Eugenio Chacarra johtaa kilpailua, jossa suurin huomio on kohdistunut aivan toiseen pelaajaan.
Rory McIlroyn ensimmäinen kilpailuvierailu Intiassa ei ole sujunut aivan tähtipelaajan suunnitelmien mukaan. Pohjoisirlantilainen oli DP World India Championshipin kolmannen kierroksen keskeytyessä jaetulla 40. sijalla tuloksessa neljä alle parin. Kärkeen oli matkaa jo kymmenen lyöntiä.
McIlroy aloitti kilpailun tuloksin 70 ja 68, mutta lauantaina Delhi Golf Clubin kapea ja vaativa kenttä alkoi purra entistä kovemmin. Hän pelasi ensimmäiset yhdeksän reikää kolme yli parin ja oli 15 reiän jälkeen kierrostaan kaksi yli.
Erityisen kallis oli kuudes reikä, jolla McIlroy teki kuutosen par-nelosella. Takaysin puolivälissä tullut eagle kohensi asemia, mutta McIlroyn mahdollisuudet isoon menestykseen ovat kaventuneet tuntuvasti.
McIlroyn viikon ympärillä on riittänyt puheenaiheita jo ennen lauantain vaikeuksia. Nelinkertainen PGA Tour -voittaja ja televisiokommentaattori Kevin Kisner arvosteli Fore Play -podcastissa kovin sanoin McIlroyn perusteluja Intiassa pelaamiselle.
Kuusi major-titteliä saavuttanut McIlroy on puhunut toistuvasti golfin kansainvälisen kilpailukalenterin puolesta. Kisnerin mielestä kyse on kuitenkin ennen kaikkea rahasta.
”Hän ei halua laajentaa golfia maailmanlaajuisesti Intiassa. Hän haluaa kymmenen miljoonaansa ja mennä pelaamaan Intiaan”, Kisner sanoi.
Kisnerin esittämä kymmenen miljoonan dollarin summa on hänen väitteensä, eikä McIlroyn mahdollisen starttirahan suuruutta ole vahvistettu.
Delhi Golf Club on McIlroylle poikkeuksellinen näyttämö. Kenttä on suhteellisen lyhyt, mutta kapeat peliväylät ja hankalat avauslinjat rajoittavat mahdollisuuksia käyttää draiveria. Juuri pitkät avaukset ovat perinteisesti olleet McIlroyn suurimpia vahvuuksia.
Kisner tarttui tähänkin ristiriitaan.
”Rory ei edes lyö draiverilla tällä viikolla. Luuletteko hänen haluavan pelata kilpailussa, jossa hän ei voi käyttää tärkeintä asettaan?”
Kisner väitti myös muiden nimekkäiden pelaajien saaneen starttirahaa Intian kilpailuun osallistumisesta. Hän kuitenkin myönsi, ettei pitäisi palkkioiden vastaanottamista sinänsä vääränä ja toimisi itsekin samalla tavalla.
Delhin kilpailuun on saapunut poikkeuksellisen nimekäs joukko pelaajia. McIlroyn lisäksi mukana ovat muun muassa Tommy Fleetwood, Justin Rose, Shane Lowry ja Patrick Reed. Turnaus sijoittuu DP World Tourin kalenterissa vaiheeseen, jossa kiertueen finaaliturnaukset lähestyvät.
Kilpailun kärjessä jatkaa Espanjan Eugenio Chacarra (-14). Hän on pelannut kolmatta kierrostaan 11 reikää neljä alle parin ja johtaa kahdella lyönnillä. Jaetulla toisella sijalla ovat Hollannin Joost Luiten ja Espanjan Angel Hidalgo (-12).
Chacarralla on Intiasta jo yksi merkittävä voitto. Entinen LIV-pelaaja voitti viime vuonna Indian Openin sponsorin kutsumana pelaajana ja hankki samalla täyden pelioikeuden DP World Tourille. Nyt hän tavoittelee toista suurta onnistumista samassa maassa.
Avauspäivän pitkä ukkoskeskeytys on häirinnyt turnauksen läpivientiä. Päivän pelit keskeytettiin myös lauantaina hämärän vuoksi, ja suurimmalla osalla pelaajista kolmas kierros jäi kesken. Sunnuntaina on tarkoitus pelata sekä jäljellä olevat reiät että päätöskierros.
Suomalaisittain kilpailu päättyi jo perjantaina. Oliver Lindell jäi kahden kierroksen yhteistulokseen yksi yli parin ja karsiutui jatkosta yhdellä lyönnillä.
Lue seuraavaksi: Oliver Lindell taisteli itsensä takaisin peliin, mutta jatkopaikka jäi muiden käsiin

