26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Golfpisteen Pörssi on entistä turvallisempi kauppapaikka

Jatkossa Pörssissä edellytetään vahvaa tunnistautumista kaikilta uusilta ilmoittajilta ja siitä on hyötyä myös vanhoille ilmoittajille.

Kaikkiin niin sanottuihin nettikirppiksiin liittyy pieni huijausten ja väärinkäytösten riski. Joillakin suosituilla kauppapaikoilla huijaukset ovat jo melkoinen riesa. Myös Golfpisteen Pörssissä huijaustapahtumia on valitettavasti ollut, joskin onneksi hyvin vähän. Kaikki huijaustapaukset ilmoitetaan viranomaisille.

Jatkossa huijauksia on entistä vähemmän. Haluamme taistella etujoukoissa huijauksia vastaan ja tavoitteenamme on, että Golfpisteen Pörssi on pian Suomen turvallisin kauppapaikka.

Siksi Golfpisteen Pörssissä otetaan käyttöön vahva tunnistautuminen, jota edellytetään kaikilta uusilta ilmoittajilta. Vahvan tunnistautumisen voi tehdä pankkitunnusten tai mobiilivarmenteen avulla.

Vahva tunnistautuminen on pakollinen uusille ilmoittajille, mutta myös aikaisemmin ilmoituksia Pörssiin jättäneiden käyttäjien toivotaan tekevän vahvan tunnistautumisen, jotta pörssistä saadaan kehitettyä mahdollisimman luotettava.

Vahva tunnistautuminen myös lisää oman ilmoituksen luotettavuutta ja kaupankäynti tehostuu. Kun vahva tunnistautuminen on tehty, myyjän ilmoituksissa näkyy vihreä leima.

Jatkossa, kun vahvasti tunnistautuneiden ilmoittajien määrä kasvaa, hakukriteerejä on mahdollisuus rajata siten, että haku etsii vain vahvan tunnistautumisen tehneiden myyjien ilmoitukset.

Näin teet vahvan tunnistautumisen

Vahvan tunnistautumisen tekeminen on helppoa ja nopeaa. Tarvitset sitä varten pankkitunnukset tai mobiilivarmenteen. Vahva tunnistautuminen ei maksa mitään ja se tarvitsee tehdä vain kerran. Ohjeet voit katsoa alla olevalta videolta.

Jokaisesta myyjästä tallennetaan järjestelmään nimi ja henkilötunnus. Henkilötunnus on vahvasti suojattu eikä se tule päätymään vääriin käsiin. Vahvan tunnistautumisen voi tehdä vain yhdelle Golfpiste-tilille. Sitten vaan tekemään turvallisesti hyviä kauppoja!

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (10 kpl)