Mikko Korhonen säilytti näköyhteyden kärkipaikkaan, vaikka peli ailahtelikin.
Suomen PGA:n mestaruuskilpailujen toisen päivän nimi kärkipään taistelussa oli Kristian Kulokorpi. Väkevän 67 (–5) lyönnin kierroksen pelannut Kulokorpi nousi yhteistulokseen –3, vain lyönnin päähän kilpailun kärkipaikalla jatkavasta Tatu Toivosta. Nordcenterin Fream-kentällä viisi alle parin on erittäin hyvä tulos, ja Kulokorpi oli syystäkin tyytyväinen päiväänsä. ”Joka osa-alueella pieni parannus eiliseen. Tänään löin selkeästi paremmin tiiltä, se oli isoin ero eiliseen. Lähestymislyönnit olivat myös lähempänä. Tänään oli aika helppo päivä”, hän totesi. Hyvään kierrokseen mahtuu aina jossiteltavaa, ja Kulokorven tapauksessa jossiteltavaa jäi muutamastakin paikasta. ”Kolmosella ja 14:llä missasin puolen metrin putit. Muuten tekeminen oli hyvää ja tasaista.” Toivo lähti päivään kärkipaikalta, eikä luopunut ykköstilastaan kovassakaan paineessa. Hänen tuloskorttinsa oli todella vaihteleva, jolle hän itsekin kierroksen päätteeksi naureskeli. ”Siinä oli kierroksen keskivaiheilla sellaista bogey-birdie-junaa. Onneksi sain birdiejä upotettua, niin pysyi pelissä mukana”, rei’ille 7–16 pelkkiä bogeja ja birdiejä peräkkäin tehnyt Toivo sanoi. Siinä oli kierroksen keskivaiheilla sellaista bogey-birdie-junaa. Opettavalle ammattilaiselle PGA:n mestaruuskilpailuiden kovatasoinen pelaajakatras antaa hienon mahdollisuuden päästä testaamaan omaa peliään pelaavien ammattilaisten kanssa. Toivo on nauttinut siitä koko rahalla. ”Oli ilo pelata Alexin (Hietala) ja Korhosen (Mikko) kanssa. Yritetään keskittyä kuitenkin pelaamiseen ja katsotaan kisan jälkeen, missä mennään tuloksissa.” Mikko Korhonen (–1) aloitti kilpailun 71 lyönnin kierroksella, ja lauantaina lyöntejä kertyi yksi enemmän. Freamin fyysisesti haastava kenttä oli laittanut Korhosen avauspäivänä ahtaalle, mutta lauantaina oli eri ääni kellossa. ”Kiva, että oli caddie. Oli kyllä vaiherikas päivä. Kaikenlaista sieltä tulee, niin kuin odotinkin: yksi soketti ja vähän duffeja. Tuli myös kuusi birdieä”, Korhonen mainitsi. PGA:n mestaruuskilpailut huipentuvat sunnuntaina.Lisää aiheesta
Tilaa Golfpisteen uutiskirje

