Eka kerta on yleensä joko ihana kokemus tai noloa ähellystä alusta loppuun asti. Useimmiten jälkimmäistä. Sen kokemuksen perusteella ei kannata tehdä lopullisia päätöksiä siitä onko kohde elämänmittainen rakkaus vai kerrasta poikki- tapaus.
Ensimmäinen kokonainen kierros tuli eteeni noin viikko green cardin suorittamisen jälkeen. Päivä oli helteinen, suorastaan painostava ja lähtöaika siinä neljän maissa. Olin iloinen siitä, että kentällä oli yllättävän väljää. Tunsin huimaa ylpeyttä selviytymisestäni tähän hienoon hetkeen, ja odotukset olivat tottakai korkealla. Olinhan tunnollisesti viettänyt paljon aikaa rangella. Olin myös liittynyt jäseneksi tähän mukavan oloiseen seuraan sekä hankkinut kymmenen kerran pelikortin. Kaikki tämä vain kahden viikon sisällä aloittamispäätöksestä. Viheriöt kutsuivat.
Tunsin itseni oikeaksi golffariksi vetäessäni hanskaa käteen lähtöpaikalla. Hameen vyölenkissä roikkui upouusi ”rukousnauha”, jonka avulla muistaisin lyöntimääräni. Taskussa oli oikeaoppisesti varapallo, greenihaarukka ja merkkausnasta sekä jalassa uutuuttaan hohtavat golfkengät. Olin valmis peliin.
Aloittelija on itselleen varmasti jonkin verran armollisempi kuin kokeneempi pelaaja, ja iloitsee kaikista liikkeelle lähtevistä palloista kunhan ne menevät hehtaarilleen siihen suuntaan missä lippu sijaitsee. Avauslyönnillä sain kuin sainkin pallon kivasti liikkeelle, lyönnin pituudesta ja tyylistä sen sijaan ei ole paljon mainittavaa. Mieli oli vielä kuitenkin korkealla ensimmäisen väylän aikana, vaikka jouduinkin käväisemään naapuriväylällä lyömässä yhtä palloa.
Hyvin äkkiä kuitenkin tajusin, että onnistuakseen tämä homma vaatii pitempiä lyöntejä ja mielellään reikää kohti. Kanssapelaajan kaunista svingiä ja kaukaisuuteen katoavia (en ikinä näe minne ne menevät!) palloja ihaillessa mieli synkkeni. Asiaa ei auttanut ilman muuttuminen vielä painostavammaksi, pallojen katoaminen vesiesteiden kitaan ja äsken niin ihanien uusien kenkien muuttuminen kidutusvälineiksi. Minusta tuntui, että epäonnistuminen seurasi toistaan ja mikään ei enää onnistunut. Itku kuristi kurkkua ja kiukutti. Minulla ei ollut kivaa, ja kun naisella ei ole kivaa, niin kellään ei ole kivaa.
Eka kertani oli siis tuota alussa mainittua noloa ähellystä. Nyt jo etäisyyttä siihen saaneena olen uskotellut itselleni, että tarvitsin tämänkin kokemuksen ymmärtääkseni paremmin itseäni sekä bloggarikollegani Seppo Palmisen ”Buddha pelaa golfia” kirjan ideaa. Alkavalla kaudella pyrin siis ottamaan zeniläisen asenteen mukaan kierrokselle. Golfin pitäisi olla hauskaa!
Mieli on siis toipunut ensimmäisestä kerrasta, varpaankynnet eivät. Miksi sitten jatkoin ikävänkin kokemuksen jälkeen? Uskokaa tai älkää, niin tämä rakastaja antoi kaikesta huolimatta minulle lupauksen jostain paremmasta, jostain intohimoisemmasta ja kestävämmästä. Sehän riittää tälle naiselle.
Hienoa kuulla, että olet päässyt Golfin suorituspaikoille alkukarsintojen jälkeen. Lajihan on tälläinen, että turpiin tulee tasosta riippumatta jos on liikaa odotuksia oman osaamisen suhteen. Golfkengistä vielä. Aloittaessani 90-luvulla oli ihan must olla kauheat piikit kengänpohjissa ja sitä perusteltiin jos jollain kriteerillä. Pitoa ja turvaa ja jalan tukea ja griinin ilmastusta piti olla…. Nyt kun katselee noita street-tyyypisiä pehmeäpohjaisia löysiä kenkiä, tulee mieleen että mitä hemmettiä. Niilläkin pärjää ja pito ei ollutkaan se tärkein juttu. Miksi golfkenkävaatimus? Normi vaelluskenkä tai rouheakuvioinen lenkkari ajaa asian. Meitä on huijattu.
Hyvät golfkengät ovat minulle kullanarvoiset. Muistan itse aloittaessani, kun metallipiikit olivat pakollisia. Suurin ero kuitenkin oli kenkien vedenpitävyys, joka on parantunut huimasti. Sadekelillä aikanaan joutui pelaamaan saappailla, joissa piikit pohjassa. Puolustan golfkenkiä ja pohdin mielessäni, että miksi ei käyttäisi golfkenkiä vaan jotain muita. Golfkengissä olennaista on – pito, myös märällä nurmella, rinteissä, viistossa, jne – mukavuus, myös sadekelillä vedenpitävyys – tukevuus: kenkä joutuu rasitukselle lyönnissä ja viistossa – kenttä, ettei griinille jää kenkien kuoppia, kuten aikanaan niissä piikkikengissä tai myös karkeakuvioisista vaelluskengistä Golfkenkiä on tavallisiin kenkiin verrattuna huomattavan laaja valikoima, myös leveitä lestejä (W). Kengät ovat niin olennainen osa golfia, että ne pitää olla oikean kokoiset. Kynsien kipeytyminen johtuu joko liian pienistä kengistä tai liian pitkistä varpaankynsistä – useimmiten kynsienleikkuun lisäksi rakkolaastari on loistava apu – kokeile. Kenkien hoito on myös olennaista, eli kunnon puhdistut ja pintakäsittely, niin kengät ovat mukavat vielä 100+ kierroksen jälkeenkin. Tsempia Exälle, kerta kerran jälkeen golf koukuttaa enemmän ja enemmän.
Älä mene ostamaan osaketta, osta parit golfkengät.
Toivottavasti olet toipunut siitä nolosta ähellyksestä ja päässyt nauttimaan ihanasta kokemuksesta:)Golfkentällä kun tuntuu olevan paljon niitäkin jotka eivät siitä tiedä mitään vaan pyrkivät omin neuvoin täydelliseen tyytyväisyyteen, ja sen näkee naamasta.
Juusolle Meitä on huijattu – ei pelkästään golfkengissä, vaan Golfopetuksessa, mailoissa, palloissa, osakeissa, liiton pakollisessa jäsenmaksussa, nykyisessa golflehdessä, pelilipuissa alennuskupongeissa ja niin monessa muussa golffiin liittyvässä asiassa ettei kukaan pysy laskuissa mukana. Ei syytä huoleen ja lisää odotettavissa.
Muista nyt sitten, että ostat oikeakätisen pelaajan kengät, etkä vasenkätisen, jos oikealta pelaat. Meillä yksi osti vääräkätisen kengät ja meni sitten valittamaan liikkeeseen………….
Ex-Golfleski: ”Golfin pitäisi olla hauskaa.” No niinhän sen pitäisi, mutta ei se vaan sitä aina ole. Golf on hauskaa noin kolmen pelivuoden jälkeen. Silloin kun pallo alkaa totella sen verran että se lyöntien jälkeen päätyy enimmäkseen sinnepäin minne halusit. Alkuun, kun pallo on jatkuvasti asiasta toista mieltä kuin sinä niin kiukkusi itseäsi kohtaan kasvaa potentiaalisesti. Jokaisen golfarin on läpikäytävä tämä kiirastuli päästäkseen paratiisiin. Siksi golf onkin erinomainen tapa oman luonteen kasvattamiseen.
Ymmärrän tuskasi. Toisinaan golfpallo ei mene ikinä minnekään, mihin sen haluaisi menevän. Mutta ah, sitten kun se edes pari lyöntiä peräkkäin tottelee kuin koira kouluttajaansa, niin se on se kaunis hetki golfkentällä, ihana kokemus, jossa nolo ähellys tuntuu kaukaiselta, jonkun muun ihmisen tekemältä asialta. Parasta lajissa kuitenkin mielestäni on se, että tunarit ja maailmanmestarit voivat pelata samassa flightissä. Kun itselläni oli muutaman kierroksen jälkeen tasoitus pudonnut vaadittavaan 36 ja pääsin pelaamaan vieraskentille, sattui samaan flightiin kaveri, joka pelasi 18 reikää eveniin. Olihan se kaunista nähtävää, kun pallo menee sinne, minne sitä käsketään. Itsehän onnistuin hienosti ja pääsin alle 120 lyönnin. Silti kaikilla oli ilmeisesti mukavaa.