Golfkentänhoidosta muodostui kutsumus – ”Ulkona työskentelemisessä on etunsa” - Golfpiste.com

6.5.–13.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][19]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Golfkentänhoidosta muodostui kutsumus - ”Ulkona työskentelemisessä on etunsa”

Taru Putro löysi opiskelun ja sattuman kautta golfista työn ja ammatin

Tehdessäni  keskiviikkona Tapiola Golfin kentänhoidosta ja työntekijöistä artikkelia, aamulla ensimmäinen tapaamani henkilö oli viidettä kautta kausityöntekijänä ahertava Taru Putro.

”Meillä nämä kokeneemmat osaajat, Taru ensimmäisten joukossa, tulevat hyvissä ajoin ennen työajan alkua paikalle kahville ja valmistautumaan turhan kiireen välttämiseksi. Siitä päivä lähtee helpommin oikealla jalalla liikkeelle”, kertoo esimies, kenttämestari Ilkka Kaivosoja.

Taru Putrolle Tapiola Golf on lähes toinen koti, sillä hän asuu aivan kentän naapurissa. Työaika käynnistyy aamukuudelta ja päättyy kello 14.00. Viikonloppuihinkin osuu työvuoroja, jotka ovat 5-6 tunnin mittaisia.

Golfin parissa hän viettää myös paljon vapaa-aikaansa, kierroksia tulee kauden mittaan 50-100, näistä melkoinen osa Tapiolassa.

”Golfin pariin ajauduin onnellisten sattumien kautta. Opiskelin vuosituhannen vaihteessa Vierumäellä liikuntapaikkahoitajan tutkintoa. Kesätyöpaikka järjestyi Classic-kentältä kenttätyöntekijänä. Sillä tiellä tässä ollaan”, Putro kertoo kahvitauollaan 2,5 tunnin ahertamisen jälkeen.

Laskentatoimen merkonomi Putro on toiminut aiemmin myös kahden vuoden ajan golfkentillä työskentelevien etujärjestön, FGA:n puheenjohtajana.

Liikuntapaikkahoitajan tutkinnon suoritettuaan Putro työskenteli toistakymmentä vuotta Vierumäellä kentänhoitajana. Tapiolaan hän siirtyi alkukaudesta 2014.

”Laitoin työpaikkahakemuksen jouluaattona, Iku Kaivosoja vastasi joulupäivänä sähköpostilla kutsuen työpaikkahaastattteluun. Todella hyvin olen viihtynyt. Meillä on kunnianhimoinen tiimi kasassa, vastuuta ja vapautta toteuttaa itseään saa sopivassa suhteessa.”

Neljä tutkintoa taskussa, opiskelut kenttämestariksi meneillään

Putron ammatinvalinta olisi voinut mennä toisinkin. Nuorena tyttönä hän kouluttautui vaatealalle, pukuompelijaksi.

Kauppaopistosta Putro sai myöhemmin laskentatoimen merkonomin paperit. Opiskelut eivät jääneet vielä seuraavaan rastiin,  liikuntapaikkaohjaajan tutkintoonkaan.

Luonnollista oli saada golfiin siirtymisen myötä kentänhoitajan tutkinto CV:n jatkoksi.

Putrolla on parhaillaan meneillään myös viidennen tutkinnon suorittaminen, kenttämestarin opinnot.

”Golfista tuli minulle ammatti, uskoakseni eläkeikään asti. Pidän ulkona työskentelemisestä, siitä että saa olla liikkeellä. Jokainen päivä on erilainen kuten kierrokset kentällä. Viihdyn nykyisessä työssä, en usko, että havittelen kenttämestarin postia. Koulutus antaa kuitenkin lisää perspektiiviä ja työkaluja omaien työskentelytapojen kehittämiseen.”

Pian golfkentällä työskentelyn aloitettuaan Putro tarttui myös mailanvarteen jo Vierumäellä.

”Tapiolan jäsenistä on löytynyt hyvin peliseuraa, naistoimikunnan aktiviteeteissä olen mukana. Omaa työtäkin helpottaa kun katselee kenttää pelaajan silmin ja kuuntelee pelikavereita.”

Golf lähensi suhdetta poikaan

Taru Putrolla on kaksi jo lähes aikuista lasta ja omistusasunto Heinolassa, jossa hän viettää viikonloput ja lomat.

Arvokkaimmaksi työstään saamaksi kokemukseksi hän nostaa poikansa työskentelyn Tapiolan kentällä kesien 2014-2015 aikana.

”Tuo aika on jäänyt mieleen, se yhdisti äitiä ja poikaa kivalla tavalla. Olimme suuren osan työajasta eri ryhmissä, joka oli varmasti hyväksi myös hänen itsenäistymiselleen.”

Harmittelun aiheen Putro löytää niistä pelaajista, joiden harkintakyky pettää kentänhoitotoimenpiteiden ollessa meneillään.

”Valitettavasti palloja lentelee liian läheltä työntekijöitä. Tämä on ongelma joka tuntuu vaivaavan kaikilla kentillä.”

Tapiola Golfin kentän seitsemännellä viheriöllä on ilmastuksen jäljiltä noin miljoona kymmenen sentin syvyistä reikää.

Putro  on Tapiolassa kausityöntekijänä, kuten sadat muutkin kenttien kunnosta vastaavat ympäri Suomen. Palkanjuoksu päättyy syksyllä pian kentän sulkeuduttua ja käynnistyy taas keväällä.

”Pätkätöitä olen elämässäni tehnyt viimeiset 20 vuotta. Talvisin on useasti löytynyt siivousalalta hommia, Lapissakin olen työskennellyt viiden kuukauden jaksoja. Tulevasta talvesta en vielä tiedä, aika näyttää. Eihän tämä ideaalinen tilanne ole, mutta kentällä työskentely ja pelaaminen on minun juttuni. Niihin olen kasvanut kiinni”, Taru Putro lopettaa haastattelun.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Kotimaista laatusisältöä evästeiden avulla​

Keräämme yhdessä kumppaneidemme (56) kanssa eväste- ja tunnistetietoja esimerkiksi vierailluista sivuista, IP-osoitteista ja laitteiden ominaisuuksista. Tietoja kerätään, jotta voimme tarjota kävijöillemme parempia sisältöjä ja palveluita sekä kohdennettua mainontaa ja markkinointia. Tietoja hyödynnetään myös kävijämäärien ja mainonnan mittaamisessa. Hyväksymällä evästeet sallit tietojesi käsittelyn em. tarkoituksiin. Voit muuttaa valintojasi milloin tahansa evästeasetuksistasi näytön alalaidassa olevan linkin kautta.

Lue tarkemmin, mihin tarkoituksiin tietojasi käytetään:

Tällä välilehdellä voit antaa suostumuksesi evästeiden ja vastaavien teknologioiden käyttöön painamalla Hyväksy kaikki tai valitsemalla yksityiskohtaisesti, mihin tarkoituksiin annat suostumuksesi ja painamalla Hyväksy valitut. Jos valitset Estä kaikki tai et tee muokkauksia ja valitset sen jälkeen Hyväksy valitut, evästeitä tai muita vastaavia teknologioita ei hyödynnetä. Suostumuksesi vaaditaan myös siihen, että Toimittajat -välilehdellä luetellut yhteistyökumppanit saavat käsitellä tietojasi. Huomaathan, että sivuston ja palvelun toiminnan kannalta välttämättömät evästeet ovat aina käytössä.

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa ja sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella. Toimintasi tässä palvelussa voi auttaa kehittämään ja parantamaan tuotteita ja palveluita.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja