Kyllä on! Viime kesänä yksi parhaista tuloksista syntyi hauskan klubin seurusteluillan jälkeisenä aamuna. Päätimme vielä rangaista itseämme pelaamalla valkoisilta – ja tulosta tuli. Tosin kaikki eivät kyytiä kestäneet, ehkä krapula-aste oli erilainen.

Mä en löydä muutenkaan yhtäläisyyksiä rentouden ja krapulan välillä. Viime kesänä viimeinen sunnuntaikierros Hyvinkäällä meni täysin pipariksi darran takia ja #13 teen rappuset oli silkkaa murhaa.

Tosin varaamalla sopivasti evästä (ei alkoholia!) mukaan, golfreissu voi olla hyvinkin tehokas darranpoistolääke. Suosittelisin kuitenkin ottamaan rauhallisesti.

Nou nou ei skraabassa kentälle jos ei ole pakko! Huono olo ei paranna yhtään mun keskittymistäni ja yleensä on niin veltto fiilis että sitä huiskii vaan menemään ja sit viduttaa sekä huono olo että huono skoori. Kannattaa hankkia mielummin kilpailuhermot kun kankainen ;). Oikea paikka kunnon ssssssskraabassa on sohvalla kaukosäätimen ja virvokkeiden kera.

Mahdottomuus jo siinäkin mielessä. että klubille 60 kilsaa matkaa. Pitäisi lähteä liikkeelle jo ennen kuin alkaa selviämään, ja siitähän ei setä sinine tykkää.

Muutenkin olen samaa mieltä kyyn kanssa. Oikea paikka rapulassa on sohva, pahimmillaan sänky, ja kaukosäädin sopii paremmin käteen.

Jo fyysisenä suorituksena 18 reikää on liikaa.

Meikäläisellä ei pelaamisesta tule mitään kankkusessa. Pelkkää tuskaa. Ja nyt en puhu mistään kaukoputken jälkeisestä kankkusesta, jolloin sydän on jo pysähtynyt ja tärinä pitää verenkiertoa yllä, vaan ihan tavallisesta kankkusesta.

Vuosia sitten olen kyllä voittanut yhden suffelikisan kankkusessa, mutta muuten on aina mennyt surkeasti.

Olen kerran kokeillut pelaamista kankkusessa, toista kertaa ei tarvitse koettaa. Oli sen verran kamala kierros, sekä fyysisesti että tuloksellisesti.

Mulla saattaa kesken kierroksen pikaisesti ryystetty olutkin sekoittaa pelin täysin, joten hyvin mielelläni pidän alkoholin nauttimisen ja golfin pelaamisen täysin erillään toisistaan.

Taksimiesten SM-kisoissa viime kesänä tuli kovalla helteellä mies klubille ankarassa jysärissä. Nautittuansa pari gintonicia tunsi hän itsensä pelikuntoiseksi ja siirtyi kentälle. Muutaman reiän pelattuaan hän jäi väylän varrelle puuskuttamaan ja istuskelemaan. Niiltä sijoilta kentänhoitaja hänet sitten löysikin. Pöytäkirjaan merkintä DQ. Seuraava merkintä tehtiinkin sitten kuolintodistukseen.

Eipä ollut hääppönen lähtö…

Siis; ei koskaan krapulassa eikä ainakaan helteellä!

Kyllä minäkin yhden viimekesäisen kierroksen muistan kun oli terassilla istuttu vähän turhan myöhään ja seuraavana päivänä oli työkaverini kanssa pelaamassa Lohjalla. Onneks kaverini ajoi ;-).

Etuysi meni jotenkuten (tein yhden birkunkin) koska söin koko ajan, mut takaysillä loppu eväät ja alkoi kauhee tärinä. Samaan lähtöön sattunut mies tuumas, että nyt olisi kyllä rapularyypyn paikka (ettet vaan ollu sinä, vaalruus). Olin ennen peliä juonut jo yhden tasoittavan siiderin ;-).

Mitä tästä opimme: no emme yhtään mitään. Vaikka päätän, etten koskaan pelaa krapulassa, niin ainakin kerran kaudessa tämä vahinko sattuu. En sentään niin pahassa darrassa ole ollut kentällä, että olisi pitänyt edellisen päivän eväitä analysoida.

Joo. En ollut. Muistaisin kyllä, jos pelikavereissa olis joku syöny koko ajan. Tosin muistan viime kesänä sanoneeni jollekulle samassa ryhmässä pelanneelle edes jotain, yleensähän mä olen ihan tuppisuu, niinkun näistä jorinoista olet huomannu (kai).

Jo on puheen aiheet –

tipaton menossa 26 päivää —

eikä tee heikkoakaan.

Yhtenä aaamuna oli silti KRAPULA ?????

Keskiarvo yhdestä välikaljasta – sis 9 reiän jälkeen on , että menettää 2 lyöntiä eli tuols huonenne kahella lyönnilllä.

Mulla kävi kerrran niin, että välikalja paransi sisääntuloa merkittävästi. Olin jotenkin ulos mennessä TAKAKIREÄ !!!

Parasta kännnissä ja krapulassa on pelat esim, normaalikierroksen perään oikein räkäskinit isolla porukalla.

Känninen klubikaveri ei aina ole niin ki9va kun hän luulee itse olevansa.

Talissa yksi känni porukka :;

’ meinas mun tappaa ’

11 . väylän uloslyönnisssä – pelasin ekaa kertaa ja hain kympillä nuorten puiden luona palloa – kun mettästä tuli ohimon korkeudella yhen dokun pallo.

’ En mennyt hetkeen Taliss käymään ’.

Tuskallisia muistoja kimpoaa tästä aiheesta. Pahimmat syöverit tuli koettua viime kesänä Espanjassa kun öisin ei voinut olla juhlimatta ja seuraavana päivänä oli kuitenkin pakko aina päästä golfaamaan. Vaikka aloitimme kierrokset yleensä vasta viiden jälkeen iltapäivällä, olivat darra yhdistyneenä hirveään helteeseen ja vuoren rinteillä nestehukassa bägi selässä taivaltamiseen viedä hengen. Ekalla kerralla ei ollut edes autoja vuokralla. Huh, vieläkin puistattaa…

Eli omalla kohdalla golf-hommat voi suosiolla unohtaa ryyppyillan jälkeiseltä päivältä. Tuskallista on ollut huomata, että ihan viime aikoina krapula on ikävästi levittäytynyt vielä seuraavallekin päivälle ja muuttunut aina pahemmaksi. Mites muilla, selviättekö yhden päivän huililla ja onko ikä pahentanut darran laatua / määrää?!

Itsellä vajaa 30 v. lasissa.

Joo, pakko sanoa, että kankkusessa ei nykyisin (kolkytjarisat) paljoa käpälä nouse. Toisin oli ennen. Esimerkiksi kelpaa pelimatka 90-luvun puolivälissä:

Skulasin salibandya mestikassa ja meillä oli lauantaina vieraspeli Joensuussa. Mut haettiin kotoa (=suoraan Manalasta kotiuduttuani) aamuviideltä ja nostettiin pikkubussin tavaratilaan nukkumaan humalaa pois. Heräsin kun oltiin Joensuussa, panin kamat päälle ja menin kentälle. Mut palkittiin vierasjoukkueen parhaana (oiva osoitus paikallisten huumorintajusta).

Nykykunnossa palautuminen olisi siirtynyt jonnekkin maanantain tietämille.