Golf mielletään sosiaaliseksi lajiksi ja sitä se parhaimmillaan onkin. Kierros hyvässä porukassa on poikkeuksetta mukava kokemus, mutta yhtä nautinnollista voi olla kentän kiertäminen vain omassa seurassa.
Ajatus kuitenkin tuntuu kummeksuttavan monia. Ainakin omista ystävistäni moni on aiheesta keskustellessamme tuonut esille, että mieluummin jättää pelaamatta tai suuntaa rangelle kuin lähtee kentälle tarpomaan yksin. On toki sanottava suoraan, että tämä arvio perustuu otokseltaan perin vaatimattomaan yhden miehen katugalluppiin.
Itse olen löytänyt yksinpelaamisen viehätyksen vasta viime vuosina. Hommassa on monia etuja. Ensimmäisenä tulee tietenkin mieleen se, ettei tarvitse odotella muita. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lyöntiin voi keskittyä juuri niin kauan kuin haluaa. Enkä nyt tarkoita, että mailavalinnan kanssa pitäisi vatvoa kuin Jordan Spieth Mastersin sunnuntaikierroksella, tai lyöntiasennossa pitäisi saada jähmettyä kuin Kevin Na konsanaan, mutta yksin pelatessaan lyöntiin voi huoletta keskittyä niin kauan kuin kokee tarpeelliseksi.
Tähän joku saattaa huomauttaa, että sama pätee muihinkin kierroksiin, myös niihin joissa mukana on täysi ryhmä. Olen samaa mieltä. Itse olen silti oivaltanut hyvän lyöntiin valmistautumisen merkityksen nimenomaan yksin pelatessani. Saman rutiinin voi siirtää muihinkin kuin soolokierroksiin, kunhan muistaa suorittaa rutiininsa kupeksimatta.
Harjoittelemisen kannalta yksin pelaaminen on sangen hyödyllistä. Vaikkapa avauksen voi testimielessä lyödä parilla eri mailalla ja hakea näin sopivia askelmerkkejä omaan pelikirjaan.
Sama pätee lähestymisiin, yksin pelatessaan kynnys kokeilla erityyppisiä lyöntejä on matalampi kuin ryhmässä, eikä kukaan ole hengittämässä niskaan, jos testimielessä lyöty pallo painuukin pitkäksi pöpelikköön.
Ja sen duffinkin voi uusia ihan luvan kanssa.
Yksin pelaamisen suurin etu on kiireettömyys. Kerrankin on aikaa omien ratkaisujen ja lyöntien pohtimiseen ja harjoitteluun tai jos siltä tuntuu, vaikka ympäröivän luonnon tarkkailuun. Monesti kentällä edetään laput silmillä, kun ajatus on tiukasti omassa pelissä, samalla ympäristön tarkkailu jää vähälle.
Kun kenttää kiertää yksin, voi halutessaan jäädä ihailemaan maisemia ja luonnon muita ihmeitä. Tuttu kenttä näyttää auliisti itsestään uusia puolia, kun vain pysähtyy katsomaan.
Oma lukunsa ovat nopeat aamukierrokset. Kun kenttä on tyhjä ja tavoitteena on kiertää se pikaisesti, pelin siitä kuitenkaan kärsimättä, yllättyy todennäköisesti siitä, kuinka nopeasti golfkierroksen saa paketoitua.
Ilman sen kummempaa ihmisvihaa voi siis todeta, että yksin pelaamalla omasta pelistä, rutiineista, valmistautumisesta ja etenemisestä kentällä voi oppia paljon sellaista, minkä voi siirtää omaan tekemiseen myös ryhmässä pelatessaan. Hyödyllistä, antoisaa ja rentouttavaa: siksi golfia kannattaa joskus pelata yksin.
Täysin samaa mieltä. Joskus on hyvä päästä harjoittelemaan eri lyöntejä rauhassa aivan yksin. Toisinaan taas, kun lähtee sopivaan aikaan, saa todella nopean parin tunnin kierroksen. Tällöin pääasia kuntoilu. Pelinkin pitää sujua kohtuullisesti, tuossa ajassa ainakaan minä en ehdi paljoa metsässä juoksemaan