa oikealta tiiltä. Kilpagolf taas kaipaa sitä, että koko bägiä testattaisiin nykyistä monipuolisemmin, eikä lajista tehdä pelkkää drive-wedge peliä.

    Pitkälyöntiset ovat edelleen pitkälyöntisiä ja tämän kautta tehtävä pippelin mittailu saadaan edelleen tehtyä. Nyt vain kaikkien vehkeistä viilataan vähän kärkeä pois.

    Palmerin Arska says:

    Niinpä niin. jaapa jaa. Olisivat pistäneet putterinvarren ylämitan samalla kun kielsivät ankkuroinnin. Mitä tulee palloihin niin tuleekohan palloon merkintä että täyttää säännön? jos ei niin mistä sen tietää onko pallo laillinen. Idioottimainen ratkaisu huonontaa pallojen lentoominaisuuksia noin 10 – 15 jaardin vuoksi. Mitä tehdään vanhoille palloille? toki harkkarundilla voi pelata vanhoilla kuulilla vai tuleeko valvoja tarkastaan pallon? Olisiko uudistuksesta voittamaan vuoden turhakkeen tittelin.

    heierk says:

    Tuskin tuolla on mitään merkitystä klubipelaajalle. Yli 90 % pelaajista käyttää pelissä myös löytöpalloja. Päätöksen perustelut olivat hyvät.

    Slowhand998 says:

    Ovatkohan kaikki nykyiset pallot jatkossa ”laittomia” vai vain pisimmälle lentävät? Tuskin kaikilla palloilla on samat lento-ominaisuudet.

    Quid Pro Quo says:

    Taas kerran golfbyrokraatit onnistuivat kehittämään kaiken maailman viherpiipertäjien ja oraansuojelijoiden keksimään olemattomaan ongelmaan mahdollisimman hankalan, tyhmän ja kalliin ratkaisun, vaikka yksinkertaisempi ja huomattavasti halvempi olisi käden ulottuvilla – kirjaimellisesti takataskussa.

    Ammattilaisilta voisi vain yksinkertaisesti kieltää tiitikkujen (ja samalla ns. turf teen ala Laura Davies) käyttö. Draivit lyhentyisivät takuuvarmasti, kentät pelaisivat niin kuin suunnittelijat ovat tarkoittaneetkin, ja välinevalmistajat saisivat jatkossakin keskittyä välineiden huonontamisen sijasta niiden edelleen parantamiseen. Amatööritkin saisivat taas uutta ostettavaa, kun bägiin pitäisi ilman muuta lisätä uusi pallon suoraan maasta helposti nostava uutuusdraiveri – ja tottakai myös puukakkonen.

    Routagolf says:

    Joku ammattilaisgolffaaja sanoi, että pallot eivät ole ongelma, vaan liian isot ja anteeksiantavat draiverit. Ehkä olisi ollut parempi pienentää draivereiden lapojen kokoa. Olisi silloin tullut paremmin esille pitkälle lyömisen riskit.

      Quid Pro Quo says:

      Tiitikkujen kieltämisen seurauksena draiverien lavat pienenisivät älyttömän byrokraattisen tilavuusrajoituksen sijasta älykkäästi luonnollisen tuotekehityksen ja tietysti korkeasti kunnioitetun insinöörityön tuloksena.

      Huolellisen harkinnan jälkeen voisi kenties suostua kompromissina myös pelin alkuperäisten sääntöjen mukaiseen tiiauskäytäntöön – kouralliseen hiekkaa pallon alla. Ja luonnollisesti Skotlannissa pelattavissa kisoissa ammattilaiset voisivat käyttää lisäksi pelin perinteen ja alkuperäisen hengen mukaisesti myös lampaan papanoita.

      Tiiboksi-draamaa ja tv-viihdettä parhaasta päästä!

    Ihminen says:

    Palmerin Arskka kiteytti todella osuvasti nämä huikeat sääntö uudistukset. putterin saa edelleen ankkuroida varresta, mutta ei päästä. Ja ymmärtäisin lyöntipituuden rajoittamisen, jos kierros tulokset olisivat huipuilla koko ajan alle 60 lyöntiä. Aina kun tehdään puku päällä päätöksiä, niin voi odottaa ihan mitä vaan.

    Chip Greenside says:

    ”Ja luonnollisesti Skotlannissa pelattavissa kisoissa ammattilaiset voisivat käyttää lisäksi pelin perinteen ja alkuperäisen hengen mukaisesti myös lampaan papanoita.”

    Aivan paska idea!