Etelä-Afrikan Connie Chen ja Walesin Amy Boulden jakavat kärkipaikkaa Espanjan avoimessa mestaruusturnauksessa ennen finaalikierrosta. Molemmat pelasivat lauantaina tuloksen 69 siirtyen kokonaistilanteeseen yhdeksän alle.
Neljättä vuotta naisten Euroopan kiertueella pelaavan Chenin paras sijoitus LET:llä on Tsekin turnauksen seitsemäs sija tältä kaudelta. Hän oli erityisen tyytyväinen puttipeliinsä kolmannella kierroksella.
”Olen työskennellyt todella kovasti. Tulin tänne viikkoa aikaisemmin, ja harjoittelin paljon puttia. Toivottavasti svingini on huomenna parempi, ja saan muutaman putin reikään”, kiinalaistaustainen Chen sanoi.
Kolmannen peräkkäisen 69 lyönnin kierroksen Golf Costa Adejen kentällä pelannut Boulden kiitteli hyvää esitystään: ”Olen ollut hyvissä asemissa suurimmassa osassa tai ainakin muutamassa viimeisimmässä turnauksessa, joten toivottavasti voitto on jo nurkan takana.”
Boulden, 21, on sijoittunut tällä kaudella kahdesti viiden joukkoon.
Ranskan Celine Herbin (-8) on kolmantena, Tanskan Nicole Broch Larsen (-7) jakaa parhaana pohjoismaalaisena neljättä sijaa.
Noora Tamminen (+7) ei saanut toivottua lentoa peliinsä lauantaina. Tulos 75 pudotti hänet 54 reiän jälkeen sijalle 53.
Krista Bakker diskattiin kilpailun puolivälissä, muut suomalaiset eivät yltäneet jatkokierroksille.
Marko Kuivasaari

