Golfarin fysiikkatreenit 2.0 – Täsmätreenejä golfarille - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Golfarin fysiikkatreenit 2.0 – Täsmätreenejä golfarille

Golfarin kannattaa keskittyä voimaharjoittelussa räjähtävään voimaan. Silloin onnistuneen treenin mittari ei ole lihaskivun määrä.

Jouni Bergdahlilla on armollinen viesti kaikille fysiikkaharjoittelusta kiinnostuneille: kehittyäkseen ei tarvitse vetää punttia hampaat irvessä kolmea kertaa viikossa harjoitusohjelmaa pedantisti noudattaen. Etenkin alkuun on itse asiassa jopa järkevämpää harjoitella niin, etteivät paikat juurikaan kipeydy.

”Joskus on fiksua tehdä vähän. Varsinkin alussa on hyvä tehdä juuri niin vähän, että vielä kehittyy”, Bergdahl sanoo.

Paikkojen ei siis tarvitse kipeytyä voimaharjoittelusta tuhottomasti. Se ei ole hyvän harjoittelun ainoa mittari.

”Me haluamme välttää tuota tilaa. Kun ihminen tulee tauolta salille, niin perinteinen kolme kertaa kymppi on aivan liikaa. Pari sarjaa per liike voi olla sopiva”, Jouni Bergdahl vinkkaa.

Kun kroppa tottuu harjoitteluun, voi treenien määrää ja etenkin intensiteettiä kasvattaa. Silloin lihakset jo kestävät harjoittelua paremmin, joten ne eivät kipeydy niin herkästi. Kehittyäkseen keho myös tarvitsee erilaista ärsykettä, joka voi tarkoittaa kovaa treeniä ainakin silloin tällöin. Ei kuitenkaan alussa.

Kun tyypillinen golfari aloittaa kuntosaliharjoittelun viiden kuukauden pelikauden jälkeen, hän on ikään kuin aloittelija. Harjoittelu salilla pitää aloittaa nollapisteestä, vaikka taustaa olisikin, kun pitkään aikaan ei olla tehty muuta kuin pelattu golfia. Muutama viikko kannattaa siis ottaa hyvinkin rauhallisesti.

Monet harjoitteet, kuten tämän loistavan ”uimari”-liikkeen voi tehdä ilman painoja.

Bergdahl piipahti Golfpisteen podcastin vieraana puhumassa golfarin fysiikkaharjoittelusta. Jakso kannattaa kuunnella, jos voimaharjoittelu kiinnostaa. Se toimii erinomaisena alustuksena Golfarin fysiikkatreenit 2.0 -sarjalle, joka alkaa pyöriä Golfpisteessä lokakuussa.

Sarja on jatkoa syksyllä 2021 Golfpisteessä julkaistulle Golfarin fysiikkatreeni -juttusarjalle, jossa Bergdahl vihki lukijoita painoharjoittelun saloihin. Nämä videot ovat edelleen ajankohtaisia ja eriomaisen toimivia ja niistä on helppo koostaa oman saliohjelman runko.

Golfarin fysiikkatreenit 2.0 -kaudella harjoittelun keskiössä on lajivoima. Jäljellä on enää kovin ydin, kun puhutaan golfarin fysiikkaharjoittelusta, eli suoraan golfarille suunnitellut täsmätreenit. Niiden avulla pystyt kehittämään lajivoimaa.

Liikkeiden suunnittelussa ohjenuorana on golfsvingi. Se on alle kaksi sekuntia kestävä räjähtävä suoritus, joten harjoittelun on kehitettävä juuri näitä ominaisuuksia. Hitaan, junnaavan harjoittelun sijaan on siis keskityttävä räjähtävän voiman kehittämiseen.

”50–70% painolla maksimista tehdään kolmesta viiteen räjähtävää toistoa. Alas mennään hitaasti ja kontrolloidusti, ylös räjähtävästi”, Bergdahl tiivistää.

Räjähtävän voiman harjoitteleminen vaatii riittävää perusvoimatasoa. Siksi ykköskauden liikkeet kannattaa pitää mukana treeniohjelmassa. Kun perusvoimatasot riittävät ja tehdään räjähtävää voimaa, treenin ei pidä tuntua pahalta.

”Hyvän nopeusvoimaharjoittelun jälkeen voi tuntua siltä, ettet ole tehnyt mitään, kun lopetat treenit.”

Väitteet voivat tuntua erikoisilta, mutta niille löytyy tukevat perustelut, jotka Bergdahl esittää podcastissa. Laita jakso kuunteluun! Linkki alla, SoundCloudin lisäksi Golfpisteen podcast löytyy Spotifysta.

Ensimmäinen Golfarin fysiikkatreenit 2.0 -jakso on luvassa ensi viikolla.

Golfpiste Podcast · #233 – Golfarin voimaharjoittelu
Lue seuraavaksi: Luetuimmat 2021: Miten golfarin kannattaa salilla treenata? Amatöörihuippuja treenaava fysiikkavalmentaja Jouni Bergdahl kertoo

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje