23.4.–30.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][12]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Näissä Euroopan maissa on eniten golfareita – Suomi pärjää hyvin joukossa

Kuva: Getty Images

Kun golfharrastuksen määrä suhteutetaan väkilukuun, nousee ykköseksi yllättävä maa.

Euroopan Golfliiton mukaan maanosassa on 10,6 miljoonaa golfin harrastajaa. Suomi kuuluu kympin kärkeen. Lähteenä toimii EGA:n Participation Report, jonka luvut ovat vuodelta 2021. Raportti julkaistaan vuorovuosin, eli vuoden 2023 lukuja päästään tarkastelemaan loppukeväästä 2024.

Eniten golfareita on Englannissa, 692 500. Toiseksi suurin golfmaa on Saksa yli 651 000 harrastajallaan. Kolmostila menee Ruotsille, jonka luku pyörii noin 540 000 pelaajan tienoilla.

Suomi on listalla kahdeksantena edellään Hollanti, Ranska, Espanja, Irlanti/Pohjois-Irlanti ja Skotlanti.

Eniten rekisteröityneitä harrastajia Euroopassa 2021
Englanti692 500
Saksa651 417
Ruotsi538 962
Hollanti407 302
Ranska402 991
Espanja270 040
Irlanti & NI202 750
Skotlanti192 724
Suomi157 175
Tanska154 803

Kun harrastajien määrää tarkastellaan suhteessa väkilukuun, nousee ykköseksi yllättäjä – Islanti. Saarivaltiossa peräti 5,46 % asukkaista harrastaa golfia. Kakkosena on Ruotsi 5,21 %. Suomi on yltää kuutossijalle 2,84 % osuudella.

Prosentuaalisesti arvioituna nopeimmin golf on kasvanut Itä-Euroopan maissa, Latviassa, Valko-Venäjällä, Ukrainassa, Romaniassa ja Liettuassa. Selitys on kuitenkin yksinkertainen, lähtötaso on ollut kyseisissä maissa niin matala, että kasvuprosentit ovat hurjia.

Absoluuttisina määrinä mitattuna eniten golfareiden määrä aikavälillä 2019–2021 nousi Englannissa, noin 63 500 harrastajaa ja Ruotsissa, jossa kasvu oli noin 55 000 harrastajaa. Eniten lopettaneita oli Espanjassa, reilut 35 000 ja Ranskassa, noin 16 000.

Golfareiden suhteellinen osuus väestöstä 2021
Islanti5,46 %
Ruotsi5,21 %
Skotlanti3,53 %
Liechtenstein3,17 %
Irlanti &NIR2,94 %
Suomi2,84 %
Tanska2,65 %
Hollanti2,34 %
Norja2,07 %
Lue seuraavaksi: Pieni jäsenmäärän lasku oli odotettu, mutta junioreiden kadosta on syytä huolestua

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (10 kpl)

    PG says:

    Mielenkiintoista dataa. Entä missä maassa on vähiten asukkaita kenttää kohden (tai eniten kenttiä asukasta kohden)? Islanti menee kärkeen tässäkin vertailussa.

    Mainitun lähteen EGA:n Participation Report mukaan Islannissa on asukkaita 366 430 ja golfkenttiä 71 (tiedot vuodelta 2021), eli 5161 asukasta golfkenttää kohden. Osamäärä on Euroopan pienin (vähiten asukkaita kenttää kohden), mutta todennäköisesti se on pienin koko maailmassa.

    Euroopan (ja koko maailman?) kakkonen tuolla listalla on Skotlanti – asukkaita 5 466 000 ja kenttiä 594 – osamäärä 9202 asukasta/kenttä.

    Oseaniassa sijaitseva Naurun tasavalta taitaa olla maailman listan kolmas. Asukkaita 10873 ja yksi kenttä.

    Putti-Possu says:

    Hieman epäillen suhtaudun noihin lukuihin, kun taulukossa puhutaan ”rekisteröityneistä” golfareita ja tekstissä ”% väestöstä harrastaa golfia”. Tämä yhtäläisyys pitää kaiketi kutinsa Suomessa, mutta miten muissa maissa. Esimerkiksi Englannissa:
    ”Englannissa on 0,75 miljoonaa rekisteröitynyttä (0,882 milj. 2004) golfin harrastajaa ja kaikkiaan lähes 4 miljoonaa harrastajaa eli 8 % väestöstä harrastaa golfia jollakin tasolla. Ts. maassa on reilut 3 miljoonaa harvemmin golfia pelaavaa ns. recreational golfers.”

      PG says:

      Jos lasketaan golfareiden suhteellinen osuus väestöstä ottaen mukaan myös ei rekisteröityneet golffarit, niin Islanti on edelleen listan kärjessä. Molemmissa listoissa (1. vain rekisteröityneet, 2. myös rekisteröitymättömät) kahdentoista maan kärkijoukko on sama, mutta sijoitukset muuttuvat: Englanti nousee sijalta 12 sijalle 3, Skotlanti sijalta 3 sijalle 2 ja Wales sijalta 10 sijalle 7. Norja putoaa sijalta 9 sijalle 11 ja Tanska sijalta 7. sijalle 9. Saksa säilyttää 12. sijansa. Eli myös rekisteröitymättömät huomioon ottaen kahdentoista kärkimaan lista 2021 näyttää tällaiselta:

      1. Islanti 17,74 %
      2. Skotlanti 10,89 %
      3. Englanti 8,00 %
      4. Irlanti 7,84 %
      5. Ruotsi 5,80 %
      6. Liechenstein 3,67 %
      7. Wales 3,67 %
      8. Suomi 3,62 %
      9. Tanska 3,53 %
      10. Alankomaat 2,64 %
      11. Norja 2,32 %
      12. Saksa 1,38 %

    Putti-Possu says:

    Islannin golfkenttien määrä on tosiaan ällistyttävät 71 kpl, mutta niistä vain 23 kpl on 18-reikäisiä eli pitäisikö ne laskea kohtuuden nimissä ”puolikkaiksi”, jolloin Islannin kenttien vertailukelpoinen määrä olisi 45 kenttää ja väkilukuun suhteutettuna Islanti ei olisikaan enään ”eniten golfkenttiä asukasta kohden”

      PG says:

      Tuollakin tarkastelulla Islanti peittoaa selvästi ”pahimman kilpailijansa” Skotlannin, jossa 9 reikäisiä kenttiä on 145 ja 18 reikäisiä 410. Maan asukasluku jaettuna 18-reikäiseksi muunnetulla kenttämäärällä on Skotlannille yli 10 000, mutta Islannille alle 9000.

        Putti-Possu says:

        Skotlannin luvut ovat tosiaan mielenkiintoisia: kaikkiaan kenttiä on siis 594 kpl – 18r 410 kpl + 9r 145kpl + ”muita” 39 kpl. Mitä nämä ”muut” sitten ovatkaan. Bruno Taajamaa kirjoitti kirjan ”Well over 500” ja myöhemmin lisäsi, että kenttiä olisi 610 kpl. Voi tosin olla, että osa kentistä on lopetettu.

    PG says:

    Useimpien maiden luvut ovat yhtä mielenkiintoisia:
    Islannissa 71 kenttää, joista 9reikäisiä 43 ja 18 reikäisiä 20. Muita siis 8 kpl.
    Tanskassa 347 kenttää, joista 9r 17 kpl ja 18r 175 kpl, eli muita 155 kpl.
    Saksassa 1054 kenttää, joista 9r 150 ja 18r 433. Muita 471 kpl.
    Ruotsissa tilanne on kaikkein mielenkiintoisin: 650 kenttää, joista 9r 150 ja 18r 531. Muita siis negatiivinen määrä (-31 kpl!).

    Kyse on varmaan eri tilastoista/erilaisesta tilastoinnista. Kenttien kokonaismäärät ovat Golf Around the World -lukuja (Golf Around the World – 2021 Fourth Edition – The R&A ?), kun taas 9r/18r -luvut lienevät golfliittojen ilmoittamia??