Torstai
Albert ”Hippu” Eckhardt pelasi mainiosti kauden päätöskisassaan Miamissa, jossa hän kohtasi muiden maiden parhaita alle 18-vuotiaita. Biltmore Golf Course jakoi raaálla kädellä pelaajia tuloslistalla. Voittoon ylsi uusinnan jälkeen Saksan Max Rotluff (even), kärkikymmenikön viimeinen pelaaja jäi hänelle kahdeksan lyöntiä, Eckhardt puolestaan yhdeksän sijoittuen 11:ksi. Ero Rotluffiin ja muihin kärkimiehin tuli ensimmäisellä kierroksella, joka vaati Hipulta peräti 80 lyöntiä.Suomalaiselle kentän par-kolmoset olivat tavanomaista vaikeampia, hän pelasi nämä 16 reikää (4×4) yhteensä seitsemän yli.
Keskiryhmä ja häntäpää jäivät varsin paljon, ykkösen ja tuloslistalla keskimmäisen loppuun pelanneen (26:s) välistä eroa oli 18 lyöntiä.
Eckhardtin kausi oli todellinen läpimurto kansainväliseen eliittiin. Hän voitti ensimmäisen juniorien SM-kultamitalinsa heinäkuussa Kankaisten kentällä Maskussa, saman kuun lopulla Unkarissa European Young Mastersin jossa kukistuivat muut Euroopan 16-vuotiaat huiput. Tämä avasi portit juniorien Ryder Cupiin. 11:s sija MIamin kisassa vahvistaa edelleen Echardtin asemaa. Kaudelle 2011 odotukset kasvavat melkoisen suuriksi, uudenvuodenpäivänä 17-vuotta täyttävä St.Laurencen kasvatti on myös isoin kirjaimin merkitty pelaaja, mikäli hän haluaa koulun jälkeen suunnata USA:han opiskelemaan.
”Kyllähän sitä tyytyväinen pystyy olemaan kisaan, kuitenkin hyvin tuli 3 viimeistä kierrosta.Vähän tuntuu toi ekan päivän raataminen niskassa, mutta positiivisesti olin yllättynyt pelin laatuun siihen nähden, että edellisestä ulkona lyömisestä oli melkoisesti i aikaa. Seuraava kisa on neljän maan maaottelusessio tammikuun lopuilla Espanjassa. Reissu oli hyvä kokonaisuudessaan ja taas avautui vähän mahdollisia college paikkoja. Se on sitten eri asia valitseeko sitä reittiä ikinä”, Eckhardt pohti kisaviikon päätyttyä.
Tyttöjen sarjan ykköseksi nousi vaisun avauskierroksen jälkeen Thaimaan Ariya Jutanugarn (+6) joka on käynyt yhdessä sisarensa Moriyan kanssa Talissa pelaamassa Finnair Mastersin kahteen otteeseen.
Keskiviikko
Albert Eckhardt löysi tavoitteensa mukaisesti ison vaihteen Miamissa pelattavassa juniorien arvoturnauksessa kolmantena päivänä. Biltmoren kentällä hän aloitti tiistain tapaan mainiosti, oli kolmen reiän jälkeen kaksi alle ja teki ulosmenossa vielä kaksi birdietä lisää. Sisääntulossa meno laantui kahden bogeyn myötä, birdie 15:lla varmisti tulokseksi 67 (-3) joka oli päivän paras!.
Kahden viimeisen päivän aikana Eckhardt on yhteenlasketuissa lyönneissä kolmanneksi paras. Viimeinen kierros käynnistyy hänen osaltaan torstaina klo 15.24. Suomen aikaa.
”Tänään oli hyvä kierros, putti uppos ja taiso yksi chippikin mennä reikään. Homma pysy kokoajan hanskassa . Yksi kierros vielä kisaa jäljellä ja hyvää settiä olis tarkotus huomennakin tehdä. Iso paikkahan tämä kylä kaikkinensa on , käytiin parin USA:n kaverin kanssa Floridan isoimmassa golfkaupassa ihmettelemässä, reittiä sai pariin otteeseen kysellä ulos siitä mammuttipaikasta”, Eckhardt raportoi.
Saksan Max Rotluff ( 71-70-70) johtaa, eroa Eckhardtiin on kahdeksan lyöntiä. Kuuden parhaan joukossa on viisi eurooppalaista. Kilpailun aiempiin voittajiin lukeutuvat mm. Tiger Woods, Jose-Maria Olazabal, sekä Camilo Villegas.
Tiistai
Albert Eckhardt aloitti toisen kierroksensa loistavasti,kolmen reiän jälkeen hän oli jo kaksi alle parín.Peli pysyi paremmin kasassa kuin avauspäivänä, vaikka birdejä ei enää tämän jälkeen tullutkaan. Korttiin merkittiin loppukierroksella neljä bogeyta, joista kaksi viimeistä reiíllä 17 ja 18. Päivän tulos 72 (+2) oli toisena päivänä tuloslistan paremmalla puoliskolla, niinpä sijoituskin parani merkittävästi. Kisan ollessa puolivälissä Eckhardt on 30:s. Kärki on karannut 13 lyönnin päähän, neljänteen sijaan eroa on kahdeksan lyöntiä.
” Paljon parempaa peliä jo ja puttikin alkoi löytyä. Hyvää lyömistä taas, pikkusen lähemmäs vaan seuraavilla kierroksilla lähestymiset, niin ollaan hyvillä böödipaikoilla. Nyt on kokoajan ollut sellsta 5-7m paikkaa, niitä vähän vaikea upotella jatkuvasti. Parempi kokonaisuus kuitenkin oli tänään kuin avauskierroksella. Kyllä tästä miehestä pitää löytyä kuitenkin vielä isompaa vaihdetta kahdella viimeisellä kierroksella”, Eckhardt lupaili toisen kierroksen jälkeen.
Kilpailun kärjessä on kolmen lyönnin erolla Ranskan Julien Brun (-1).
Maanantai
The Biltmore Golf Course Miamissa osoittautui 18-vuotialle junioreille kylmässä ja tuulisessa kelissä kovaksi haasteeksi maanantaina. Espanjan Adria Arnaus, Saksan Max Rotluff ja Italian Emanuel Sesia johtavat tuloksella 71, joka on yhden yli parín. Tulokset vaihtelivat välillä 71-89, joten erot olivat erittäin suuria. Eurooppalaiset pärjäsivät mainiosti, kahdeksan ensimmäisen joukossa oli kuusi euroa. Albert Eckhardt (80) ei ole luopunut menestystoiveista, vaikka eroa kärkeen on yhdeksän lyöntiä.
Seuraavassa Eckhardtin ajatukset avauspäivän jälkeen:
”Ihan hyvä fiilis, mutta tosi vaikee päivä alla. Huono startti päivään ja ei oikee saanu lähtemään peliä raiteille. Lyönti toimi kyllä hyvin, mutta pallon saaminen reikää oli tosi vaikeeta. Kylmä tuulinen keli teki kyllä osansa. Koko fieldi pelas loppujen lopuks aika heikosti”
”Tässä on kolme päivää aikaa saada peli isosti kulkemaan, ja se on fiilis et kun se tapahtuu mennään kovaa! Tavoite on edelleen pelata hyvä kisa, ja usko siihen löytyy vielä eikä ikinä katoo. Reissu ollut kyllä hyvä ja hyvään ajankohtaan. Pitää vaan pysyy nyt kärsivällisenä ja antaa pallon ottaa pyörähdykset reikään päin :).”
