Kalle Samooja pelasi DP World Tourin karsintafinaalin kolmannen kierroksen 69 lyönnillä. Kolmen kierroksen yhteistulos on 205 (-10), jolla hän jakaa 44. sijaa.
Samooja pelasi etuysin kaksi alle parin. Kierroksen jälkipuoliskolla peli kuitenkin vaikeutui, ja rei’ille 10–14 syntyi kolme bogia.
”Etuysi oli hyvää menemistä heti startista, tuli vielä vähän hukattua paikkoja. Sitten kympillä iskikin musta hetki”, Samooja kertoi.
Samooja päätti ottaa riskin 15. reiällä ja pelasi veden yli. Ratkaisu palkittiin eaglella, jota seurasivat birdiet 16. ja 17. reiällä.
”Siitä vielä pari helppoa perään, niin saatiin taas tulos lopussa käännettyä OK tasolle.”
Hyvä lopetus ei poistanut rautapelin ongelmia, joihin Samooja kaipaa ratkaisua kilpailun jatkoa ajatellen.
”Vaikeata tulee olemaan, jos raudat jatkaa tällä tasolla. Jotain pitäisi keksiä.”
Kilpailun kärkeen ovat nousseet Tanskan Marcus Helligkilde ja Espanjan Jose Luis Ballester (-19).
Karsintafinaalissa pelataan kuusi kierrosta. Neljän kierroksen jälkeen 60 parasta ja heidän kanssaan samaan tulokseen päätyvät jatkavat kahdelle viimeiselle kierrokselle. Kilpailun 15 parasta ja tasatulokseen päätyvät saavat pelioikeuden DP World Tourille kaudeksi 2027.
Lue seuraavaksi: Kalle Samoojan unelma elää, mutta nyt vaaditaan kovia tekoja