Kisan tulokset avauspäivän jälkeen löytyvät osoitteesta: www.golfstatresults.com/public/leaderboards/player/static_index.cfm?tournament_id=2441
Ennakko:
Amatöörigolfin merkittävin voitto päättyvällä kaudellla oli Albert Eckhardtin ykköstila European Young Mastersissa Unkarissa. Taakse jäivät muut maanosan 16-vuotiaat huiput. Juhana Kukkonen täydensi menestymällä olemalla kolmas. Parivaljakko edusti Suomea juniorien Ryder Cupissa, taiston jälkeen he olivat vielä paraatipaikoilla seuraamassa aikuisten vastaavaa kisaa.
”Tuon jälkeen en ole ulkomailla pelannut, harjoittelukausi on kuitenkin hyvässä vauhdissa. Tämä Orange Bowl-kisan kutsu tuli varsin yllättäen ja viimetingassa. Olin menossa vanhempien kanssa Intiaan treenaamaan. Tietysti päätin osallistua, kisalla on pitkät perinteet ja siellä ovat tietääkseni mukana lähes kaikki USA:n Ryder Cupissa pelanneet, ehkä jokunen Euroopastakin”, Hippu kertoo.
Neljän päivän lyöntipelikisassa on mukana noin 70 pelaajaa poikien alle 18-v sarjassa. Kisaan järjestettiin jo joulukuun puolivälissä erilliset karsinnat, joiden kautta mukaan pääsi vajaat 20 pelaajaa. Ranskalaiset miehittivät kärkipaikat. Heillä on myös voitto varsinaisessa kisassa puolustettavanaan. ET:n karsintojen kautta päätourille vastikään noussut Roman Wattel voitti Orange Bowlin joulukuussa 2009. Hän voitti sensaatiomaisesti myös Challenge Tourin kisan vielä amatöörinä pelatessaan loppukesästä.
Eckhardt aloitti loppukesästä opiskelut Haukilahden lukiossa, sen urheilulinjalla.
”Koulu on lähtenyt hyvin käyntiin. Treenaan lajia lähinnä Season Golfin hallissa, fysiikkaa Matti Lindholmin tekemin opein. Tulevalle vuodelle ei vielä ole tehty selkeitä tavoitteita. Ensin pitää rakentaa tuo kilpailuohjelma”, miesten maajoukkueryhmään nuorimpana nimetty Eckhardt järkeilee.
Jouluaaton aattona hän lentää Miamiin, kisa käynnistyy 27.12..
”Vaikka en olekaan junnujen Ryder Cupin jälkeen kilpaillut, tavoite on tietty menestyä. Olisihan se kiva saada nimensä samaan pokaaliin jossa komeilevat Tiger, Olazabal ja Villegas”.
Rory McIroy ja tunnelma jäivät mieleen Ryder Cupista
Juniorien Ryder Cup pelattiin Skotlannin Gleneaglesissa, aikuisten vastaava taisto tämän jälkeen Walesissa. Seuraavassa Hipun muistikuvia otteluista.
Nelosesta kymppiin , millainen oli kokemuksena junnujen ryder cup ja sen päälle isojen poikien vastaavaan kisan seuraaminen Walesissa?
9,5. Olisi ollut muuten kymppi, mutta jenkkipelaajiin ei päässyt tutustumaan. Perustele vähän, mitä jäi päällimmäisenä mieleen?
Päälimmäisenä mieleen jäi varmasti Junior RyderCupin tiimihenki ja noin ison yleisön edessä pelaaminen! Oli kuitenkin ensinmäinen kerta kun pääsi joukkuekisaa pelaamaan kovalla tasolla, niin olihan se hieno tunne kun kaikki puhals samaan hiileen, myös oli hieno tehdä onnistumisia kun yleisöä oli tukena .
Voitit omista kolmesta pelistäsi yhden. Rauhalan Timo kertoi että sait singelissä kovimman USA:n pelaajan vastaan. tutisiko puntti suomipojalla vai pistitkö kunnolla kampoihin?
Ei siinä puntit tärissy kuitenkaan kun tuli peluri vastaan, toisinpäin pelasin siinä reissun parhaan pelini. Olihan se aika fiilis olla siinä pelaamassa suurimman yleisön edessä ja samalla tiesi kokoajan että USA:n lupaavin juniori oli vastassa. Hieno matsihan se oli joka päätty lopulta 3/1 kaverille. Tiukkaa oli, ja ei siellä kyllä paareilla reikiä juhlittu. Millainen henki junnumatsissa oli joukkueen sisällä ja sitten erikseen vielä vastustajien kanssa?
Tiimihenki oli ihan mahtava joukkueen sisällä, oltiin paikalla sen verran ajoissa että kerkes tutustua joka junnuun ihan ajan kanssa. Oli iso tunnelma. USAn kanssa henki oli myös ihan mahtava, kentällä oltiin vastuksia, mutta kun hotellille mentiin niin kyllä juttu niiden kanssa luisti. Ja sitten matkasitte joukkueina sinne walesiin. Taisi olla ison maailman meininkiä?
Joo Walesissä oli kyllä just sellanen meininki mitä voi odottaakkin, ehkä vähän äänekkäämpikin. Hienoahan se oli olla mukana huutamassa Eurooppa voittoon! Miltä tuntui kisakenttä twentyten?
Kisakenttä oli kyllä pitkä ja pehmeä. Ei siellä tarvinnu tiillä hirveesti miettiä millä avaa vaan aina isointa moukkua käteen ja latuun. Kyllä niissä oloissa kehtas pelailla.
Miten läheltä pääsitte seuraamaan tähtien pelaamista ja tekemistä?
Kyllähän Eurooppalaisten miesten kanssa juteltiin ihan ahkerasti kisapäivinä. olihan se hienoa jutella Maailman kovimpien kanssa siinä. Ei ne nyt mitenkään kummosilta äijiltä näyttäny, mutta kun kentälle mentiin ni oli kyllä toiminta huikeeta! Oli myös hieno nähä miten pelaajat halusivat ite tulla juttelemaan meidän kanssa, ja huomas ettei se keskustelu ollu niiltä mitenkään väkinäistä pakkopullaa.
Oliko joku pelaajista, jota erityisesti seurasit?
Rory McIlroy. Hän on ollut yksi idoleista jo jonkun aikaa niin olihan se hieno fiilis vaihtaa kuulumiset.
Mikä oil hienoin ottelutapahtumista?
Hienoin ottelutapahtuma oli kyllä ensimmäinen bestball kierros kun rory upotti 17 greenillä siiinä nenän edessä noin 5 m voittoputin. Oishan siinä ollt kaksi puttia voittoon, mutta huuto oli aikamoista ku pallo uppos 🙂
Entäs Tiger. Ennen matkaa toivoit pääseväsi paiskaamaan kättä hänen kanssaan?
Ei kyllä puristettu käsiä, oli jenkeillä vähän omat pläänit reissun päällä, joidenkin jenkkien kanssa päästiin juttelemaan kisaa edeltävänä päivänä kuten Zach Johnson ja stewart Cink.Mutta Tiger pysyi aika taka-alalla. Eipä noi jenkit tainneet huomioida kummemmin edes USA:n omia junnuja.
Ryder Cup-joukkueessanne oli myös tyttöjä. Syntyikö säpinää pelien välissä?
Voi olla että puhelinnumerot vaihdettiin, mutta tuskin mitään sen isompaa 🙂 Jäikö omista peleistä mieleen jotain jota muistelisit vanhainkodissakin?
Paras lyönti jäi kyllä mieleen Jordan Spiethiä vastaan reiällä nro 6. 195m par 3. Kun avauksen jälkeen pallo majaili 70cm lipusta ja birdieputin jälkeen opotin ja voitin reiän . Kotona oli jälkeenpäin kiva katsella kun Highlightseissa näky tuo oma lyönti.
Teemu Tyry